Vielä seksuaalisesta ahdistelusta
En ole juurikaan osallistunut tähän keskusteluun, mutta haluan nyt kuitenkin kertoa omat kokemukseni. Toivoisin tämän herättävän ihmisiä ymmärtämään, ettei kyse ole asiasta joka ei ole muka vakava.
Eli minun ahdistelu alkoi kun olin 13-vuotias(!). Olin aloittanut yläasteen ja aloitin meikkikokeilut. En silti koskaan pukeutunut tai käyttäytynyt provosoivasti, vaan olin pikemminkin ujo ja kiltti. Olin siis täysi lapsi, myös hyvin pienikokoinenkin eli erehtymisen mahdollisuutta iästä ei ollut. No, olin kai ilmeisen söötti ainakin tuohon aikaan (onneksi asia on sittemmin korjaantunut... ;-) ) ja se herätti vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen. Hämmentävin ensimmäinen kokemus oli, kun hoitaessani epävirallisena kesätyönäni erään tutun lasta, ehdotti tämän isä yhteistä kylpyä ja viiniäkin olisi kuulemma tarjolla! Vesi valui jo ammeeseen ja pullokin oli esillä. Kieltäydyin tietenkin ja lähdin kotiin. Asia mietitytti minua todella paljon. Ihmetystä aiheutti myös se, että hän tunsi perheemme ja tiesi, että olin 13! Tilanne oli todella outo, sillä itsellä ei moiset asiat olleet käyneet vielä mielessäkään. Olisin muuten varmaan jähmettynyt jos hän olisi raiskannut minut, joten tuomio olisi ollut sitten sen mukainen...
No, tämä jatkui ja myös pari opettajaa tuli liian lähelle ja täysin epäsopivasti ja mikä erikoisinta (tai sitten ei...), ne olivat useimmiten uskonnonopettajia! Samoin rippileirini pappi siveli hiuksiani kun olimme kahdenkesken ja kyseli onko niitä värjätty ymv. Minulla oli tuolloin kauniit pitkät ja paksut hiukset. Todella irvokasta, kun juuri ollaan puhuttu kaikkea kaunista hyvyydestä, muiden kohtelemisesta ja moraalista...tuon jälkeen en oikein osannut olla hänen seurassaan vaan koin häpeää ymv.
No, kaikki tämä "huipentui" sitten siihen, kun minut raiskattiin tuon rippileirin jälkeisenä syksynä paikallisen yleisötapahtuman yhteydessä. Olin omasta valinnastani vielä pidättäytynyt seksuaalisesta kanssakäymisestä, sillä en kokenut olevani siihen valmis vielä tuolloin 15 vuotiaana. Minuun sattui fyysisesti, mutta viimeistään tuo rikkoi jotain myös sisälläni ja aloin masentua ja ahdistua ensimmäistä kertaa.
Mitä tästä kaikesta on sitten seurannut? Tekijöille ei mitään, mutta itselle valtavasti häpeää, inhoa, epäluottamusta ja turvattomuuden kokemuksia. En myöskään puhu näistä asioista juuri koskaan, sillä en jaksa enää taistella tuulimyllyjä vastaan ja saada tässä asiassa "turpiini" yhä uudelleen ja uudelleen. Mitäkö tuo tarkoitta? Se tarkoittaa sitä, kun te kanssaihmiset olette niin monet kerrat jaksaneet kertoa ja "tietää", että kärjistäen lähes jokainen häiritty ja raiskattu on vain joku tyhmä pikkulutka joka sai mitä ansaitsi ja itse aiheutti. Niin...en enää osaa tai tosiaan jaksa edes sanoa tuohon oikein mitään...toivoisin kuitenkin, että muistaisimme edes nuoret (toki aikuisetkin!), heihin nämä osuu varmasti kovimmin ja he ovat kaikkein suojattomampia. Muutenkin, halutaanko me olla oikeasti länsimainen sivistysvaltio vai itäeurooppalainen henkinen barbaria? Minä ainakin valitsisin jo ensimmäisen vaihtoehdon, sillä olen väsynyt tähän väkivallan ja kiusaamisen hiljaiseen tai aivan liian usein jopa kovaääniseen hyväksyntään, jossa huudetaan uhrien päätä vaadille ja kunnianpalautusta kusipäälle. Hiljaiseksi tosiaan vetää eli johan me ollaan ryömitty metsistä kasvukeskuksiin, eikö olisi jo korkea aika käyttäytyä sen mukaisesti?