Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi lastenhoitajilla/lto:lla ei ole ruokataukoa?

Vierailija
14.12.2017 |

Olen vasta aloittanut alalla, tehnyt töitä muuallakin ja olen todella hämmästynyt siitä, että päiväkodin työntekijöille ei kuulu ruokataukoa lainkaan.

Ymmärrän, että jos syö "talon ruokia" niin silloin voidaan velvoittaa esimerkkiruokailuun lasten kanssa, siksi että ruuan saa tällöin halvemmalla.

Mutta jos otan omat evääni töihin, niin työnantaja sanoo, että minun pitää nekin syödä lasten keskuudessa, jatkuvasti nousten ylös antamaan lapsille lisää ruokaa ja palvellen heitä ja komentaen jne. eli ruokailu ei ole mikään tauko.

Tessin mukaan olen oikeutettu 8-10 tunnin työpäivän aikana vain yhteen 10 minuutin mittaiseen kahvitaukoon, jolloin saan poistua lasten keskuudesta kahvihuoneeseen. Täytyy kuitenkin huomauttaa, että yleensä pidetään tästä huolimatta kaksi 10 minuutin taukoa, toinen aamupäivästä, toinen päiväuniaikaan, tietystikkään aina ei ehdi edes sitä yhtä taukoa pitämään.

Kuitenkin mielestäni tämä ruokatauon puute vaikuttaa suuresti työssäjaksamiseen.

Kommentit (136)

Vierailija
41/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te voitte pitää aamupvällä taukoja? Sehän on lasten kanssa tapahtuvaa aktiviteettiaikaa, useimmiten ulkona?!

entäpä aikuisten määrä ulkona suhteessa lapsiin, ollaanko teillä siinä lain mukaisessa vireessä vai kuten ex työpaikallani jossa ryhmän kasvattaja ulkoili vaikkapa 10-20 kanssa muiden ollessa sisällä. Se kun kuulema riitti että kasvattajia on tarpeeksi vaikka sitten sisällä. Yritin puhua, että öööö mites se sisällä olevien määrä auttaa jos7kun ulkona tapahtuu jotakin ja pitää tehdä vaikkapa tapaturmailmoitus johon merkataan ulkona olleiden alle ja yli 3v lasten määrä ja niiden kasvattajien määrä mutta eipä siihen reagoitu.

Nykyisessä paikassa asia on simppeli, mikään muu ei aja lasten edun ohitse ja yksi eduista on riittävä kasvattahien määrä ulkoilutilanteissa.

-24-

Kyllä se todellakin riittää ainakin meillä että kasvattajia on töissä tietty määrä, vaikkakin osa olisi sisällä. Varhaiskasvatuslaki ei tähän asiaan puutu. Omassa ryhmässäni on varajohtaja joka on melkein aina jossain muualla kuin ryhmässä lasten kanssa, sijaista tälle toiminnalle ei saa nimenomaan siksi, että laki ei määrittele tarkemmin täytyykö sen henkilökunnan olla lasten keskuudessa.

Opettajat myös pitää vasu-keskusteluja vaikka muille jäisikin sitten "liikaa" lapsia kaitsettavaksi.

Samalla periaatteella myös kahvitauko. Itselläni saattaa työt alkaa jo klo 6 aamulla, olisi kohtuutonta vaatia että pitäisi olla syömättä sinne klo 11 asti. Tähdennän että työpäivässä saa olla vain 1 esimerkkiruokailu.

Ulkona on myös useampi ryhmä kerrallaan, harvemmin joka ryhmässä on täysi määrä lapsia samaan aikaan. Yhteisvastuu.

- Lastenhoitaja.

Kotihoidon työntekijänä kadehdin "laitostyöläisiltä" ainoastaan noita taukoja, että niitä ylipäätään on. Kun työpäivä alkaa klo 7, on koko ajan liikkeellä ja liukuvasti joskus klo 11-13 ehtii syömään, niin siinä on jo melko heikko olo. Hoivakodissa työskennellessäni muistan, että klo 9 viimeistään kokoonnuttiin kahvitauolle, sitten oli ruokatauko ja iltapäivällä taas kahvitauko.

Olen ollut töissä myös kotihoidossa ja kokemukseni on aivan erilainen kuin sinulla. Mikäs siinä ympäriinsä ajellessa ja itsenäisesti töitä tehdessä. Aina säännöllisesti aamupäivästä pidin sen ruokatauon työpisteellä ja samalla reissulla kirjoitin aamun raportit koneella. Kahvitauko toki saattoi jäädä, mutta kyllä se pidempi ruokatauko korvasi sen pois jääneen kahvitauon vallan mainiosti.

Eli jos vain yksi tauko, niin mieluummin sitten edes se pidempi ruokatauko, voihan siinä jälkiruoaksi vaikka hörppiä ne kahvitkin.

Olin yksityisellä kotihoidossa ja tauoista sai vain haaveilla. Autossa matkalla asiakkaalta toiselle sai jotakin ehkä syötyä usein välipala patukka tms. Oli muutenkin ihan hirveää, suihkutuksia saattoi olla 5 peräkkäin jne.

Päiväkodissa ollut aina aamukahvit, jolloin on voinut voileivän syödä, päiväkahvit nukkari aikaan jolloin on yleensä ehtinyt syödä lounaankin. Monesti ollaan syöty myös itse välipalaa samaan aikaan lasten kanssa.

Eli koko hoitoala on täyttä paskaa. Kylläpä nyt vierähti kivi sydämeltä, enkä enää koskaan vaadi oikeuksia itselleni, kun kerran yksityisessä kotihoidossa ollaan lastenhoitajiakin nyhverömpiä.

- Lastenhoitaja.

Ei tässä nyt vähätellä kenenkään tilannetta sanoen, että "meilläpä on asiat vielä pahemmin, lällällää". Ihmiset vain kertovat kokemuksiaan. Joka paikassa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Vierailija
42/136 |

Eikö tuo just sitä ole? Älä valita kun meillä on asiat vielä paskemmin. Jos kertois vain omista kokemuksistaan niin jättäisi pois tuollaiset "kylläpä teillä kuulostaa homma niin ihanalta, kun taas MEILLÄ".

- Lastenhoitaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Moi olen Liisa ja minusta on ikävää, että minulla on polvi tohjona, olisko mitään tehtävissä?"

"Moi Liisa, mulla on molemmat polvet ja vielä kyynärpäätkin tohjona, tekisin mitä vain, että pääsisin sinun tilanteeseesi, että olis vain yksi polvi tohjona".

= Vähättelyä.

/Lastenhoitaja.

Vierailija
44/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuosta kovin kovaa kannata ruveta meteliä pitämään, seurauksena syötte pian omalla ajalla ja työpäivä pitenee 30 minuutilla.

Vierailija
45/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä meillä on ihan se 20min ruokatauko 2 kahvitauon lisäksi. Jos syö valvonta-aterian lasten kanssa, ei ole erikseen ruokataukoa. T. lto

Vierailija
46/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhyy. Vanhustyössä syöt kun syöt, taukoja ei ole määrätty. Kahvit juot kun ehdit, samalla kun ravaat muistisairaalle kertomassa missä wc on.

Palkassa (kuulemma) näkyy tämä tauottomuus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on ruokatauko. Se on palkaton 30 min ja merkitty jokaiselle taukoa haluavalle listaan erikseen. Tämä auttaa esim. siinä, että työpäivän päättymistä voitiin siirtää vastaavalla ajalla, koska osalla ruokatauko katkaisee työnteon. Jostain syystä porukka ei pidä siitä, että työpäivä (ei työaika) venyy 30 minuutilla, mutta palkka on sama kuin muilla.

Vierailija
48/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te voitte pitää aamupvällä taukoja? Sehän on lasten kanssa tapahtuvaa aktiviteettiaikaa, useimmiten ulkona?!

entäpä aikuisten määrä ulkona suhteessa lapsiin, ollaanko teillä siinä lain mukaisessa vireessä vai kuten ex työpaikallani jossa ryhmän kasvattaja ulkoili vaikkapa 10-20 kanssa muiden ollessa sisällä. Se kun kuulema riitti että kasvattajia on tarpeeksi vaikka sitten sisällä. Yritin puhua, että öööö mites se sisällä olevien määrä auttaa jos7kun ulkona tapahtuu jotakin ja pitää tehdä vaikkapa tapaturmailmoitus johon merkataan ulkona olleiden alle ja yli 3v lasten määrä ja niiden kasvattajien määrä mutta eipä siihen reagoitu.

Nykyisessä paikassa asia on simppeli, mikään muu ei aja lasten edun ohitse ja yksi eduista on riittävä kasvattahien määrä ulkoilutilanteissa.

-24-

Kyllä se todellakin riittää ainakin meillä että kasvattajia on töissä tietty määrä, vaikkakin osa olisi sisällä. Varhaiskasvatuslaki ei tähän asiaan puutu. Omassa ryhmässäni on varajohtaja joka on melkein aina jossain muualla kuin ryhmässä lasten kanssa, sijaista tälle toiminnalle ei saa nimenomaan siksi, että laki ei määrittele tarkemmin täytyykö sen henkilökunnan olla lasten keskuudessa.

Opettajat myös pitää vasu-keskusteluja vaikka muille jäisikin sitten "liikaa" lapsia kaitsettavaksi.

Samalla periaatteella myös kahvitauko. Itselläni saattaa työt alkaa jo klo 6 aamulla, olisi kohtuutonta vaatia että pitäisi olla syömättä sinne klo 11 asti. Tähdennän että työpäivässä saa olla vain 1 esimerkkiruokailu.

Ulkona on myös useampi ryhmä kerrallaan, harvemmin joka ryhmässä on täysi määrä lapsia samaan aikaan. Yhteisvastuu.

- Lastenhoitaja.

Kotihoidon työntekijänä kadehdin "laitostyöläisiltä" ainoastaan noita taukoja, että niitä ylipäätään on. Kun työpäivä alkaa klo 7, on koko ajan liikkeellä ja liukuvasti joskus klo 11-13 ehtii syömään, niin siinä on jo melko heikko olo. Hoivakodissa työskennellessäni muistan, että klo 9 viimeistään kokoonnuttiin kahvitauolle, sitten oli ruokatauko ja iltapäivällä taas kahvitauko.

Olen ollut töissä myös kotihoidossa ja kokemukseni on aivan erilainen kuin sinulla. Mikäs siinä ympäriinsä ajellessa ja itsenäisesti töitä tehdessä. Aina säännöllisesti aamupäivästä pidin sen ruokatauon työpisteellä ja samalla reissulla kirjoitin aamun raportit koneella. Kahvitauko toki saattoi jäädä, mutta kyllä se pidempi ruokatauko korvasi sen pois jääneen kahvitauon vallan mainiosti.

Eli jos vain yksi tauko, niin mieluummin sitten edes se pidempi ruokatauko, voihan siinä jälkiruoaksi vaikka hörppiä ne kahvitkin.

En ole tuo jolle vastasit mutta kotihoidossa töissä. Noin meilläkin oli vielä 10v sitten, tauot ehti pitää. Nykyään on optimointi ja minuuttiaikataulu, kirjataan asiakkaan luona ja taukoja, edes vessataukoja ei pidetä päivän aikaan kuin ehkä yksi. Tuolloinkin puhutaan työasioita, vastataan puhelimeen, soitetaan puheluja, tarkistellaan loppupäivän töitä jne. Tahti on aika rankka. Ylityöt on päivittäisiä, joskus on pakko korvata lounas energiapatukoilla autossa jos on pakko päästä lähtemään töistä ajoissa.

Ja alkuperäiseen aiheeseen. Se palkallinen ruokatauko velvoittaa työn ohessa syömiseen. Ala vaatia teille puolen tunnin palkatonta ruokataukoa, jolloin saa vaikka poistua rakennuksesta. Se haittahan siinä on että työpäivän pituus pitenee puolella tunnilla mutta sehän auttaisi päiväkodin työntekijämitoitusten alittamiseen... Olisiko parempi tehdä pidempää työpäivää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te voitte pitää aamupvällä taukoja? Sehän on lasten kanssa tapahtuvaa aktiviteettiaikaa, useimmiten ulkona?!

entäpä aikuisten määrä ulkona suhteessa lapsiin, ollaanko teillä siinä lain mukaisessa vireessä vai kuten ex työpaikallani jossa ryhmän kasvattaja ulkoili vaikkapa 10-20 kanssa muiden ollessa sisällä. Se kun kuulema riitti että kasvattajia on tarpeeksi vaikka sitten sisällä. Yritin puhua, että öööö mites se sisällä olevien määrä auttaa jos7kun ulkona tapahtuu jotakin ja pitää tehdä vaikkapa tapaturmailmoitus johon merkataan ulkona olleiden alle ja yli 3v lasten määrä ja niiden kasvattajien määrä mutta eipä siihen reagoitu.

Nykyisessä paikassa asia on simppeli, mikään muu ei aja lasten edun ohitse ja yksi eduista on riittävä kasvattahien määrä ulkoilutilanteissa.

-24-

Kyllä se todellakin riittää ainakin meillä että kasvattajia on töissä tietty määrä, vaikkakin osa olisi sisällä. Varhaiskasvatuslaki ei tähän asiaan puutu. Omassa ryhmässäni on varajohtaja joka on melkein aina jossain muualla kuin ryhmässä lasten kanssa, sijaista tälle toiminnalle ei saa nimenomaan siksi, että laki ei määrittele tarkemmin täytyykö sen henkilökunnan olla lasten keskuudessa.

Opettajat myös pitää vasu-keskusteluja vaikka muille jäisikin sitten "liikaa" lapsia kaitsettavaksi.

Samalla periaatteella myös kahvitauko. Itselläni saattaa työt alkaa jo klo 6 aamulla, olisi kohtuutonta vaatia että pitäisi olla syömättä sinne klo 11 asti. Tähdennän että työpäivässä saa olla vain 1 esimerkkiruokailu.

Ulkona on myös useampi ryhmä kerrallaan, harvemmin joka ryhmässä on täysi määrä lapsia samaan aikaan. Yhteisvastuu.

- Lastenhoitaja.

Kotihoidon työntekijänä kadehdin "laitostyöläisiltä" ainoastaan noita taukoja, että niitä ylipäätään on. Kun työpäivä alkaa klo 7, on koko ajan liikkeellä ja liukuvasti joskus klo 11-13 ehtii syömään, niin siinä on jo melko heikko olo. Hoivakodissa työskennellessäni muistan, että klo 9 viimeistään kokoonnuttiin kahvitauolle, sitten oli ruokatauko ja iltapäivällä taas kahvitauko.

Olen ollut töissä myös kotihoidossa ja kokemukseni on aivan erilainen kuin sinulla. Mikäs siinä ympäriinsä ajellessa ja itsenäisesti töitä tehdessä. Aina säännöllisesti aamupäivästä pidin sen ruokatauon työpisteellä ja samalla reissulla kirjoitin aamun raportit koneella. Kahvitauko toki saattoi jäädä, mutta kyllä se pidempi ruokatauko korvasi sen pois jääneen kahvitauon vallan mainiosti.

Eli jos vain yksi tauko, niin mieluummin sitten edes se pidempi ruokatauko, voihan siinä jälkiruoaksi vaikka hörppiä ne kahvitkin.

Olin yksityisellä kotihoidossa ja tauoista sai vain haaveilla. Autossa matkalla asiakkaalta toiselle sai jotakin ehkä syötyä usein välipala patukka tms. Oli muutenkin ihan hirveää, suihkutuksia saattoi olla 5 peräkkäin jne.

Päiväkodissa ollut aina aamukahvit, jolloin on voinut voileivän syödä, päiväkahvit nukkari aikaan jolloin on yleensä ehtinyt syödä lounaankin. Monesti ollaan syöty myös itse välipalaa samaan aikaan lasten kanssa.

Eli koko hoitoala on täyttä paskaa. Kylläpä nyt vierähti kivi sydämeltä, enkä enää koskaan vaadi oikeuksia itselleni, kun kerran yksityisessä kotihoidossa ollaan lastenhoitajiakin nyhverömpiä.

- Lastenhoitaja.

Ei tässä nyt vähätellä kenenkään tilannetta sanoen, että "meilläpä on asiat vielä pahemmin, lällällää". Ihmiset vain kertovat kokemuksiaan. Joka paikassa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Eikö tuo just sitä ole? Älä valita kun meillä on asiat vielä paskemmin. Jos kertois vain omista kokemuksistaan niin jättäisi pois tuollaiset "kylläpä teillä kuulostaa homma niin ihanalta, kun taas MEILLÄ".

- Lastenhoitaja.

Ehkäpä vain haluttiin tuoda epäkohtia esille muistakin ammateista.

Yleensäkin hoitoalalla ollaan lampaita ja tehdään töitä oman terveyden kustannuksella. En vaan pysty kuvittelemaan yhtään miesvaltaista alaa, jossa jätetään tauot pitämättä tai vaarannetaan turvallisuutta vuodesta toiseen. Palkkauksesta puhumattakaan.

Vierailija
50/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työskentelen muulla alalla ja meillä on kyllä 45 min. ruokatauko mutta se on omaa aikaa eli teemme sitten sen verran pidemmän päivän. Usein tuleekin käytyä ruokailemassa työpaikan ulkopuolella ja samalla shoppailemassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kahvitauolla syönyt eväät.

Enemmän ärsyttää, kun nykyisessä työpaikassa ei saa käydä edes rauhassa pukemassa vaan pitää siinä lasten odotellessa vetäistä eteisessä äkkiä vaatteet päälle.

Miten sinä ehdit 10 minuutissa syödä eväät?

Kauanko sulle sitten menee aikaa syödessäsi evääsi?

20  minuuttia jos saan ne syödä yksin ja rauhassa jossakin. 40-50 minuuttia jos pitää minuutin välein pomppia ylös hakemaan jollekkin lisää jotakin, voitelemaan leipää, hakemaan pöydästä karannutta lasta, pyyhkimään lattialle kaatunutta maitoa, pyyhkimään kakanneen lapsen pyllyä, availemaan lukossa olevaa ulko-ovea, vastaamassa puhelimeen, vaihtamaan lapselle uusia vaatteita pissan tultua housuun, pilkkomassa/opettamassa lasta pilkkomaan perunoita, auttamassa lasta raapimaan ylimääräisiä ruokia roskikseen lautaseltaan, antamassa jälkiruokaa, antamassa lisää jälkiruokaa.

Jatkanko?

Miksi kukaan haluaa tehdä tuollaista työtä?

Kokoomuksen äänestäjä

Vierailija
52/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tuosta kovin kovaa kannata ruveta meteliä pitämään, seurauksena syötte pian omalla ajalla ja työpäivä pitenee 30 minuutilla.

Meinasin samaa kirjoittaa. 20 minuutin ruokatauko on työaikaa. Jos on palkaton ruokatunti, niin sitten ei tarvitse tehdä töitä ruokatauon aikana, vaan voit poistua työpaikalta. Se toki jatkaa työaikaa illasta, koska se ei kuulu työaikaan.

T. hoitaja, joka on tehnyt kohta 30 vuotta hoitotyötä ja pitänyt ruokataukoja ja ymmärtänyt, että se on työnantajan aikaa, mistä maksetaan palkka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin kaikki syövät samaan aikaan kuin lapset, lasten kanssa pöydissä. Tätä kutsutaan opetusruokailuksi meillä firmassa. Ja siis kaikki syövöt riippumatta siitä onko omat eväät vai syökö talon ruokaa.

Päiväunien aikaan ei kerkeä syömään. Silloin on pyykkien laittoa (käsipyyhkeet ym), kuivurista vaatteita paikoilleen, välipalan kattamista ja laittamista jne. Ja yksi on lasten kanssa nukkumahuoneessa. Myös kahvit juodaan lasten välipala aikana kun itsekin mahdollisesti ottaa välipalaa. Eli ei kerkeä millään erikseen pitämään taukoja.

Tämä kokemus siis vain meiltä, vähän pienemmästä paikasta, suurista päiväkodeista en tiedä.

Mihin se halvempi talon ruoka perustuu, jos kerran omatkin eväät pitää syödä lasten keskuudessa? Siksi miksi toiset saa lasten kanssa syömisestä jonkin etuuden ja toiset taas eivät saa?

Ei meillä kukaan saa mitään halvempaa talon ruokaa. Se on sama maksu kaikille, eikä kellään ole eri etuutta tässä. Tai tietenkään ei tarvitse maksaa, jos et syö talon ruokaa. Jos syöt aamupalan, maksat. Eli meillä ei voi maksaa erikseen aamupalaa, ruokaa ja välipalaa, vaan se on vain se tietty summa per päivä, joka kattaa kaikki. Tämä on yksityinen firma ja tämä on käytäntö täällä.

Vierailija
54/136 |

Ei ole tuota pelkoa. Luuletko että työnantaja sallii lastenhoitajien lähtevän työpaikalta puoleksi tunniksi tavoittamattomiin? Hahhah. Sehän tarkoittaisi että pitäisi palkata enemmän lastenhoitajia/opettajia kuin mikä on lain asettama vähimmäismäärä, luuletko, että sellaista tulee koskaan tapahtumaan?

Ja suurin osa päivähoidon ongelmista johtuu nimenomaan tuosta. Laki asettaa vähimmäismäärän työntekijöille ja sitä noudatetaan kuin piru raamattua, sillä seurauksella, että jos joku on lomalla tehdään töitä vajaamiehityksillä (sehän on tilapäinen ylitys nimittäin), tai jos joku sairastuu niin heti on liian vähän työntekijöitä.

Varhaiskasvatuslailla saa näiltä osin pyyhkiä persettä, se oli ihan tuhoontuomittu heti kun sinne laitettiin jotakin idioottimaisia porsaanreikiä, kaikkein pahimpana se "tilapäinen ylitys sallittu" ja tosiaan se, että ei määritetty että työpaikalla olevien hoitajien pitäisi oikeasti olla lasten kanssa, eli kunhan on samassa rakennuksessa tai vaikka muualla koulutuksessa, niin lasketaan läsnäolevaksi eikä näinollen lapsimäärät paperilla ylity.

Sihteeriä ei johtajalle saa, vaikka sille olisi kovasti tarvetta, sihteerin tehtävää hoitaa varajohtaja joka on laskettu ryhmään, mutta joka hyvin harvoin siellä ryhmässä sitten oikeasti kuitenkaan on.

- Lastenhoitaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin kaikki syövät samaan aikaan kuin lapset, lasten kanssa pöydissä. Tätä kutsutaan opetusruokailuksi meillä firmassa. Ja siis kaikki syövöt riippumatta siitä onko omat eväät vai syökö talon ruokaa.

Päiväunien aikaan ei kerkeä syömään. Silloin on pyykkien laittoa (käsipyyhkeet ym), kuivurista vaatteita paikoilleen, välipalan kattamista ja laittamista jne. Ja yksi on lasten kanssa nukkumahuoneessa. Myös kahvit juodaan lasten välipala aikana kun itsekin mahdollisesti ottaa välipalaa. Eli ei kerkeä millään erikseen pitämään taukoja.

Tämä kokemus siis vain meiltä, vähän pienemmästä paikasta, suurista päiväkodeista en tiedä.

Mihin se halvempi talon ruoka perustuu, jos kerran omatkin eväät pitää syödä lasten keskuudessa? Siksi miksi toiset saa lasten kanssa syömisestä jonkin etuuden ja toiset taas eivät saa?

Ei meillä kukaan saa mitään halvempaa talon ruokaa. Se on sama maksu kaikille, eikä kellään ole eri etuutta tässä. Tai tietenkään ei tarvitse maksaa, jos et syö talon ruokaa. Jos syöt aamupalan, maksat. Eli meillä ei voi maksaa erikseen aamupalaa, ruokaa ja välipalaa, vaan se on vain se tietty summa per päivä, joka kattaa kaikki. Tämä on yksityinen firma ja tämä on käytäntö täällä.

Kunnallisella ruuasta laskutetaan verotusarvon mukaan KOSKA kyseessä on esimerkkiruokailu. Siksi on järjetöntä, että omat eväätkin pitää syödä lasten keskellä, koska ei omia eväitään syövä saa työnantajalta mitään korvausta siitä, että hän jättää ruokatauon pitämättä. Ja on myös määritelty, että kuuluu yksi ruoka/päivä, ei kunnallisella mitään aamupalaa tai välipalaa saa ostaa.

Tämä on ihan oikeasti väärin.

- Lastenhoitaja.

Vierailija
56/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuosta kovin kovaa kannata ruveta meteliä pitämään, seurauksena syötte pian omalla ajalla ja työpäivä pitenee 30 minuutilla.

Meinasin samaa kirjoittaa. 20 minuutin ruokatauko on työaikaa. Jos on palkaton ruokatunti, niin sitten ei tarvitse tehdä töitä ruokatauon aikana, vaan voit poistua työpaikalta. Se toki jatkaa työaikaa illasta, koska se ei kuulu työaikaan.

T. hoitaja, joka on tehnyt kohta 30 vuotta hoitotyötä ja pitänyt ruokataukoja ja ymmärtänyt, että se on työnantajan aikaa, mistä maksetaan palkka.

Niin, ei se 20 minuutin ruokatauko tarkoita, että syö samalla ja tee töitä. Se tarkoittaa ettet saa poistua työpaikalta vaan sinun pitää olla tavoitettavissa, siis tarvittaessa. Jos siis hätä iskee, niin ruokatauolla olevan tulee olle käytettävissä. Se on se idea.

Olen ollut muuallakin hoitoalalla töissä jossa oli ruokatauko, jota ei tarvinnut pitää asiakkaiden keskuudessa (luojan kiitos), vaan sai mennä kahvihuoneeseen syömään, mutta työpaikalta ei saanut poistua, koska piti kuitenkin olla paikalla jos joku hätä tulee.

Vierailija
57/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos ravintola-alalla velvotettaisiin tarjoilijat syömään ruokansa asiakkaiden keskuudessa, heitä viihdyttäen ja heitä palvellen? Älähtäisiköhän sen alan työntekijät/liitota asiasta, vai hyväksyivätkö kohtalonsa nöyränä ja ymmärtäväisinä?

Lääkäritkin voisivat evästää potilaidensa kanssa samalla jutellen ja kirjottaen diagnoosia, välillä voisi tehdä pienen gynekologisen tarkastuksen ja jatkaa sitten syömistä. Vanhusten kanssa työskentelevä voisi myös käydä sen paskaperseen pyyhkimässä kesken syömisensä ja palata sitten kylmennen ruokansa ääreen hyvällä ruohalulla jatkamaan ansaittua työntekoaan.

- Lastenhoitaja.

Minä en rinnastaisi näitä asioita keskenään. En itse haluaisi tarjoilijan tulevan omaan pöytääni syömään, mutta olen päiväkodissa lapsia varten, joten myös syön heidän kanssaan.

Lääkäritkään eivät ole niiden tiettyjen potilaiden kanssa koko työaikaansa, joten eri asia. On myös epähygienistä lääkärin syödä samalla kun tekee gynekologisia tutkimuksia. Vanhuksille ei enää samalla tavalla tarvitse opettaa ruokapöydässä käyttäytymistä, apua voivat toki tarvita ruokaillessa jne.

En vertaisi noita aloja keskenään.

Vierailija
58/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Bäää bäääää, sanoo hoitalan työntekijä.

Vierailija
59/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin kaikki syövät samaan aikaan kuin lapset, lasten kanssa pöydissä. Tätä kutsutaan opetusruokailuksi meillä firmassa. Ja siis kaikki syövöt riippumatta siitä onko omat eväät vai syökö talon ruokaa.

Päiväunien aikaan ei kerkeä syömään. Silloin on pyykkien laittoa (käsipyyhkeet ym), kuivurista vaatteita paikoilleen, välipalan kattamista ja laittamista jne. Ja yksi on lasten kanssa nukkumahuoneessa. Myös kahvit juodaan lasten välipala aikana kun itsekin mahdollisesti ottaa välipalaa. Eli ei kerkeä millään erikseen pitämään taukoja.

Tämä kokemus siis vain meiltä, vähän pienemmästä paikasta, suurista päiväkodeista en tiedä.

Mihin se halvempi talon ruoka perustuu, jos kerran omatkin eväät pitää syödä lasten keskuudessa? Siksi miksi toiset saa lasten kanssa syömisestä jonkin etuuden ja toiset taas eivät saa?

Ei meillä kukaan saa mitään halvempaa talon ruokaa. Se on sama maksu kaikille, eikä kellään ole eri etuutta tässä. Tai tietenkään ei tarvitse maksaa, jos et syö talon ruokaa. Jos syöt aamupalan, maksat. Eli meillä ei voi maksaa erikseen aamupalaa, ruokaa ja välipalaa, vaan se on vain se tietty summa per päivä, joka kattaa kaikki. Tämä on yksityinen firma ja tämä on käytäntö täällä.

Kunnallisella ruuasta laskutetaan verotusarvon mukaan KOSKA kyseessä on esimerkkiruokailu. Siksi on järjetöntä, että omat eväätkin pitää syödä lasten keskellä, koska ei omia eväitään syövä saa työnantajalta mitään korvausta siitä, että hän jättää ruokatauon pitämättä. Ja on myös määritelty, että kuuluu yksi ruoka/päivä, ei kunnallisella mitään aamupalaa tai välipalaa saa ostaa.

Tämä on ihan oikeasti väärin.

- Lastenhoitaja.

Yleistyöajassa ruokatauko on omaa aikaa. Päiväkodeissa on oltava tietty määrä henkilökuntaa aina läsnä lasten kanssa, joten kaikki eivät voi ruokatauolle lähteä. Tästä syystä saa ruokailla työajalla. Mutta jos välttämättä tahdot pitää ruokatauon, ota yhteyttä luottamusmieheen. Tällöin työaikasi katkeaa puoleksi tunniksi keskellä päivää, jossakin työnantajalle sopivassa kohtaa ja vastaavasti työaika siirretään päivän alkuun tai loppuun.

Vierailija
60/136 |
14.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos ravintola-alalla velvotettaisiin tarjoilijat syömään ruokansa asiakkaiden keskuudessa, heitä viihdyttäen ja heitä palvellen? Älähtäisiköhän sen alan työntekijät/liitota asiasta, vai hyväksyivätkö kohtalonsa nöyränä ja ymmärtäväisinä?

Lääkäritkin voisivat evästää potilaidensa kanssa samalla jutellen ja kirjottaen diagnoosia, välillä voisi tehdä pienen gynekologisen tarkastuksen ja jatkaa sitten syömistä. Vanhusten kanssa työskentelevä voisi myös käydä sen paskaperseen pyyhkimässä kesken syömisensä ja palata sitten kylmennen ruokansa ääreen hyvällä ruohalulla jatkamaan ansaittua työntekoaan.

- Lastenhoitaja.

Minä en rinnastaisi näitä asioita keskenään. En itse haluaisi tarjoilijan tulevan omaan pöytääni syömään, mutta olen päiväkodissa lapsia varten, joten myös syön heidän kanssaan.

Lääkäritkään eivät ole niiden tiettyjen potilaiden kanssa koko työaikaansa, joten eri asia. On myös epähygienistä lääkärin syödä samalla kun tekee gynekologisia tutkimuksia. Vanhuksille ei enää samalla tavalla tarvitse opettaa ruokapöydässä käyttäytymistä, apua voivat toki tarvita ruokaillessa jne.

En vertaisi noita aloja keskenään.

Kyllä vanhuspuolella on ihan samalla tavalla valvonta-ateriat kuin lasten kanssakin.

Syötettäviä vaan on usein enemmän ja jatkuvaa ohjausta tarvitsevia vielä enemmän, joten aina ei ehdi syömään sitä valvonta-ateriaa kun vasta koneen ääressä kirjatessa tai raportin aikana työpäivän lopussa. Onneksi on mikrot.