Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomien biletys ja yksinäisyys vanhana
13.12.2017 |
Olen kolmikymppinen lapseton, ihan töissä käyn, harrastan, kudon, matkustan, toimin järjestössä ja teen vapaaehtoistyötä. Lapsettomat eivät ole samanlaisia ihmisiä, kuin te vanhemmat olitte ennen lapsianne. Kasvamme ja kehitymme, muutumme ihmisinä vuosien varrella. Elämä vakiintuu.
Minun ongelmani ei tosin ole, että on niin mielikuvituksettomia ihmisiä, että elämä on joko biletystä tai lapsia. Jos olisin niin aikaansaamaton ja tylsä, niin varmaan hankkisin sitten lapsia. Kai niistä sisällöksi olisi.
Ps. Lapseton kummitätini oli kuolemaansa asti erittäin sosiaalinen. Hänellä ei ystävät häipyneet perhevuosiin (kuten esim. omilla vanhemmillani kävi, kummallakaan ei juuri tuttavia enää ole, muistan että niitä oli kun olin pieni). Kummitädilläni oli läheisiä ystävyyssuhteita 40vuoden ajalta. Hänen luonaan oli kyllä kävijöitä vanhuksena. Ei se elämä niin yksinkertaista ole.
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uuh, ootpas edgy. Miksi et tee itsaria heti paikalla jos kerta kuolema ei haittaa yhtään?
Mmmmitä? Kai sä nyt ihan pienellä pohdinnalla ymmärrät, mitä eroa mun itsarilla ja ihmislajin katoamisella on keskenään? Minä kun kuolen ilman itsariakin, niin sinäkin. Mitään muutosta siihen ei tule, vaikka pykään kymmenen lasta. Ei minulla yksilönä elämäni arvo vähene, vaikka kaikki kuolisivat minun jälkeeni.
Tämä menee niin yksinkertaisuuden selittämiseksi että ihan tiukkaa tekee. Ja "edgy"... Kasva nyt aikuiseksi hyvä ihminen.
Kirjoittaja lienee joku 2000-luvun alun emo-nuori, joka käyttää vieläkin samaa kieltä. Todennäköisesti kampaa yhä otsatukankin toisen silmän yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Empatiani menee niille lapsille, joiden ei olisi pitänyt syntyä. Niille naisille, jotka tekivät lapsia "koska niin kuuluu tehdä". Niille naisille, jotka eivät saaneet lasta vaikka halusivat. Niille, jotka eivät tehneet jonkun trauman takia. Niille, joita syyllistettiin kun eivät tehneet. Niille esiäitien haamuille, joiden aikana kaikkien oli pakko tehdä, koko ajan, kunnes kuoltiin.
Oli jokin tutkimus jonka mukaan vanhemmalla iällä onnellisuus ei riipu niinkään lapsista vaan siitä onko kumppania vai ei. Ymmärrettävää, koska lapset kuitenkin saattaa käydä max kerran viikossa jos sitäkään, onko se sitten niin kivaa että riittää seuraksi jos on loput tunnit yksikseen.
Olen huomannut että joidenkin lapsellisten on mahdotonta ymmärtää etteivät kaikki ihmiset todellakaan saisi onnea niistä asioista jotka tuovat heille onnea lapsiperheessä.
Minä en tahtoisi pitää sylissä kuumaa, maidolta (parhaassa tapauksessa) haisevaa vauvaa.
En tahdo juosta kaksivuotiaan perässä.
En halua että lapsiparka sanoo rakastavansa minua, pieni ihminen joka ei muusta tiedä ja sanoo noin vain koska on ehdollistunut, ei siksi että olisi valinnut rakastaa minua.
Ei kiinnosta seurata koululaisen kasvua.
En halua kokea lapsen aikuistumista, saada lapsenlapsia.
Kun en vaan halua. Minä haluan elää elämäni toisella tavalla, ja saan onnea toisista asioista jotka toki ovat sellaisia etteivät lapsia hankkineet niistä välitä eivätkä niitä arvosta. Se on ok. Jokainen tulee onnelliseksi tavallaan, ja elää valintojensa seurausten kanssa miten parhaiten taitaa. Ei siinä sen kummempaa, paitsi niille jotka kokevat erilaisuuden uhkana ja kritiikkinä omille valinnoilleen.
Monesti näissä velojen kirjoituksissa vedotaan amerikkalaisiin tutkimuksiin, joiden mukaan lapsettomilla vanhuksilla on ihan vastaavan vilkas sosiaalinen elämä kuin lapsettomillakin ja yskinäisyyttä ei siten niin tunneta. Näissä vertauksissa unohdetaan erilainen kulttuuri. Yhdysvalloissa elämä on huomattavasti mobiilimpaa ja maa on suurempi. Välimatkat sukupolvien välillä saattavat estää tiiviin kanssakäymisen ja näin onkin päädytty ajattelemaan, että jokainen sukupolvi pärjää omillaan. Vastapainoksi kulttuuri on yhteisöllisempää. Naapurustoon on läheisemmät välit. Ihmiset kuuluvat tiukasti vaikkapa uskonnollisiin yhteisöihin, vähintäänkin kirkkokuoroihin, joissa on eri ikäisiä jäseniä. Vanhoilla ihmisillä on myös paljon auttajia, jotka eivät ole heille verisukua.
Suomalaisessa yhteiskunnassa verisuku on suuremmassa merkityksessä eikä yhteisöllisyys toimi. Moni rakentaa elämänsä aikana verkostoja ja saa ystäviä, mutta tavallisesti nämä ovat kutakuinkin oman ikäisiä. He myös silloin vanhenevat ja alkavat kuolla samoihin aikoihin. Ei rollaattorimummot enää juuri kavereilla kyläile.
Tämä. Hedonismissa ei ole mitään kunnioitettavaa. Jos kuitenkin on hedonisti, on parempi olla lapseton. Hedonusmi on mhös tyhjää, suurin osa kyllästyy siihen iän karttuessa. Toki joku voi olla niin köyhä, että saavuttamattomat nautinnot jaksavat pitää mielenkiintoa yllä pidempään.