Miksi äidin luokse meneminen jouluna ahdistaa?

Ei siis mikään ihme että olo tälläisen ihmisen seurassa on omituinen ja vaivaantunut, aitoa läheisyyttä ei ole!

Älä mene.

Postita lahja äidillesi ja toivota hänelle puhelimessa oikein hyvää joulua.

Mene joku toinen kerta, kun oikeasti haluat mennä, esimerkiksi keväällä ja valoisalla.  

Vieras, joka ei viihdy on hankalaa seuraa.

Vietä omanlainen joulusi yksin tai kavereiden kanssa ja tee kaikkea sitä, mitä haluat. :)

Vierailija kirjoitti:

Se, että kykenee ottamaan vastaan omia ja muiden tunteita, edellyttää sitä että on elänyt lapsuuden jossa tunteitaan on saanut vapaasti ilmaista, ja oma vanhempi on ollut mukana sanoittamassa ja tukemassa tunnetaitojen kehittymistä. Edelliset sukupolvet eivät ole saaneet tälläistä lapsuutta, vaan monet tunteet, varsinkin negatiiviset, ovat olleet kiellettyjä. Tällä tavalla kasvatettu aikuinen liittää tunteisiin kokemuksia syyllisyydestä, torjutuksi tulemisesta ja huonommuudesta. Tunteet ovat jono pahoja, tai niitä ei osata tuntea lainkaan. Myös muiden tunteet herättävät ahdistusta.

Nämä kiltit, näkymättömät itsensä kieltäneet lapset ovat aikuisena tunnevammaisia, monilla persoonallisuushäiriö. Lue vaikka 70-luvun äidit, tai tuota ketjua lääkäriin viemisestä. Niissä esiintyy ääriesimerkkejä, mutta todennäköisesti sinunkin äidillesi on vaikeaa muodostaa syviä tunnesiteitä, kommunikoida avoimesti ja rehellisesti, ja tuntea empatiaa.

Olet varmasti erittäin oikeassa. Pystyn juttelemaan monienkin ihmisten kanssa myös vaikeista asioista, mutta äitini kanssa en oikein mistään. Hämäävää on se, että ulkonaisesti äitini on paljon sosiaalisempi ja suositumpi ihminen kuin minä. Jos hän joskus harvoin ilmaisee jotain kielteistä, se tulee hirveällä voimalla ja hylkäävästi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Älä mene.

Postita lahja äidillesi ja toivota hänelle puhelimessa oikein hyvää joulua.

Mene joku toinen kerta, kun oikeasti haluat mennä, esimerkiksi keväällä ja valoisalla.  

Vieras, joka ei viihdy on hankalaa seuraa.

Vietä omanlainen joulusi yksin tai kavereiden kanssa ja tee kaikkea sitä, mitä haluat. :)

Joulu tai ei, ahdistus on sama.

ap

Kuulostaa siltä ettei teillä ei ole keskusteluyhteyttä. Voithan vain mennä ja kuunnella äitisi juttuja, vaikka sitä tv-sarjan juonenkäänteiden selostusta ja jotain pintapuolista ja kesken jäävää kuulumisten vaihtoa. Älä vaadi liikoja, iloitse niistä pienistä kohtaamisen hetkistä, kuten siitä kivan lahjan antamisesta. Se että tapaatte on jo arvokasta.

Sama juttu aika monella sukulaisten kesken. Itse olen jo reilusti keski-ikäinen ja sisarukseni minua paljon vanhempia. Siskoni on aina ollut kärkäs sanomaan "mielipiteitään", monista pyynnöistäni huolimatta.

Mielipiteen varjolla kun saapi ( ? ) suoltaa näköjään mitä tahansa.

Itse olen pyrkinyt siihen, että en ainakaan ole se joka ensimmäisenä alkaa tiuskimaan tai ilkeitä

kommentteja viljelemään. No, rajansa kaikella , yuo know :)  Vuosien saatossa on vaan mitta tullut melko

täyteen..... Sanoinkin vihdoinkin omankin mielipiteeni...... Minusta aikuisten ihmisten ei kuulu mitenkään

kommentoida toisten aikuisten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä.

Tai pitää kannustaa, toivottaa onnea valinnoille ja tsemppiä, sen tyylisiä kommentteja  pitääkin sanoa.

Olen pitänyt ja pidän mieluummin etäisyyttä ja välimatkaa sekä yhteydenottoja hyvin harvakseltaa, vain tarvittaessa.

Ja vain "neutraaleja" puheenaiheita.

Tämmöstä sitä on useissa suvuissa, tsemppiä jokaiselle ja kun itsellä ei omatunto soimaa, tietää toimineensa oikein.

Kuulostaa tutulta tuo tivaaminen, "oletko allapäin" jne. Minultakin äiti kyselee sitä vähän pelokkaan ja samalla vaativan oloisena. Kyselyihin pitää aina vastata, että olen ok, vaikken olisikaan. Muuten äiti rasittuu ja ärsyyntyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon kokenu samaa. Aikuisenakin kaipaa äidin seuraa, haluaa ilahduttaa. Monesti oon odottanu kyläilyä, suunnitellut viemisiä jne. Melko pian kun pääsee ovesta sisään, tulee ahdistus ja haluaa pois. Minun asiani ei kiinnosta, puhutaan päälle, vaihdetaan aloittamani puheenaihe lennosta. Välillä piikitellään ja arvostellaan ainakin rivien välissä. Toisaalta saatetaan suoraan tivata henkilökohtaisia asioita. Koen myös olevani roska-astia, johon vanhempani oksentaa kaikki huolensa ja pelkonsa kuorrutettuna kylän juoruilla.

Kaipaan aitoa välittämistä, en voisi kuvitellakaan, että uskoutuisin vanhemmilleni hyvässä tai pahassa. Pidän kaikki itselläni ja kuilu välillämme sen kuin kasvaa.

Niin tuttua! Tuo juoruilukin on tosi ahdistavaa. Miksi minun pitäisi olla kiinnostunut joidenkin minulle tuntemattomien ihmisten asioista, kun äitini ei ole kiinnostunut minun asioistani?

ap

Kuulostaa siltä, että sinulla äitisuhteesi vaikuttaa siihen, miten koet itsesi suhteessa muihin ihmisiin. Tuo on aika tyypillinen pikkulapsen logiikka, että "koska minua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti X:n toimesta, niin minä kosta ja aion olla epäoikeudenmukainen ihan kaikkia kohtaan!" 

Lopputuloksesta kärsit vain sinä itse, koska tuolla mentaliteetilla torpedoit lopulta kaikki ihmissuhteesi.  

No eihän tuossa siitä ollut kyse vaan siitä, että ap ei halua kuunnella juttuja vieraiden ihmisten yksityisasioista. 

Joo itellä vähän sama. Kaikki joulut äiti aina kännissä. Kun oli tarpeeksi kännissä, niin parasta viihdettä oli haukkua ja ärsyttää mua. Olen ainoa lapsi, ja isää tai muita sukulaisia ei ollut kuvioissa. Jouluna ei lapsena päässyt karkuun kotoaan, kun kaikki paikat oli kiinni ja kaverit perheidensä kanssa (ulkopuolisia ei haluttu mukaan). Kun olin 18-25 v., niin olin aina matkoilla joulut. Nyt tulee ensimmäinen joulu, kun menen äidilleni... Tosin omalla autolla sillä varauksella, että en kestä olla siellä kauaa. Päivän tai kaksi. Tiedän, että hän ilahtuu kovasti, että tulen. Minä koitan vain kestää jotenkin ja olla provosoitumatta kun se kännissä kaiken kaivelu alkaa. On kai hänkin joskus tehnyt asioita eteeni, vaikka ei ole itse nauttinut siitä. Hän on ainoa äitini ja selvin päin ihan mukava, joten ei mikään kokonaan välien katkaisukaan ole ollut mielessä.

Miksi pitää mennä jos ei halua? Minulla samanlainen äitisuhde, muutaman joulun jälkeen lakkasin käymästä kun ahdisti jo lokakuussa. Nykyisin ei ahdista enää ollenkaan ja saan olla joulut kotona omassa rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon kokenu samaa. Aikuisenakin kaipaa äidin seuraa, haluaa ilahduttaa. Monesti oon odottanu kyläilyä, suunnitellut viemisiä jne. Melko pian kun pääsee ovesta sisään, tulee ahdistus ja haluaa pois. Minun asiani ei kiinnosta, puhutaan päälle, vaihdetaan aloittamani puheenaihe lennosta. Välillä piikitellään ja arvostellaan ainakin rivien välissä. Toisaalta saatetaan suoraan tivata henkilökohtaisia asioita. Koen myös olevani roska-astia, johon vanhempani oksentaa kaikki huolensa ja pelkonsa kuorrutettuna kylän juoruilla.

Kaipaan aitoa välittämistä, en voisi kuvitellakaan, että uskoutuisin vanhemmilleni hyvässä tai pahassa. Pidän kaikki itselläni ja kuilu välillämme sen kuin kasvaa.

Niin tuttua! Tuo juoruilukin on tosi ahdistavaa. Miksi minun pitäisi olla kiinnostunut joidenkin minulle tuntemattomien ihmisten asioista, kun äitini ei ole kiinnostunut minun asioistani?

ap

Kuulostaa siltä, että sinulla äitisuhteesi vaikuttaa siihen, miten koet itsesi suhteessa muihin ihmisiin. Tuo on aika tyypillinen pikkulapsen logiikka, että "koska minua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti X:n toimesta, niin minä kosta ja aion olla epäoikeudenmukainen ihan kaikkia kohtaan!" 

Lopputuloksesta kärsit vain sinä itse, koska tuolla mentaliteetilla torpedoit lopulta kaikki ihmissuhteesi.  

Et tainnut oikein tajuta alkuperäistä vertausta: äiti siis oletti että tytär kiinnostuisi JOPA tuntemattomien ihmisten asioista, vaikkei itse kiinnostunut EDES oman tyttärensä asioista. 

Se, että joku ei kiinnostu itselleen tuntemattomien ihmisten asioista, ei ole näiden tuntemattomien epäoikeudenmukaista kohtelua. Eri asia jos kyseessä olisi tuntemattomien auttaminen jollain tavoin, mutta nyt taisi olla kyse puhtaasta toisten asioiden juoruilusta. Eiväthän he herraparatkoon tule asiasta koskaan edes tietämään.