Lue keskustelun säännöt.
Kaverin uusperhekuviot - olenko kauhean ahdasmielinen, kun en ymmärrä?
12.12.2017 |
Kaverini on eronnut kahden lapsen äiti. Hän tapasi kaksi vuotta sitten miehen, johon salamarakastui ja pari perusti uusperheen. Miehellä oli tuolloin neljä lasta. Kaverini tuli pian raskaaksi ja uuden vauvan synnyttyä paketti hajosi ja hän muutti pois vauvan sekä muiden lastensa kanssa. Seurasi ikävä ja riitaisa ero.
Muutaman kuukauden kuluttua erosta kaverini tapasi uuden miehen, johon rakastui (tietenkin tulisesti). Nyt he muuttivat yhteen ja miehellä (tietysti) on myös lapsia. En ilkeä sanoa sitä, mitä varmaan pitäisi - "älä nyt sitten heti tee lasta tämän "maailman ihanimman miehen" kanssa, vaan katso ensin millainen hän oikeasti on ja sovitteko te saman katon alle ihan siinä tavallisessa arjessa, sitten kun rakkauden huuma on hieman tasaantunut. Sitten, kun se muna pillussa ei pelkästään enää tuo onnea ja autuutta, vaan tarvitaan muutakin."
En tiedä olenko ahdasmielinen vai vanhanaikainen, mutta en vaan jaksa ymmärtää tällaista elämäntyyliä ja typeryyttä. Ymmärtääkö joku muu, vai ovatko ne FB-kommenteissa tällaisten ihmisten kannustajat todellisuudessa itsekin sitä mieltä, että saatanan imbesilli...
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minun tarvitse ymmärtää esim. fb-kavereideni ratkaisuja kannustaakseni heitä tai toivottamasta heille onnea heidän tekemisissä valinnoissa. Saavat minun puolestani tehdä lapsia kenen kanssa haluavat tai olla tekemättä.
Eli tsemppaat ja kannustat vilpittömästi ihmisiä, jotka tekevät paskoja valintoja elämässään, johon kuuluu alaikäisiä lapsia? Juuri kaltaisiasi ihmisiä ihmettelen. Toimintasi on jopa jollain tasolla edesvastuutonta.
No jos onnittelen vaikkapa raskaudesta jonka ystävä fb:ssä kertoon en oikein pidä sitä tsempaamisena lasten tekoon tai tykkään päivityksestä jossa hän kertoo uudesta parisuhteestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapselle bonusihmiset elämässä ovat voimavara. Esimerkiksi ylimääräinen käsipari hakemaan päiväkodista, kun äiti paiskii töissä eikä makaa veronmaksajien rahoilla. ;)
Vierailija kirjoitti:
Upean kuuloinen elämä :D
Tuollainen on sitä oikeaa elämää!
Vierailija kirjoitti:
Sulla ei varmaan ole koskaan ollut minkäänlaista miestä??
Täh? Miten puolison puuttuminen tai vastaavasti sellaisen olemassaolo vaikuttaa siihen, että aikuinen ihminen on kykenemätön tasapainoisen parisuhteen ylläpitämiseen ja vastuulliseen perhesuunnitteluun? Tuleeko naisesta mielestäsi automaattisesti joku hormoneilla käyvä impulsiiivinen tyhjäpää kun saa parisuhteen, vai mihin kysymykselläsi viittaat?
T. eri kuin kommentoimasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuh. Se on helppo abstraktilla tasolla sanoa, että kaikki tekevät omat valintansa jne., mutta tuollaista on kyllä vaikea seurata vierestä.
Mä en tajua miten ihmiset, joilla lapsia, uskaltaa edes muuttaa nopeasti yhteen uusen puolison kanssa - siinä on niin valtavasti riskitekijöitä lasten ja omalle hyvinvoinnille. Saati sitten vauvan tekeminen tuosta vaan.
Lapset ovat onneksi yleensä sitkeitä ja sopeutuvia, mutta itse en ainakaan haluaisi, että lasteni mieli muovautuu sopeutumalla tuollaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Upean kuuloinen elämä :D
Tuollainen on sitä oikeaa elämää!
Kysytään vaikka S. Minkkiseltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapselle bonusihmiset elämässä ovat voimavara. Esimerkiksi ylimääräinen käsipari hakemaan päiväkodista, kun äiti paiskii töissä eikä makaa veronmaksajien rahoilla. ;)
Riippuu varmasti töysin siitä, että kuinka sitoutuneita nämä mainitsemasi bonusihmiset ovat siihen kyseiseen lapseen. Jos esim. appivanhemmat on tottunut siihen, että poikansa avokki vaihtuu kerran vuodessa, niin tuskinpa sen tilapäisen miniän lapsilauma jaksaa hirveästi kiinnostaa, saati sitten että automaattisesti oltaisiin saatavilla uusperheviritelmän lastenhoitajiksi.
Noloa myöntää mutta saan kiinni siitä tunteesta ja palavasta halusta tehdä mahdollisimman nopeasti lapsi ihanan miehen kanssa... Ehdittiin 2 kk seurustella, kun mies (lapseton, mulla 2) ehdotti että jätetäänkö ehkäisy pois... En tiedä miksi se tuntui niin upealta ajatukselta. No, käytännössä oltiin kahdesti ilman suojaa (en käyttänyt hormonaalista tuolloin) ja mahdollisuus sille olisi ollut ja olin suorastaan pettynyt kun en raskautunut, nyt ajattelen vaan että LUOJAN KIITOS! Sitten palasin järkiini, jatkoimme seurustelua ja mies oli kyllä ihana silti, mutta kun se rakkauden huuma oli vaihtunut arkeen niin tajusin että vastahan tässä tutustutaan enkä mitenkään voi vielä tehdä päätelmiä millaista yhdessä oleminen tulisi olemaan ja kuinka mies seisoisi tukenani vaikeissa paikoissa jne.
Eihän se suhde kestänyt 4 vuotta pidempään, erosta on nyt 3 vuotta ja miehellä on kaksi lasta, kahden eri naisen kanssa... =DD Että semmonen peruskallio se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä lastentekoa vois miettiä mutta yhteinen arki varmaan helpottaa suhdetta.
Jaa, minusta taas ainakin tätä palstaa seuranneena se yhteinen arki on se, mikä tuhoaa monet parisuhteet, joissa kaikki on ensin ollut niin ruusuilla tanssimista.
Miksi sen uuden kumppanin kanssa ei voi rauhassa tutustua ja tapailla, sitten myöhemmin esitellä omille lapsille, elää perheenä saman katon alla muutaman vuoden, ja vasta sen jälkeen jos kaikki tuntuu edelleen hyvältä ja toimivalta, tehdä se yhteinen jälkeläinen?
Mä olen myös tuollainen rakastuja, ja olen uuden miehen kanssa alkuhuumassa miettinyt miten ihanaa olisi vauva.
Mutta mä edes tiedän että se on mun heikkous, enkä sitten muuta yhteen eikä niitä lapsia tehdä.
Mun kohdalla se on varmaan se sijoitusperhetausta. On niin vajetta läheisyydestä ja rakkaudesta, että sitten kun sitä sa, siitä menee aika lailla nuppi sekaisin ja arvostelukyky taivaan tuuliin.
Olen sen verran tylsä ja harkitseva, että jo osaan järjellä ajatella, että pinnistetään nyt kaksi vuotta ja katsotaan asiaa sitten uudestaan. Mutta hyvin pystyn kuvittelemaan miksi noin käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen vain yhden tapauksen, jossa tuo kuvio on toiminut. Voi kyllä olla, ettei kyse ole samasta kuviosta ("todistelee ihmisille vauvalla, että uusi suhde oli hyvä ratkaisu").
Hyvän ystäväni äiti nappasi hänet vauvana mukaansa ja lähti ihastuksensa matkaan.
Vajaa vuosi (!) myöhemmin sama toistui. Äiti ja kaksi lasta muuttivat jälleen uuden miehen nurkkiin.
Kuvio toistui, kunnes lapsia oli 5.
Kaikki nuo miehet ovat olleet hyviä isiä ja tehneet ihan kaikkensa lasten hyvinvoinnin eteen. He ovat väleissä keskenään. Ystävälläni on siis isän lisäksi useita isäpuolia ja näihin lämpimät välit. Useita sisarpuolia ja kaikkien kanssa on tosi läheinen.
Kuvion ainoa käsittämätön asia onkin tuo äiti. Mulle elämä tavallisessa ydinperheessä on joskus stressaavaa. Hän taas on uskomattoman nopeaan tahtiin tehnyt ja hoitanut viisi lasta ja samalla solminut uusia suhteita. Jo nuo lukuisat muutot ovat hurjia. Voin kertoa, että itse en saisi muutettua taaperon ja vauvan kanssa. Ja vauva-aikana en edes rekisteröi, onko joku mies, saati lähesty, ihastu ja rakastu! Se on mulle ihan sumua.
Olen tavannut ystäväni äidin. Ei ole wt, lesta tms. Ehkä vain etsinyt rakastumisen ja uuden alun hurmaa, ja hän myös on ihan vauvahullu eikä koe vauva-aikaa raskaana. Ehkä hän on joku enkeli, miehetkin puhuvat hänestä kunnioittavaan sävyyn. Uuteen kun rakastui, vanha jäi sopuisasti taka-alalle.
Ei näitä pysty tajuamaan ulkoapäin.
Kyllähän sitä miettii, että olisiko ihmisellä jopa joku biologinen paine tuohon suuntaan. Itse koin samat tunteet, vaikka en pidä itseäni mitenkään harkintakyvyttömänä saati yksinkertaisena.
Ja sitten toisaalta, jos ihminen haluaa liudan lapsia lyhyin välein, ja vaisto sanoo että suhde ei tule kestämään, ehkä tuo on jopa tavallaan järkevää. Tuo on jopa saattanut joissain yhteisöissä olla vallitseva toimintatapa, jolla on luotu tiheämpiä sukulaissuhteita.
Jos yhdeksän lasta haluaa lujittaa sukulaisuuttaan yöpymällä yhdessä huushollissa kaikki, niin en kyllä osaa nähdä asiassa mitään negatiivista. Paljon hullumpaa tämä on, että minunkin lapseni on oppinut oikeastaan vasta koulussa, mitä muiden lasten kanssa tehdään. Senverran pienet suvut ja vähän lapsia ja kun syrjäkylillä eleltiin, niin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla ei varmaan ole koskaan ollut minkäänlaista miestä??
Se että osaa ajatella vastuullisesti ei ole sukupuoleen sidottua.
Ymmärtäisin, jos ne olisivat pienikokoisia koiria, joita sännätään hankkimaan ja haalimaan sieltä täältä, mutta että lapsia, voi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Upean kuuloinen elämä :D
Jos äiti hoitaa osuutensa hyvin, parhaassa tapauksessa hän on vanhana isoäiti, jonka pöytään lukuisat lapsenlapset mielellään kokoontuu. Kaikilla olisi paikka elämässä ja jokaisesta huolehdittaisiin kannustavaan sävyyn. Vanhemmat ei kadehtisi lapsiaan.
Mutta kaikki tämä edellyttäisi että kantaäiti on sivistynyt ja tasapainoinen. Wt-hässäkässä kun ei tiivisty laatu, vaan ihmiskunnan elukkapuoli.
Vierailija kirjoitti:
Noloa myöntää mutta saan kiinni siitä tunteesta ja palavasta halusta tehdä mahdollisimman nopeasti lapsi ihanan miehen kanssa... Ehdittiin 2 kk seurustella, kun mies (lapseton, mulla 2) ehdotti että jätetäänkö ehkäisy pois... En tiedä miksi se tuntui niin upealta ajatukselta. No, käytännössä oltiin kahdesti ilman suojaa (en käyttänyt hormonaalista tuolloin) ja mahdollisuus sille olisi ollut ja olin suorastaan pettynyt kun en raskautunut, nyt ajattelen vaan että LUOJAN KIITOS! Sitten palasin järkiini, jatkoimme seurustelua ja mies oli kyllä ihana silti, mutta kun se rakkauden huuma oli vaihtunut arkeen niin tajusin että vastahan tässä tutustutaan enkä mitenkään voi vielä tehdä päätelmiä millaista yhdessä oleminen tulisi olemaan ja kuinka mies seisoisi tukenani vaikeissa paikoissa jne.
Eihän se suhde kestänyt 4 vuotta pidempään, erosta on nyt 3 vuotta ja miehellä on kaksi lasta, kahden eri naisen kanssa... =DD Että semmonen peruskallio se.
Ihanan rehellistä! Itse 27-vuotiaana (toistaiseksi luojan kiitos vielä lapsettomana) naisena olen elänyt kaksi sellaista todella räjähtävää ja järjen sumentavaa alkuhuumaa, joista viimeisin siis viisi vuotta takaperin nykyisen kihlattuni kanssa. Muistan vahvasti sen melkein pakottavan tunteen jo ensimmäisen kuukauden aikana, kun on tehnyt hirveästi mieli vain antaa mennä ja tehdä se ihana rakkausvauva.
Rakastuminen voi olla ihan järkyttävä hormonimyrsky, joka pyyhkäisee järjenhivenetkin tieltään. Tavallaan siis ymmärrän niitä naisia, jotka lopulta sortuvat tekemään tuon epäkypsän ja harkitsemattoman päätöksen...
Luojan kiitos olen pohjimmiltani melko rationaalinen ja jokin pieni ääni takaraivossani on kuitenkin estänyt minua sortumaan tuhoisiin perhesuunnitteluvirheisiin. :D Jospa sitä nyt valmistumisen jälkeen sitten tekisi sen vauvan tuon puolison kanssa vähän järkevämmistä lähtökohdista.
En ymmärrä miksi uuden miehen kanssa tehdään kolmas lapsi. Ymmärrän, jos lapsia vain yksin, mutta ei kolmea.
Jep, tämäkin nainen pohtii suureen ääneen ja julkisesti facebookissa, että miten hänelle OSUU aina ne kusipäät miehet... Silti joka kerta uuden miehen tavatessaan on "niiiiiin rakastunut ja aaaaaevan ihana mies taas löytyi ja oooooh miten kultainen onko tämmöisiä olemassakaaaaaan!!!" Kunnes muutaman kuukauden kuluttua upea mies on täysi mulkku ja lumoavasta herrashenkilöstä kuoriutui vittumainen ja hullu - mikäs muukaan kuin - NARSISTI.