Lue keskustelun säännöt.
Pieni avautuminen: Mummi ei tule meille jouluksi ja jostain syystä se ottaa nyt ankarasti päähän!
12.12.2017 |
Pakko hiukan päästää harmia pihalle. Tilanne on sellainen että Vaari kuoli reilu vuosi sitten ja viime keväästä lähtien Mummi on aktiivisesti etsinyt uutta miestä itselleen. Alusta asti pidin sitä hyvänä asiana, yksin jäädessä nuorehko leski ”kuolee pystyyn” melko nopeasti. Noh, sitten taisi Mummilta karata vähän mopo käsistä kun pahimmoillaan oli kolme treffit samana päivänä tai piti kesken lapsenlapsen synttäreiden lähteä taas uusille treffeille. Nyt on löytynyt joku mies jonka kanssa on seurustellut syksystä alkaen. Mies asuu useamman sadan kilometrin päässä täältä ja Mummi on nyt viettänyt siellä pitkiä aikoja (viikko-pari) kerrallaan ja niin tiiviisti että ei olla nähty kuin vilaukselta silloin tällöin (noin kerran kuukaudessa) kun aiemmin ollaan nähty joka viikko. Edes soittoja ei kuulu, me ollaan soitettu noin kerran kahdessa viikossa. Miestä ei ole meille esitelty muuta kuin etunimeltä.
Lapset ihmettelee miksi Mummi ei käy meillä enää koskaan eikä me käydä Mummilla. Vastaus on aina sama: Mummi on reissussa.
Tähän asti Mummi ja Vaari ovat viettäneet joulut meillä (vuodesta 2005 alkaen), sitä ennen me oltiin aina heillä. Lapset eivät ole siis koskaan viettäneet joulua ilman heitä. Viime jouluna ei siis enää ollut Vaaria joka kuoli syyskuussa. Mummi toki oli meillä. Nyt uusi rakkaus on niin tärkeä että joulu pitää viettää siellä.
Vaikka ymmärrän ja hyväksyn täysin että aikuisella ihmisellä on oikeus parisuhteeseen ja rakkauteen niin silti harmittaa. Harmittaa lasten puolesta joilta meni jo Vaari ja nyt Mummi on hylännyt heidät kuin vanhat rukkaset. Harmittaa omastakin puolesta, ei joulu ole nyt samanlainen kuin ennen. Tunnen syyllisyyttäkin siitä että harmittaa enkä oikeastaan pidä tästä reaktiosta jonka asia minussa aiheuttaa.
Hassuinta tässä asiassa on ehkä se että kyseessä on anoppini. Eihän anopin rakkauselämän pitäisi minua varsinaisesti koskettaa. Ollaan kuitenkin anopin kanssa läheisiä ja puhutaan paljon sellaisestakin mistä anoppi ei mieheni ja hänen veljensä kanssa puhu. Jotenkin on kovin hylätty olo. Mietin myös miltä miehestäni tuntuu. Mies on ollut kovin vaisuna asiasta puhuttaessa. Välillä kyselen että oletko kuullut äidiltäsi mitään ja vastaus on aina ”en”. Sitten jos anoppi soittaa, soittaa hän mulle. Ei varmasti tunnu kivalta miehestä.
En tiedä onko tässä yhtä ainoaa oikeaa mielipidettä tai ratkaisua olemassakaan. Varsinkin kun periaatteellisesti olen sitä mieltä että kunkin pitää saada viettää joulunsa siellä missä itse hyväksi kokee. Oma äitini kuoli jo 16 vuotta sitten ja isäni on sen jälkeen viettänyt joulut uuden vaimonsa kotitilalla. Tämä ei ole herättänyt minussa minkäänlaisia ahdistuksia, päin vastoin olin tosi helpottunut kun sain vanhimpien lasten ollessa pieniä mennä anoppilaan valmiiseen pöytään. Miksi ihmeessä nyt ahdistun tästä? Kiitos että sain avautua!
Kommentit (64)
20, melkoista tylyä tykitystä! Etenkin, kun oletat, että tähän asti jouluja on vietetty ap:n toivomalla ja määräämällä tavalla :D
Mutta totta, ap kertoo, että mummi on heidät hylännyt, kunnon draamaqueen kyllä siltä osin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
20, melkoista tylyä tykitystä! Etenkin, kun oletat, että tähän asti jouluja on vietetty ap:n toivomalla ja määräämällä tavalla :D
Mutta totta, ap kertoo, että mummi on heidät hylännyt, kunnon draamaqueen kyllä siltä osin.
Mieti kahdesti: jos nuo vaihtelevalla porukalla (osin mummille vieraiden ihmisten kanssa) juhlitut joulut olisi mummille todella tärkeitä, tekisi hän mitä tahansa, että olisi taas kerran mukana. Mutta hän valitsi toisin, joten looginen päätelmä on, että mummi ei ole ap:n joulun kaikkien suurin ihailija.
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä sinua ottaa enemmän päähän: se, että mummi viettää joulun itse valitsemallaan tavalla vai se, että mummi ei tottele sinua tule teille kuten ennen? Ehkä nyt olisi korkea aika opettaa lapsille, joista vanhimmat on jo teinejä, että joulunviettotapoja on erilaisia. Anoppi on hyväksynyt yli 10 vuoden ajan, että sinä määräät, miten ollaan ja nyt hän on vihdoinkin katsonut, että ei ole pakko tehdä kuten aina ennen on tehty. Hän saa valita itse ja se valinta on jotain muuta kuin sinun päätöksesi.
Voit sanoa, että tietty jokaiselle kuuluu rakkaus ja tietty jokainen saa itse päättää, miten juhlii, mutta samaan hengenvetoon kerrot, miten mies on allapäin (miten olisi se kuuluisa napanuoran katkaisu? - ja ainahan mies voi viettää joulun isänsä haudalla kiveä halaten, jos ei muuten pärjää) ja sinuakin harmittaa lasten puolesta, kun mummi on heidät hylännyt.
Mummi ei ole hylännyt ketään, hän on vain lopullisesti tajunnut, että jouluja on jäljellä enää rajallinen määrä. Miksi roikkua jossain sinun laatimassasi sukujoulunäytelmässä, kun voi olla sen rakkaimman kanssa. Melkein luulen, että mummia harmittaa, ettei ehtinyt viettämään edellisen miehensä kanssa yhtäkään yhteistä omaa joulua siten kuin olisi itse halunnut.
Aloimme viettää joulua meillä alunperin anoppini toiveesta. Heillä oli tapana matkustaa joulun jälkeen joka vuosi talvehtimaan Kanarialle. Anopin mielestä oli hölmöä hankkia jouluruokia pois heitettäväksi tai koristella taloa jouluksi kun he lähtivät matkalle usein jo Tapaninpäivänä. Joulunviettotavat oli hyvin pitkälti kopioitu mieheni kodista jossa vietimme siis useita jouluja ennen meille siirtymistä. Ei meillä mitään sukujoulunäytelmiä esitetä. Syödään hyvin, löhötään sohvassa, pukki käy ja availlaan lahjoja.
Ja edelleen: Mummilla on täysi oikeus viettää joulunsa missä ja miten hän haluaa. Näin on ollut tähänkin asti Vaarin eläessä. Heitä on kutsuttu muuallekin jouluksi mutta ovat halunneet tulla meille. Ovat viettäneet yhden joulun ulkomailla mutta eivät pitäneet siitä.
Enemmän tässä ihmettelen omaa reaktiotani siitä miksi tämä asia minua niin kovasti surettaa.
Ap
Mummilla on ehkä nyt ensimmäistä kertaa elämässä "teen mitä itse haluan" -vaihe. Aiemmin Vaarin kanssa on tehty kuten kuuluu. Viime vuosi meni vielä niissä merkeissä. Ikäkin jo tulee vastaan.
Koitetaan ymmärtää. Kaikille sellainen voi joskus tulla ja paras mitä voit antaa on ymmärrys.
Ymmärrän kyllä sua ap. Itselläni on sukulainen, jonka vaimo kuoli. Siihen asti oltiin pariskunnan kanssa hyvin läheisiä, samoin vaimon kuoleman jälkeen noin vuoden päivät. Sitten tuli päätös, ettei enää halua surra kotona vaan lähti aktiivisesti harrastuksiin ja naisystävän etsintään. Se oli hyvä, mutta samalla on käynyt niin että kaikki entinen on kadonnut. Nyt viimeiset viisi vuotta hän on viettänyt aikaa ja juossut harrastuksissa uuden naisystävän kanssa. Soitto ehkä pari kertaa vuodessa ja kyläilyä hyvällä tuurilla kerran vuodessa meidän ennen läheisimpien kanssa. Tunnen menettäneeni koko ihmisen ja lisäksi tuntuu kuin ei hänen uutta persoonaansa edes tuntisi. Kyllä se harmittaa, vaikka ei siitä vihainen voi olla. Toki sinulla vielä se tilanne, että lapsiakin ihmetyttää ja miten asian selittäisi heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sua ap. Itselläni on sukulainen, jonka vaimo kuoli. Siihen asti oltiin pariskunnan kanssa hyvin läheisiä, samoin vaimon kuoleman jälkeen noin vuoden päivät. Sitten tuli päätös, ettei enää halua surra kotona vaan lähti aktiivisesti harrastuksiin ja naisystävän etsintään. Se oli hyvä, mutta samalla on käynyt niin että kaikki entinen on kadonnut. Nyt viimeiset viisi vuotta hän on viettänyt aikaa ja juossut harrastuksissa uuden naisystävän kanssa. Soitto ehkä pari kertaa vuodessa ja kyläilyä hyvällä tuurilla kerran vuodessa meidän ennen läheisimpien kanssa. Tunnen menettäneeni koko ihmisen ja lisäksi tuntuu kuin ei hänen uutta persoonaansa edes tuntisi. Kyllä se harmittaa, vaikka ei siitä vihainen voi olla. Toki sinulla vielä se tilanne, että lapsiakin ihmetyttää ja miten asian selittäisi heille.
Naulan kantaan! Tältä minustakin tuntuu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mikä sinua ottaa enemmän päähän: se, että mummi viettää joulun itse valitsemallaan tavalla vai se, että mummi ei tottele sinua tule teille kuten ennen? Ehkä nyt olisi korkea aika opettaa lapsille, joista vanhimmat on jo teinejä, että joulunviettotapoja on erilaisia. Anoppi on hyväksynyt yli 10 vuoden ajan, että sinä määräät, miten ollaan ja nyt hän on vihdoinkin katsonut, että ei ole pakko tehdä kuten aina ennen on tehty. Hän saa valita itse ja se valinta on jotain muuta kuin sinun päätöksesi.
Voit sanoa, että tietty jokaiselle kuuluu rakkaus ja tietty jokainen saa itse päättää, miten juhlii, mutta samaan hengenvetoon kerrot, miten mies on allapäin (miten olisi se kuuluisa napanuoran katkaisu? - ja ainahan mies voi viettää joulun isänsä haudalla kiveä halaten, jos ei muuten pärjää) ja sinuakin harmittaa lasten puolesta, kun mummi on heidät hylännyt.
Mummi ei ole hylännyt ketään, hän on vain lopullisesti tajunnut, että jouluja on jäljellä enää rajallinen määrä. Miksi roikkua jossain sinun laatimassasi sukujoulunäytelmässä, kun voi olla sen rakkaimman kanssa. Melkein luulen, että mummia harmittaa, ettei ehtinyt viettämään edellisen miehensä kanssa yhtäkään yhteistä omaa joulua siten kuin olisi itse halunnut.
Aloimme viettää joulua meillä alunperin anoppini toiveesta. Heillä oli tapana matkustaa joulun jälkeen joka vuosi talvehtimaan Kanarialle. Anopin mielestä oli hölmöä hankkia jouluruokia pois heitettäväksi tai koristella taloa jouluksi kun he lähtivät matkalle usein jo Tapaninpäivänä. Joulunviettotavat oli hyvin pitkälti kopioitu mieheni kodista jossa vietimme siis useita jouluja ennen meille siirtymistä. Ei meillä mitään sukujoulunäytelmiä esitetä. Syödään hyvin, löhötään sohvassa, pukki käy ja availlaan lahjoja.
Ja edelleen: Mummilla on täysi oikeus viettää joulunsa missä ja miten hän haluaa. Näin on ollut tähänkin asti Vaarin eläessä. Heitä on kutsuttu muuallekin jouluksi mutta ovat halunneet tulla meille. Ovat viettäneet yhden joulun ulkomailla mutta eivät pitäneet siitä.
Enemmän tässä ihmettelen omaa reaktiotani siitä miksi tämä asia minua niin kovasti surettaa.
Ap
Koska yksi ajanjakso perheenne elämässä on ohi. Se sua surettaa.
Kirjoitat paljon, mitä mummi tekee ja mitä hän ei tee. Vaarin poissaoloko ei ole yhtään niin paha asia? Sulla on koti, jossa on miehesi ja lapsesi. Keitä mummin kotona on? Entäpä, jos mummi onkin tuntenut kotonaan itsensä hyvin yksinäiseksi vaarin kuoleman jälkeen? Ja kaipaa jotakuta, jonka kanssa voisi taas jakaa arkensa? Mummi on ihan järkevä, kun ei esittele uutta miesystäväänsä vielä teille. Ei ole sanottu, että tuosta suhteesta syntyisi mitään pitkää ja pysyvää. On parempi, että tämä mies esitellään teille vasta sitten, kun hänen ja mummin suhde on jo vakaalla pohjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmihan tuo on, ja toki olet tunteisiin oikeutettu siinä missä mummokin omien rutiinien muuttumiseen. Kuinka isoja lapset ovat? Kyllä hekin tottuvat aikanaan, eri asia olisi, jos hylkäys tulisi vanhemmalta. Ennen pitkää lapset itsenäistyvät niinkin, että kaverit kiinnostavat eniten. Tarkoitan siis vain, että lapsille tällaiset muutokset elämässä ovat ihan luonnollisia. Ja kukapa tietää, vaikka vuoden päästä tilanne olisi jo tasaantunut.
Mietin ehkä vähän sitäkin, että projisoitkohan omaa menetystäsi nyt lapsiin? Sanoit että olet oman äitisi menettänyt ja anoppi on ollut läheinen, ehkä jopa äidinkorvike sinulle? Tällöin suru anopin käytöksen muuttumisesta on varmasti suurempi kuin normaalisti. Sanoit ettei miehesi paljon asiasta puhu, voisiko olla, että miehesi jopa suhtautuu asiaan rennommin kuin sinä? Ota ihmeessä tunteesi puheeksi, voit yllättyä, kun hänen suhtautuminen onkin erilaisempi kuin sinulla. Joko saat jonkun jonka kanssa jakaa tunteen, tai sitten toisen näkökulman asiaan.
Joka tapauksessa, läheisten ihmisten elämä muuttuu ja se on hyväksyttävä. Samalla tavalla omatkin lapsesi kasvavat ja muuttuvat, ja nämä vain pitää pystyä hyväksymään. Ei se silti toki tarkoita, etteikö saisi harmittaa. Yritä kuitenkin muistaa, ettei anoppisi ole velvollinen olemaan läsnä samalla tavalla kuin on joskus ollut. Elämäntilanteet muuttuvat ja selvästi anopillasi on elämä nyt murrosvaiheessa.
Ap on kumman läheisriippuvainen. Musta on vaan ihanaa kun meille ei tule ketään tänä jouluna, lapsetkin menee kuka minnekin, matkoille tai puolisonsa luokse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sua ap. Itselläni on sukulainen, jonka vaimo kuoli. Siihen asti oltiin pariskunnan kanssa hyvin läheisiä, samoin vaimon kuoleman jälkeen noin vuoden päivät. Sitten tuli päätös, ettei enää halua surra kotona vaan lähti aktiivisesti harrastuksiin ja naisystävän etsintään. Se oli hyvä, mutta samalla on käynyt niin että kaikki entinen on kadonnut. Nyt viimeiset viisi vuotta hän on viettänyt aikaa ja juossut harrastuksissa uuden naisystävän kanssa. Soitto ehkä pari kertaa vuodessa ja kyläilyä hyvällä tuurilla kerran vuodessa meidän ennen läheisimpien kanssa. Tunnen menettäneeni koko ihmisen ja lisäksi tuntuu kuin ei hänen uutta persoonaansa edes tuntisi. Kyllä se harmittaa, vaikka ei siitä vihainen voi olla. Toki sinulla vielä se tilanne, että lapsiakin ihmetyttää ja miten asian selittäisi heille.
Näin juuri. Toinen vanhempani kuoli ja toinen löysi heti uuden. Kaikki entinen jäi siihen paikkaan ja en tunne enää koko ihmistä. Pari kertaa vuodessa soittaa parin minuutin puhelun, siinä kaikki. Melko raskasta menettää molemmat vanhemmat käytännössä samalla kertaa. Onpahan tullut surtua menetys jo etukäteen vaikka toinen vielä elääkin.
Yli 50-vuotias ei ansaitse uutta onnea. Nuorison mielipiteen mukaan. 😬
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yli 50-vuotias ei ansaitse uutta onnea. Nuorison mielipiteen mukaan. 😬
Mitäpä niitä kusivehkeitä enää turhaan pitäisi hinkata yhteen, kun ei niistä kuitenkaan enää lasta eikä paskaa tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli 50-vuotias ei ansaitse uutta onnea. Nuorison mielipiteen mukaan. 😬
Mitäpä niitä kusivehkeitä enää turhaan pitäisi hinkata yhteen, kun ei niistä kuitenkaan enää lasta eikä paskaa tule.
Nautinnon takia ❤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäisestä alkaen pitäisi tyytyä seksittömään elämään? Ap koska luovut seksin iloista.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen anoppisi on?
Anoppi on 70v. Eikä hänen missään nimessä pidäkään luopua seksielämästä. Päin vastoin olen iloinen siitä että hänellä on parisuhde eikä tarvitse olla yksin- eihän me voida korvata puolisoa mitenkään.
Älkää tehkö tästä mitään ”lesken pitää pukeutua mustiin ja surra koko loppuelämänsä”-juttua. Tässä on kyse nyt vain ja ainoastaan anopin uuden parisuhteen kääntöpuolesta: uusi rakkaus ja uusi elämä on ohittanut kaiken entisen. Ja se harmittaa minua.
Katkeraa tilitystä. Ei lapsia vaivana, asuntovelkaa. Omaisuutta ja rakkautta on. Kitkerää kun toisella on asiat hyvin. Niin suloisen kateellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen anoppisi on?
Anoppi on 70v. Eikä hänen missään nimessä pidäkään luopua seksielämästä. Päin vastoin olen iloinen siitä että hänellä on parisuhde eikä tarvitse olla yksin- eihän me voida korvata puolisoa mitenkään.
Älkää tehkö tästä mitään ”lesken pitää pukeutua mustiin ja surra koko loppuelämänsä”-juttua. Tässä on kyse nyt vain ja ainoastaan anopin uuden parisuhteen kääntöpuolesta: uusi rakkaus ja uusi elämä on ohittanut kaiken entisen. Ja se harmittaa minua.
Etkö muista, millaista oli silloin, kun olit vastarakastunut mieheesi? Kävitkö silloin kovinkin usein tapaamassa vanhempiasi, isovanhempiasi, ystäviäsi yms sulle aiemmin tärkeitä ihmisiä? Vai oliko sittenkin niin, että kaiken liikenevän vapaa-aikasi halusit käyttää ihastuksesi kohteen kanssa?
Iloitkaa bonari vaarista. Ankkurilapsiahan suhteesta ei ole enää vaarana tulla.
Kirjoitan tahallani isolla alkukirjaimella koska näin puheena oleva Mummi itsekin tekee. Että siinäpähän kärsit.
Ap