Avomieheni on eroamassa ex:ästään ja ex:ä heittäytyi taas hankalaksi
Avomieheni on saanut ensimmäisen avoliiton (vahinko)lapsensa opiskeluikään ja ovat nyt jo muuttaneet exän kanssa erilleen. Aikoinaan eivät menneet naimisiin siitäkään syystä että avokki ei suostunut avioehtoon vaikka oli tullut suhteeseen persaukisena, reittä pitkin ja miehellä oli jo silloin jonkin verran varallisuutta. Nyt kun tekevät eroa 15-vuotisesta avosuhteestaan niin ex-avokki on alkanut vaatia itselleen puolikasta omakotitalosta korvauksena tekemistään lastenhoito- ja kotitöistä. Hän on käynyt vanhempain- ja miehen kustantamia opintovapaita lukuun ottamatta hyväpalkkaisissa akateemisissa, julkisen sektorin töissä ja asunut miehen omistamassa ja maksamassa omakotitalossa koko ajan. Mies on sanonutkin että ex-avokki on jonkin verran persoonallisuushäiriöinen. Muilla vastaavia kokemuksia? Miten ovat ratkenneet? Mitä mieltä olette tuollaisesta?
Kommentit (253)
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketjuhan on ihan kuin mun äidin suvun naisten trollausketju. Ne on porukalla ottaneet itselleen miehet tulemalla raskaaksi ja sitten kun miehet siitä yrittäneet lähteä niin aloittavat tuollaisen porukkahiostamisen, hiertämisen ja mustamaalaamisen sen miehen ympärillä. Kenenkään pää kestä tuollaista. ap.
Sitä vastoin sinä kuulostatkin paljon jalommalta: aloitat suhteen perheelliseen mieheen jonka parisuhde on jatkuvasta seksielämästä päätelleen ihan käynnissä, ja nyt toivot pääseväsi asumaan tämän pariskunnan kotia sen uutena emäntänä ja raskautumaan itsekin mahdollisimman nopeasti. Ja mieluiten niin, että miehen ex-nyx-mikälie ei saisi 15-vuotisesta avioliitosta mitään taloudellista kompensaatiota omaisuuden jaossa.
Eikö ex avokki ole sitten ollut ollenkaan rakentamassa taloa? Ilmaista työvoimaa siis.
Ihan liian suuri ajatus näemmä näiden trollimammojen pieniin päihin.
Kaikki mitä sä kerrot tuosta exästä, niin sä olet sitä itse, kun niin hyvin osaat kuvailla. Ex ei välttämättä ole yhtään tuollainen vaan hyväksikäytetty raasu.
Vierailija kirjoitti:
Ihan liian suuri ajatus näemmä näiden trollimammojen pieniin päihin.
Paremminkin sairas ajatus.
Ei ap ole tuon miehen kanssa omistanut mitään asuntoa, vaan omisti sen jonkun toisen kanssa, joka sitten lähti ulkomaille töihin ja siksi erosivat. Ja myivät sen asunnon. Ja sitten ap osti oman asunnon ja jäi vahtaamaan tätä miestä.
Avoerohyvityksillä mehustellessa kannattaa muistaa että oikeus voi katsoa myös asumisen miehen omistamassa asunnossa rahan arvoiseksi eduksi ja huomioida sen mahdollista hyvitystä laskettaessa. Niissä parissa tapauksessa joista olen lukenut, hyvitykset olivat aika pieniä eivätkä suinkaan puolta omaisuudesta.
Hassua, että mies on ylipäätään saanut talolainaa yksin.. Pitää olla todella kovatuloinen, kun munkin mies on ihan hyvätuloinen, mutta silti mun palkkaa ja vakuuksia on aina tarvittu. Mä olen myös meistä se säästäväisempi, joka on jopa lainannut miehelle rahaa, vaikkei hänkään höveli ole..
Vierailija kirjoitti:
Avoerohyvityksillä mehustellessa kannattaa muistaa että oikeus voi katsoa myös asumisen miehen omistamassa asunnossa rahan arvoiseksi eduksi ja huomioida sen mahdollista hyvitystä laskettaessa. Niissä parissa tapauksessa joista olen lukenut, hyvitykset olivat aika pieniä eivätkä suinkaan puolta omaisuudesta.
15 vuoden avoliitto ja yhteinen lapsi voivat kuitenkin painaa hiukkasen enemmän, varsinkin kun ko. mies on ilmeisesti aloittanut (sala-)suhteen ap:n kanssa jo tämän pitkäaikaisen parisuhteen aikana. Ei se omaisuuden tasapuolien jakaminen tuossa tilanteessa ole "mehustelua", vaan oikeudenmukaisuutta.
Ai kun tuntuu oma elämä helpolta!karmeeta olisi olla kuin Ap ja odottaa ja hukata elämänsä tuollaisen pelimiehen kanssa joka vielä rakastaa toista naista ja huijaa ap:ta luulemaan,että Ap olisi jotenkin arvokas.
Vierailija kirjoitti:
Ei ap ole tuon miehen kanssa omistanut mitään asuntoa, vaan omisti sen jonkun toisen kanssa, joka sitten lähti ulkomaille töihin ja siksi erosivat. Ja myivät sen asunnon. Ja sitten ap osti oman asunnon ja jäi vahtaamaan tätä miestä.
Ap osti exänsä kanssa asunnon hyötyäkseen exästään ja petti tätä ja siksi ero.
Aloituksessa järkytti lukea, että nainen oli päässyt avoliittoon reittä pitkin.
Eihän hän voi olla avomiehesi jos hän on vasta eroamassa "exästään".
Exä on exä vasta kun on erottu eikä olla vasta eroamassa.
Onkohan sinua nyt puijattu?
Seurusteletko sinä parisuhteessa olevan miehen kanssa?
Sinä olet jännittävästä perheestä tai provosi oli harvinaisen kehno.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitäpä luulet, tottakai se hanipuppeli puhuu exästään noin. Ei kai se sitä ylistäkään. Pointtini on se, että et sä sitä exää tunne etkä tiedä mitä niiden liitossa on 15v aikana tapahtunut. Jotain oltava hyvääkin, koska liitto kesti noin kauan kuitenkin.
Sulla on vaan se ukkos sana, ja tietenkin uskot kun oot niin in lööv.
Helppo se sitä exää on aina vihata, mut ehkä hänellä on syynsä olla vihainen ja katkera (osaatko keksiä mikä sellainen syy voisi olla) ja se hälle suotakoon. Se on ihan normaalia ja menee ohi.
Ja oma mielipiteeni on että avoliitto pitäs rinnastaa avioliittoon ainakin pitkis suhteissa ja kun lapsia on tullut.
Vielä yksi asia ; älä puutu ..
Tunnen kyllä jotenkin tuon exänkin ja siksi uskon miestä. Totta kai jotain hyvää useimmissa suhteissa kuten tuossakin mutta miehet usein jäävät noihin huonoihin suhteisiin siihen asti että lapsi on riittävän iso pitääkseen puolensa. Yllätysraskausnaiset ovat hankalia ja manipuloivia.
Siis ap tuo edellinen kommentoija. Siinä saatat kyllä olla oikeassa ettei minun kannattaisi puuttua asiaan enkä ole puuttumassakaan mutta asia mietityttää ja siksi halusinkin kysyä mitä mieltä tällä palstalla tuollaisesta asiasta ollaan. Ollaan nimittäin miehen kanssa molemmat sitä mieltä että sen paremmin avio- kuin avoliitolla, lapsista nyt puhumattakaan, ei kenenkään kuulu rikastua vaan jokainen tuo suhteeseen omat rahansa ja varansa ja niillä siitä myös lähtee. ap.
Juu, ja mies hoitaa lastaan tasan yhtä paljon eikä kerrytä omaisuuttaan esim ylitöillä ja hoidata samaan aikaan lastaan vaimollaan. Eikä syö koko ajan enemmän tai sitten maksaa ruokansa aina. Kotitöitä myös tekee tasan puolet jne.
Kuulostaa ehkä pieniltä asioilta mutta kolnenkin vuosikymmenen aikana noista kertyy pitkä penni.
Ei se aina niin selvää ole kuka kenenkin siivellä elää.
Mä en nyt tiedä, onko tämä huvittavin vai surkuhupaisin ketju vähään aikaan. Että joku nainen oikeasti haluaa noin palavasti omaksi miehekseen tyypin, joka on 15 vuotta kuluttanut aikaa turhassa suhteessa (mitä tämä kertoo mielenlaadusta, ei voi mitenkään selittää pelkällä lapsesta vastuun kantamisella) ja paneskelee samanaikaisesti ainakin kahden naisen kanssa. Ja ap:kin kertoo olleensa välillä vain sellaisissa suhteissa, joista on tiennyt, että jossain vaiheessa ero tulee. Kumppanin valinnassa tai ennemminkin elämänhallinnassa on pahoja puutteita sekä ap:llä että tällä kultakimpalemiehellä, suosittelisin todellakin molemmille ennemmin terapiaa kuin missään nimessä ainakaan keskenään lisääntymistä.
Oikeasti, mihin lähiöön nämä tapahtumat sijoittuvat, kun ap:kin pitkään tyytyi siihen, että mies kävi häntä polkaisemassa aina silloin, kun se ei miestä huvittanut hirveän nyxä-exän kanssa? Eikö todellakaan parempaa ole ollut tarjolla, mitään muuta selitystä en kyllä keksi. Paitsi tosiaan se, että kaikilla kolmella on mielenterveyden ongelmia.
Vielähän se ex-avopuolisikandidaatti voisi tulla pakkoraskaaksi reiden kautta ja miehen velvollisuudentunne herää uudeksi 15 v: ksi.
Toisaalta mies voi hyvinkin puolustella lapsensa äidin kanssa jatkamistaan liian kalliiksi käyvällä erolla.
Siis mitä mä just luin.... 🙄😂
Typerän trolliviritelmän.