Missä vaiheessa lapsuudenkotinne on myyty ja

Ei ole vielä myyty, mutta selviäisin kyllä. :D Rivitaloasunto, ei mikään vuosisatainen sukutila.

Myytiin siskolle melkein 30 vuotta sitten.

Me olemme muuttaneet lapsuudessani kolme kertaa, joten ei ole mitään varsinaista lapsuudenkotia, eikä varsinkaan synnyinkotia. Mutta omakotitalo, jonka vanhempani ostivat, kun olin varhaisteini, oli ehkä eniten sellainen. Siellä vietettiin rippijuhlat ja ylioppilasjuhlat, vanhempien tasavuosikymmenet ja muut perhejuhlat. Joulut olivat tunnelmallisia ja kesällä oli ihanaa maata pihalla nurmikolla ja lukea kirjaa.

Olin kolmekymppinen, kun talo myytiin. En tarvinnut terapiaa.

Itse myin sen kun äiti kuoli (jäi äidille vanhempien erossa), olin silloin 32 v.

Myytiin kun henkilö joka oli biologinen äitini kuoli. Isä oli kuollut jo vuosia aikaisemmin.

Ei mitään tunteita herättänyt. Se talo oli kylmä ja torjuva, ei koti.

Talothan on vaan kasa rakennusmateriaalia. Lopettakaa tyhjän poraaminen.

Tuli muutettua lapsena aika usein.... Ala-asteella oltiin 5 vuotta aloillaan, ehkä se on se lapsuuden maisema, herkistää käydä taloyhtiön pihamaalla mutta muuten ei tunnu pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vielä myyty, mutta selviäisin kyllä. :D Rivitaloasunto, ei mikään vuosisatainen sukutila.

Isän kuoleman jälkeen äidin sekoilujen takia jouduttiin myymään sukutila. Rankka paikka oli.

Olin 16v kun muutettiin lapsuudenkodistani maalta kerrostaloon kaupunkiin, missä ehdin asua 3v ja vanhemmat asuvat yhä nyt 25v myöhemmin. En pidä sitä lapsuudenkotinani enkä viihdy ko paikkakunnalla, joten käyn valitettavan harvoin. En oikeastaan koskaan ole antanut anteeksi vanhemmilleni sitä muuttoa.

Mikä lapsuudenkoti??

T. Asuin ikävuosina 0-10v yhteensä 3 eri paikassa kunnes äitini otti eron väkivaltaisesta alkkisisästäni ja muutimme pois synnyinkylästäni/kaupungistani.

En myöskään saanut ajokorttia vanhempieni kustantamana, en perintöä enkä muuta mukaani kuin päiväkirjani, kun kotoa 17v iässä lähdin. Vuokraa maksoin äidilleni ekasta kesätyöpalkastani 15v iässä ja kotoa muutettuani tasan 1x sain taloudellista tukea parikymppisenä opiskellessani, summa oli 200mk ja äitini vaati siitä velkakirjan täytettäväksi. Oksensin nöyryytyksestä.

Tunnenko itseni friikiksi ja monet muut kutakuinkin kultalusikka hanurissa syntyneiksi-KYLLÄ!!!! Vaikka samaan aikaan tajuan että ei, ei ne ehkä olekaan lusikka pebassa syntyneitä vaan eläneet ns normaalia lapsuutta/nuoruutta jne.

Ei ole myyty.

Vierailija kirjoitti:

Mikä lapsuudenkoti??

T. Asuin ikävuosina 0-10v yhteensä 3 eri paikassa kunnes äitini otti eron väkivaltaisesta alkkisisästäni ja muutimme pois synnyinkylästäni/kaupungistani.

En myöskään saanut ajokorttia vanhempieni kustantamana, en perintöä enkä muuta mukaani kuin päiväkirjani, kun kotoa 17v iässä lähdin. Vuokraa maksoin äidilleni ekasta kesätyöpalkastani 15v iässä ja kotoa muutettuani tasan 1x sain taloudellista tukea parikymppisenä opiskellessani, summa oli 200mk ja äitini vaati siitä velkakirjan täytettäväksi. Oksensin nöyryytyksestä.

Tunnenko itseni friikiksi ja monet muut kutakuinkin kultalusikka hanurissa syntyneiksi-KYLLÄ!!!! Vaikka samaan aikaan tajuan että ei, ei ne ehkä olekaan lusikka pebassa syntyneitä vaan eläneet ns normaalia lapsuutta/nuoruutta jne.

Voi surku. Lainsäädännön mukaan huoltajiesi olisi pitänyt elättää sinut täysi-ikäiseksi asti, äitisi ei olisi saanut pyytää sinulta mitään vuokrarahoja.

Myynnin jälkeen on ollut jollain lailla helpompaa. Ennen sitä tuntui pahalta luopua siitä. Talon tyhjentäminen oli raskasta aikaa.

Muutama vuosi sitten veljelleni. Onhan se hassua nähdä miten sisällä on kauhea kaaos ja paskasta, lapsuudessa sellaista ei ollut.

Myytiin kun toinen vanhempi kuoli, olin reilu 30v. Kirpaisihan se pikkasen, vaikka olinkin jo omillani ollut pitkälle yli 10 vuotta ja oma perhekin. Oli ns. synnyinkoti. Mutta ei ollut mitään järkeä pitää sitä, liian kallis, iso ja liikaa kunnossapitotöitä yksin asuvalle. Itsekseni käsittelin asiaa, vikakerralla kun olin siellä, kun talo oli jo tyhjä, kiersin kaikki huoneet ja jätin mielessäni hyvästit, kyllä siinä pari kyyneltäkin pääsi. Ihanat muistot on jäänyt, niistä ei onneksi tarvitse luopua.

Pari kertaa on jo lapsuuden kerrostalokotia vaihdettu, viimeisin meni vuosi sitten, mutta mun vanhempien kotitalot on edelleen meidän sukujen käytössä. Mun vanhemmat on siis n. 70-vuotiaita, eikä ne oo joutunu luopumaan vieläkään. 😁 Enpä oo koskaan ajatellutkaan tätä asiaa ennen, kiitos ap!

Lapsuudessa muutin kuusi kertaa ennenkuin olin 18v, joten minulla ei ollut mitään tiettyä lapsuudenkotia. Niinpä omat lapseni ovatkin asuneet koko elämänsä samassa asunnossa, samassa pihassa, samojen ihmisten ympäröiminä tähän mennessä 16 vuotta eikä loppua näy.

Mullakaan ei ole lapsuudenkotia. Vanhemmat ostivat, remontoivat ja myivät asuntoja, tekivät varallisuutta. Nyt olen 38, muuttanut elämäni aikana 16 kertaa. Pisin aika yhdessä kodissa on 6 vuotta. En ole koskaan kokenut sitä ongelmaksi, ja omakin koti on vaihtunut elämäntilanteen mukaan - seuraavaksi vuoden, parin päästä pienempään, kun lapsi muuttaa kotoa.

Olen miettinyt asiaa kyllä,koska vanhemmat asuvat kahdestaan isossa omakotitalossa. Kova paikka tulee olemaan jos ja kun se myydään,kuitenkin lähes koko lapsuuteni siinä asunut.

Synnyin yksiöön, muutettiin kaksioon ja pikkusiskon tultua maailmaan kolmioon. Kun menin kolmannelle luokalle, muutettiin Tapiolaan rivitaloon ja sain oman pienen huoneen. Vanhemmat myivät asunnon, kun sisko pääsi ylioppilaaksi ja ostivat Munkkiniemestä pienen kolmion.