Kuinka ujot pystytte etenemään suhteissa niin nopeasti?

Mulla ei ollut treffejä nuorena. Silloin ei ollut tinderiä yms. Iän myötä ujous on helpottunut.

Ensinnäkin ei kannata mennä treffeille kahvilaan tuijottamaan toista kupin yli, vaan jonnekin missä voi tehdä jotain ja siinä sivussa jutella. Oikein ujolle voisi sopia ihan leffakin, jonka jälkeen kahvilla voisi puhua elokuvasta? Tinder -maailma taitaa olla aika hektistä ja treffit paremminkin työhaastetteluja kuin toiseen tutustumista. Ei ekoilla treffeillä ole pakko vuodattaa omaa elämäntarinaansa, voihan se olla ihan tunnustelua että onko toisen kanssa helppo toimia.

Valitettavasti hitaammin lämpeneville helpointa on löytää kumppanit harrastuksista tai muista piireistä, joissa ihmisiin tutustuu pikkuhiljaa. Ilman sitä painetta, että nyt nopeasti selvitetään josko kumpikin romanttisesti toisesta tykkäisi.

Vierailija kirjoitti:

No juuri tämä on minullekin ongelma. Olen pyytänyt muutamaakin miestä ihan itse tinderissä ulos, mutta sitten treffeillä vain istun hiljaa, juon kahvia ja hymyilen. Eihän tällainen möllöttäjä voi ketään kiinnostaa. 

Voi kyllä kuule kiinnostaa...

Meitä on erilaisia, jotkut saattavat jännittää ja puhua pälpättävät sen vuoksi, toiset jännittävät ja menevät aivan hiljaiseksi. Ujolle henkilölle treffien kaltainen asia saattaa ilmetä hieman väkinäisenä tapahtumana, jossa on vaikea olla oma itsensä.

Hakeudu alalle jossa on vastakkaisen sukupuolen omaavia työtovereita, työpaikalla keskustelun aloittaminen tuntuu luontevalta, koska voit jutella ensin työasioista ja tutustua rauhassa toiseen.

Voin suositella...työpäivätkin kuluu nopeasti.

Kannattaa kuitenkin hoitaa se työkin, ettei homma mene ihan löpertelemiseksi.

Minä vaan... kirjoitti:

Hakeudu alalle jossa on vastakkaisen sukupuolen omaavia työtovereita, työpaikalla keskustelun aloittaminen tuntuu luontevalta, koska voit jutella ensin työasioista ja tutustua rauhassa toiseen.

Voin suositella...työpäivätkin kuluu nopeasti.

Kannattaa kuitenkin hoitaa se työkin, ettei homma mene ihan löpertelemiseksi.

Olen ollut alalla missä 80-90% on vastakkaisen sukupuolen edustajia. Kolmessa eri työpaikassa. Yhdessä kaikki muut työntekijät 50 vuotiaita. Kahdessa muussa paikassa oli kummassakin kolme suunnilleen oman ikäistäni kollegaa. Heistä neljä oli vastakkaista sukupuolta ja noista neljästä kolme varattuja. Kolmesta työpaikasta on siis löytynyt yksi sunnilleen omanikäiseni sinkku (joka ihmeen kaupalla sattui olemaan vielä kiinnostava, mutta sain pakit).

Missä oikein olette töissä te, joiden työpaikat ovat täynnä nuoria *sinkkuja* ja jotka aina löydätte töistä uusia kumppaneita?

Avainsana oli tuo "lyhyen viestittelyn jälkeen".

Miksi pitää heti tavata? Itse löysin miehen kun olin viestitellyt hänen kanssaan pitkään jolloin eka tapaaminenkin sujui luonnollisemmin kun oli jo ehtinyt tutustua.

Vierailija kirjoitti:

Avainsana oli tuo "lyhyen viestittelyn jälkeen".

Miksi pitää heti tavata? Itse löysin miehen kun olin viestitellyt hänen kanssaan pitkään jolloin eka tapaaminenkin sujui luonnollisemmin kun oli jo ehtinyt tutustua.

Mutta eivät kaikki ujot tykkää kirjallisesta ilmaisusta ja viestittelystä. Itseni on ainakin hyvin vaikea kiinnostua kenestäkään viestittelyn perusteella ja se muuttuu hyvin nopeasti pakkopullaksi, mikä tappaa kiinnostuksen kummaltakin osapuolelta.

Itse asiassa tuo on toinen ihmettelyn aiheeni. Miten niin monella ujolla ja aralla ihmisellä näyttää menevän muu persoonallisuus ja kiinnostuksenkohteet niin "hyvin yhteen" sen ujouden kanssa? Tiedän esim. monta ujoa ihmistä, jotka näyttävät olevan suht tyytyväisiä sellaiseen vähän enemmän seuraajan rooliin ryhmissä ja joiden ammatilliset kiinnostuksen kohteet ovat jotain näpertelyä, missä ei tarvitse esiintyä yms. Ja harrastukset sun muut noudattavat samaa kaavaa. Ei minulla tilanne ole ainakaan tuolla tavalla...

Uskon myös, että se että on livenä ja kirjoittajana jotenkin "samanlainen", vaatii tietynlaisen ihmistyypin, joka on sellainen josta en itse viehäty. Itse en kirjoittaessa koe tutustuvani toiseen kovinkaan "aidosti".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avainsana oli tuo "lyhyen viestittelyn jälkeen".

Miksi pitää heti tavata? Itse löysin miehen kun olin viestitellyt hänen kanssaan pitkään jolloin eka tapaaminenkin sujui luonnollisemmin kun oli jo ehtinyt tutustua.

Mutta eivät kaikki ujot tykkää kirjallisesta ilmaisusta ja viestittelystä. Itseni on ainakin hyvin vaikea kiinnostua kenestäkään viestittelyn perusteella ja se muuttuu hyvin nopeasti pakkopullaksi, mikä tappaa kiinnostuksen kummaltakin osapuolelta.

Itse asiassa tuo on toinen ihmettelyn aiheeni. Miten niin monella ujolla ja aralla ihmisellä näyttää menevän muu persoonallisuus ja kiinnostuksenkohteet niin "hyvin yhteen" sen ujouden kanssa? Tiedän esim. monta ujoa ihmistä, jotka näyttävät olevan suht tyytyväisiä sellaiseen vähän enemmän seuraajan rooliin ryhmissä ja joiden ammatilliset kiinnostuksen kohteet ovat jotain näpertelyä, missä ei tarvitse esiintyä yms. Ja harrastukset sun muut noudattavat samaa kaavaa. Ei minulla tilanne ole ainakaan tuolla tavalla...

Uskon myös, että se että on livenä ja kirjoittajana jotenkin "samanlainen", vaatii tietynlaisen ihmistyypin, joka on sellainen josta en itse viehäty. Itse en kirjoittaessa koe tutustuvani toiseen kovinkaan "aidosti".

Onhan meitä ujojakin erilaisia.

Mä nimenomaan saan paljon enemmän irti ihmisestä viestittelyllä kun kahvikupin äärellä. Siis tutustumisvaiheessa.

Minä olen ujo introvertti, joka sosiaalisissa tilanteissa muutun omituiseksi höpöttäjäksi. Koska olen kuitenkin iloinen ja positiivinen ihminen, hymyilen paljon. Itsestäni en juuri osaa puhua, mutta olen harjaantunut pitämään keskustelua käynnissä. Yleensä ihmiset tykkää puhua itsestään ja harrastuksistaan ja pienellä kyselyllä ja kannustuksella puhuvat tuntikaupalla ihan tyytyväisenä. Joskus huomaan, etten ole paljastanut koko aikana itsestäni mitään. Ilmeisesti tämä riittää flirtiksi joillekkin.

Oma parisuhde alkoi just tämmöisestä flirtistä ja mun erittäin ulospäinsuuntautunut mies piti jatkosta huolen. Jos mun olis pitänyt tehdä konkreettisempia aloitteita niin tuskimpa olisin suhteessa nyt. Neuvoni siis on, että olkaa sen verran mielenkiintoisia, että se toinen hoitelee sen suhteen etenemisen.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ujo introvertti, joka sosiaalisissa tilanteissa muutun omituiseksi höpöttäjäksi. Koska olen kuitenkin iloinen ja positiivinen ihminen, hymyilen paljon. Itsestäni en juuri osaa puhua, mutta olen harjaantunut pitämään keskustelua käynnissä. Yleensä ihmiset tykkää puhua itsestään ja harrastuksistaan ja pienellä kyselyllä ja kannustuksella puhuvat tuntikaupalla ihan tyytyväisenä. Joskus huomaan, etten ole paljastanut koko aikana itsestäni mitään. Ilmeisesti tämä riittää flirtiksi joillekkin.

Oma parisuhde alkoi just tämmöisestä flirtistä ja mun erittäin ulospäinsuuntautunut mies piti jatkosta huolen. Jos mun olis pitänyt tehdä konkreettisempia aloitteita niin tuskimpa olisin suhteessa nyt. Neuvoni siis on, että olkaa sen verran mielenkiintoisia, että se toinen hoitelee sen suhteen etenemisen.

Itsekin tulen parhaiten toimeen sosiaaliseten ja avointen ihmisten kanssa, jotka puhuvat paljon (ei pelkästään itsestään, vaan ylipäänsä) ja pitävät keskustelua yllä. Itse enemmän sitten kyselen, kommentoin tai kerron ajatuksiani asioista, mitä toisen jutut herättävät minuaa. Joskus saata puhua paljonkin, mutta tarvitsen toiselta sitä keskustelun aloitteellisuutta paljonkin. Minullekin on vieläkin vaikeaa antaa itsestäni paljoakaan, vaikka olenkin alkanut viime aikoina vähän enemmän kertomaan myös itsestäni. Omalla kohdallani tämä ei kylläkään ole toiminut kovinkana pitkäjänteisesti, sillä jossain vaiheessa ihmiset alkavat kyllä huomautella että "kerro säkin jotain itsestäsi" ja "haha, oon vuodattanut ihan hirveästi taas, kerro säkin nyt jotain". En ole tavannut tuollaista ekstroverttia joka olisi loputtomasti tyytyväinen itsestään höpöttäessä, enkä kyllä tiedä viihtyisinkö sellaisen seurassakaan.

Vierailija kirjoitti:

Onhan meitä ujojakin erilaisia.

Mä nimenomaan saan paljon enemmän irti ihmisestä viestittelyllä kun kahvikupin äärellä. Siis tutustumisvaiheessa.

Eikö sitä sanota että ihmisen viestinnästä 90% on sanatonta. Kuinka voitte saada toisista irti niin paljon tekstin välityksellä?

Eiköhän se aktiivisempi osapuoli yleensä hoida sen suhteen edentämisen, eikä ujon tarvitse muuta kuin istua kyydissä. Jos siis niin onnekkaasti päässyt käymään, että edes päässyt treffeille asti ja toinen osapuoli niin pakkomielteisen kiinnostunut ettei imuroi mitään kiinnostumattomuussignaaleja ujon käyttäytymisestä ja vetäydy pois.

Olen myös ujo ja joskus treffien jälkeen kun juteltiin uudelleen netissä, tämä mies sanoi vain minun olleen erilainen luonnossa. Netissä olen todella supliikki, mutta face to face hiljainen. Aikalailla noilla sanoilla sanoi. Myönsin sen olevan totta ja kerroin, että muutaman tapailukerran jälkeen yleensä olen paljon puheliaampi.

Kyllä se siitä, nyt ehkä tekisin tuon, mitä joku jo neuvoi. Kerro etukäteen, että olet kovin ujo ja jännität tapaamista, että ei luule sen sen johtuvan siitä, että sinua ei kiinnosta. Ja jos olet kuten minä, että menee nopeasti ohi, sekin kannattaa kertoa.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös ujo ja joskus treffien jälkeen kun juteltiin uudelleen netissä, tämä mies sanoi vain minun olleen erilainen luonnossa. Netissä olen todella supliikki, mutta face to face hiljainen. Aikalailla noilla sanoilla sanoi. Myönsin sen olevan totta ja kerroin, että muutaman tapailukerran jälkeen yleensä olen paljon puheliaampi.

Kyllä se siitä, nyt ehkä tekisin tuon, mitä joku jo neuvoi. Kerro etukäteen, että olet kovin ujo ja jännität tapaamista, että ei luule sen sen johtuvan siitä, että sinua ei kiinnosta. Ja jos olet kuten minä, että menee nopeasti ohi, sekin kannattaa kertoa.

Aika harva vaan jaksaa (lähes tuntemattoman) ihmisen kanssa odottaa useita kertoja toisen vapautumista...ja mitä se edes tekee "ihastumisprosessille", jos joutuu uuden ihmisen kanssa "odottelemaan" jotain? Tai se että joutuu "pettymään todellisuuteen" toisen tavatessaan? Oliko mies sitten niin ihastunut "nettiminääsi", että jaksoi odotella useammat treffit? Vai miten esim. seuraavat treffit teillä meni?

Kaikki pitää minua ujona ja hiljaisena ja sitä olenkin isossa joukossa (tai tyyliin jos ihmisiä on paikalla minun lisäkseni enemmän kuin kaksi). Mutta treffeillä ongelmaksi on osoittautunut se, että miehet on ihan hiljaisia!! Minä sitten höpötän koko ajan, kun muuten istuttaisiin vaan hiljaa. Treffien lopuksi mies tietää minusta tosi paljon, mutta minä en tiedä miehestä oikein mitään. Ei auta kyselläkään, kun vastaukset on yleensä todella lyhyitä. Ja odotetaan jotenkin, että nainen ohjaisi tilannetta... Sama juttu, oli sitten kyseessä "kiltti poika" tai pelimies. Onko tosiaan niin, että miehiä ei kiinnosta tutustua? Onko mielessä vaan seksi? Ja jos on, miten miehet kuvittelee naisen kiinnostuvan, jos mies ei puhu mitään? Vai onko mun kohdalle sattunut vaan persoonattomia hissukoita...

Vierailija kirjoitti:

Avainsana oli tuo "lyhyen viestittelyn jälkeen".

Miksi pitää heti tavata? Itse löysin miehen kun olin viestitellyt hänen kanssaan pitkään jolloin eka tapaaminenkin sujui luonnollisemmin kun oli jo ehtinyt tutustua.

No eipä ole tuokaan mikään avainsana. Itse olen lähtenyt treffeille yleensä noin kuukauden viestittelyn jälkeen (elämäntilanne). Yhden kanssa viestittelin viisi kuukautta, ennen kuin tapasimme kasvotusten. Silti olin treffeillä ihan mykkä ja mies kysyi leikillään, paljonko minulle pitäisi juottaa alkoholia, että alkaisin puhumaan. 

Ykkönen

Vierailija kirjoitti:

Kaikki pitää minua ujona ja hiljaisena ja sitä olenkin isossa joukossa (tai tyyliin jos ihmisiä on paikalla minun lisäkseni enemmän kuin kaksi). Mutta treffeillä ongelmaksi on osoittautunut se, että miehet on ihan hiljaisia!! Minä sitten höpötän koko ajan, kun muuten istuttaisiin vaan hiljaa. Treffien lopuksi mies tietää minusta tosi paljon, mutta minä en tiedä miehestä oikein mitään. Ei auta kyselläkään, kun vastaukset on yleensä todella lyhyitä. Ja odotetaan jotenkin, että nainen ohjaisi tilannetta... Sama juttu, oli sitten kyseessä "kiltti poika" tai pelimies. Onko tosiaan niin, että miehiä ei kiinnosta tutustua? Onko mielessä vaan seksi? Ja jos on, miten miehet kuvittelee naisen kiinnostuvan, jos mies ei puhu mitään? Vai onko mun kohdalle sattunut vaan persoonattomia hissukoita...

Mulla on itsellä päinvastaisia kokemuksia eli että minä miehenä pidän yllä keskustelua täysin ja koko treffien aikana nainen kysyy perinteellisesti koulutuksen ja työpaikan. Ehkä masentui ne kuullessaan..

Minä vaan... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No juuri tämä on minullekin ongelma. Olen pyytänyt muutamaakin miestä ihan itse tinderissä ulos, mutta sitten treffeillä vain istun hiljaa, juon kahvia ja hymyilen. Eihän tällainen möllöttäjä voi ketään kiinnostaa. 

Voi kyllä kuule kiinnostaa...

Meitä on erilaisia, jotkut saattavat jännittää ja puhua pälpättävät sen vuoksi, toiset jännittävät ja menevät aivan hiljaiseksi. Ujolle henkilölle treffien kaltainen asia saattaa ilmetä hieman väkinäisenä tapahtumana, jossa on vaikea olla oma itsensä.

Hakeudu alalle jossa on vastakkaisen sukupuolen omaavia työtovereita, työpaikalla keskustelun aloittaminen tuntuu luontevalta, koska voit jutella ensin työasioista ja tutustua rauhassa toiseen.

Voin suositella...työpäivätkin kuluu nopeasti.

Kannattaa kuitenkin hoitaa se työkin, ettei homma mene ihan löpertelemiseksi.

Minä tapaan työssäni paljonkin ihmisiä ja joudun hymyilemään ja hoitamaan asioita heidän kanssaan. Kuitenkin se on ihan eri juttu, koska silloin minun ei tarvitse tehdä vaikutusta ja tutustua kehenkään, vaan hoidan vaan sen asian, jonka osaan ja sillä selvä. Ja miehet, joiden kanssa tämä tapahtuu, ovat enimmäkseen vanhoja ukkoja. 

ykkönen

Mua on sanottu ujoksi, mutta en muista olleeni ujo tapailukumppaneiden kanssa, edes ensitapaamisella. Kai se vähän riippuu siitä, millä mielellä tapaa ihmisiä. Ajattelee esim. että joku remppatyyppi on tulossa ja ei yhtään kiva juttu että sillekin pitää jutella. Ja sitten aattelee jossain viihteellä, että onpa kivaa olla viihteellä, kivaa tavata uutta porukkaa, ja juttu lentää. Se lähtötilanne ja asennoituminen vaikuttaa.

Lähtökohtaisesti en ole ujo sellaisten ihmisten kanssa, jotka kiinnostavat minua paljon.

Vierailija kirjoitti:

Mua on sanottu ujoksi, mutta en muista olleeni ujo tapailukumppaneiden kanssa, edes ensitapaamisella. Kai se vähän riippuu siitä, millä mielellä tapaa ihmisiä. Ajattelee esim. että joku remppatyyppi on tulossa ja ei yhtään kiva juttu että sillekin pitää jutella. Ja sitten aattelee jossain viihteellä, että onpa kivaa olla viihteellä, kivaa tavata uutta porukkaa, ja juttu lentää. Se lähtötilanne ja asennoituminen vaikuttaa.

Niin. Minä olen ihan eri tavalla ujo. Kivojen ihmisten seurassa olen ujompi, kuin sellaisten, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa. En edes mieti ujouttani minkään remppamiehien kanssa, kun niiden kanssa ei ole mikään pakko jutella enempää kuin on pakko. En jotenkin ajattele, että puhumattomuus mielenkiinnon puutteen takia olisi ujoutta. Minun ujouteni on epävarmuutta, jota esiintyy tietysti vain silloin, kun haluan näyttää itsestäni fiksun puolen.