Selittäkää rautalangasta, miltä vauvakuume tuntuu. Miten sitä perustelee itselleen?

Vierailija kirjoitti:

Samantapainen kuin nälkä ja jano kun pitää paastota, höystettynä samanlaisella himolla joka voi tulla vaikka suklaaseen tai päihteisiin.

Ajatus siitä, että sen lapsen saaminen olisi mahdollista tuntuu koko kropassa, erityisesti vatsanpohjassa ja kohdussa, samalla tavalla kun iloinen tunteiden läikähdys kun jotain ihanaa tapahtuu.

Olen itse lapseton, mutta lukiessani jotain tällaista voin kuvitella, että se kuume on hyvinkin psykofyysinen kokemus. Tältä pohjalta tuntuu oudolta, miten jotkut kritisoivat lapsettomia. Olen ajatellut, että tarvitaanko jotain tällaista tunnetta siihen, että lapsen tekemistä alkaa yrittää.

Minulle tekemisen yrittäminen tuntuisi joltain ehkä samalta, kuin yht'äkkiä alkaisin haluta kiivetä Mt Everestiä, eli ei tule ihan päällimmäisenä mieleen. En siis ole ikinä kokenut pakottavaa tunnetta lisääntyä. Mies on kyllä tuntenut olen huomannut, mutta saa potea kuumeensa yksin tai jonkun toisen kanssa.

Mullakaan ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. Sen sijaan yksi kohta aikuinen "no okei, yksi" -lapsi on (ex-mies kuumeili). Rakas on, mutta olisin luultavasti ollut yhtä onnellinen ilman lastakin, elämä olisi vaan mennyt eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole nainen, enkä koskaan potenut vauvakuumetta, mutta kaipa se on sitten sama kuin että mulla olisi aivan kauhea hinku saada joku oma hilavitkutin joka on pakko saada. Tätä ei tietenkään muut voi mitenkään ymmärtää aivan siinämissä itse en ymmärrä vauvakuumetta.

Sen hilavitkuttimen voi laittaa hyllylle tai myydä, kun siihen kyllästyy. Lasta ei saa tekemättömäksi. Moni katuu lapsiaan.

Ei kadu. Tuo on tyypillinen velan harhaluulo.

Äärimmäisen harva katuu lapsiaan. Äidiksi ryhtymistä ehkä jotkut, mutta lapsiaan ei oikeastaan kukaan. Kaksi eri asiaa nuo: lapsiin rakastutaan syvemmin kuin kehenkään muuhun ihmiseen maailmassa, ja silti voi haikeudella kaivata lapsettoman elämänvaiheen huolettomuutta.

Ei rakastuta. Mies on tärkein.

Kyllä rakastutaan. Huomaa, ettei sinulla ole lapsia, et voi tätä tietää. Totta kai kyse on erilaisesta rakkaudesta kuin seksuaalinen rakkaus puolisoon. Mutta se on syvempi ja ehdottomampi kaikin tavoin.

Ei. Minulla on lapsia ja mies on ehdottomasti tärkein. Hänet olen valinnut. Tästä oli ketju av:lla ja moni sanoi samaa.

Mistä sen tietää kuka täällä sanojen takana on? Kasvokkain ei kukaan eikä koskaan ole sanonut minulle rakastavansa miestään enemmän kuin lapsiaan. Ja aiheesta on puhuttu paljon. 

Toki voi ikään kuin rakastaa yhtä paljon. Rakkaus on vain eri laatuista. Mutta, jos on valittava mies tai lapset, lapset ovat tärkeämpiä. 

Näin se kuuluu ollakin. Rakkaus lapsiin takaa jatkuvuuden elämässä.