Nainen, miltä tuntuu olla yhdessä todella, todella komena miehen kanssa?

Voittajafiilis

Ei tullut kumpikaan, ihan vain nautin miehen seurasta ja toisaalta huomasin että eipä meillä henkisesti taida kovin paljon yhteistä olla. Suhde kuoli ihan omia aikojaan ihan kuten monet muutkin, joissa mies ei ollut mikään malli kuten tämä nimenomainen tapaus.

Ihana tilanne! Toivottavasti vielä toteutuu, vaikka todella komeita miehiä on piinallisen vähän.

Onko komeuden mitta se että kääntää kauniiden naisten päät? Entä jos kääntää myös rumien naisten päät?

Vierailija kirjoitti:

Ei tullut kumpikaan, ihan vain nautin miehen seurasta ja toisaalta huomasin että eipä meillä henkisesti taida kovin paljon yhteistä olla. Suhde kuoli ihan omia aikojaan ihan kuten monet muutkin, joissa mies ei ollut mikään malli kuten tämä nimenomainen tapaus.

Ja lisään vielä, että eniten ikinä olen elämässäni halunnut kahta ihan eri miestä. Molemmat alle 170 cm, kaljuuntuneita/ohuthiuksisia ja tanakoita. Eivät ikinä olisi kelvanneet malliksi. Mutta jumankaut mikä vetovoima ja kemia ja himo...!

Kerron heti jos sellainen tilanne tulee eteen.

Vierailija kirjoitti:

Onko komeuden mitta se että kääntää kauniiden naisten päät? Entä jos kääntää myös rumien naisten päät?

Mitä luulet?

Voittajafiilikset. Olin niin keskittynyt voittamaan kilpailijat, että ennenkuin tajusin miettiä seurauksia päädyin tän kanssa naimisiin.

Aluksi tuntui upealta. Sitten miehen vaikea luonne paljastui. Komeus ei sitä paikannut. Piste iin päälle oli, kun tapasin miehen äidin. Piirteet olivat äidiltä perityt. Lyhyesti sanottuna äiti ei ollut kaunis.

Toisen komea on toisen outo.

Kyllähän se itsetuntoa kohottaa kun pystyy syrjäyttämään ns taviksena miehen ympärillä pyörivät missi-ja mallityyppiset naiset. Itse en olisi tähän yritykseen edes ryhtynyt, mutta miehen silloinen tyttöystävä erehtyi ärsyttämään mua väärällä hetkellä. Tulin, näin, voitin.

Olin tuollaisen kanssa naimisissa yli 10 vuotta. Sukat pyöri jalassa hänen komeudestaan, mutta kaikkeen tottuu... Yhteen päädyimme kyllä ihan muiden arvojen kuin ulkonäön perusteella. Ei tullut mieleenkään, että tässä pitäisi olla joku voittajafiilis.

Olihan se vähän hämmentävää, mikä vaikutus hänen olemuksellaan oli niin miehiin kuin naisiin, ikään ja ulkonäköön katsomatta. Mustasukkainen ei tarvinnut olla. Yksi tapaus oli, kun vastaeronnut kollegansa yritti pitkään ja ankarasti vokotella silloista puolisoani. Lähinnä rasittavaa.

Fiksu mies, edelleen minusta komein koskaan tapaamani. Sain ainakin loistavat geenit lapsille😉 Ja tuo ”Dressmannin mannekiini” senkun porskuttaa edelleen. Joku aika sitten poikani harrastuksen vetäjä tapasi ensi kerran lasten isän ja totesi myöhemmin koko ryhmälle ” His presence was like God”. Liekö semmoinen kaappitapaus.

Alkuun olin hieman mustasukkainen, en enää. Olisi hän saanut ulkoisesti kauniimman kuin minä, mutta mulla oli jotain muuta. Eipä sitä sillä lailla edes ajattele eikä se ole pääasia, vaikka toki siihen aluksi kiinnitti huomiota. On edelleen viiskymppisenä hyvässä kunnossa, kaunis kroppa, luonnostaan hoikka ja pitkä, kirkkaansiniset silmät, ei ole kaljuuntunut, hyvä peppu, ikääntynyt kivasti. Yritän itsekin pitää huolta itsestäni, mutta kyllä hän on kestänyt kaikkea mun rinnalla, sairastelut, painonmuutokset, vaikeat ajat. Ihan tavallisesti me eletään.

Katson miestänä ylpeänä, ihmetellen miten minusta tuli näin onnekas. Se komeus on kaikessa hänessä, vielä enemmän hänen sanoissaan ja teoissaan. Kadulla tekisi mieli välillä huutaa muille että katsokaa mutä minulla on. Siltikään he eivät tuntematta näkisi sitä kaikkea mitä hän on, eli vielä enemmän kuin ulkonäkönsä.

Mukavalta. Ja aina väenpaljoudessa huomaan katsovani muut kertaalleen läpi ja tajuan jälleen, mikä saalis mulla on kainalossa. Ja kerronkin sen usein. Viehättävää on, että mies itse on vetovoimastaan aika lailla tietämätön ja jaksaa ihmetellä mun kehuja <3.

Seurustelon aikoinani todella komean miehen kanssa. Se miten ihmiset muuttuivat hänen seurassaan oli hassua, mutta surullista oli aina kun ihmiset ihmetteli miksi hän on minun kanssa. Eroon johti sit muut syyt ku naama.

Tunnen lähinnä ylpeyttä. Olen itsekin näyttävän näköinen ja yhdessä liikkuessamme saamme aina kehuja pariskuntana. En tietenkään ole mieheni kanssa vain siitä syystä että hän on todella komea, vaan tämän luonteensa vuoksi.

Pakko kuitenkin myöntää myös, että saan kai jotain alkukantaista mielihyvää, kun naiset vilkuilevat miestäni selvästi ihastuneena.

Opettavainen ketju.

Olen aina sanonut että lopulta naiset näkevät kaiken itsensä kautta; tärkeintä ei ole mies ihmisenä vaan tunne omasta korkeasta asemasta naisten keskinäisessä hierarkiassa, se mitä muut ajattelevat ja miten muut parin näkevät.

Siksi lyhyt tai matalan statuksen mies ei käy, nainen tuntee itsensä huonoksi kun ei saanut "parempaa".

(Hassuinta on että oikeasti asia on päinvastoin. Se millainen mies naisella on, ei vaikuta ollenkaan siihen miten muut naisen näkevät. Iso nainen on iso nainen vaikka mies olisi 200cm/120kg, tavisnainen on tavisnainen vaikka mies olisi miljardööri.)

Katson häntä joka päibä ihmeissäni, että onpa hyvännäköinen. Ollaan oltu naimisissakin jo vuosia.

En ole koskaan ajatellut mitään kilpailua tai voittamista parisuhteissa. Jos hän haluaa mieluummin jonkun muun, niin on aivan vapaa lhtemään. En ryhtyisi taistelemaan. Minulla on itsellänikin kysyntää ja hyvät geenit eli ollaan ehkä samantasoisia ulkonäöllisesti, vaikea sanoa itse.

Tietyllä tavalla vähän rasittavaa kun itse olen ihan tavis niin huomaan kyllä sivullisten supattelun ja ihmettelyn tyyliin "mitä hittoa tuollainen mies tuossa näkee?". Mihin tahansa mennään niin ei tarvitse kuin vessassa käydä niin johan on palatessa naisia pörräämässä siinä miehen ympärillä ja lyöttäytymässä seuraan. Mies kyllä ei itse oikein taida edes tajuta miten hyvältä hän näyttää, luonteeltaan niin vaatimattoman oloinen. Oma silmä tietyllä tavalla tottuu mutta kyllähän minä edelleen näen vuosien jälkeen että hyvältä näyttää.