Hei me supisuomalaiset, mitä olette ihmetelleet ulkomailla käydessänne, mitä asiaa tai ilmiötä meillä ei ole täällä yleisesti?
Kommentit (386)
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole Intiassa käynyt koskaan, mutta aikuinen lapseni on matkustanut kyseiseen valtioon jo monta kertaa, ja yllätyin todella suuresti, että Intiassa on vielä nykyaikana käytössä vessoissa lattialla oleva reikä, johon tarpeet tehdään seisaaltaan tai kykkimällä. Vieressä saattaa olla kuitenkin wc-pönttökin, mutta että reikä lattiassa, ei hyvää päivää!!!
Ööö. Ranskassakin on ihan normaalia. Jopa pariisissa
Prototyyppi kirjoitti:
Tää ketju on kuin Ummikot ulkomailla -ohjelman palstaversio.
Mä olen varmaan matkustanut liikaa, kun ei mikään enää ihmetytä.
....
Voi, pääsit vähän pätemään :).
Vaikka moni asia ei muitakaan paatuneita itseään enää yllätä, saattaa sitä muistaa miltä jonkin asian näkeminen ja kokeminen ensimmäistä kertaa tuntui. Kaikilla ensimmäinen kerta on se ensimmäinen kerta. Jokaisella tulee joskus vastaan jotain pieniä tai isompia asioita, joita ei ehkä ollut odottanut etukäteen. Ja toisaalta jotkut asiat jaksavat ihmetyttää kerta toisensa jälkeen.
Ainakaan sivistyksestä tai miellyttävästä luonteesta se ei kerro, että tuntee tarvetta vähätellä muiden kertomia kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Käytöstapoja ja kohteliaita ihmisiä, juoppoja ja känniörveltäjiä senkin edestä, mitkä monista maista puuttuvat.
Ihanasti niputettu yhteen käytöstavat ja känniörveltäjät :). Kumpia nyt siis on ulkomailla vai molempia? (Ps molempia jos multa kysytään :D)

....Voi, pääsit vähän pätemään :).
Vaikka moni asia ei muitakaan paatuneita itseään enää yllätä, saattaa sitä muistaa miltä jonkin asian näkeminen ja kokeminen ensimmäistä kertaa tuntui. Kaikilla ensimmäinen kerta on se ensimmäinen kerta. Jokaisella tulee joskus vastaan jotain pieniä tai isompia asioita, joita ei ehkä ollut odottanut etukäteen. Ja toisaalta jotkut asiat jaksavat ihmetyttää kerta toisensa jälkeen.Ainakaan sivistyksestä tai miellyttävästä luonteesta se ei kerro, että tuntee tarvetta vähätellä muiden kertomia kokemuksia.
No on se nyt vähän outoa, ettei kohdemaasta olla otettu yhtään selvää ennen sinne menoa, vaan kaikki tulee yllätyksenä ja ihmettelyn aiheena. Eikö ihmiset lue vieraista kulttuureista vai mikä mättää?
Sivistyksestä ja miellyttävästä luonteesta kertookin paljon, kun väitetään toisia sivistymättömiksi ja veemäiseksi luonteeltaan..

Suomesta ei löydy käytöstapoja mutta täällä on vastaavasti känniörveltäjiä ja juoppoja senkin edestä, mitkä ulkomailta puuttuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole Intiassa käynyt koskaan, mutta aikuinen lapseni on matkustanut kyseiseen valtioon jo monta kertaa, ja yllätyin todella suuresti, että Intiassa on vielä nykyaikana käytössä vessoissa lattialla oleva reikä, johon tarpeet tehdään seisaaltaan tai kykkimällä. Vieressä saattaa olla kuitenkin wc-pönttökin, mutta että reikä lattiassa, ei hyvää päivää!!!
Ööö. Ranskassakin on ihan normaalia. Jopa pariisissa
Ööö missä helvetissä? Olen asunut Pariisissa 2 vuotta, ensimmäisen vuoden Maisons-Alfortissa esikaupunkialueella ja nyt toisen vuoden 9. alueella enkä ole vielä ikinä törmännyt tuollaiseen. En omissa kodeissa, en kodeissa joita olen käynyt asuntonäytöissä katsomassa, en kavereiden kotona enkä muuallakaan.
Keski-Euroopassa positiivinen koirakulttuuri. Koiran kanssa voi mennä ravintolaan, ja sille jopa tuodaan vettä erikseen. Saa juosta vapaana ulkona eikä kukaan valita.
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Tää ketju on kuin Ummikot ulkomailla -ohjelman palstaversio.
Mä olen varmaan matkustanut liikaa, kun ei mikään enää ihmetytä.
....Voi, pääsit vähän pätemään :).
Vaikka moni asia ei muitakaan paatuneita itseään enää yllätä, saattaa sitä muistaa miltä jonkin asian näkeminen ja kokeminen ensimmäistä kertaa tuntui. Kaikilla ensimmäinen kerta on se ensimmäinen kerta. Jokaisella tulee joskus vastaan jotain pieniä tai isompia asioita, joita ei ehkä ollut odottanut etukäteen. Ja toisaalta jotkut asiat jaksavat ihmetyttää kerta toisensa jälkeen.Ainakaan sivistyksestä tai miellyttävästä luonteesta se ei kerro, että tuntee tarvetta vähätellä muiden kertomia kokemuksia.
No on se nyt vähän outoa, ettei kohdemaasta olla otettu yhtään selvää ennen sinne menoa, vaan kaikki tulee yllätyksenä ja ihmettelyn aiheena. Eikö ihmiset lue vieraista kulttuureista vai mikä mättää?
Sivistyksestä ja miellyttävästä luonteesta kertookin paljon, kun väitetään toisia sivistymättömiksi ja veemäiseksi luonteeltaan..
No jos epämiellyttävyys paistaa kuuhun saakka tympeästä kirjoitustyylistä, niin ehkä se yllättää vain sinut.
Jos joku yksittäinen asia hämmentää kun sen näkee ensikerran itse, niin tarkoittaako se sitä ettei ole _mitään_ ottanut selvää etukäteen? Pitääkö joka matkakohdetta opiskella ulkoa ennen kuin on sallittua poistua Suomen kamaralta? Otetaanko passit pois niiltä, jotka eivät hoksaa jokaista yksityiskohtaa selvittää? Haukutaanko kaikki jotka ihmettelevät ylipäätään tiettyjä asioita muualla maailmassa? Itse en tänä päivänäkään ymmärrä kokolattiamattoja kylpyhuoneessa, vaikka niistä niin monta kertaa olenkin lukenut.
Jos kaikki olisi oppaista luettavissa eikä paikanpäällä kokeminen toisi mitään uutta tai lisää edes kokemuksena, niin miksipä sitä edes matkustaisi? Sinä päivänä kun mikään ei jaksa enää ihmetyttää millään tasolla ja tarve on lähinnä pilkata nuorempia tai muuten kokemattomampia, niin voi sanoa että jotain on elämästään jo menettänyt. Se on surullinen päivä se.

Meillä on vissiin vähän erilaiset käsitykset siitä mitä kohdemaasta selvitetään ennen lomaa. Minä luen kulttuurista, tavoista, kohteliaisuussäännöistä, ilmastosta, turvallisuudesta ym. Ja sinä ilmeisesti taekkaat kohdemaan LVI-ratkaisut ym. Jonninjoutavaa. Tällaisia asioita täällä enimmäkseen on puitu.
Mun mielestä on vain järkevää ja mukavaa ottaa kengät pois jalasta kotona ollessaan ja kylässäkin (riippuu toki tilaisuudesta kylässä). En ymmärrä miten monessa maissa on tavallista esim. loikoilla sohvalla kotonaan kaiket illat kengät jalassa. Ihan vain epämukavaa ja tarpeetonta mielestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaltereita ikkunoissa
Amerikassa näytti olevan kalterit ikkunoissa ihan tavis kerrostaloissakin, kun katselin tyttäreni viime kesäisiä valokuvia ja videoita Nykistä ja muualtakin.
Ei meillä vaan täällä Suomessa kodin ikkunoita ole kalteroituina, vankiloissa kylläkin ymmärrettävistä syistä ja korukelloliikkeiden näyteikkunoissa tai Alkon liikkeissä.
Ja ainakin vielä joitain vuosia sitten vähemmistöbaarin ikkunoissa. :(
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Tää ketju on kuin Ummikot ulkomailla -ohjelman palstaversio.
Mä olen varmaan matkustanut liikaa, kun ei mikään enää ihmetytä.
....Voi, pääsit vähän pätemään :).
Vaikka moni asia ei muitakaan paatuneita itseään enää yllätä, saattaa sitä muistaa miltä jonkin asian näkeminen ja kokeminen ensimmäistä kertaa tuntui. Kaikilla ensimmäinen kerta on se ensimmäinen kerta. Jokaisella tulee joskus vastaan jotain pieniä tai isompia asioita, joita ei ehkä ollut odottanut etukäteen. Ja toisaalta jotkut asiat jaksavat ihmetyttää kerta toisensa jälkeen.Ainakaan sivistyksestä tai miellyttävästä luonteesta se ei kerro, että tuntee tarvetta vähätellä muiden kertomia kokemuksia.
No on se nyt vähän outoa, ettei kohdemaasta olla otettu yhtään selvää ennen sinne menoa, vaan kaikki tulee yllätyksenä ja ihmettelyn aiheena. Eikö ihmiset lue vieraista kulttuureista vai mikä mättää?
Sivistyksestä ja miellyttävästä luonteesta kertookin paljon, kun väitetään toisia sivistymättömiksi ja veemäiseksi luonteeltaan..
No jos epämiellyttävyys paistaa kuuhun saakka tympeästä kirjoitustyylistä, niin ehkä se yllättää vain sinut.
Jos joku yksittäinen asia hämmentää kun sen näkee ensikerran itse, niin tarkoittaako se sitä ettei ole _mitään_ ottanut selvää etukäteen? Pitääkö joka matkakohdetta opiskella ulkoa ennen kuin on sallittua poistua Suomen kamaralta? Otetaanko passit pois niiltä, jotka eivät hoksaa jokaista yksityiskohtaa selvittää? Haukutaanko kaikki jotka ihmettelevät ylipäätään tiettyjä asioita muualla maailmassa? Itse en tänä päivänäkään ymmärrä kokolattiamattoja kylpyhuoneessa, vaikka niistä niin monta kertaa olenkin lukenut.
Jos kaikki olisi oppaista luettavissa eikä paikanpäällä kokeminen toisi mitään uutta tai lisää edes kokemuksena, niin miksipä sitä edes matkustaisi? Sinä päivänä kun mikään ei jaksa enää ihmetyttää millään tasolla ja tarve on lähinnä pilkata nuorempia tai muuten kokemattomampia, niin voi sanoa että jotain on elämästään jo menettänyt. Se on surullinen päivä se.
Missä kohdassa olen pilkannut yhtään ketään? Kerroin omia näkemyksiä. Suutuitko "Ummikot ulkomailla"-kommentista vai mistä? Tottahan se on, että aika ummikkona ihmiset matkustavat, jos menevät johonkin kohteeseen ensimmäistä kertaa. Se, ettei itse ihmettele vessanpytyn tilalla olevaa reikää lattiassa, ei tee käsittääkseni kenestäkään huonoa ihmistä. Mulle ainakin on tuollaiset asiat ja monen maan infrastruktuurit selviä asioita. Ketään en ole haukkunut siitä, että joku tuollaista ihmettelee.
Vierailija kirjoitti:
Se vähän yllätti, että monissa maissa on saanut ystävällisempää kohtelua sen jälkeen, kun henkilökunnalle on selvinnyt että a) en ole amerikkalainen (perusoletus tietyissä maissa jos puhuu englantia b) en ole venäläinen (perusoletus toisissa maissa). Se on jännä tunne, kun näkee miten vaihde muuttuu paljon mukavammaksi itseä kohtaan.
Vaikka onhan näitä ennakkoluulojs täälläkin, ehkä enemmän ryhmää b kohtaan.
Tämä on erittäin totta ainakin Japanissa. Jos olettavat ensin jenkiksi, saattaa suhtautuminen olla hieman nuivaa... Vaan auta armias, kun selviää, että ollaankin Suomesta! Alkaa sumimasenin hokeminen ja sellainen hymyilevä pokkurointi, ettei tiedä, miten päin itse olisi. :D
Vierailija kirjoitti:
Ööö missä helvetissä? Olen asunut Pariisissa 2 vuotta, ensimmäisen vuoden Maisons-Alfortissa esikaupunkialueella ja nyt toisen vuoden 9. alueella enkä ole vielä ikinä törmännyt tuollaiseen. En omissa kodeissa, en kodeissa joita olen käynyt asuntonäytöissä katsomassa, en kavereiden kotona enkä muuallakaan.
Kyllä niitä siellä on, usko pois.
http://parisjourney.com/toilets-in-paris-before-you-go-you-should-know
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Tää ketju on kuin Ummikot ulkomailla -ohjelman palstaversio.
Mä olen varmaan matkustanut liikaa, kun ei mikään enää ihmetytä.
....Voi, pääsit vähän pätemään :).
Vaikka moni asia ei muitakaan paatuneita itseään enää yllätä, saattaa sitä muistaa miltä jonkin asian näkeminen ja kokeminen ensimmäistä kertaa tuntui. Kaikilla ensimmäinen kerta on se ensimmäinen kerta. Jokaisella tulee joskus vastaan jotain pieniä tai isompia asioita, joita ei ehkä ollut odottanut etukäteen. Ja toisaalta jotkut asiat jaksavat ihmetyttää kerta toisensa jälkeen.Ainakaan sivistyksestä tai miellyttävästä luonteesta se ei kerro, että tuntee tarvetta vähätellä muiden kertomia kokemuksia.
No on se nyt vähän outoa, ettei kohdemaasta olla otettu yhtään selvää ennen sinne menoa, vaan kaikki tulee yllätyksenä ja ihmettelyn aiheena. Eikö ihmiset lue vieraista kulttuureista vai mikä mättää?
Sivistyksestä ja miellyttävästä luonteesta kertookin paljon, kun väitetään toisia sivistymättömiksi ja veemäiseksi luonteeltaan..
No jos epämiellyttävyys paistaa kuuhun saakka tympeästä kirjoitustyylistä, niin ehkä se yllättää vain sinut.
Jos joku yksittäinen asia hämmentää kun sen näkee ensikerran itse, niin tarkoittaako se sitä ettei ole _mitään_ ottanut selvää etukäteen? Pitääkö joka matkakohdetta opiskella ulkoa ennen kuin on sallittua poistua Suomen kamaralta? Otetaanko passit pois niiltä, jotka eivät hoksaa jokaista yksityiskohtaa selvittää? Haukutaanko kaikki jotka ihmettelevät ylipäätään tiettyjä asioita muualla maailmassa? Itse en tänä päivänäkään ymmärrä kokolattiamattoja kylpyhuoneessa, vaikka niistä niin monta kertaa olenkin lukenut.
Jos kaikki olisi oppaista luettavissa eikä paikanpäällä kokeminen toisi mitään uutta tai lisää edes kokemuksena, niin miksipä sitä edes matkustaisi? Sinä päivänä kun mikään ei jaksa enää ihmetyttää millään tasolla ja tarve on lähinnä pilkata nuorempia tai muuten kokemattomampia, niin voi sanoa että jotain on elämästään jo menettänyt. Se on surullinen päivä se.
Missä kohdassa olen pilkannut yhtään ketään? Kerroin omia näkemyksiä. Suutuitko "Ummikot ulkomailla"-kommentista vai mistä? Tottahan se on, että aika ummikkona ihmiset matkustavat, jos menevät johonkin kohteeseen ensimmäistä kertaa. Se, ettei itse ihmettele vessanpytyn tilalla olevaa reikää lattiassa, ei tee käsittääkseni kenestäkään huonoa ihmistä. Mulle ainakin on tuollaiset asiat ja monen maan infrastruktuurit selviä asioita. Ketään en ole haukkunut siitä, että joku tuollaista ihmettelee.
Tiedätkö mitä ummikko tarkoittaa? Se tarkoittaa henkilöä, joka osaa vain äidinkieltään. Miten tämä liittyy siihen että ihmiset ihmettelevät esim. Briteissä että kehittyneessä valtiossa ei osata yhdistää kylmä- ja kuumavesihanaa? En tiedä minäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saksalaisessa kerrostalossa on oman asunnon ulko-oven edessä käytävälläkin pieni kynnysmatto.
Sehän nyt on meillä Suomessa jo paloturvallisuuden vuoksi kiellettyä pitää mattoa käytävän puolella oman ovensa edessä. En ole ainakaan missään nähnyt meillä täällä kerrostaloissa.
Mun naapurilla oli jonkin aikaa tällainen ihan täällä Helsingissä, ihmettelin kyllä kovasti.
Ja mun naapurillani on edelleen. On vielä sellainen kunnon kerrostalokyttääjä, mutta ilmeisesti häntä itseään eivät mitkään säännöt koske...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ööö missä helvetissä? Olen asunut Pariisissa 2 vuotta, ensimmäisen vuoden Maisons-Alfortissa esikaupunkialueella ja nyt toisen vuoden 9. alueella enkä ole vielä ikinä törmännyt tuollaiseen. En omissa kodeissa, en kodeissa joita olen käynyt asuntonäytöissä katsomassa, en kavereiden kotona enkä muuallakaan.
Kyllä niitä siellä on, usko pois.
http://parisjourney.com/toilets-in-paris-before-you-go-you-should-know
Veikkaan kyllä että on todella harvinaista löytää tuollainen vessa, vanhemmistakin rakennuksesta. Itsehän opiskelin vuoden oppilaitoksessa, joka on rakennettu alunperin 1796 eikä sielläkään kampuksella missään rakennuksessa ollut tuollaisia vessoja. On sitä pk-seudullakin varmasti huusseja, ens silti pitäisi asiaa yleisenä Helsingin piirteenä.
Vierailija kirjoitti:
Parrakas nainen kirjoitti:
Etelä-Saksassa soittelivat kirkonkelloja aamulla ja illalla. Se hieman hämmensi ekalla kerralla.
Itsekkin saman havainnoinnut Saksassa käydessäni. Kirkonkelloja paukuttavat turhan usein.
Aamulla ja illalla on usein? Ette ole tainneet käydä Turussa? :) Tuomiokirkon kello soittaa vartin välein.
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Tää ketju on kuin Ummikot ulkomailla -ohjelman palstaversio.
Mä olen varmaan matkustanut liikaa, kun ei mikään enää ihmetytä.
....
Voi, pääsit vähän pätemään :).
Vaikka moni asia ei muitakaan paatuneita itseään enää yllätä, saattaa sitä muistaa miltä jonkin asian näkeminen ja kokeminen ensimmäistä kertaa tuntui. Kaikilla ensimmäinen kerta on se ensimmäinen kerta. Jokaisella tulee joskus vastaan jotain pieniä tai isompia asioita, joita ei ehkä ollut odottanut etukäteen. Ja toisaalta jotkut asiat jaksavat ihmetyttää kerta toisensa jälkeen.
Ainakaan sivistyksestä tai miellyttävästä luonteesta se ei kerro, että tuntee tarvetta vähätellä muiden kertomia kokemuksia.
No on se nyt vähän outoa, ettei kohdemaasta olla otettu yhtään selvää ennen sinne menoa, vaan kaikki tulee yllätyksenä ja ihmettelyn aiheena. Eikö ihmiset lue vieraista kulttuureista vai mikä mättää?
Sivistyksestä ja miellyttävästä luonteesta kertookin paljon, kun väitetään toisia sivistymättömiksi ja veemäiseksi luonteeltaan..
No jos epämiellyttävyys paistaa kuuhun saakka tympeästä kirjoitustyylistä, niin ehkä se yllättää vain sinut.
Jos joku yksittäinen asia hämmentää kun sen näkee ensikerran itse, niin tarkoittaako se sitä ettei ole _mitään_ ottanut selvää etukäteen? Pitääkö joka matkakohdetta opiskella ulkoa ennen kuin on sallittua poistua Suomen kamaralta? Otetaanko passit pois niiltä, jotka eivät hoksaa jokaista yksityiskohtaa selvittää? Haukutaanko kaikki jotka ihmettelevät ylipäätään tiettyjä asioita muualla maailmassa? Itse en tänä päivänäkään ymmärrä kokolattiamattoja kylpyhuoneessa, vaikka niistä niin monta kertaa olenkin lukenut.
Jos kaikki olisi oppaista luettavissa eikä paikanpäällä kokeminen toisi mitään uutta tai lisää edes kokemuksena, niin miksipä sitä edes matkustaisi? Sinä päivänä kun mikään ei jaksa enää ihmetyttää millään tasolla ja tarve on lähinnä pilkata nuorempia tai muuten kokemattomampia, niin voi sanoa että jotain on elämästään jo menettänyt. Se on surullinen päivä se.
Missä kohdassa olen pilkannut yhtään ketään? Kerroin omia näkemyksiä. Suutuitko "Ummikot ulkomailla"-kommentista vai mistä? Tottahan se on, että aika ummikkona ihmiset matkustavat, jos menevät johonkin kohteeseen ensimmäistä kertaa. Se, ettei itse ihmettele vessanpytyn tilalla olevaa reikää lattiassa, ei tee käsittääkseni kenestäkään huonoa ihmistä. Mulle ainakin on tuollaiset asiat ja monen maan infrastruktuurit selviä asioita. Ketään en ole haukkunut siitä, että joku tuollaista ihmettelee.
Tiedätkö mitä ummikko tarkoittaa? Se tarkoittaa henkilöä, joka osaa vain äidinkieltään. Miten tämä liittyy siihen että ihmiset ihmettelevät esim. Briteissä että kehittyneessä valtiossa ei osata yhdistää kylmä- ja kuumavesihanaa? En tiedä minäkään.
Tiedätkö, että viittasin ohjelmaan, en käsitteeseen? Ja kyllä, brittien hanat ja kokolattiamatot kylppäreissä ovat tuttuja ja tiedän myös sen, miksi siellä ei ole sekottajia hanoissa (liittyy terveydellisiin seikkoihin). Mistäs sulle saataisiin sama tieto? Vieläkö jaksat vängätä?