Hei me supisuomalaiset, mitä olette ihmetelleet ulkomailla käydessänne, mitä asiaa tai ilmiötä meillä ei ole täällä yleisesti?
Kommentit (386)
Uusavuton kirjoitti:
Hämmästelin ensimmäistä kertaa Pariisissa ollessani vesihanoja, joista vesi tuli polkaisemalla lattialla olevaa poljinta. Ensimmäisestä tällaisesta vessasta melkein kävelin ulos ilman käsinpesua (hyi!), kun en meinannut millään ymmärtää hanan toimintaperiaatetta. Onneksi ketään ei ollut lähettyvillä, kun siinä seisoin hyvän tovin heiluttelemassa käsiä hanan edessä tuloksetta. Hygieeninen systeemi, mutta veden lämpötilaa ei voi säätää.
Mulla kävi noin yökerhossa Dublinissa. En millään löytänyt miten käsienpesualtaan vesi hanan saa päälle. Sitten kun tuli seuraava käsien pesijä niin tajusin polkimen. Vähän kuin olisi polkenut ompelukonetta että hanasta tuli vettä.
Toinen kerta Tallinnan leffateatterin veskissä, en läytänyt nappulaa millä vedetään vessa. Pyörin ympäri, ei mitään nappulaa ei millään seinällä, ei pöntän takana ei katossa eikä lattiassa. Menin kopista jo ulos kysyäkseni apua, kun kuulin takaani vessan huuhtomisen ääneen. Vessa siis huuhtoi itsensä automaattisesti kun laski kannen alas.
Se että hotellin viereisestä Lidlistä sai viiniä pilkkahintaan.
Oon käynyt kiinassa yleisessä vessassa, jossa kaikkien koppien halki kulki vain sellainen "kouru", johon kaikki tarpeet piti tehdä, ja sitten ne valuivat koko vessan poikki (eli sieltä viimeisestä kopista lähtien pissa kulki kaikkien muiden koppien läpi)
niin ja kopeissa ei ollut ovia, ainoastaan väliseinät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisellä kerralla tuolla kaukana maailmassa mulle tuli yllätyksenä se, ettei monessa hotellissa ollutkaan kuumaa vettä tarjolla, vaan sai tyytyä jääkylmään suihkuun :D.
Siis anteeksi missä? Itse olen kyllä reissannut paljon eri maanosissa ja aina ollut lämintä vettä... vai oliko tää joskus 1950-luvulla?
Ihan 2010-luvulla :). Maailmassa on paljon kaikenlaisia kolkkia, emme ole ilmeisesti samoihin paikkoihin eksyneet. Näihin kylmiin suihkuihin on tullut törmättyä molemmin puolin Atlanttia. Toki monissa hotelleissa oli kuumaa vettä, mutta ei kaikissa. Ilmeisesti tämä voisi yllättää monen muunkin nykypäivänä.
Öö, varmaan juu löytyy vaikka telttamajoitusta, mutta kerro mulle yksikin maa, jossa ei kunnon hotellissa olisi kuumaa vettä? Olen myöskin reissannut mm. Aasiat, Etelä-Amerikat... kyllä niissä ihan kaikki samat palvelut rahalla saa kuin Suomessakin.
Esim. Kaakkois-Aasiassa edullisissa rantahotelleissa ei välttämättä ole kuin kylmä vesi.

Et vissiin huomannut tota RAHALLA SAA -kohtaa. -Ohis
Kaikenlaista on tullut vastaan, mutta nyt viimeisin ihmetyksen aihe on vessapaperin ja servettien pihtaaminen jopa Hollannissa.
Pitkin ja poikin on tullut reissattua kymmeniä vuosia, mutta tosi usein törmää tähän paperin vähyyteen. Viimeksi kuukausi sitten Amsterdamissa neljän tähden hotellissa piti itse pyytää lisää. Siivooja ei automaattisesti jättänyt. Ihan tavalliset vatsatoiminnot meillä viisikymppisillä on, ei edes juopotella.
Bulgariassa ja Turkissa on mennyt ihan naurettavuuksiin asti se paperin pihtaaminen.
Tosi outoa.

En ole se, jolle vastasit..mutta...
Onhan noi vaikkapa Balin bungalowit muuten ihan siistejä, mutta suihkuissa kylmä vesi, joka saattaa vielä tulla sadevesisäiliöstä. On se minusta aika eksoottista ja erilaista kun täällä, mikä taisi olla ketjun pointti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisellä kerralla tuolla kaukana maailmassa mulle tuli yllätyksenä se, ettei monessa hotellissa ollutkaan kuumaa vettä tarjolla, vaan sai tyytyä jääkylmään suihkuun :D.
Siis anteeksi missä? Itse olen kyllä reissannut paljon eri maanosissa ja aina ollut lämintä vettä... vai oliko tää joskus 1950-luvulla?
Ihan 2010-luvulla :). Maailmassa on paljon kaikenlaisia kolkkia, emme ole ilmeisesti samoihin paikkoihin eksyneet. Näihin kylmiin suihkuihin on tullut törmättyä molemmin puolin Atlanttia. Toki monissa hotelleissa oli kuumaa vettä, mutta ei kaikissa. Ilmeisesti tämä voisi yllättää monen muunkin nykypäivänä.
Öö, varmaan juu löytyy vaikka telttamajoitusta, mutta kerro mulle yksikin maa, jossa ei kunnon hotellissa olisi kuumaa vettä? Olen myöskin reissannut mm. Aasiat, Etelä-Amerikat... kyllä niissä ihan kaikki samat palvelut rahalla saa kuin Suomessakin.
Esim. Kaakkois-Aasiassa edullisissa rantahotelleissa ei välttämättä ole kuin kylmä vesi.
Aika paljon oudompaa olisi, jos Kaakkois-Aasian edullisissa rantahotelleissa olisi kuuma vesi.
New Yorkissa oli ainakin joissakin tavaratalojen vessoissa pöntön renkaalla paperinen kertakäyttösuoja. Napin painalluksella sai vaihdettua siihen puhtaan. Kätevä pöpökammoisille, jotka eivät uskalla istua renkaalle vuoraamatta sitä paperilla.
Tanskan maaseudulla oli muutamia vuosia sitten vanhemmissa maalaistaloissa vielä olkikatot. Suurin osa pihoista oli aidattu ja pihat muutenkin todella laitettuja. Siellä nyt kesä kestää pidempään kuin Suomessa, joten varmaan halutaan myös panostaa kukkiin ja muihin istutuksiin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeen kaipaan ruokailukulttuuria, tapaksia, pöytiintarjoilua.
Sekä vähän meteliä arkeen (tuntemattomille voi ja kannattaa jutella, bussissa on omituista kun vieruskaverille ei jutella) ja maalaisjärkeä sääntöjen ja rajoitusten suhteen (jos joku kävelee punaisilla, parkkeeraa väärin tai polttaa tupakan bussin vessassa ei se ole maailmanloppu)
Eniten kaipaan kuitenkin suomalaisille kykyä elää hetkessä. Jos tapaaminen on sovittu klo jotakin, suomalainen odottaa kengät jalassa hermostuneena tunti ennen tapaamisaikaa. Tätä en käsitä.Suomesta kaipaan nopeita kassoja, suht siistejä vessoja, toimivia putkistoja ja jätehuoltoa.
Esittämäsi toiveet ovat juuri niitä, mitä suomalaiset suurilta osin eivät kaipaa Suomeen.
On ärsyttävää sopia ulkomaalaisten kavereiden kanssa tapaamisista. Niiden jotka tulevat eri aikakäsityksen kulttuureista. Kello seitsemän illalla onkin joskus lähempänä puoltayötä. Silloin nukutaan. Työpäivä ja aikainen herätys. Osa nosita syökin vasta kahdentoista aikaan tai yhdeltä yöllä. Suomessa on keskimäärin kylmempää . Ei tarvitse odottaa lämpötilan laskemista siedettäväksi.
Olen työskennellyt ulkomaalaisten kanssa. Heille pitää tosiaan painottaa hyvin tarkasti, että Suomessa koulu ja työ alkaa tasan silloin, kun on sovittu. Minulla on myös ollut ongelmia ulkomaalaisten miesten kanssa, koska olen nainen ja työni kautta asemassa, jossa minun pitää antaa heille käskyjä ja neuvoja. Kaikki eivät myöskään halua kätellä tai edes katsoa silmiin.
Olin Pariisissa kolme päivää. Sinä aikana yritetettiin kusettaa ravintolassa 4 kertaa. Kiitos hieno gallielainen sivistynyt kulttuuri!
Jenkeissä hämmästelen muovipusseja. Ovat noin täkäläisten hedelmäpussien vahvuisia. Jos ihmiset ostavat kärryllisen ostoksia, pakkaajilta menee ainakin parikymmentä pussia koska päällekkäin pitää laittaa 2-3 pussia etteivät repeä. Suuri kehitysmaa :D Wc paperia pihdataan hotelleissa, paperituotteet ovat tosi kalliita, talouspaperia myydään 1 tai 2 pakkauksessa (toki isompiakin pakkauksia). Pumpulipuikot ja terveyssiteet yms kalliita. Kaduilla roskapusseja (garbage day) ja roska-autot saavat ajaa päin punaisia. Kadut muuten todella siistit, aamutuimaan kaduilla partioi lakaisijoita, yleensä eläkeikäisiä miehiä. Joissakin ravintoloissa siivooja koko ajan paikalla. Small talk kassoilla jotenkin ihanaa :) ihmiset muutenkin ystävällisempiä "excuse me" kuului aina jos joku törmäsi tungoksessa, siihen oppii nopeasti itsekin. Karkkivalikoima pieni mutta esim suklaalevitteitä ja muroja monta hyllymetriä. Kaikkea ruokaa on saatavissa pakasteessa valmiina.
Vierailija kirjoitti:
Aseistetut vartijat keskustassa liikkeiden ja pankkien edessä näytti ensikertalaisen silmissä hurjalta. Varsinkin se iso ase, joka omasta mielestäni näytti lähinnä joltain rynnäkkökivääriltä, oli suorastaan pelottavaa. Onneksi täällä ei toistaiseksi ole ollut tarvetta sellaiseen.
Tämä siis väli-Amerikassa.
Ainakin lentokentällä Suomessa viime pääsiäisenä oli poliiseilla aseet kädessä näkyvillä. Enkä tarkoita mitään pieniä pistooleja. Muualla maailmassa tuo on ihan normaalia. Suomessa aiheuttaisi hysteriaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaista on tullut vastaan, mutta nyt viimeisin ihmetyksen aihe on vessapaperin ja servettien pihtaaminen jopa Hollannissa.
Pitkin ja poikin on tullut reissattua kymmeniä vuosia, mutta tosi usein törmää tähän paperin vähyyteen. Viimeksi kuukausi sitten Amsterdamissa neljän tähden hotellissa piti itse pyytää lisää. Siivooja ei automaattisesti jättänyt. Ihan tavalliset vatsatoiminnot meillä viisikymppisillä on, ei edes juopotella.
Bulgariassa ja Turkissa on mennyt ihan naurettavuuksiin asti se paperin pihtaaminen.
Tosi outoa.
Kyllä puoli vuotta sitten Amsterdamissa meidän hotellissa vaihdettiin heti vessapaperirulla uuteen kun olit vähänkään käyttänyt edellisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisellä kerralla tuolla kaukana maailmassa mulle tuli yllätyksenä se, ettei monessa hotellissa ollutkaan kuumaa vettä tarjolla, vaan sai tyytyä jääkylmään suihkuun :D.
Siis anteeksi missä? Itse olen kyllä reissannut paljon eri maanosissa ja aina ollut lämintä vettä... vai oliko tää joskus 1950-luvulla?
Ihan 2010-luvulla :). Maailmassa on paljon kaikenlaisia kolkkia, emme ole ilmeisesti samoihin paikkoihin eksyneet. Näihin kylmiin suihkuihin on tullut törmättyä molemmin puolin Atlanttia. Toki monissa hotelleissa oli kuumaa vettä, mutta ei kaikissa. Ilmeisesti tämä voisi yllättää monen muunkin nykypäivänä.
Öö, varmaan juu löytyy vaikka telttamajoitusta, mutta kerro mulle yksikin maa, jossa ei kunnon hotellissa olisi kuumaa vettä? Olen myöskin reissannut mm. Aasiat, Etelä-Amerikat... kyllä niissä ihan kaikki samat palvelut rahalla saa kuin Suomessakin.
Esim. Kaakkois-Aasiassa edullisissa rantahotelleissa ei välttämättä ole kuin kylmä vesi.
Juuri näin. Kyseessä ei ole siis mitään telttamajoituksia tai rähjäisiä ludetorakkamestoja, vaan ihan siistejä mutta vähän pienempiä ja edullisempia hotelleja. Ei ole viittä tähteä eikä kuulu pakettimatkojen valikoimaan, joten ymmärrän ettei niihin kaikki eksy. Kyllähän se edullisempi hinta yleensä jossain näkyy, vaikka huone on siisti, peti mukava ja uima-allasalue viihtyisä. Se saattaa sitten tarkoittaa vaikka ettei ole kummempaa aamupalaa tai lämmintä vettä (esimerkiksi).
Italiassa oma porukka tulee aina ensin. Suomessa taas turistit/vierailijat pyritään jotenkin huomioimaan erityisesti ja ollaan huolissaan ns. Suomi-kuvasta.
Italialaisessa hotellissa täysihoidolla ollessamme esim. palveltiin italialaisia turisteja ensin ja sitten meitä ulkomaalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Nou kirjoitti:
Tulin Thaimaasta juuri, muka hymyjen maasta.
Selitys sille hymylle (ei niitä enää kovin paljoa edes turistikohteessa näe) on se, että ne ei tajua englantia pätkääkään. Sanovat yesyes ja hymyilevät. Kysyt uudelleen harventaen ja selvemmin artikuloiden, yksinkertaisemmin. Vastaus on jonkinlainen hymy ja yesyes. Ei ne edes yritä! Jos pitää tosiaan selvittää jokin asia, niin tuo yesyes on todella perseestä.
Thaikuissa ollaan sitten solisoli (ei niillä ole r-kirjainta) ja aina hämmennyksissään tai töpätessään hymyillään tai jopa purskahdetaan nauruun. Mulla meni pinna yhdessä paikassa ja aloin tosiaan kiroilla suomeksi. Tuijotin hullun ilmeellä thaikkua silmiin pitkään ja löin nyrkin pöytään. Olen nainen, joka muutenkin tietysti siellä alinta kastia, joka luokittelu ei sisänsä minua häiritse. Sitten alkoi tapahtua. Alettiin pikkuhiljaa ymmärtää ja sain haluamani. On toi PERKELE vaan kumma taikasana!
Tätä lukiessa tunnen suurta myötähäpeää. Sinun tapaiset ihmiset mustaavat kaikkien valkoisten maineen Thaimaassa ja mitä vähemmän he meitä kunnioittavat, sitä enemmän meitä kohtaan tapahtuu huijauksia ja palvelu on huonompaa. Miksi helvetissä matkustat maahan, missä on huono koulutustaso ja valitat, kun he eivät osaa englantia. Eihän ranskalaisetkaan osaa englantia ja kehtaavat sen ihan näyttääkin, kuitenkin ah-niin-sivistynyt Euroopan maa kyseessä. En minäkään matkusta Etiopiaan ja huuda perkelettä ja hakkaa nyrkkiä pöytään jos minua ei osata palvella englanniksi. Ja kuinka tyhmä voi olla, että tulee yllätyksenä se, että Aasian maassa hymyillään joka tilanteessa ja negatiiviset tunteet piilotetaan hymyn alle. Miten sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia, jos ei ymmärretä? Olla naama norsunvitulla kuin koti-Suomessa? Varmasti ollut äärimmäisen nolo tilanne thaimaalaiselle, kun ei pysty palvelemaan toista puutteellisen kielitaidon vuoksi ja iso suomiämmä huutaa ja kiroaa.
Yksi huomio taas, suomalaisen pitää aina kunnioittaa muiden maiden kulttuureja ja olla siitä tietoinen. Thaimaassa, kuten tässä esimerkissä, taas riittää, kun on oma itsensä maksavalle asiakkaalle.
Suomessa olisit juntti, jos et tajua, että aasialaiselle asiakkaalle pitää tarjota jotain, mistä hän maksaa.
Ps. Onko thaimaalainen musta vai valkoinen vai jotain siltä väliltä? Kerro, kun näytät osaavan ihonvärin perusteella luokitella noin hyvin. Mistä muuten tiedät, oliko kommentoija "iso suomi-akka"? Entäpä jos hän oli pieni... olisiko huuto ollut siedettävämpää?
Hongkongissa yllätti se, että McDonald'sissa työntekijät ovat nuorten ja opiskelijoiden sijaan eläkeikäisiä. Eläke kun ei riitä edes niukkaan toimeentuloon, niin pakko on käydä töissä. Kyllä laittoi arvostamaan suomalaista sosiaaliturvaa.
Vierailija kirjoitti:
Briteissä olen ihmetellyt kokolattiamattoja ihan joka paikassa, jopa kylpyhuoneessa. Aivan käsittämätöntä hinkua laittaa kokolattiamatto jokaiseen tilaan.
Ja kylpyamme löytyy taatusti jokaikisestä brittiläiskodista.
Me asutaan Lontoossa viime vuonna valmistuneessa kerrostalossa ja täällä on kokolattiamatto makuuhuoneiden lisäksi rappukäytävässä. Meillä myös kahden makuuhuoneen asunto eli luonnollisesti kylpyhuoneita on myös kaksi joista toinen valtava ammeella varusteltu. Amme tuntuu olevan Briteille kuin sauna suomalaisille eli se tungetaan vaikka kuinka pieneen asuntoon.
Täällä usein myös pesukone keittiössä tai erillisessä kaapissa, ei koskaan kylpyhuoneessa.
Positiivinen päivänselvä asia Briteissä on sähköpistokkeet joissa on on/off- nappi, eli saa virran varmasti kaikista laitteista pois päältä ilman että tarvitsee vetää johtoa seinästä.