Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletko ainut lapsi, miltä tuntuu olla perheen ainoa lapsi?
Olisi mielenkiintoista kuulla muiden ainoiden lasten kokemuksia!
Itse olen siis perheeni ainut lapsi, nyt 30-vuotias. Vanhempani halusivat jostain ihmeen syystä vain yhden lapsen. Olen asunut ydinperheessä ja vanhempani ovat edelleen yhdessä. Vanhempani rakastivat - ja rakastavat edelleen minua ja olen saanut heiltä rakkautta ja huomiota.
Mutta sitten ne negatiiviset asiat. Olen tuntenut lapsuudessa ja nuoruudessa itseni hyvin yksinäiseksi. En ole oppinut muodostamaan tai ylläpitämään kaverisuhteita, niinpä olen aina koulun jälkeen tullutkin yksin kotiin. Erityisesti tämä alkoi haitata teini-iässä, jolloin olisin kaivannut oman ikäisiä kavereita. Se, että vanhemmat rakastavat, ei vain riitä, vaan nuorena toivoin saavani hyväksyntää saman ikäisten nuorten taholta.
Koen etten oppinut nuorten sosiaalisesta piiristä mitään. Iltaisin istuin omien vanhempieni kanssa katsomassa televisiota. Olin vain minä ja omat vanhempani.
Olen myös hyvin mustasukkainen. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, etten ole joutunut jakamaan huomiota. Vanhemmiltani olen saanut aina jakamatonta huomiota ja koska kaveripiiriä ei ole ollut, en ole tottunut siihen että huomiota voi jakaa. Itsekäskin olen, enkä kovin hyvin osaa asettua toisten ihmisten asemaan.
Tapasin onneksi nykyisen mieheni noin 10 vuotta sitten ja hänen kanssaan olen nyt harjoitellut kaikkia sosiaalisia taitoja.
Entä mikä on muiden ainoiden lasten mielipide tuleviin omien lasten määrään? Itselleni oli jo hyvin aikaisessa vaiheessa selvää, että haluan isomman perheen. Tällä hetkellä minulla on kolme lasta ja toivoisin vielä jossain vaiheessa saavani neljännen. Olen onnellinen, että omat lapseni saavat elää isommassa perheessä, kuin minä olen saanut.
Kommentit (174)
Itse olen 12v ainut lapsi pikkukylästä tää on aivan kamalaa
Koulussa luokkatovereilla parhaimmillaan 8sisarusta ja mulla ei yhtään
Luokkalaiset huomauttelee jatkuvasti ujoudesta mutta kun kotona ei paljoa puhuta ja on vain 1 kaveri joka viettää aikaa mun kanssa
Liikunnastakin huomautellaan kun pelkään palloja:) voisi auttaa jos olisi sisarus kenen kanssa pelata esim.koripalloa
Iltapäivät aina kulunut itkemiseen tai tietokonepelien pelaamiseen
Lomamatkat on tylsiä kun ei ole ketään kenen kanssa väitellä,uida tai mennä vaikka huvipuisto laitteisiin
Niin kuin aikasemmin sanoin pikkukylässä asun ja melkein keskellä peltoa, 10 kilsaa lähimmälle kaupalle ja kaupan lisäksi täällä on kirjasto, grilli,elokuvateatteri ja koulu
Itsellä on myös kaksi marsua joiden kanssa vietän aikaa ja lemmikit on muutenkin ollut aina vähän kuin sisaruksia mulle
Aikuisenakin tulee varmaan yksinäistä kun ei ole vanhempia enää ja serkkuja en tunne:-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ite oon viisilapsisen perheen kuopus, ja ite ajattelen, että mä oon se juro, ja vasta aikuisena opin ne itsenäiset, sosiaaliset taidot.
Pienenä olin ujo, asuttiin syrjässä ja sisaruksista oli ainut seura, muuta en kaivannut. Silloin kun piti johonkin lähteä, olin aina sisarusteni kimpussa enkä uskaltanut juuri mitään sanoa kellekkään.
Mulla on muutamia ystäviä, jotka ovat ainoita lapsia, ja näen heidät niin, että heillä ovat hyvät sosiaaliset taidot ja ovat aika päämäärätietoisia ihmisiä, eivät jännitä eikä mitään.
Joten kai se on niin ihmisestä kiinni ja lapsen luonteesta, että jääkö jurottajaksi, olkoon sitten sisaruksia tai ainokainen.
Nykyään oon kyllä todella tyytyväinen sisaruksistani, on mulle rakkaita, vaikka harvemmin nähdään. Yhen sisaruksen kanssa oon kaikista läheisin, sen kanssa eniten ehkä reissaillaan ja käydään keikoilla ja muutenkin.
En ole.
Meitä on neljä.
Kolme tyttöä ja minä.
Kuinka niin ?
Lapsena esim mökilläolo oli tylsää, koska siellä ei ollut leikkikavereita. Matkoillakin joskus tylsää, koska ei leikkikavereita. Aikuisena on harmittanut se, että kun on perhejuhlia, esim omien lasten kaste-, rippi-, ym. juhlia, niin ei ole ketä kutsua juhliin, paitsi omat vanhemmat. Olisipa kivaa, kun em juhliin voisi pyytää veljen ja sisaren perheet lapsineen. Mutta kun ei ole ketään.
Niin, onhan toki kavereita. Ne kaverit vaan tuppaa vaihtumaan muutaman vuoden välein (he eivät enää halua pitää yhteyttä ja homma kuivuu kasaan, minä kyllä haluaisin pitää yhteyttä!) ja vuoden tuttavuutta ei oikein vielä rippijuhliin kutsuta.
Olenkin nähnyt parhaaksi tehdä itse itselleni ison perheen. Perhe on se mikä pysyy, ja ketä tavataan ja soitellaan, vaikka ois kiire, murhe tai menis lujaa. Neljäs lapseni syntyy kesäkuussa. Isosta perheestä on iloa minulle äitinä ja iloa lapsilleni.
Ainoana lapsena olen kokenut hieman raskaaksi sen, että olen ainoa joka pitää iäkkäistä vanhemmistani huolta ja ”viihdyttää” heitä. Olisi helpottavaa, jos joku muukin soittaisi, kävisi ja huolehtisi heistä. Ja juu, olen nähnyt kyllä, että sisarusparvessa voi käydä niin, että nämä asiat jää sen lähimpänä asuvan tai eniten välittävän hoidettavaksi ja siitä tulee eripuraa. Joten eipä niistä sisaruksista aina ole apua.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien vika ihan kaikki....jospa ap jo kasvaisi aikuiseksi ja katkaisisi napanuoran.
Minusta ap tarkastelee tilannetta hienosti eri suunnilta.Eihän hän syytä millään lailla vanhempiaan 'kaikesta'. Kertoo niinkuin on kokenut tilanteen. Ja hän on nimenomaan yrittänyt kasvaa-esim.avioliiton kautta- ja onnistunutkin jo siinä. Täysin valmiitahan me kukaan ei olla eikä siksi tulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ainoa lapsi, nyt jo 38v.
Pienenä toivoin isoveljeä, nyt vanhempana kaipaan sisarusta todenteolla. Ehkä siksi että olen asunut monessa eri maassa ja kaipaan jotain ihmistä joka olisi tuntenut minut ja minä hänet läpi koko elämän. Sukulaisia tietenkin on ja kavereita kouluajoilta asti mutta haluaisin että joku olisi tuntenut minut elämäni alusta asti. Sukulaiset kertovat kivoja tarinoita lapsuudestani mutta sisko tai veli olisi rehellisempi, armottomampi ja meillä olisi hyvä tai huono pitkä yhteinen menneisyys.
Luonteeltani olen introvertti, ujo ja vetäydyn helposti syrjään. Viihdyn omassa seurassani. En todellakaan ole suuna päänä puhumassa itsestäni tai vaatimassa jotain itselleni, päinvastoin. Olen liiankin kiltti ja ymmärrän että kun lapsena olin automaattisesti se huomion kohde niin en nyt aikuisenakaan taistele paikasta valokeilassa.
Ihan hyvä elämä minulla on kyllä kaikenkaikkiaan ollut ja tiedän että vanhemmilleni olin erittäin toivottu ja rakastettu lapsi.
Olen ainoa nyt jo 60 v . En koskaan kaivannut sisaruksia , en edes kun piti huolehtia iäkkäistä vanhemmista. Yhden harteille se jää vaikka olisi tusina.
Lapsena oli kavereita , jos ei ollut kaivoin jostain mm.matkoilla. Myös omani on ainoa enkä usko hänen siskoja tai veljiä kaivanneen.
Kuinka moni oikeasti on kokenut sisaruksensa elämän mittaisena ystävänä ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on viisi sisarusta, meillä on kaikkien kanssa hyvin läheiset välit, lähes joka päivä jutellaan asioita perheen yhteisessä WhatsApp-ryhmässä, soitellaan ja käydään kylässä vaikka asutaan eri puolilla Suomea. Olen neljän sisarukseni lapsen kummi ja paljon läsnä näiden lasten elämässä. Minusta on ihanaa että on monta sisarusta vaikka toki mekin ollaan lapsena riidelty, pikkuveljen kanssa melko rajustikin lapsena. Vaikka minulla on hyviä ystäviä ihan lapsuudesta niin kukaan heistä ei siskoja korvaa, siskojen kanssa ei tarvitse esittää yhtään mitään ja kaikesta voi sanoa suoraan. Olen itse introvertti ja aika yksityinen ihminen, silti siskojen kanssa voi puhu estoitta aivan kaikesta. Ymmärrän toki että kaikissa perheissä tilanteet ovat erit, hyvin voi olla ettei sisarusten kanssa haluta pitää yhteyttä ym.
Vaikka rakastan omaa suurta perhettäni en todennäköisesti aio hankkia kuin yhden lapsen, aivan maksimissaan kaksi. Täytyy nostaa hattua omille vanhemmilleni kun ovat jaksaneet kasvattaa 6 lasta, itselläni ei resurssit riitä millään.
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa nyt jo 60 v . En koskaan kaivannut sisaruksia , en edes kun piti huolehtia iäkkäistä vanhemmista. Yhden harteille se jää vaikka olisi tusina.
Lapsena oli kavereita , jos ei ollut kaivoin jostain mm.matkoilla. Myös omani on ainoa enkä usko hänen siskoja tai veljiä kaivanneen.
Kuinka moni oikeasti on kokenut sisaruksensa elämän mittaisena ystävänä ?
No aika moni, itseni mukaanlukien. Mummoni on 91-vuotias ja edelleen läheinen siskojensa kanssa, kaverit on kauan sitten hävinneet mutta siskojensa kanssa soittelee lähes päivittäin ja käyvät toistensa luona kyläilemässä vaikka asuvat eri kaupungeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ainut lapsi. Sillä ei ole mitään käytännön merkitystä. Äitini oli perhepäivähoitaja ja kodissa oli viisi muksua lisäkseni kouluikään asti. Se ruljanssi kun loppui olin aivan helvetin tyytyväinen. Serkun kanssa vietin toki aikaa nuoruuteni, kun asuimme lähellä toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehkää sen verran kun on aikaa lapsille. Pahinta kun verrataan toisiin sisaruksiin. Hän sitä ja tätä hyvä ja kiltti. Lapsi kyllä muistaa pahat sanat vanhemmilta koko elämän ajan.
Hyvät ja huonot puolet oli 1 tai 6.. yhdelle ainakin luulisi riittävän aikaa. Monesti vanhemmat lapset joutuu kantaan vastuuta pienemmistä.
Tasaseen aikaa huomioita kaikille. Lapsen oikeus olla lapsi, rajat pitää olla ja tasapuolinen kaikille.
Voimia vanhemmuuteen!
Ap:n hölynpöly siitä, että ainut lapsi olisi epäsosiaalinen ja itsekäs, on todettu tieteellisissä tutkimuksissa vääriksi. Tuo on jotain 50-luvun uskomusta. Enemmän on kyse kasvatustyylistä ja temperamentista.
Alue: Aihe vapaa
Lapsemme on ainokainen. Lapsena oli kuin ihmisen mieli. Opettajat sanoivat hänen olevan ikäisiään useita vuosia edellä. Ehkä meillä oli hänelle aikaa antaa enemmän. Isänsä kanssa juttelivat jo pienenä fysikaalisista ilmiöitä. Ei halunnut, että sekaannumme esim. läksyihin. Hoiti ne koko kouluajan itsenäisesti ja hienosti. Murrosiässä sitten paukahti muun kuin koulun osalta. Sairastuin vakavasti. Se pysäytti elämämme useiksi vuosiksi. Onneksi hän hoiti koulun hyvin. Aika aikaa kutakin. Hankalat vuodet menivät ohi. Ehkä on sopeutuvampi ja muut enemmän huomioonottava, liiaksikin? kuin monilapsisessa perheessä ovat? Ei tarvinnut taistella asemastaan. Tarvitsee omaa tilaa ja aikaa paljon, mutta liekö huono asia .Nyt aikuinen, serkkulapsi kuin sisar, ystäviä yllin kyllin, hyvä koulutus ja arvostettu työ...siis ilmeisen hyvä elämä.