Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa!!! Mitä voisimme tehdä vauva-arjen helpottamiseksi
Olen aivan loppu ja uupunut. En muista mitään, en pysty keskittymään mihinkään, unohtelen asioita. En pysty nukkumaan tai jos nukkuisinkin, tunnen itseni entistä väsyneemmäksi. Illalla ahdistun aina seuraavasta päivästä ja viikonloppuisin alkavasta viikosta. Vauva pian 2kk. On melko huomionkipeä, ei viihdy hereillä yksinään ollenkaan ja nukkuminenkin välillä kovin hankalaa. Iltaisin saa n 1-2h mittaisia itku-/kipu-/raivohuutoja, joihin kovasti olemme yrittäneet erinäisiä konsteja - tuloksetta. Nyt olen miehelleni uskaltanut kertoa viime päivien ajatuksistani. Olen miettinyt joskus, että olisi vain helpompaa kuolla. Ajattelen, että tuhoan lapsen elämän kun itkeskelen ja välillä jopa niin että hän on sylissäni. Itselläni omat vanhemmat tekemisillään ovat osaksi aiheuttaneet aikanaan minulle syvän masennuksen, enkä halua että lapseni joutuisi kokemaan samaa sen takia että minä olen tehnyt, tai jättänyt tekemättä, jotain. Rakastan vauvaani niin valtavasti.
Veikkaan, että olen loppuunpalanut koska ensinnäkin synnytys oli traumaattinen, olin lähellä kuolemaa (en halua asiaa nyt enempää avata). Siitä kun selvittiin, kotonamme alkoi mittava remontti josta stressasin paljon. Sitten molemmilla vanhemmillani todettiin syövät. Tulin kipeäksi ja samalla jatkuvalle riitelylle miehen kanssa ei tullut loppua.
Joten kertokaahan nyt, mitä voisimme tehdä tilanteen helpottamiseksi? En halua ketään ulkopuolista meille esim kerran viikossa muutamaksi tunniksi, enkä usko että siitä olisi riittävää apuakaan. Neuvolapsykologilla jo käyn enkä hänellekään pysty puhumaan mistään, valehtelen vaan että kaikki ok. Sukulaiset kyllä auttelevat välillä, mutta eivät tiedä tilannettani, enkä halua että tietävätkään. Mies ehdotti että jäisin sairaslomalle ja hän vanhempainvapaalle, jotta hänkin voisi olla kotona. En tähän suostunut, sillä pelkään mitä kaikki muut ajattelevat... Tämä on niin noloa. :-(
Olen niin väsynyt.
Kommentit (65)
Miten teitä voi auttaa, kun mikään apu ei kelpaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sulla on ollut vauhdikas 2 kk... Jestas.
Koitas nyt saada juteltua jonkun kanssa. Ja tuo koliikilta kuulostava kauheus loppuu kohta.
Itse nukuin koliikkivauvan kanssa koska vain se onnistui vauva rinnan päällä. Voi reppanaa.
Itsellä edellisen vauvan kohdalla sama juttu.. Kaikki samaan aikaan.
Ensinnäkin, älä ajattele mitä toiset ovat mieltä teidän perheen ratkaisusta.
Hyvinvoiva äiti on yhtä kuin hyvinvoiva vauva.
Oletko kokeillut kantoliinaa? Meillä vauva itki jos ei ollut sylissä jolloin kantoliinassa oli suuri apu! Auttoi myös vatsanväänteisiin.
Tuo iltaitku kuulostaa tutulta. Noin pienillä niitä vatsavaivoja on syystä x ja y, mutta voisiko olla jotain allergiaa? Jos imetät niin voisiko sun ruokavaliossa olla jotain mikä tekisi vauvan mahan kipeäksi? Ruisleipä, kahvi, muna, maito jne. Googlaamalla löytyy hyvin tietoa noista.
Mä tein vauvalle osteopaattista hierontaa (ohjeet löysin Googlesta) aina iltakylvyn jälkeen, se tuntui rentouttavan ja vähentävän itkua.
Käytkö ulkona? En tarkoita pelkästään mitään vaunulenkkejä. Mä opetin vauvan vaunuihin jolloin kävin päivisin aina jossain kävelemässä ja kuuntelin musiikkia. Siitä tuli itselleni parempi fiilis ja rentouduin.
Mulla itselläni oli kuopuksen vauva-aikana samanlaista; toivuin äitini kuolemasta, meillä oli taloudellisia ongelmia ja sitten myös Isäni kuoli.
Ajattelin että vauvaparka kun on tälläisen äidin saanut.
Ja tein myös tuota "kaikki Ok" vastausta kun kysyttiin.
En tiedä onko näistä mitään apua. Jos pystyisit nauttimaan vauvasta ja sulkemaan kaiken muun hetkeksi pois. Univelkakin pahentaa asioita. Saisitko nukuttua jos mies on vauvan kanssa? Pienikin pätkä yhtenäistä unta auttaisi jo.
Itsekään en halunnut ketään vierasta ihmistä meille. Sitä kyllä tyrkytettiin joka suunnasta.
Paljon tsemppiä, vauva-aika on todella lyhyt vaikka itkujen aikana se tuntuu pitkältä. Ota rohkeasti vastaan miehen apu.
Kirjaa ajatuksiasi vaikka paperille jos psykologilla käyminen tuntuu ahdistavalta/turhalta.
Tajuatko että itse olet itsesi pahin vihollinen? Kiellät kaiken avun vaikka olisit sen tarpeessa. Lapsellesihan onnettomuuden aiheutat kun kohta äiti romahtaa ja on poissa pelistä. Nyt se suu auki siellä neuvolapsykologilla! Pakkohoitoonko sinut pitäisi viedä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa koliikilta ja menee kohta ohi.
Nyt tärkeintä on että jaksat. Kotityöt ja muut saa odottaa, teette vaan välttämättömän.
Pyri siihen, että kun vauva nukkuu, sinäkin nukut. Jos imetät, oletko kokeillut päivällä sellaista, että otat vauvan viereesi nukkumaan. Imetät siis vauvan uneen ja sitten pötkötätte siinä vierekkäin. Et siis siirrä vauvaa mihinkään vaan annat olla siinä lähellä. Näin pystyisit ehkä itsekin nukahtamaan kun vauva nukkuu ja vauva saattaa nukkua paremmin siinä vieressä.
Meillä tää tepsi huonoon päiväunien nukkujaan. Ei nukkunut vaunuissa kuin puoli tuntia kerrallaan, mutta kun oli mun lähellä niin veteli pitkiä sikeitä.
Älä edes yritä olla täydellinen äiti. Yritä vaan selviytyä. Tiedän kuinka mustalta se tunneli voi näyttää.
Ei se vauva varmasti pilalle mene, jos joskus näkee sun itkevän. Saahan ihmisellä tunteet olla. Mutta eihän se jatkuva itku ole sullekaan hyväksi, että toimia olisi tehtävä olosi parantamiseksi.
Yritä opetella nukkumaan niin, että vauva on vaikka tisseissä kiinni. Tärkeintä, että nukutte. Koska väsyneenä kaikki näyttää mustemmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä ajatus siitä "mitä muutkin ajattelevat". Koska kukaan ei ajattele mitään, Anna miehesi auttaa. Ja kerro rehellisesti neuvolassa ajatuksista, koska muuten et pääse eteenpäin. Puolen vuoden tai 3 ,kk päästä ongelma voi olla lähtenyt parempaan suuntaan. Anna itsellesi aikaa toipua.
Vauvan kanssa vierekkäin pötköttelemään vaan kyllä. Ja koliikkihuuto loppuu ihan kohta. Jaksamista. Mies vaan kotiin jos mahdollista. Vauva vaikka paidan alle rinnan päälle ja koitat itsekin nukahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro rehellisesti ajatuksesi ja tunteesi ja ota apua vastaan! Ihan kaikki mahdollinen. Kuulostaa sille, että olet todellakin ihan loppu eikä tee teistä kellekään hyvää, jos vaan yrität siinä yksin rämpiä.
Meilläkin on ollut tää ihanainen kuopus melko vaativa vauva, koliikkia ei sentään kuten esikoisella aikanaan mutta koko ajan pitäisi pitää sylissä eikä tää nuku itsekseen kuin max vartin-20minsaa... lisänä mulla tässä vielä kolme vanhempaa lasta, jotka kaikki alle kouluikäisiä ja jokainen toki huomiota kaipaa. Niin oon ollut vähän liian lujilla minäkin, mutta asiat alkoi selviämään, kun niitä alkoi selvittää. Eli nyt suu auki ja rohkeasti sittenkin, avunhakemista ei tartte missään nimessä hävetä ja mitä nopeammin sitä saat sitä nopeammin pääsette nauttimaan lapsenne ainutkertaisesta vauva-ajasta :) ja me muut ihmiset ajatellaan (jos meidän ajatuksista nyt tarttee välittää lainkaan) lähinnä, että onpa hyvä äiti, kun huolehtii itsestään jotta jaksaa huolehtia lapsesta.
Onko asuinkunnassasi mahdollista saada perhetyöryhmän kotikäyntejä? Niistä ainakin meille ollut iso apu, ja tekevät myös iltakäyntejä jos tarpeen. Kotipalvelukin voisi olla ihan hyvä, kävisi vaikka kerran pari viikkoon vauvaa vaunuttamassa että saisit nukkua tai muuten vaan omaa aikaa? Jos sukulaisten/miehen kanssa et sais järkättyä? Meidän vauva-arjessa helpottanut myös kantoliinailu, vauva viihtyy hyvin kun saa olla lähellä ja itse pystyy kuitenkin jotain tekemään samalla. Tsemppiä!!!! :-)
Kiitos kommenteista ja neuvoista. <3
Minulle on ajan myötä kasvanut niin kova kuori,että en yksinkertaisesti pysty kertomaan ongelmistani muille kuin miehelleni (koska on läheisin henkilö minulle). Ajattelen, että ihmiset pitävät minua huonona ja heikkona jos mieheni jää vaikkapa kotiin myös. Tai että saan kommentteja "mitäs hankit lapsen" "mitä sitten kuvittelit vauva-arjen olevan" tms. Kun itse vauva-arjen varmasti jaksaisin,jos ei olisi tullut noita muita tekijöitä tuohon päälle. Nyt olen polttanut itseni loppuun.
Meillä on todella mukava neuvolantäti, mutta en usko että hänellekään uskallan tai pystyn tästä kertomaan. Mieheni tulee ensi kerralla mukaan, jospa hän avaisi suunsa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista ja neuvoista. <3
Minulle on ajan myötä kasvanut niin kova kuori,että en yksinkertaisesti pysty kertomaan ongelmistani muille kuin miehelleni (koska on läheisin henkilö minulle). Ajattelen, että ihmiset pitävät minua huonona ja heikkona jos mieheni jää vaikkapa kotiin myös. Tai että saan kommentteja "mitäs hankit lapsen" "mitä sitten kuvittelit vauva-arjen olevan" tms. Kun itse vauva-arjen varmasti jaksaisin,jos ei olisi tullut noita muita tekijöitä tuohon päälle. Nyt olen polttanut itseni loppuun.
Meillä on todella mukava neuvolantäti, mutta en usko että hänellekään uskallan tai pystyn tästä kertomaan. Mieheni tulee ensi kerralla mukaan, jospa hän avaisi suunsa....
Meillä neljäs lapsi oli koliikkivauva, sitä ennen olin vähän naureskellut asialle. Ei naurattanut enää, kun toinen huusi toista tuntia putkeen ja nukahti hetkeksi ja jatkoi kohta herättyään. Et ole ainoa joka koittaa vaan jaksaa.
Oletteko koittaneet kuplikset ym tuotteet?
Ja neuvolasta saa neuvoja, eikä tarvi pelätä että tuputtavat apua jota et halua. Kyllä siellä koliikki tiedetään.
Muista syödä ja juoda ja nukkua itse niin paljon kuin mahdollista. Koita jättää muut murheet nyt sivuun jotta jaksat. Ja mies " käyttöön" vaan täysillä.
Jutelkaa ja sanoittakaa tilanne niin ymmärrätte kuitenkin mistä johtuu, vaikka tuleekin ärähdeltyä toiselle väsyneenä.
Täällä oli samanlainen meno vauvan ollessa 2kk, tekstisi voisi olla minun kirjoittamani.
Muistan kuinka raskaita nuo illat olivat, mietin monesti että voi kumpa yhtenä iltana vauva nukahtaisi aikaisin ja saataisiin nukkua hyvin edes yksi yö, sitten jaksaisin taas viikon ihan reippaasti.
Tuohon ei kuitenkaan ollut muuta apua kuin aika, n. 2,5kk kohdalla alkoi helpottaa. Mies on onneksi osallistuva isä, tukeuduttiin toisiimme, myös ystävän vertaistuki helpotti. nyt vauvan ollessa 4kk on ihan erilaista, vauva nukkuu hyvin ja on hyväntuulinen, viihtyy lattialla leikkimatolla köllötellen.
Rohkeutta ap, valoa on tunnelin päässä vaikkei siltä tunnukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi hankkia lapsia masennustaustaisena. Siinä menee moni elämä pilalle.
Jaa, itsellä masennustausta eikä ole ongelmia kahden lapsen kanssa. Mihinköhän väitteesi perustuu?
Monilla muillakin on mitä olen kuullut ja lukenut eivätkä he ole romahtamassa. Älä yleistä.
Kiitos.
Kertokaa nyt vielä onko tuo oikeasti edes mahdollista, että vanhempainvapaa siirtyisikin isälle ja minä jäisin sairaslomalle?? Onko kellään tällaista kokemusta?
Nytkin minulla olisi mahdollisuus nukkua, mutta en vain saa unta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos.
Kertokaa nyt vielä onko tuo oikeasti edes mahdollista, että vanhempainvapaa siirtyisikin isälle ja minä jäisin sairaslomalle?? Onko kellään tällaista kokemusta?Nytkin minulla olisi mahdollisuus nukkua, mutta en vain saa unta.
Ikävä kyllä se ei taida olla mahdollista.. Koittakaa jaksaa ja jakaa hommia kun mies ei ole töissä. Lähde ulos vaikka vaunulenkille ja syö hyvin, nukut sitten kun nukuttaa. Ja jo lepäily auttaa. Kyllä tuo menee ohi.
Kyllä masennuksen kanssa voi elää suht normaalisti. Täytyy vaan tunnistaa ne merkit koska alkaa alamäki.. Ja monilla lapsen saanti vasta laukaisee oireet, joten ei sitä voi etukäteen tietää. Väsymys on kyllä ihan syvältä. Meillä vauva jo yli 9 kk eikä nuku vieläkään kunnolla. Muuten on kyllä tyytyväinen. Lisäksi itse valvoin kaikki yöt loppuraskaudessa, joten tässä on nyt nukuttu vaan pieniä pätkiä kohta vuoden ajan.. Ja tukiverkkoja ei ole. Kukaan ei ole hoitanut vauvaa paitsi me vanhemmat.. Mutta kai se tästä menee, ei ole muutakaan vaihtoehtoa.
Hei, et masenna vauvaasi itkemällä hän sylissä, masennat vauvasi sillä että väkisin pidät kulisseja yllä ja kiellät totuuden. Lue vaikka tuo viestisi ja mieti jos se olisi joku muu nuori äiti, joka sanoo että on kaikkea hänestä riippumatonta hirveää tapahtunut tässä muutaman viikon sisään ja tuntuu että voisi vain kuolla pois, mutta ei halua että kukaan saa tietää tästä tuskasta. Hienoa että pystyt puhumaan miehellesi! Hienoa että hän haluaa jäädä kotiin, käytätte sen vaihtoehdon. Neuvolapsykologille kerrot ensimmäisenä, ennen kuin ehdit sulkeutua, että olet tosi loppu mutta tuntuu ettet pysty puhumaan kenellekään muulle kuin miehellesi. Sitten annat vaikka lapulla tuon listan, traumaattinen synnytys, remontti, vanhempien syövät, vauvan tuntien kipuhuuto iltaisin, et pysty nukkumaan. Oikeasti, tee se heti!
Kyllähän miehen on mahdollista käyttää vanhempainvapaata. Jos olet töissä, mikset voisi keskeyttää äitiysvapaata ja hakea sairaslomaa?
Jospa nyt ihan ekaksi lakkaisit peittelemästä muilta teidän ongelmianne. Miksi häpeät kertoa tarvitsevasi apua?