Muita alkoholisteja?

Olisin alkkis, jos voisin. Tai siis kai olen alkoholisti mieleltäni mutta olosuhteiden pakosta käytän alkoholia satunnaisesti. Tekis mieli kuitenkin olla humalassa useammin. On kuitenkin se työ ja perhe ja mies, joka ei juo ollenkaan. Se vissiin mun pelastus. Mulla onnellinen lapsuus ja kaikki hyvin. Ensimmäinen känni teininä laukaisi vain himon alkoholiin. Huonot geenit siis. Puol sukua alkoholisteja. Omat vanhemmat ei kuitenkaan.

Tsemppiä sulle!

Hakeudu terapiaan. Tarvitset apua menneisyytesi käsittelemisessä, ja keinoja pärjätä pääsi kanssa tulevaisuudessa ilman päihteitä.

Mä kävin 7 viikon sairaalajakson, ja vuoden terapiassa sen jälkeen. Ei ole tarvinnut enää juoda, eikä myöskään ahdistua. 8 vuotta raittiina.

Itse polttelen pilveä. Reipas alkoholinkulutus on jäänyt pois, rahaa menee vain murto-osa siitä mitä meni viinaan, en nolaile tai telo itseäni ulkona. Lisäksi pilvessä on käytännössä aina onnellinen olo toisin kuin humalassa, ja aamulla on virkeä ja hyvävointinen. Liikuntakin on lisääntynyt, tykkään käydä poltellessa kävelyillä ja pyörälenkeillä.

Itse myös aion siirtyä pilveen. Terveellisempää!

Osta purkki glutamiinia ja sekoita veteen niin lähtee viinanhimot

Älä luovuta, alkoholi on hyvä kaveri. Kippoo vaan kunnolla! Luuserit selittelee.

Olen toipuva alkoholisti, mutta en silti osaa auttaa sua. Sitten kun sulta oikeaa tahtoa löytyy, voit saada apua juomiseen. Ja sun pitäisi käsitellä sun surut, menetykset, hyväksyä menneisyys.

Mullakin on puoli sukua alkoholisteja. Terapiassakin olen käynyt, mutta olisi kai vaikeaa löytää oikeaa terapeuttia, eikä siihen ole rahaa. Surullista. Sain hiljattain yhteystiedot paikkaan, jossa saisin puhua lapsuuden hyväksikäytöstä, mutten jotenkin uskalla avata sitä, vaikka edelleen olen ihan sekaisin sen takia. Ja kun siihen lisää äänet ja näyt, joita koin sen jälkeen, niin en tuedä, kuka mut saisi kuntoon. Olen käynyt ammattilaisilla, mutta he lähinnä vain järkyttyy siitä, mitä kerron.

Kokeilin hiljattain yhtä lääkettäkin, mutta nuo painajaiset muuttui vain pahemmiksi, enkä voinut herätä.

sp

Sulla on kyllä sellainen trauma taustalla, joka sun pitäis selvittää. Mutta sen asian auki puhuminen vaatii voimia. Sillä ne haavat revitään auki ja sit sun tehtävä on terapeutin neuvoilla kuroa ne haavat kiinni. Esim. lähetettä kelan myöntämään psykoterapiaan ei saa, jollei ole ollut korkki kiinni jo jonkin aikaa. Se on selvä, että alkoholi ei sovi siihen elämänvaiheeseen, jolloin traumoja selvitellään. Se sotkee asioita entisestään.

Vierailija kirjoitti:

Olen toipuva alkoholisti, mutta en silti osaa auttaa sua. Sitten kun sulta oikeaa tahtoa löytyy, voit saada apua juomiseen. Ja sun pitäisi käsitellä sun surut, menetykset, hyväksyä menneisyys.

Näinhän se on. Pitäisi kohdata menneisyys. Mutta pelkään hukkuvani siihen. Koko elämä on kuin juoksisi hyökyaaltoa pakoon, vaikka jalat alkaisi pettää. Yksinkertaisesti sanottuna en enää edes tiedä, kuka olen tämän kaiken jälkeen. Olen miettinyt jo pitkään, ettei jalat kanna enää kauaa. Pian ne pettåä. Mutta vuodet vierii, eikä ne ole pettäneet. Paitsi, ettei mulla ole enää elämää. Ryyppään yksiössäni. Opiskelut ja urahaaveet meni jonnekin. Oikeasti en vaan jaksa.

Silti se on mun tehtäväni ryömiä takaisin jonnekin. En vaan tiedä, miksi ja minne.

ap

En ole alkoholisti. Tykkään vaan juomisesta ja kun on tylsää, mutta voin lopettaa kun haöuan.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kyllä sellainen trauma taustalla, joka sun pitäis selvittää. Mutta sen asian auki puhuminen vaatii voimia. Sillä ne haavat revitään auki ja sit sun tehtävä on terapeutin neuvoilla kuroa ne haavat kiinni. Esim. lähetettä kelan myöntämään psykoterapiaan ei saa, jollei ole ollut korkki kiinni jo jonkin aikaa. Se on selvä, että alkoholi ei sovi siihen elämänvaiheeseen, jolloin traumoja selvitellään. Se sotkee asioita entisestään.

Ikäänkuin lääkäri tietäisi, että ap käyttää alkoholia väärin... Eli ei kannata kertoa sen suhteen totuutta.

t. toipuva alkoholisti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kyllä sellainen trauma taustalla, joka sun pitäis selvittää. Mutta sen asian auki puhuminen vaatii voimia. Sillä ne haavat revitään auki ja sit sun tehtävä on terapeutin neuvoilla kuroa ne haavat kiinni. Esim. lähetettä kelan myöntämään psykoterapiaan ei saa, jollei ole ollut korkki kiinni jo jonkin aikaa. Se on selvä, että alkoholi ei sovi siihen elämänvaiheeseen, jolloin traumoja selvitellään. Se sotkee asioita entisestään.

Ikäänkuin lääkäri tietäisi, että ap käyttää alkoholia väärin... Eli ei kannata kertoa sen suhteen totuutta.

t. toipuva alkoholisti

Ei tiedäkään mutta tarkoitinkin, että siinä on perää, kun "vaaditaan" juomattomuutta terapiaan päästäkseen. Kyllähän nyt maalaisjärkikin kertoo, että ryyppääminen ei sovi siinä vaiheessa, kun haavat revitään auki.

Ap: jos sulla ei nyt mielestäsi ole mitään elämää ja kaikki on päin persettä, niin voiko asiat mennä kovin paljon huonommaksi, jos kohtaat menneisyyden? Etkö voisi ajatella niin, että se voi olla ainoa keino päästä elämään taas kiinni?

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kyllä sellainen trauma taustalla, joka sun pitäis selvittää. Mutta sen asian auki puhuminen vaatii voimia. Sillä ne haavat revitään auki ja sit sun tehtävä on terapeutin neuvoilla kuroa ne haavat kiinni. Esim. lähetettä kelan myöntämään psykoterapiaan ei saa, jollei ole ollut korkki kiinni jo jonkin aikaa. Se on selvä, että alkoholi ei sovi siihen elämänvaiheeseen, jolloin traumoja selvitellään. Se sotkee asioita entisestään.

Olen koittanut joskus ennenkin, mutta jäljelle jäi esim. hyväksikäytöstä viha ja epäilys, että en ollut ainoa. Koen järjetöntä kostonhimoa. Lisäksi on tuo menetys. Hoidin tämän ihmisen läheisen kuntoon, hain ruokaa jne. kun hän ei jaksanut edes syödä. Itselleni suru iski vasta kuukausien päästä, vaikka olin läsnä, kun elämä loppui. Oli huono perhe, sairauden takia epäonnistuneet yliopisto-opinnot, vaikka pääsin hyvään opiskelupaikkaan ja ihan vaan elämässä epäonnistuminen. En tiedä, miten jaksan räjähtämättä kappaleiksi niin, että naapuri löytää silmämunan portaalta ja toinen pottuvarpaan.

Kännissä ei satu. Se on huono ratkaisu, mutta kun tosiaan ei satu niin paljon, tai jos sattuu, tiedän, mihin sattuu. Selvänä ahdistus on vain järjetöntä ahdistusta, jona ei tunnu tulevan mistään.

Äh, tarvitsen apua. Pitää yrittää vielä.

ap

Ymmärräthän ap, että lapsuudessa tapahtunut hyväksikäyttö ei ole sun syytäsi? Ja moni on kokenut samankaltaisia asioita. Et ole siis traumasi kanssa yksin vaikka niin ehkä ajatteletkin. Olet nyt aikuinen ja voit palata menneisyyteen ja olla sen pienen lapsen tukena, jota kohdeltiin väärin. Voit sanoa nyt ne kaikki sanat itsellesi, mitä olisit halunnut kuulla tuolloin. Ota se pieni itsesi syliin ja lohduta sitä. Sano, että se ei ole tehnyt mitään väärää. Itke tuskasi pois ja lupaa sille pienelle itsellesi, että sinä olet hänen tukenaan. Älä anna pahantekijälle sitä valtaa enää, mitä sillä oli sua kohtaan tuolloin. Älä anna sen teon enää määrittää sua tai ohjata, mitä pystyt tai haluat tehdä. Koskaan ei ole liian myöhäistä eheytyä ja elää. Rakasta itseäsi.

Tsemppiä ap, tiesi ei tule olemaan helppoa, mutta lopulta sen arvoinen. Ja kun on oikeasti raitis, vitutuksenkin kestää jotenkin ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on puoli sukua alkoholisteja. Terapiassakin olen käynyt, mutta olisi kai vaikeaa löytää oikeaa terapeuttia, eikä siihen ole rahaa. Surullista. Sain hiljattain yhteystiedot paikkaan, jossa saisin puhua lapsuuden hyväksikäytöstä, mutten jotenkin uskalla avata sitä, vaikka edelleen olen ihan sekaisin sen takia. Ja kun siihen lisää äänet ja näyt, joita koin sen jälkeen, niin en tuedä, kuka mut saisi kuntoon. Olen käynyt ammattilaisilla, mutta he lähinnä vain järkyttyy siitä, mitä kerron.

Kokeilin hiljattain yhtä lääkettäkin, mutta nuo painajaiset muuttui vain pahemmiksi, enkä voinut herätä.

sp

Kerro tuo terapeutille. Oikea lääkitys vaatii joskus usemman kokeilua. Voit ehkä tarvita loppuiän terapiaa sekä lääkkeitä, jos psykoottisuus on jatkuvaa.

Viinalla et voita mitään vaan sotket pääsi pahemmin. Samoin pysy erossa pössyttelystä, jos olet psykoottinen. Ex-läheinen menetti elämänsä ko. yhdistelmän takia. Oli laskeva tähti jo 25-vuotiaana, ja vaikka välillä oli parempia aikoja, syrjäytyi ja eli lähes koko ajan jossain psykoosissa. Lopulta vetäytyi pitkälti omaan maailmaansa ja kuoli varomattomuudesta johtuneesta onnettomuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kyllä sellainen trauma taustalla, joka sun pitäis selvittää. Mutta sen asian auki puhuminen vaatii voimia. Sillä ne haavat revitään auki ja sit sun tehtävä on terapeutin neuvoilla kuroa ne haavat kiinni. Esim. lähetettä kelan myöntämään psykoterapiaan ei saa, jollei ole ollut korkki kiinni jo jonkin aikaa. Se on selvä, että alkoholi ei sovi siihen elämänvaiheeseen, jolloin traumoja selvitellään. Se sotkee asioita entisestään.

Ikäänkuin lääkäri tietäisi, että ap käyttää alkoholia väärin... Eli ei kannata kertoa sen suhteen totuutta.

t. toipuva alkoholisti

Ei tiedäkään mutta tarkoitinkin, että siinä on perää, kun "vaaditaan" juomattomuutta terapiaan päästäkseen. Kyllähän nyt maalaisjärkikin kertoo, että ryyppääminen ei sovi siinä vaiheessa, kun haavat revitään auki.

Ap: jos sulla ei nyt mielestäsi ole mitään elämää ja kaikki on päin persettä, niin voiko asiat mennä kovin paljon huonommaksi, jos kohtaat menneisyyden? Etkö voisi ajatella niin, että se voi olla ainoa keino päästä elämään taas kiinni?

Jos kohtaan ne asiat, avaan itseni järjettömälle tuskalle. Siis jos vaan lakkaan teeskentelemästä, että ne jutut tapahtui jollekulle toiselle. Selvinä kausinani olen ollut niin ahdistunut, että jaksaminen seuraavaan päivään tuntui ylitsepääsemättömältä.

En ole koskaan ollut elämässä juuri kiinni. Mulle tapahtui liikaa liian nuorena. En muista edes aikaa ilman näkö-tai ääniharhoja, jotka pelotti mua yli kaiken. Mutta hemmetti, ihmeen hyvin olen siitä huolimatta pärjännyt. Tuntuisi nöyryyttävältä, jos joku toinen voisi mut hajottaa/tappaa epäsuorasti.

Ymmärrän, miksi terapiassa pitäisi olla selvin päin. Mä ainakin pakenen alkoholiin. En oikeasti tuntisi mitään liittyen siihen, mitä tapahtuu, jos en ole selvä.

Milloinkahan olen viimeksi puhunut näin raakoja juttuja? En tiedä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärräthän ap, että lapsuudessa tapahtunut hyväksikäyttö ei ole sun syytäsi? Ja moni on kokenut samankaltaisia asioita. Et ole siis traumasi kanssa yksin vaikka niin ehkä ajatteletkin. Olet nyt aikuinen ja voit palata menneisyyteen ja olla sen pienen lapsen tukena, jota kohdeltiin väärin. Voit sanoa nyt ne kaikki sanat itsellesi, mitä olisit halunnut kuulla tuolloin. Ota se pieni itsesi syliin ja lohduta sitä. Sano, että se ei ole tehnyt mitään väärää. Itke tuskasi pois ja lupaa sille pienelle itsellesi, että sinä olet hänen tukenaan. Älä anna pahantekijälle sitä valtaa enää, mitä sillä oli sua kohtaan tuolloin. Älä anna sen teon enää määrittää sua tai ohjata, mitä pystyt tai haluat tehdä. Koskaan ei ole liian myöhäistä eheytyä ja elää. Rakasta itseäsi.

Mä koen lähinnä eläimellistä raivoa, jos ajattelen tuolloista itseäni ja tapahtunutta. Ehkä kaipasinkin sitä. Mun vanhempani suhtautui kaikkeen täysin tunteettomasti. He ei tienneet tuosta hyväksikäytöstä, mutta koulukiusaamisesta kylläkin, eivätkä he välittäneet mistään, mitä mulle tapahtui. Pahat asiat ja hyvätkin, saavutukset, jäi olemattomiksi. Jos pääsisin omien vanhempieni paikalle, koko kuvio olisi hajonnut jo alkuunsa. Lapsille ei vain tehdä ja sanota tiettyjä asioita.

Anteeksi, kun tarjoan tällaisen huonon varjokuvan näistä asioista, mutten halua puhua täällä liian yksityiskohtaisesti. Jos itse saan joskus lapsia, en päästä vanhempiani lähellekään.

Olisipa jossain joku huone, jossa voisi vain huutaa sydämensä kyllyydestä. Ja hakata jotain säkkiä. Voisin maksaa siitä. Mä harrastan liikuntaa, ja olen hajottanut itseäni ihan vaan, koska tulen riippuvaiseksi fyysisestä rasituksestakin ja hajotan itseni.

ap

Sulla on ollut huonoksi onneksesi tunnekylmät vanhemmat. Mun hyvä ystävä on yrittänyt lukuisia kertoja itsaria + ollut osastolla hoidettavana juurikin siksi, että vanhemmat antoivat kaiken paskan tapahtua. Eivät suojelleet, auttaneet, tukeneet, kuten vanhempien kuuluu.

Näinhän se on, että ilman lapsuuden traumoja ei olis psykiatreilla töitä. Meidän mieli rakennetaan lapsena ja kun se järkkyy ja tapahtuu pahoja asioita ja jätetään selviytymään niistä yksin, niin mitä voi olettaa? Elät elämääsi rikkinäisenä aikuisena. Mutta, jos löytäisit hyvän auttavan tahon, voisit aloittaa mielen rakentamisen uudestaan ja elää jossain vaiheessa kokonaista elämää. Se on mahdollista vaikka onkin rankka tie.