ihastuneen oloinen työkaveri torjui minut
Minulla on reilusti nuorempi työkaveri (mies) joka on ollut hyvin ihastuneen oloinen minuun jo muutaman kuukauden, siis sillä tavalla että jopa muut työkaverit ovat kommentoineet asiaa, kun tämä "koiranpentu" seuraa minua kaikkialle ja katsoo minua avoimen ihastuneesti ja kaipaavasti vaikka kahvihuoneessa istuessamme.
Koska hän on nuorempi, en ole ollut kovin aktiivinen hänen suuntaansa, koska olen ajatellut että se on epäsopivaa - emme tosin työskentele samassa projektissa enkä ole esimiesasemassa hänen suhteensa, eli selkeää valta-asetelmaa ei välillämme ole. Olemme kuitenkin ystävystyneet, viestittelemme paljon joka päivä ja olemme hieman viettäneet aikaa yhdessä vapaa-ajallakin - esimerkiksi tällä viikolla kävin pienessä konsertissa hänen kanssaan, hänen aloitteestaan. Lisäksi viestittelymme on muuttuneet kovin flirttaileviksi ja suorastaan seksuaaliseksi. Eilen myöhään yöllä hän taas chättäsi minulle. Olin ollut aikeissa lähteä yksiin juhliin mutta skippasin ne sitten kuitenkin ja hän alkoi ehdotella että lähdettäisiin niihin kuitenkin yhdessä. Siinä kohtaa ajattelin etten jaksa enää tätä kissa-hiiri-leikkiä ja sanoin hänelle että minulla alkaa olla hieman tunteita häntä kohtaan, vaikka ymmärrän että hän on nuorempi ja en välttämättä ajattele että meidän välille voisi kehittyä mitään erityisen vakavaa. Mutta hän olikin aivan "äimänä", hän sanoi olevansa täysin ällikällä lyöty ja hämmentynyt. Minä sanoin että en ole tottunut tällaiseen yhteydenpitoon jos ollaan pelkkiä kavereita (lähettelemme jotain seksi- ja haligiffejä, sanoisin että hän on siinäkin ollut aktiivisempi) ja hän ei ymmärtänyt sitäkään. Vielä kysyin että "oletko siis täysin yllättynyt?" ja hän vastasi olevansa...
Auttakaa, mammaraati! Mitä tämä tällainen tarkoittaa?!?!? Tällaista sentään en ole vielä kokenut, että joku tuijottaa koiranpentumaisen rakastuneesti ja hakeutuu koko ajan seuraan ja suunnilleen punastelee ja hihittelee (tasolla jolla ulkopuolisetkin kummastelevat ja kommentoivat asiaa) ja sitten on "täysin" yllättynyt kun tositilanne tulee. Olen sen verran kokenut kyllä että ei tämä nyt kauheasti hetkauta, toki hieman pahalta tuntuu. Ja tiedän kokemuksesta että se ei ole yleensä hyvä merkki, että asiat alkavat mennä pieleen. Mutta jotain näkemyksiä kaipaisin aiheesta, minusta tämä on aivan käsittämätön tapaus. Olen varmaan ennenkin ollut ihastunut toiseen ihmiseen ilman että tämä on minuun, mutta silloin olen mielestäni lukenut paljon "pienempiä" merkkejä kuin konserttiin kutsuminen ja jatkuva flirttichättäys.
Kommentit (340)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"en välttämättä ajattele että meidän välille voisi kehittyä mitään erityisen vakavaa"
Minua loukkais tällainen lause, jonka jälkeen laittaisin koko jutulle stopin, välittömästi ja täysin selvästi.
Muotoilin sen eri tavalla. Sanoin ensin että minulle on kehkeytymässä tunteita häntä kohtaan. Sitten sanoin että ymmärrän kyllä että hän on nuorempi joten en ajattele asiaa kauhean vakavasti (yritin ilmaista jotain kepeyttä jotta hän ei säikähtäisi koska ikäeron vuoksi emme varmaan voisi alkaa seurustella oikeasti, minä tietysti voisin - tykkään hänestä "aidosti - mutta en usko että hän halauisi, silti pieni romanssi tässä kohtaa olisi kiva - ja olemme vielä joutumassa sen verran eri projekteihin lähitulevaisuudessa että emme ole enää kovin läheisiä työkavereita sen jälkeen).
Voi tietysti olla että olin hieman tökerö.
-Ap
Plus "kuolen varmaan sinkkuna" -kommentit jne... Kyllä ap:n jutut kuulostavat siltä, että ap halusi tästä nuoresta miehestä enemmän kuin tämä oli valmis antamaan. Eli vaikka ap miehelle (ja palstalla), että kevyt romanssi/seksisuhde käy, niin kyllä tuosta kuultaa läpi, että toivoi sitten kuitenkin enemmän. Siksi se mies meni niin puihin. Oli luullut, että molemmat tajuavat kyseessä olevan korkeintaan seksisuhde, jos siihen on mennäkseen, mutta ap alkaa puhua tunteiden kehittymisestä. Eikö tuo nyt ole ihan selvä tapaus?
Tarpeettomia tällaiset miehet. Täysin. Jos mies haluaa vain seksiä, aika täysin naurettavaa pohjustella sitä kuukausitolkulla rakastuneilla katseilla. Jos haluaa vain seksiä, täytyy todellakin kantaa vastuu vastapuolen tunteista, ettei anna yhtään kuvitella, että antaisin muutakin. Sellainen tekee täysin tuomittavan koko yrityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kevyttä seksiä ja ajanvietettä mies haki. Samoin ilmeisesti ap. Miksi siis ap:n piti mennä puhumaan heräilevistä tunteista? Jätkä säikähti niitä nousevia tunteita, kun haussa pelkkä seksi.
Jos haussa pelkkä seksi, miksi valmistaa teen?
Kohtelias? Kyllähän se tehosi ap:seen. Kohteliaisuus on monelle viehättävämpää kuin tylyys. Monet myös haluavat olla kohteliaita ja huomaavaisia muita ihmisiä kohtaan muuten vain. Kas kummaa.
Eihän se ole tylyä, jos mä pyydän kuppini ja toinen antaa sen mulle. Se oli se astelma. (Pyysin että antaa kuppini, niin valmistikin mulle koko teen). Mä haluan vain sen kupin, en mitään kohteliaisuutta vaikla aitoutta, että välittää minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveetä. Minusta tuo mies on sairas. On sairasta puhua seksistä, ellei se myös kiinnosta kyseisen ihmisen kanssa. Se on siis ollut seksuaalista häirintää, jos se ei ole tarkoittanut mitään, vaan sillä on ollut vain tarkoitus jakaa jotain omaa seksuaalisuuttaan ihmisen, jonka kumppani ei ole, kanssa. Kyllä tyhmempikin tajuaa, että siinä yleensä joko torjutaan ne seksiaiheet tai sitten jos ne hyväksytään, niin se myös tarkoittaa jotain. Tappaisin sen miehen itseni häpäisemisestä.
No juu, vähän joku tällainen tuli minunkin mieleeni, että vallankäyttöä sitten minua kohtaan. Mutta... jotenkin pidän tuota miestä aika "sinttinä", ei pysty vaikuttamaan minuun kuitenkaan sillä tavalla, vaikka pidänkin hänestä paljon. Muuten hän on "kiltti ja huomaavainen", tekee töissä pieniä palveluksia, jos pyydän ojentamaan minulle teekupin, hän valmistaa koko teen minulle.
-Ap
: / Voi ei :( Mä rakastuisin tuollaiseen päätäpahkaa, olen ollut niin vailla hoivaa koko elämäni ajan. Mitä vittua sitä olla ystävällinen jos se ei tarkoita mitään? Jos kysyn teekuppiani, aivan kuin en osaisi saada siihen itsekin teetä, mitä tuollaisten paskahousujen munissa oikein liikkuu?
On se kyllä ihan hirveää, jos toinen ihminen on ystävällinen ja huomaavainen, eikä ajattele sitä käytöstä vain tienä päästä pöksyihin.
No en mä koskaan ajattele, että joku tekee sitä päästäkseen harrastamaa seksiä, MUTTA jos joku on noin yliystävällinen, niin miksi ei halua seksiä? Ei normaali mies laittele teetä naiselle, josta ei välitä.
Mihin tutkimukseen tämä hyvin tieteellinen tutkimustuloksesi perustuu?
Omaan aika pitkään elämääni ja muiden seurattuun elämään. Se työpaikan menijä, joka ei piittaa muista ei laita näille teetä ikinä.
No kamoon, kyseessä on mamu-mies, joka on aikansa imarrellut AP:ta ja sitten säikähtänyt, kun tämä on ottanut flirtin tosissaan. Muistakaa nyt ne kulttuurierot!
Yksi yksityiskohta joka on muuten tainut jäädä mainitsematta (sorry), mies sanoi mulle että "nyt en tiedä mitä sanoa, en ole kauhean kokenut näissä jutuissa" siinä yöllisessä chätissä... ei tämä toki tätä hommaa ehkä varsinaisesti paremmaksi tee mutta kai mun pitää ottaa se "face valuena" eli mies tarkoittaa tuota mitä sanoo.
-ap

No eikö toi viittaa siihenkin, ettei oikein päässyt selville, missä sinä ap menet? :) = en ole kauhean kokenut ymmärtämään tarkoitusperiäsi vastauksestasi ? Toki joku voisi pyytää tarkentamaan, mutta ehkä mies luuli, että suutut kun hän ei heti tiedä.
En pidä suurena ikäerona jotain 10- vuotta, mutta oikeasti monesti helpointa on olla sellaisten seurassa joihin EI ole ihastunut.
Itse olen ollut naiivi näissä asioissa. Toiset nyt vaan oikeasti ovat seurallisempia eikä se tarkoita mitään muuta kuin kaveruutta.
Jos elää sellaisessa ympäristössä jossa pienikin hymy on iso asia niin voi ymmärtää väärin. Toiset hymyilevät ha jutustelevat ihan luonteensa vuoksi.

Olen mäkin ollut naiivi, yleensä paljon pienempiä juttuja olen tulkinnut ihastumiseksi jos olen väärin tulkinnut. Mutta nyt tämä noudattaa enempi sitä kaavaa joka on johtanut romansseihin tai seurusteluun... Ja senkin jälkeen kun "tunnustin" oman ihastumiseni tämä tyyppi pyysi mua vapaa-ajanviettoon kanssaan. Eikö ihan kuka tahansa puusilmä tiedä että se ei kannata jos ei halua ruokkia jonkun toisen ihastusta?
-Ap
Usko nyt vaan se pelaa sua ihan kylmästi. Odottaa jo toista aloitettasi huvittuneena ja innoissaan. Vetäytyy "ujouden" taakse antaessaan taas pakit ja jatkaa jälleen peliä.
Kyse saattoi olla vedonlyönnistäkin; osaston jätkät on lyöneet vetoa keskenään vanhoille naisille flirttailemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Usko nyt vaan se pelaa sua ihan kylmästi. Odottaa jo toista aloitettasi huvittuneena ja innoissaan. Vetäytyy "ujouden" taakse antaessaan taas pakit ja jatkaa jälleen peliä.
No eihän se tuntuisi musta miltään jos se antaisi toiset pakit, siinä kohtaa ainoastaan kärsivällisyys loppuisi B-)
Jotenkin uskomatonta millaisia oletuksia tässä ketjussa on tehty... moneen suuntaan. Ei todellisuus ole yksioikoista, hädin tuskin olen itse perillä siitä mitä omassa elämässäni tapahtuu. Ne jotka "tietävät" tasan tarkkaan miten jotkin asiat ovat (esimerkiksi omissa elämissään) käyttävät sitä vain defenssinä elämän ja oman epävarmuutensa sietämiseen. Mutta turha kai siitä on väitellä...
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyse saattoi olla vedonlyönnistäkin; osaston jätkät on lyöneet vetoa keskenään vanhoille naisille flirttailemisesta.
Ei meillä ole mitään "osaston jätkiä" ja "vanhoja naisia". Leikitään vaikka että olen töissä kansainvälisessä konsulttifirmassa. No en ole mutta kuvaa ehkä paremmin työyhteisöäni kuin "osaston jätkät" ja "vanhat naiset". Niistä oletuksista...
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä suurena ikäerona jotain 10- vuotta, mutta oikeasti monesti helpointa on olla sellaisten seurassa joihin EI ole ihastunut.
Itse olen ollut naiivi näissä asioissa. Toiset nyt vaan oikeasti ovat seurallisempia eikä se tarkoita mitään muuta kuin kaveruutta.
Jos elää sellaisessa ympäristössä jossa pienikin hymy on iso asia niin voi ymmärtää väärin. Toiset hymyilevät ha jutustelevat ihan luonteensa vuoksi.Olen mäkin ollut naiivi, yleensä paljon pienempiä juttuja olen tulkinnut ihastumiseksi jos olen väärin tulkinnut. Mutta nyt tämä noudattaa enempi sitä kaavaa joka on johtanut romansseihin tai seurusteluun... Ja senkin jälkeen kun "tunnustin" oman ihastumiseni tämä tyyppi pyysi mua vapaa-ajanviettoon kanssaan. Eikö ihan kuka tahansa puusilmä tiedä että se ei kannata jos ei halua ruokkia jonkun toisen ihastusta?
-Ap
Edelleen puhut siitä, että juttu johtaisi oman tuntumasi mukaan seurusteluun tai romanssiin... Ei tämä kuulosta siltä, että haluat vain seksisuhdetta, koska toistuvasti tuot esille tuon seurusteluhalun. Puhut ihan ristiin. Just tämän takia se työkaverikaan ei ole tiennyt, mitä oikein haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuo ikäero on muka niin iso juttu jos kyse on kuitenkin vain hieman yli kymmenestä vuodesta ja tämä nuorimies on jo 25? Jos nuorempi osapuoli olisi nainen, niin kukaan ei näkisi tuossa minkään valtakunnan ongelmaa. Miksi ap kokee jotain kompleksia siitä, että on miestä hieman vanhempi eikä osaa kuvitella että mies olisi hänen suhteen tosissaan?
Ai niinkö?
Jos neljääkymppiä lähenteltelevä mies kirjoittaisi tänne siitä, miten 25v nainen on flirttaillut ja nyt antaakin pakit, niin kaikki nauraisivat miten taas yksi säälittävä setämies kuvittelee olevansa joku taivaan lahja nuorille naisille. Varmasti keskusteltaisiin myös siitä, miten iljettäviä tuollaiset limaiset sedät on.
Tämä on totta ja on tosi kummallista, miten täällä tuetaan näitä romanssihaikailuja, kun mies ei omien sanojensa mukaan ole kiinnostunut ap:sta tässä mielessä. Ja vielä keksitään mitä ihmeellisempiä selityksiä kiinnostuksen puutteelle. Joko hän on kaappihomo, liian ujo, liian kokematon tai sitten täysin vastakkaisesti tulkittuna liiankin kokenut hyväksikäyttäjä. Vaikka yksinkertaisin selityshän on se, että mies puhuu totta: hän ei ole ollut kiinnostunut ap:sta romanssimielessä lainkaan.
Vaikka ap ja työkaverit tulkitsevat kaikenlaiset katseet ym. merkiksi ihastumisesta ja jopa rakastumisesta, niin ehkä kuitenkin kannattaisi uskoa miestä itseään. Kukaan muu ei tiedä, mitä toisen päässä liikkuu. Vain hän itse voi sen tietää ja kertoa. Ap syyttää muita tilanteen väärin tulkitsemisesta, vaikka hän juuri itse jatkuvasti ylitulkitsee tätä miestä, väittää häntä rakastuneeksi ja kieltäytyy hyväksymästä sitä vaihtoehtoa, että mies tosiaan ei ole kiinnostunut vaan ap on itse tulkinnut tilannetta ja miestä jatkuvasti väärin. Ap näkee rakastuneen miehen tuijottamassa häntä haaveilevasti, koska ap haluaa nähdä tilanteen itse niin. Joku muu näkisi väsyneen miehen siristelemässä silmiään eikä miettisi asiaa sen enempää.

No, mies on jatkanut seksuaalisävytteisten viestien lähettelyä sekä ulos pyytämistä, vaikka jo kerran sanoin että ei niitä enää jos ollaan kerta pelkkiä kavereita. Otinpa sitten asian uudestaan puheeksi tässä päivänä muutamana ja mies meni taas kipsiin eikä saanut oikein sanaa suustaan. Eli nyt olen sanonut hänelle että meidän kaveruus on käytännössä loppu ja olen suorastaan loukkaantunut siitä että jatkoi tuhmien juttujen kertomista JA flirttailua vaikka pyysin lopettamaan edellisellä kerralla "jos ollaan pelkkiä kavereita".
Ja minähän en ollut se joka tätä nuorempaa miestä ensin alkoi lähestyä.
Mutta kiva että sinun elämässäsi kaikki on noin selvää.

Kiinnostunut seksistä on eri asia kuin olla rakastunut, mitä sinä kuvittelet tuon työkaverin olevan.

No jos tuo nuori mies menee ihan puihin ja hämilleen kun ap asian ottaa esille niin kyllähän tuo voi olla ihan puhtaasti ihastumistakin. Ap on alle 40 kymppinen omien sanojensa mukaan sievähkö. Harvempi itseänsä kauheasti kehuu eli voi olla kauniskin eli eihän se ikä silloin mitään ratkaise. Jos vielä persoona nuorukaista miellyttävä niin en nyt suorilta käsin lähtisi tuhoon tuomitsemaan oikeaa suhdettakaan. Oliko se mies jossain vaiheessa kiistänyt ihastumisena en nyt muista ap: n viesteistä sellaista lukeneeni.
Sitten tuohon setämies nuori nainen juttuun. Ensinnäkin nuoria naisia ällöttää setämiehissä juuri se, että vonkaavat seksiä. Hyväksikäyttöä siis. Toiseksi harva mies viitsii vaivautua pitämään itsestään niin hyvää huolta että näyttäisi edes 10 vuotta ikäistään nuoremmalta ja viimeistään 40 korvilla ulkonäössä alkaa tapahtua jyrkkä pudotus juuri siitä syystä. Eli ulkoiset ominaisuudet ei oikein houkuttele nekään. Lisäksi miehillä omat ongelmat siinä erektion saamisessa tietyn iän jälkeen.
Harvat ap:n ikäiset ja vanhemmatkaan naiset vonkaavat nuorilta miehiltä seksiä. Kyllä se lähtee lähes aina sieltä nuorten miesten puolelta se touhu ja mahdollista tietty että niin olisi tässäkin tapauksessa jos ei sitten ole ihastunut tämä nuori mies. Ja jos olisi ihastunut Niin ei heillä nyt niin iso ikäero ole että se mitään suhdettakaan estäisi.

Meni hämilleen kun ap alkoi puhua tälle tunteistaan. Tyyppi oli siis lähetellyt ap_lle joitakin pornogiffejä ja muita seksuaalissävytteisiä viestejä, eli ollut nimenomaan seksin perään. Kun ap kertoi, että hänellä onkin tunteita tätä miestä kohtaan, mies vaivaantui ja otti takapakkia, leikki tietämätöntä. Nyt ap on sanonut miehelle, ettei ole enää kiinnostunut tästä muuta kuin kaverina ja mies onkin sen jälkeen aloittanut taas seksiviesteillä pommittamisen. Eli hän haluaa edelleen pelkkää seksiä ja toivoo sitä samaa ap:ltakin. Ap aikaisemmin väitti, että hän olisi myös itse pelkkään seksisuhteeseen valmis, mutta näinhän ei todellisuudessa ollutkaan, vaan hän toivoi seurustelusuhdetta. Ap sanoi voivansa helposti rakastua mieheen, ja että hänellä itseasiassa on jo tunteita tätä kohtaan.
Joo, ei se tosiaankaan ole mahdotonta, että parikymppinen mies olisi tosissaan kiinnostunut kolmikymppisestä naisesta, mutta tässä tapauksessahan mies on aika selvästi koko ajan tuonut esille sitä, että haluaa nimenomaan seksiä. Rakastuneet ja ihastuneet tulkinnat ovat tulleet vain ap:lta itseltään ja tämän työkavereilta. Mies itse on lähetellyt nimenomaan seksiviestejä ap:lle.
Varmaan ois aika paska seksikokemuskin, jos tyyppi on tuollainen epävarma koiranpentu. Siis mulla ei ole mitään epävarmoja koiranpentuja seksissä vastaan, mutta se vituttais, että satutan itseni ensin kuvitellessani, että vastassa on jotakuinkin tyyppi, joka tietää, mitä tekee ja sen jälkeen se oiskin palvelusta vailla seksissä minulta. Noup ja evvk.