Naisystävä kiukutellut siitä asti, kun kuuli exänsä menevän naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoa, että kyllä minuakin kirpaisi, kun kuulin, että exäni on mennyt kihloihin ja yrittävät vauvaa. Minun kanssani ei näitä asioita halunnut, mutta kuitenkin roikkui 8 vuotta tuossa, kunnes sitten petti ja jätti. En siis missään nimessä halua exääni takaisin tai mitään, mutta se tuntuu vaan niin pahalta, että mikä minussa oli vikana, kun minun kanssa ei kihloihin halunnut ja oli kanssani noin kauan... Nämä ovat olleet vasta vuoden yhdessä.

Jossain määrin sama kokemus. Meillä oli eksän kanssa ihan hyvä ja pitkä suhde. Siinä vaiheessa, kun alkoi tulla yhteistä omaisuutta, kyselin josko kannattaisi mennä naimiisiin, jotta saadaan suhteen juridinen puoli kuntoon. Ei, ei kuulemma koskaan. Selvä.

Sitten tuli miehelle jonkinlainen, en tiedä mikä, murrosvaihe. Löytyi äkkiä uusi rakkaus, menivät heti kihloihin ja naimisiin alle vuoden kuluessa. Minäkään en huolisi eksääni takaisin, vaikka olisi viimeinen mies maailmassa, mutta kyllähän tuo jonkin aikaa pisti ärsyttämään. Varmaankin ajatus, että ei se sitten mun kanssani niin tosissaan ollutkaan, mitä väitti olevansa.

Sinä halusit naimisiin ja mies ei, joten ei mennä = yhteinen tahto. Selvä. Sitten voidaankiin syyttää yksin miestä, kun mies taas päättää toisin.

Mitähän höpiset? Kysyin mieheltä, mennäänkö naimisiin. Hän kieltäytyi, ei menty, homma selvä. Kummasti tuo periaate muuttui seuraavan naisen kanssa.

Ja tyydyit siihen, että ei mennä vaikka olisit halunnut?

Ei siinä mitään kummallista ole, naimisiin mennää sellaisen kanssa, jonka kanssa sitä aidosti halutaan.

Pystyin vallan mainiosti jatkamaan elämääni ja suhdetta menemättä naimisiin, se vain olisi ollut kätevä tapa järjestää asiat juridisesti kuntoon. Kuten sanoin. Pointti on siinä, että miehen vakaa "en koskaan mene naimisiin" -asenne muuttuu "mennään heti kihloihin ja pian naimisiin" -asenteeksi. Mokoma tuuliviiri :D

Tuota kutsutaan elämäksi :D Eihän kukaan voi tietää mitä vastaan tulee.

No jaa, oma eksäni teki noin ja sitten suuttui kun minä menin naimisiin ja sain lapsen. En ymmärrä, oliko hänen avioitumisensa olevinaan joku näpäytys minulle vai minä en olisi saanut tehdä samoin..? No enpä ole enää yhteydessä.

Totta kai oli. Kaikessahan on kyse sinusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoa, että kyllä minuakin kirpaisi, kun kuulin, että exäni on mennyt kihloihin ja yrittävät vauvaa. Minun kanssani ei näitä asioita halunnut, mutta kuitenkin roikkui 8 vuotta tuossa, kunnes sitten petti ja jätti. En siis missään nimessä halua exääni takaisin tai mitään, mutta se tuntuu vaan niin pahalta, että mikä minussa oli vikana, kun minun kanssa ei kihloihin halunnut ja oli kanssani noin kauan... Nämä ovat olleet vasta vuoden yhdessä.

Jossain määrin sama kokemus. Meillä oli eksän kanssa ihan hyvä ja pitkä suhde. Siinä vaiheessa, kun alkoi tulla yhteistä omaisuutta, kyselin josko kannattaisi mennä naimiisiin, jotta saadaan suhteen juridinen puoli kuntoon. Ei, ei kuulemma koskaan. Selvä.

Sitten tuli miehelle jonkinlainen, en tiedä mikä, murrosvaihe. Löytyi äkkiä uusi rakkaus, menivät heti kihloihin ja naimisiin alle vuoden kuluessa. Minäkään en huolisi eksääni takaisin, vaikka olisi viimeinen mies maailmassa, mutta kyllähän tuo jonkin aikaa pisti ärsyttämään. Varmaankin ajatus, että ei se sitten mun kanssani niin tosissaan ollutkaan, mitä väitti olevansa.

Sinä halusit naimisiin ja mies ei, joten ei mennä = yhteinen tahto. Selvä. Sitten voidaankiin syyttää yksin miestä, kun mies taas päättää toisin.

Mitähän höpiset? Kysyin mieheltä, mennäänkö naimisiin. Hän kieltäytyi, ei menty, homma selvä. Kummasti tuo periaate muuttui seuraavan naisen kanssa.

Ja tyydyit siihen, että ei mennä vaikka olisit halunnut?

Ei siinä mitään kummallista ole, naimisiin mennää sellaisen kanssa, jonka kanssa sitä aidosti halutaan.

Pystyin vallan mainiosti jatkamaan elämääni ja suhdetta menemättä naimisiin, se vain olisi ollut kätevä tapa järjestää asiat juridisesti kuntoon. Kuten sanoin. Pointti on siinä, että miehen vakaa "en koskaan mene naimisiin" -asenne muuttuu "mennään heti kihloihin ja pian naimisiin" -asenteeksi. Mokoma tuuliviiri :D

Tuota kutsutaan elämäksi :D Eihän kukaan voi tietää mitä vastaan tulee.

No jaa, oma eksäni teki noin ja sitten suuttui kun minä menin naimisiin ja sain lapsen. En ymmärrä, oliko hänen avioitumisensa olevinaan joku näpäytys minulle vai minä en olisi saanut tehdä samoin..? No enpä ole enää yhteydessä.

Lue vastaus 2.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoa, että kyllä minuakin kirpaisi, kun kuulin, että exäni on mennyt kihloihin ja yrittävät vauvaa. Minun kanssani ei näitä asioita halunnut, mutta kuitenkin roikkui 8 vuotta tuossa, kunnes sitten petti ja jätti. En siis missään nimessä halua exääni takaisin tai mitään, mutta se tuntuu vaan niin pahalta, että mikä minussa oli vikana, kun minun kanssa ei kihloihin halunnut ja oli kanssani noin kauan... Nämä ovat olleet vasta vuoden yhdessä.

Miksi itse roikut löysässä hirressä noin pitkään? Eikö silloin lähdetä suhteesta, jos ne omat tulevaisuuden toiveet toteudu?

Totta, mutta mielestäni meillä oli kaikin puolin hyvä suhde ja aloitettiinkin suhde, kun oltiin aika nuoria enkä minäkään ensimmäisinä vuosina halunnut lapsia tai naimisiin. Mies oli kyllä rakastava ja huomaavainen. Jossain vaiheessa, kun otin puheeksi näitä tulevaisuuden haaveita, niin vastaili jotain ympäripyöreää "katsotaan sitten, kun saan sen projektini valmiiksi" ja sanoi, että tottakai haluaa lapsia ja naimisiin, mutta ei ihan vielä. Ajattelin, että asia nyt oli niin, että hän jossain vaiheessa sitten kosii minua ja haluaa lapsia, kun on oikea hetki. Eipä sitten halunnutkaan minun kanssani...

Ja teki sen jo aika selväksi noilla ympäripyöreillä vastauksilla. Odotutti vain sen aikaa, että löytyi parempaa tilalle. Jos ei saa selvää vastausta ei kannata jäädä roikkumaan johonkin välitilaan.

Niin, helpommin se on sanottu, kuin tehty. Tosin enää en tuollaista virhettä tekisi. Tiedän, että olin liian sinisilmäinen... En tiedä mikä minussa sitten oli vikana, kun vielä päätti pettääkin lopuksi.

Olisikohan vika ihan tuossa itsetunnon puutteessa?

Itsetunnossani ei ollut mitään vikaa ennen tuota pettämistä ja tilanne paheni, kun kuulin näistä kihloista ja lapsihaaveista.

Ei ollut, ei. Muuten vaan tyydyit ympäripyöreisiin vastauksiin, etkä tehnyt niitä ratkaisuja jotka olisit omalta elämältäsi halunnut. Mies vei ihan kuusnolla loppuun asti.

Jankkaaja ilmestyi ketjuun :D

mitä sua kiinnostaa jonkun entinen parisuhde noin paljon? Mitä se sun asia on edes miksi ovat yhdessä olleet? Mistä tiedät edes millainen suhde oli?

Joillekin se on vaikeinta, että exällä menee omasta mielestään "paremmin". Eli ex on jo menossa naimisiin ja lapsi tulossa, kun taas ap:n tyttöystävä ei ole saavuttanut samaa. Monia suhteita sivusta seuranneena olen jopa huomannut, että jotkut alkavat kovaa vauhtia edetä samaan kuin ex jonkun laastarin kanssa, kun ei vain voi hävitä exälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoa, että kyllä minuakin kirpaisi, kun kuulin, että exäni on mennyt kihloihin ja yrittävät vauvaa. Minun kanssani ei näitä asioita halunnut, mutta kuitenkin roikkui 8 vuotta tuossa, kunnes sitten petti ja jätti. En siis missään nimessä halua exääni takaisin tai mitään, mutta se tuntuu vaan niin pahalta, että mikä minussa oli vikana, kun minun kanssa ei kihloihin halunnut ja oli kanssani noin kauan... Nämä ovat olleet vasta vuoden yhdessä.

Jossain määrin sama kokemus. Meillä oli eksän kanssa ihan hyvä ja pitkä suhde. Siinä vaiheessa, kun alkoi tulla yhteistä omaisuutta, kyselin josko kannattaisi mennä naimiisiin, jotta saadaan suhteen juridinen puoli kuntoon. Ei, ei kuulemma koskaan. Selvä.

Sitten tuli miehelle jonkinlainen, en tiedä mikä, murrosvaihe. Löytyi äkkiä uusi rakkaus, menivät heti kihloihin ja naimisiin alle vuoden kuluessa. Minäkään en huolisi eksääni takaisin, vaikka olisi viimeinen mies maailmassa, mutta kyllähän tuo jonkin aikaa pisti ärsyttämään. Varmaankin ajatus, että ei se sitten mun kanssani niin tosissaan ollutkaan, mitä väitti olevansa.

Sinä halusit naimisiin ja mies ei, joten ei mennä = yhteinen tahto. Selvä. Sitten voidaankiin syyttää yksin miestä, kun mies taas päättää toisin.

Mitähän höpiset? Kysyin mieheltä, mennäänkö naimisiin. Hän kieltäytyi, ei menty, homma selvä. Kummasti tuo periaate muuttui seuraavan naisen kanssa.

Ja tyydyit siihen, että ei mennä vaikka olisit halunnut?

Ei siinä mitään kummallista ole, naimisiin mennää sellaisen kanssa, jonka kanssa sitä aidosti halutaan.

Pystyin vallan mainiosti jatkamaan elämääni ja suhdetta menemättä naimisiin, se vain olisi ollut kätevä tapa järjestää asiat juridisesti kuntoon. Kuten sanoin. Pointti on siinä, että miehen vakaa "en koskaan mene naimisiin" -asenne muuttuu "mennään heti kihloihin ja pian naimisiin" -asenteeksi. Mokoma tuuliviiri :D

Tuota kutsutaan elämäksi :D Eihän kukaan voi tietää mitä vastaan tulee.

Pidän kuitenkin aivan oikeutettuna ärtymystäni siitä, että eksä kiepautti uuden naisen tavattuaan ympäri yhden vankoista periaatteistaan. Verrattuna siihen ärtymykseen, minkä pettäminen ja valehtelu aiheuttivat, tämä oli kuitenkin aika lievää. Nykyään en ole enää ärtynyt mistään, mitä eksä tekee tai jättää tekemättä (mikäli nämä asiat ylipäänsä kantautuvat tietooni), mutta muistan kyllä tunteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoa, että kyllä minuakin kirpaisi, kun kuulin, että exäni on mennyt kihloihin ja yrittävät vauvaa. Minun kanssani ei näitä asioita halunnut, mutta kuitenkin roikkui 8 vuotta tuossa, kunnes sitten petti ja jätti. En siis missään nimessä halua exääni takaisin tai mitään, mutta se tuntuu vaan niin pahalta, että mikä minussa oli vikana, kun minun kanssa ei kihloihin halunnut ja oli kanssani noin kauan... Nämä ovat olleet vasta vuoden yhdessä.

Jossain määrin sama kokemus. Meillä oli eksän kanssa ihan hyvä ja pitkä suhde. Siinä vaiheessa, kun alkoi tulla yhteistä omaisuutta, kyselin josko kannattaisi mennä naimiisiin, jotta saadaan suhteen juridinen puoli kuntoon. Ei, ei kuulemma koskaan. Selvä.

Sitten tuli miehelle jonkinlainen, en tiedä mikä, murrosvaihe. Löytyi äkkiä uusi rakkaus, menivät heti kihloihin ja naimisiin alle vuoden kuluessa. Minäkään en huolisi eksääni takaisin, vaikka olisi viimeinen mies maailmassa, mutta kyllähän tuo jonkin aikaa pisti ärsyttämään. Varmaankin ajatus, että ei se sitten mun kanssani niin tosissaan ollutkaan, mitä väitti olevansa.

Sinä halusit naimisiin ja mies ei, joten ei mennä = yhteinen tahto. Selvä. Sitten voidaankiin syyttää yksin miestä, kun mies taas päättää toisin.

Mitähän höpiset? Kysyin mieheltä, mennäänkö naimisiin. Hän kieltäytyi, ei menty, homma selvä. Kummasti tuo periaate muuttui seuraavan naisen kanssa.

Ja tyydyit siihen, että ei mennä vaikka olisit halunnut?

Ei siinä mitään kummallista ole, naimisiin mennää sellaisen kanssa, jonka kanssa sitä aidosti halutaan.

Pystyin vallan mainiosti jatkamaan elämääni ja suhdetta menemättä naimisiin, se vain olisi ollut kätevä tapa järjestää asiat juridisesti kuntoon. Kuten sanoin. Pointti on siinä, että miehen vakaa "en koskaan mene naimisiin" -asenne muuttuu "mennään heti kihloihin ja pian naimisiin" -asenteeksi. Mokoma tuuliviiri :D

Tuota kutsutaan elämäksi :D Eihän kukaan voi tietää mitä vastaan tulee.

No jaa, oma eksäni teki noin ja sitten suuttui kun minä menin naimisiin ja sain lapsen. En ymmärrä, oliko hänen avioitumisensa olevinaan joku näpäytys minulle vai minä en olisi saanut tehdä samoin..? No enpä ole enää yhteydessä.

Tuotakin kutsutaan ihan elämäksi. Eihän kukaan voi tietää sitäkään miten suhtautuun entisen puolison avioliittoon vaikka on itse mennyt elämässään eteen päin.