Onko tuntemillanne aroilla/ujoilla miehillä kumppaneita?
Monet miehet valittelevat palstalla naisen puutettaan. Asiaa mietittyäni, tajusin että omassa tuttavapiirissäni (25-30 vuotiaita) kenelläkään aralla miehellä ei ole kumppania. Eikä ole koskaan ollutkaan.
Parilla heistä (paremman näköisiä) on ollut jotain yhdenyönjuttuja joskus. Kukaan noista miehistä ei ole edes mikään stereotyyppinen hyypiö, vaan ainoastaan arkoja ja jännittyneitä. Ja vain yhdellä päällepäin näkyvää masennusta. Jotain harrastuksiakin löytyy useimmilta. Pari heistä on ihan komeitakin ja yhtä kohtaan useampi hyvännäköinenkin nainen osoittanut kiinnostusta, mutta arkuus näyttää estävän kaiken.
Ainakaan omassa tuttavapiirissäni noissa miehissä ei ole vuosikymmenen saatossa näyttänyt tapahtuvan mitään ratkaisevaa rohkaistumista, vaikka suurin osa nyt luonnollisesti on vähän itsevarmempia kuin joskus 18-vuotiana. Ja vaikka olisikin, niin naisrintamalla se ei näy.
Miten tuntemanne arat miehet ovat ajautuneet suhteisiin?
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
No annas kun veikkaan, te joilla on ujo/arka mies niin veitte ne itse suunnilleen kädestäpitäen siihen suhteeseen.
Ja nainenko ei saisi nykyään tehdä aloitetta?
Ei ole. Tosin en tunne kuin yhden tällaisen miehen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joillain tuntemillani ujoilla on kumppani, mutta useamman tiedän myös, jotka ihan varmasti olisivat jollekin naiselle "kelvanneet" jos eivät olisi niin sisäänpäin kääntyneitä ja ujoja. Vanhemmiten jotkut näistä vastoin tahtoaan naisetta jääneistä sitten vielä katkeroituvat, ja sitten heistä ei kiinnostu enää senkään vertaa kukaan kuin ennen.
Kyllä ja se katkeroituminen tapahtuu juurikin epäonnistuneiden kokemusten kautta. Näin käy myös ei niin ujon ja aran ihmisen kohdalla. Tietyt vastoinkäymiset nöyryyttää ja katkeroittaa.
Paljon parempi ottaa tälläinen mieheksi kuin huomiohakuinen hauska mies.
Vierailija kirjoitti:
Mikä kysymys tää oli? eihän ton tyylisillä miehillä ole edes kavereita ellei tuttavia/perheenjäseniä lasketa kavereiksi
Tässä herääkin kysymys, tuleeko sosiaalisesti "lahjakkaasta" yleensä ajattelemattomia kuspäitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen sekä intro- että ekstroverttimiehiä, joilta puuttuu kokemuksia naisista tai sitä on melko vähän.
Intovertit ehkä pitävät tiukemmin kiinni suhteistaan, koska uusiin ihmisiin tutustuminen on hankalampaa.
Miksi introverteille olisi hankalampaa tutustua uusiin ihmisiin kuin muille?
No kun se vaan on. En minä tiedä mikä siinä on, mutta minua ainakin väsyttää kaikenlainen joutava suullinen sosialisointi ja esim. kammoan jotain mikrofonipälätystä nettipeliporukoissa johon minutkin kutsuttiin joten olen vältellyt koko touhua ja pelailen pelejä ennemmin joko yksin tai sitten netissä sellaisen random-porukan kanssa joille ei tarvitse puhua mitään. Tästä syystä tuppaan jäämään aina porukoiden ulkopuolelle. Minulle kirjoittaen sosialisointi sujuu paljon miellyttävämmin, mutta harmillisesti muut näyttävät olevan liian laiskoja kirjoittelemaan ja suosivat suullista kommunikointia joka tilanteessa.
Olet erakko. Minä olen sosiaalisesti taitava introvertti, ja tapaan kavereita monta kertaa viikossa. Viimeisen vuoden aikana olen saanut ehkä 20 uutta kaveria. Deittailen myös aktiivisesti. Introversio ei ole mikään tekosyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä kysymys tää oli? eihän ton tyylisillä miehillä ole edes kavereita ellei tuttavia/perheenjäseniä lasketa kavereiksi
Oliko toi nyt jotenkin naurun asia?
On 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen sekä intro- että ekstroverttimiehiä, joilta puuttuu kokemuksia naisista tai sitä on melko vähän.
Intovertit ehkä pitävät tiukemmin kiinni suhteistaan, koska uusiin ihmisiin tutustuminen on hankalampaa.
Miksi introverteille olisi hankalampaa tutustua uusiin ihmisiin kuin muille?
No kun se vaan on. En minä tiedä mikä siinä on, mutta minua ainakin väsyttää kaikenlainen joutava suullinen sosialisointi ja esim. kammoan jotain mikrofonipälätystä nettipeliporukoissa johon minutkin kutsuttiin joten olen vältellyt koko touhua ja pelailen pelejä ennemmin joko yksin tai sitten netissä sellaisen random-porukan kanssa joille ei tarvitse puhua mitään. Tästä syystä tuppaan jäämään aina porukoiden ulkopuolelle. Minulle kirjoittaen sosialisointi sujuu paljon miellyttävämmin, mutta harmillisesti muut näyttävät olevan liian laiskoja kirjoittelemaan ja suosivat suullista kommunikointia joka tilanteessa.
Olet erakko. Minä olen sosiaalisesti taitava introvertti, ja tapaan kavereita monta kertaa viikossa. Viimeisen vuoden aikana olen saanut ehkä 20 uutta kaveria. Deittailen myös aktiivisesti. Introversio ei ole mikään tekosyy.
Ja mikä sinusta sitten tekee introvertin? Ihmettelen tätä koko intro/extropelleilyä kun sitten introvertit kuitenkin kehuskelevat menevänsä ja tekevänsä siinä missä muutkin ihmiset, ei vaikuta kovin introvertiltä.
Hmm. No arkuus/ujous on tietysti suhteellista, eli hieman vaikea arvioida. Mutta mä olen 39 ja suurin osa miespuolisista kavereista on naimisissa (olleet pitkään, on lapsia jne.). Tunnen vain 2 sinkkua ja sitten 2 eronnutta. Ja sanoisin kyllä että nuo eronneet ja toinen sinkku ovat itsevarmimpia miehiä kaikista joita tunnen. Tuo yksi sinkku on sitten hiljainen ja suht introvertti, mutta ei epävarma (ja käsittääkseni hänellä on kuitenkin jonkinlainen fwb-suhde jonkun naisen kanssa). Naimisissa olevissa on sitten minun mielestäni koko kirjo itsevarmasta epävarmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen sekä intro- että ekstroverttimiehiä, joilta puuttuu kokemuksia naisista tai sitä on melko vähän.
Intovertit ehkä pitävät tiukemmin kiinni suhteistaan, koska uusiin ihmisiin tutustuminen on hankalampaa.
Miksi introverteille olisi hankalampaa tutustua uusiin ihmisiin kuin muille?
No kun se vaan on. En minä tiedä mikä siinä on, mutta minua ainakin väsyttää kaikenlainen joutava suullinen sosialisointi ja esim. kammoan jotain mikrofonipälätystä nettipeliporukoissa johon minutkin kutsuttiin joten olen vältellyt koko touhua ja pelailen pelejä ennemmin joko yksin tai sitten netissä sellaisen random-porukan kanssa joille ei tarvitse puhua mitään. Tästä syystä tuppaan jäämään aina porukoiden ulkopuolelle. Minulle kirjoittaen sosialisointi sujuu paljon miellyttävämmin, mutta harmillisesti muut näyttävät olevan liian laiskoja kirjoittelemaan ja suosivat suullista kommunikointia joka tilanteessa.
Olet erakko. Minä olen sosiaalisesti taitava introvertti, ja tapaan kavereita monta kertaa viikossa. Viimeisen vuoden aikana olen saanut ehkä 20 uutta kaveria. Deittailen myös aktiivisesti. Introversio ei ole mikään tekosyy.
Ja mikä sinusta sitten tekee introvertin? Ihmettelen tätä koko intro/extropelleilyä kun sitten introvertit kuitenkin kehuskelevat menevänsä ja tekevänsä siinä missä muutkin ihmiset, ei vaikuta kovin introvertiltä.
Introt väsyvät nopeammin sosiaalisissa suhteissa ja heidän sisäinen maailmansa on erilainen kuin ekstrojen. Mutta intro ei todellakaan tarkoita erakkoa, sosiaalisten taitojen puutetta, ujoutta tms.
t. toinen intro
Ohan mykilläkin ihmisillä parisuhteita.

Mä ihmettelen myös. Ja se jaottelu äersyttää että olet joko introvertti tai ekstrovertti.
Mun mielestä valtaosa ihmisistä on sellaisia joissa on molempia piirteitä, tuon jaottelun keskivaiheilta ja pieni osa sitten aitoja introverttejä tai ekstroverttejä.
Itse pidän itseäni ekstroverttinä jolla vaan on mielenterveydellisiä ongelmia jotka estää sosiaalisen kanssakäymisen "oikeassa" elämässä, siksi palstailen koska kaipaan juttuseuraa. Muualta en sitä saa ongelmieni vuoksi 🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen sekä intro- että ekstroverttimiehiä, joilta puuttuu kokemuksia naisista tai sitä on melko vähän.
Intovertit ehkä pitävät tiukemmin kiinni suhteistaan, koska uusiin ihmisiin tutustuminen on hankalampaa.
Miksi introverteille olisi hankalampaa tutustua uusiin ihmisiin kuin muille?
No kun se vaan on. En minä tiedä mikä siinä on, mutta minua ainakin väsyttää kaikenlainen joutava suullinen sosialisointi ja esim. kammoan jotain mikrofonipälätystä nettipeliporukoissa johon minutkin kutsuttiin joten olen vältellyt koko touhua ja pelailen pelejä ennemmin joko yksin tai sitten netissä sellaisen random-porukan kanssa joille ei tarvitse puhua mitään. Tästä syystä tuppaan jäämään aina porukoiden ulkopuolelle. Minulle kirjoittaen sosialisointi sujuu paljon miellyttävämmin, mutta harmillisesti muut näyttävät olevan liian laiskoja kirjoittelemaan ja suosivat suullista kommunikointia joka tilanteessa.
Olet erakko. Minä olen sosiaalisesti taitava introvertti, ja tapaan kavereita monta kertaa viikossa. Viimeisen vuoden aikana olen saanut ehkä 20 uutta kaveria. Deittailen myös aktiivisesti. Introversio ei ole mikään tekosyy.
Ja mikä sinusta sitten tekee introvertin? Ihmettelen tätä koko intro/extropelleilyä kun sitten introvertit kuitenkin kehuskelevat menevänsä ja tekevänsä siinä missä muutkin ihmiset, ei vaikuta kovin introvertiltä.
Introt väsyvät nopeammin sosiaalisissa suhteissa ja heidän sisäinen maailmansa on erilainen kuin ekstrojen. Mutta intro ei todellakaan tarkoita erakkoa, sosiaalisten taitojen puutetta, ujoutta tms.
t. toinen intro
Aika outoa silti väittää, että minä en olisi introvertti jos en jaksa sosialisoida vapaa-ajallani suuremmin. Töissä nyt ne pakolliset mutta siihen ne mehut sitten meneekin. Mutta ollaan sit erakkoo jos ei teidän hienoon introverttiklubiin kelpaa :D
Vierailija kirjoitti:
Mikä kysymys tää oli? 🙄 eihän ton tyylisillä miehillä ole edes kavereita ellei tuttavia/perheenjäseniä lasketa kavereiksi 😂😂😂
No minä voin heittää paremmaksi: minun kanssani ei edes sukulaiset halua olla enää tekemisissä :D
Ööh joo, että tästä vaan sitten naismetsälle tai jotain... :)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joillain tuntemillani ujoilla on kumppani, mutta useamman tiedän myös, jotka ihan varmasti olisivat jollekin naiselle "kelvanneet" jos eivät olisi niin sisäänpäin kääntyneitä ja ujoja. Vanhemmiten jotkut näistä vastoin tahtoaan naisetta jääneistä sitten vielä katkeroituvat, ja sitten heistä ei kiinnostu enää senkään vertaa kukaan kuin ennen.
Näin se luonnonvalinta onneksi toimii. Heikompi aines jää yhteen sukupolveen.
Voisin kuvitella että tällainen arka ja ujo mies olisi hyvä kohde vallanhakuiselle naiselle joka nauttii päätösvallastaan ilman turhia narinoita ja mutinoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joillain tuntemillani ujoilla on kumppani, mutta useamman tiedän myös, jotka ihan varmasti olisivat jollekin naiselle "kelvanneet" jos eivät olisi niin sisäänpäin kääntyneitä ja ujoja. Vanhemmiten jotkut näistä vastoin tahtoaan naisetta jääneistä sitten vielä katkeroituvat, ja sitten heistä ei kiinnostu enää senkään vertaa kukaan kuin ennen.
Näin se luonnonvalinta onneksi toimii. Heikompi aines jää yhteen sukupolveen.
Heikompi??

Olisi hyvä osata sarkasmi jos sitä yrittää. Nyt tuosta tulee vain se kuva että ne parisuhteessa olevat lisääntyvät olisivat sitä vahvempaa ainesta :D
Tunnen vaikka kuinka monia ujoja miehiä jotka seurustelee!! Mutta he eivät olekaan mitään av-miesten 'kilttimiehiksi' nimittämiä naisvihaaja-pedofiilejä, vaan ihan normaaleja miehiä ilman autistisia oireita.
Ihan netistä itse löysivät toisensa. Kyllä sinäkin joku päivä löydät.