En jaksa työtä
Teen keikkatyötä ravintoloissa ja kahviloissa. Kaikkihan tietää tai ainakin on kuulleet, millaista se on. Ne mielikuvat on yleensä harvinaisen oikeassa. Koko ajan kauhea kiire, paska palkka, ei arvosteta työntekijöitä, ei pidetä taukoja ja kaikkea sellaista.
Opiskelen suht vaativaa alaa yliopistossa ja aina joskus työtarjouksista kieltäytyessä minulle aletaan märistä, että mitä, eikö työ kelpaa. Jos minulla on tentti ja kerron siitä, niin vastaus on, että lue yöllä. Ehhehhee, hyvä vitsi. No aika huono edes vitsinä.
Työ on kuitenkin nyt se keino, millä pärjään taloudelliesti, siispä siksi on vähän pakko tehdä edes jonkin verran vuoroja. Tuntuu, että työstä on tullut vielä vastenmielisempää, enkä voi mitenkään sanoa viihtyväni siellä. Mikä auttaisi jaksamaan?
Kommentit (10)
Vähennä työntekoa! Itselläni on ongelmana se, että en vaan enää jaksa työyhteisöjä. Ihmiset ovat niin rasittavan tyhmiä, että en jaksaisi kuunnella niiden urheiluharrastuksista, meikkivoiteista ja perhokalastuksesta enää yhtään mitään. Puhumattakaan kaikesta valituksesta ja tyhjänpäiväisestä hölinästä.
Työtä kuin työtä voisi tehdä lähes hyvillä mielin, mutta ne ihmiset. En tykkää lätistä joutavia työaikana ja töitä teen tasan tarkkaan vain rahan takia. Ainakin itselleni tällainen perusduunarihomma on vain ainoastaan keino maksaa laskut, ei muuta. Tätähän ei saa sanoa ääneen, kun jotkut työkaverit voivat suuttua.
Pystyisitkö etsimään itsellesi töitä joltain toiselta alalta? Suurin osa muistakin hanttihommista, joita opiskelija voi tehdä, on tietty enemmän tai vähemmän paskaa, mutta jos keksisit paskoista vaihtoehdoista sen vähiten paskimman. Mieti, mitkä asiat sua kaikista pahiten kuormittaa nykyisessä työssä ja mikä olisi sellainen toinen työ, jossa se pahin paska olisi ihan minimaalista.
Sitten riippuen alasta, jota opiskelet ja opintojen vaiheesta, voisiko oman alan töitä ruveta pikkuhiljaa jo tekemään?
Vierailija kirjoitti:

Kuulemma kahden vuoden kuluttua voi alkaa suunnittelemaan oman alan hommia.
OT, mutta millä tavoin olet päässyt työhösi? Mitä siinä muuta vaaditaan kuin paskan sietämistä? Pitäisikö esim. joku hygieniapassi tms. olla suoritettuna? Työttömänä olisin kiinnostunut kaikista mahdollisuuksista. (Olen matemaatikko, ei kai se haittaa.)

Hain töihin vuokrafirmalle, on hygienia- ja anniskelupassi.

OK, kiitos tiedosta, selvitänpä tuotakin mahdollisuutta.
Voitko saikuttaa? Keksi vaikka joku #metoo-juttu niin saat pitemmän saikun. Kukaan ei pysty tarkastamaan pitääkö asia paikkansa. Itket ja vapiset lääkärillä.