Kertokaa suhteestanne anoppiin

Aina jouluisinhan nämä anoppiketjut tuppaavat tulemaan :) Minulla on kai ihan siedettävät välit anoppiin, siinä mielessä että tavataan ja tapaamiset eivät miksikään riitelyksikään mene.

Ennen lapsia en edes miettinyt välejäni anoppiin, oli ihan perushyvät, mutta lasten myötä aika paljon muuttui. Jo ennen lapsiamme anoppi oli todella kiinni kahdessa aikuisessa lapsessaan, olisi varmaan siitä pitänyt ennustaa, ettei ihan tule ongelmitta etenemään suhteemme.

Anoppi otti esikoisen synnyttyä asenteen, että hän on tässä saanut lapsen. Hän teki ns. numeron itsestään, että tämä oli hänen hetkensä, hän oli tätä niin kauan odottanut. Sen vielä laitoin hössötyksen piikkiin, mutta lapsi olisi pitänyt saada heti hoitoon, halusi päättää ketkä sukulaiset missäkin järjestyksessä näkevät lapsen, ristiäiset ryösti täysin omaksi (ja oman suvun) jutukseen, kummeiksikin löytyi vaikka ketä ehdottaa :D, kaikkeen olisi hänen pitänyt saada jollain tapaa liittyä ja osallistua. Seuraavan kahden kohdalla homma vaan paheni, mies ei halunnut antaa lapsia hänelle hoitoon (ei luottanut) niin anoppi alkoi suht avoimesti halveksumaan minua. Ei onneksi törkeyksiä puhu, mutta tavatessa piilovinoilee kokoajan ja suvulle kertoo minusta värittyneesti kaikkea.

En minä tiedä miten tässä näin oikeastaan kävi, en olisi uskonut 15 vuotta sitten. Hänelle oli vaikeaa luopua "ykkösnaisen" roolista lapsensa elämässä, ja ei selvästikään esimerkiksi siedä kun lapset hakevat minulta lohtua yms. Haluaisi että hakisivat mummolta lohtua, vaikka olen paikalla. Monesti olen miettinyt, että eikö hän itse saanut nauttia lapsistaan kun olivat pieniä.. Silti kyllä tavataan eikä mykkäkouluilla, mutta eihän meillä mitkään lämpimät välit ole.

Kiihkeä....

Ihan samanlaisia kokemuksia kuin ensimmäisellä kommentoijalla. Varsinkin tuo "ykkösnaisen" rooli on anopille kova paikka. Ei voi ymmärtää, että minä olen se, jolle mies kertoo asiat ensimmäisenä ja johon tukeutuu. 

Ei ole mitään suhdetta narsistianopin kanssa.