Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka olette jo varhaisessa vaiheessa tienneet haluavanne lapsettomiksi, miten teitte päätöksen?
29.11.2017 |
Juuri yhdessä ketjussa joku sanoi tehneensä päätöksen jo yläasteella. Miten sellaisen päätöksen osaa tehdä niin nuorena, kun lapsiperhearjesta ei tiedä vielä mitään eikä lapsiasioita ehdi vielä miettiä?
Kommentit (53)
Seuraamalla kassajonossa edellä olevan lapsiperheen arkea. Ei käynyt kateeksi. Kahta kertaa ei tarvinnut itseltään kysyä, että tuotako minä haluan tai tarvitsen elämääni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ite oon sanonu alle 2v että haluun lapsia ja eipä se päätös muuttunu mihinkään.
T: esikoinen syntyy tammikuussa
Vierailija kirjoitti:
Juuri yhdessä ketjussa joku sanoi tehneensä päätöksen jo yläasteella. Miten sellaisen päätöksen osaa tehdä niin nuorena, kun lapsiperhearjesta ei tiedä vielä mitään eikä lapsiasioita ehdi vielä miettiä?
Ei (vapaaehtoisella) lapsettomuudella kyllä ole mitään tekemistä "lapsiperhearjen" kanssa. Sitä lapsiperhearkea kestää muutaman vuoden, mutta se syntyvä lapsi elää ehkä sata vuotta.
En myöskään usko, että kaltaiseni vapaaehtoiset lapsettomat tekevät asiasta mitään "päätöstä". En ainakaan ole itse tehnyt. Olen vain tiennyt koko ikäni (nyt olen 64-vuotias) , että minulle ei tule lapsia.
Äitini on kertonut, että olin viisivuotiaana varmistanut häneltä, etteihän kenenkään ole PAKKO hankkia lapsia. Ja huojentunut kovasti, kun äiti oli vastannut, ettei tietenkään ole pakko.
Sanonpa vielä senkin, että pidän lapsista yli kaiken ja viihdyn heidän kanssaan todella hyvin. Olen aina ollut hyvin läheinen sisarusteni ja heidän lastensa ja lastenlastensa kanssa, ja sitä kautta lapset kuuluvat jokapäiväiseen elämääni.
Minä tiesin hyvin pienestä asti, että viihdyn parhaiten yksikseni. Haaveilin aina siitä kun pääsen yksin asumaan eikä tarvi enää olla toisten katon alla. Ei ihminen joka kaipaa yksinäisyyttä ja rauhaa lapsia halua eikä miestä.
Olen tiennyt siitä lähtien, kun tajusin lapsena, ettei kaikki tee lapsia, en itsekkään tekisi niitä.
Nykyään lapsettomuus on minulle niin itsestään selvää, että välillä tunnen suurta helpotusta, kun minun ei tarvitse miettiä näin suurta valintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä koe sitä mitenkään päätöksenä edes
Lukioikäisestä alkaen olin ihan varma etten mukuloita halua ja aina olen ollut samaa mieltä. Nyt olen 42v. Ydinperheessäni minä olin vanhin lapsi ja minulla on vielä kaksi pikkuveljeä. Siinä arjessa meitä on 5 henkinen perhe elänyt pienessä kerrostalokolmiossa. En koskaan innostunut mistään pienistä (voi kun sulonen lässyti lässyti). Asia tuli puheeksi heti alusta alkaen miehen kanssa, eikä hän siinä mitään. Yhteinen päätös ja hyvä näin. Kahdestaan ollaan oltu. Elämä on tuonut ihan tarpeeksi muuta rasittavutta tullessaan. Oltaisi yhteiskunnan elättejä jos mukuloita olisi.
Jotkut ovat sen verran vahvoja mielipiteissään ja haluamisissaan, että tietävät.
Eivät kaikki vaihda mielipidettä tai puoluekannatustaan kuin sukkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan tehnyt asian suhteen mitään päätöstä.
En vaan ole alkanut kaivata lasta. Viime vuodet olen erityisesti kuulostellut itseäni, että mitä jos ja ehkäpä, mutta ei. Ei vaan tunnu siltä, että minun kuuluisi olla kenenkään äiti.
Etäisesti muistan noin yläasteikäisenä melko huojentuneena ajatelleeni, että lapsia ei ole PAKKO haluta/hankkia.
Päätin jo yläasteella etten ikinä hanki jyrsijöitä kotiini ja etten koskaan tee rikoksia. Päätin myös etten hanki moottoripyörää tai mikroa. Päätin myös etten värjää tukkaani. Ja että en hanki juoppoa miestä.
Voin myös väittää päättäneeni hankkia omakotitalon ja lapsia ja punaisen auton.
Simple as that.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ole ollut mikään valinta tai päätös, vaan täysin luonnollinen, päivänselvä asia.
N53
Lapsettomaksi jäämiseenhän ei tarvita erillistä päätöstä. Sen sijaan lapsen hankkiminen kyllä edellyttää päätöksentekoa.
Kuten näköjään muutkin tässä ketjussa, en itsekään ole koskaan päättänyt olla hankkimatta lapsia. Se on ollut minulle aina niin täydellinen itsestäänselvyys. Olen tiennyt niin pienestä kuin voin muistaa, että haluan elää elämäni yksin, hiljaisuudessa ja rauhassa.
Enkä ole hullu erakko, vaan hyvinkin sosiaalinen ihminen. Mutta kotiani minun täytyy saada asua yksinäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on se ikä jolloin voi varmasti sanoa että " tuon asian olin päättänyt ja sen mukaan mentiin"? Kuolinvuoteella?
Saako valita mitkä asiat on päättänyt ja mitkä on vaan tapahtuneet?
Mulla on kolme nuorempaa sisarusta ja lapsena asuttiin hyvin ahtaasti ja suht köyhästi. Siitä asti kun olen tästä maailmanmenosta jotain ymmärtänyt, olen ollut sitä mieltä, että itse en lapsia. Sama juttu kahdella muulla sisaruksellani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasta voi kaivata suunnattomasti, mutta koska tietää, että tuskin olisi hyvä vanhempi, on parempi näin.
Vierailija kirjoitti:
Seuraamalla kassajonossa edellä olevan lapsiperheen arkea. Ei käynyt kateeksi. Kahta kertaa ei tarvinnut itseltään kysyä, että tuotako minä haluan tai tarvitsen elämääni?
En koskaan nähnyt lapsiperheitä kassajonossa ollessani lapseton. En koskaan.
Kun olen läheltä nähnyt omien siskojeni lapsiperhe-elämää.
Minun ei tarvitse ryhtyä äidiksi, jos haluaisin toimia kasvattajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri yhdessä ketjussa joku sanoi tehneensä päätöksen jo yläasteella. Miten sellaisen päätöksen osaa tehdä niin nuorena, kun lapsiperhearjesta ei tiedä vielä mitään eikä lapsiasioita ehdi vielä miettiä?
Ei (vapaaehtoisella) lapsettomuudella kyllä ole mitään tekemistä "lapsiperhearjen" kanssa. Sitä lapsiperhearkea kestää muutaman vuoden, mutta se syntyvä lapsi elää ehkä sata vuotta.
En myöskään usko, että kaltaiseni vapaaehtoiset lapsettomat tekevät asiasta mitään "päätöstä". En ainakaan ole itse tehnyt. Olen vain tiennyt koko ikäni (nyt olen 64-vuotias) , että minulle ei tule lapsia.
Äitini on kertonut, että olin viisivuotiaana varmistanut häneltä, etteihän kenenkään ole PAKKO hankkia lapsia. Ja huojentunut kovasti, kun äiti oli vastannut, ettei tietenkään ole pakko.
Sanonpa vielä senkin, että pidän lapsista yli kaiken ja viihdyn heidän kanssaan todella hyvin. Olen aina ollut hyvin läheinen sisarusteni ja heidän lastensa ja lastenlastensa kanssa, ja sitä kautta lapset kuuluvat jokapäiväiseen elämääni.
Kyllä olet viisas.
En ole koskaan varsinaisesti päättänyt etten hanki lapsia, olen tiennyt sen aina. Vanhempana olen yrittänyt tarkoituksella miettiä että enkö nyt varmasti halua niitä ja aina olen päätynyt tulokseen että en missään nimessä halua.
Nuorena luulin että tulisin perustamaan perheen niin kuin "kaikki muutkin". Kolmekymppisenä tulin tulokseen, että stressi, rahan ja oman ajan menetys olisivat hirmuisia jos hankkisin lapsia. Päätin sitten mieluummin elää mukavaa elämää. Tosin en pidä itseäni "velana" koska asiaan ei liity mulle mitään ehdottomuutta tai suuria tunteita. Ei vain kiinnosta tehdä koskaan lapsia, koska miinukset suurempia kuin plussat.
Onhan se ehkä elämän tärkein päätös. Upeaa, jos joku on pystynyt jo todella aikaisin tekemään sen päätöksen. Se muokkaa koko elämän parempaan suuntaan. Suorastaan loistavaan. Kaikki elämän askeleet.