Miten selviytyisit, jos puolisolla olisi ollut selän takana salasuhde koko liiton ajan

Pystyykö tuosta selviytymään? Toisaalta heidän liitosta ei tule mitään, vaikka ansaitsevat toisensa. Petolliset epäilevät toisiaan loppuelämän. Arki latistaa.

Olen ollut vastaavassa tilanteessa. Miten selviydyin? Ajan kanssa, keskityin lapsiin lapsiviikoilla ja elin aika railakasta sinkkukesää lasten ollessa isällään.

Tärkeintä mulle oli säilyttää lasten välit isäänsä, joten lasten nähden ei selvitelty näitä asioita. Lasten äitipuoli on mielestäni huippu tyyppi, tulen hänen kanssaan paremmin toimeen kuin eksäni ja sovinkin mieluummin lasten tuloista ja menoista hänen kanssaan.

Joskus eräs viisas nainen antoi neuvon minulle: Miehestä pääsee parhaiten yli menemällä toisen alle. Ja se ihan oikeasti toimii.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut vastaavassa tilanteessa. Miten selviydyin? Ajan kanssa, keskityin lapsiin lapsiviikoilla ja elin aika railakasta sinkkukesää lasten ollessa isällään.

Tärkeintä mulle oli säilyttää lasten välit isäänsä, joten lasten nähden ei selvitelty näitä asioita. Lasten äitipuoli on mielestäni huippu tyyppi, tulen hänen kanssaan paremmin toimeen kuin eksäni ja sovinkin mieluummin lasten tuloista ja menoista hänen kanssaan.

Joskus eräs viisas nainen antoi neuvon minulle: Miehestä pääsee parhaiten yli menemällä toisen alle. Ja se ihan oikeasti toimii.

Häh, avaatko vähän tuota sanontaa

Minulle kävi noin, paitsi että salasuhde oli vain vuoden mittainen.

Alkuun otti koville, mutta anteeksiantoa on vain pakko harjoittaa, kun ensin saa tietty tunteet puhkuttua ulos. Ja aika parantaa.

Mulle kävi myös noin mutta ex miehen salasuhde oli vuoden mittainen. Siitä on nyt kolme vuotta.

En ole toipunut, enkä usko että koskaan toivun. Enkä ole kyennyt edes ajattelemaan uutta suhdetta itselleni. Ex ja nyksänsä ovat yrittäneet tunkea väkisin elämääni koska kuulemma haluavat olla kavereitani. En kaipaa heidän laisiaan kavereita. En ole missään tekemisissä exän kanssa enkä ole nähnyt häntä eron jälkeen .

Kaksi vanhinta ja täysi-ikäistä lasta ovat katkaisseet välit isäänsä. Nuorin vielä hetken alaikäinen ja pakolliset yhteishuoltoon liittyvät asiat hoidan exän kanssa sähköpostilla. Lapsi viikko/viikko ja vaihtaa omatoimisesti kotia.

Ja kuten näihin kuvioihin yleensä kuuluu niin ex haukkuu minua ympäri kyliä. Olen kuulemma hankala ex-vaimo joka ei suostu olemaan hänen kaverinsa vaikka meillä on yhteisiä lapsia. Ei sitten millään näe peiliin ja osaa päätellä että miksiköhän.

Ex paljasti kun erosimme, että hän on suunnitellut että minä voisin eron jälkeen alkaa kahvittelemaan säännöllisesti hänen ja nyksänsä kanssa. Sanoin että niin suurta pöytää ei tästä maailmasta löydy että mahtuisimme samaan pöytään.

Eniten surettaa lapset. Heiltä meni ydinperhe , kaksi vanhinta menetti isän elämästä koska he itse halusivat katkaista välit koska eivät hyväksy isänsä tekoja ja tietysti tulevaisuus. Meillä ei tule koskaan enää olemaan yhteisiä lasten synttäreitä tai valmistujaisia, ei yhteisiä lastenlasten ristiäisiä tai synttäreitä jne. Lapseni eivät omien sanojensa mukaan siedä exän nyksää.

Kukaan poika/mies ei ole päässyt tekemään minuun tarpeitaan kuuteen vuoteen. Ilmeisesti joihinkin kuitenkin pääsevät, kun ovat oppineet niin sinnikkäiksi.

Sen petollisen ukon salamurhalla vaikkapa. Sen naisen kanssa sitten voidaan vuoroviikotella lasten kanssa. Mä saan väliin omaa aikaa, hän sitä uusiperhettä ja turha ukko poissa kaikkien jaloista. Kaikki voittaa tavallaan.

Vaikeata olisi. Tosin hän on se keskenkasvuinen miehenalku kakara.  Parempi lasten kanssa ilman tuollaista.

Ei se talo ole koti enää. Anna olla. Kaksi toisensa ansaitsevaa. Lapset kyllä ymmärtävät sinua. Kunnioittavat.

Isä saa maksaa teostaan vielä tulevaisuudessa. Ole vahva lasten takia. Teillä on nyt oma ydinperhe. Isä menettänyt teidät. Mene eteenpäin. Sinulla on kaikki. Lapset. 

Teidän kokemuksesta. Helvettiä on. Ei sille vain voi mitään tehdä. Voimia!

Jaa-a. Tuntisin itseni varmaan todella tyhmäksi, koska en nähnyt siitä mitään merkkejä. Varmaan suutuspäissäni kävisin itsekin panemassa kollegani kanssa, joka on vuosia jo vongannut minua.  

Työkaverini kerto että miehellänsä oli ollut salasuhde hänen parhaan, läheisimmän ystävättären kanssa 12 vuotta. Pariskunnat olivat perhetuttuja. Avautu kun itse kerroin mieheni seikkailuista mitkä ovat meilläkin johtaneet eroon.

Mua vatuttaa eniten se että miksi ei +50 vee osaa erota ennenku alkaa sekoilemaan. 33 v yhdessä ja miehellä ei ole enemmän selkärankaa.

Älkää antako petollisille miehille tuollaista valtaa. Ottakaa elämänne omiin käsiinne. S eksin himo saa monet tekemään mitä tahansa, miehet ja naiset. Keskity ap omaan elämääsi ja lapsiisi ja nauti siitä. Nauti myös siitä, että voit katsoa itseäsi silmiin peilistä, koska exäsi ja hänen naisensa kyllä itsekin tietävät mitä ovat tehneet ja joutuvat elämään itsensä ja häpeänsä kanssa. Älä hauku heitä lapsillesi, he kyllä tajuavat itsekin kuka on tarinan konna ja kuka sankari, jos jaksat hoitaa heitä hyvin. Minua petti paras ystäväni ja (ex) mieheni ja koen että se on ollut minulle tarpeellinen elämän oppitunti. Naiivius karisi ja tajusin, että ihmiset voivat olla todella alhaisia. Pidä huolta että pität rajasi ja toimit omien arvojesi mukaan ja elät omannäköistäsi elämää. Jos olet jotenkin henkisesti kiinni exässä niin voi tulla vihan ja surun tunteita, ehkä pitkiäkestoisiakin, mutta lopulta pääset irti ja ymmärrät, että tuollainen petturi ei ansaitse yhtään ajatuksiasi. Sinä et ole tehnyt mitään väärää, joten nyt vain nautit elämästäsi. Nainen ei onneen tarvitse miestä, mutta jos sellaisen haluat, niin niitä kyllä saa helposti jonoksi asti. 

Hyviä kommentteja täällä.

Uusi mies / kevyet virityksetkin auttaa. Ja oman itsen arvostaminen ja uudelleen itseen tutustuminen.

Katkeruus ei, sinua. Toivoisin, että tuo yksi huomaa, ettei se ydinperheen menetys (mikä oli itsellekin kovin paikka) ole maailmanloppu. Varsinkin kun lapset jo noin isoja. Ei se elämä sukujuhlien varaan rakennu, vaan hyvän arjen.

Omalla kohdalla häiritsi eniten, että nainen oli tuttavapiiristä. Kävi kuten pelkäsinkin, että homma ei pidemmän päälle toiminut ja nyt on sitten useammatkin ihmissuhteet sekaisin.

Sitä ydinperheen menetystä ei todellakaan kannata surra. Elämä on muutosta muutenkin ja ainkaan et päädy tuollaisen ikävän äijän omaishoitajaksi, mikä on yleensä se ydinperheen viimeinen etappi. Tottakai hyvä ydinperhe on tosi ihana, mutta huono on huono, eikä sitä joidenkin sukujuhlien ja valmitujaisten takia kannata murehtia. Järjestä itse lapsillesi kivat lakkiaiset ja muut juhlat ja anna lapsen ja kaikkien vieraiden ymmärtää kuinka äiti arvostaa lasta ja koko juhlaa, siinä se juhlan tuntu tulee kaikille ja vuosien kuluessa perinteet muuttuvat muutenkin. Suurin osa liitoistahan päättyy muutenkin eroon. 

Kyllä se varmaan ensiksi loukkaisi mutta mietisin kyllä mitä on jäänyt puttumaan sellaista mitä kumppani ei ole saanut minulta.

Mutta toisaalta jos kotona kaikki kuitenkin olisi ollut ok - läheisyyttä, seksiä, kumppanuutta, yhdessäoloa, arkea, lomia, juhlia - eihän minulta olisi puuttunut mitään. En omista puolisoani vaan olemme tässä vapaaehtoisesti.

Jos taas joku osa-alue puutuisi tuon toisen suhteen takia, joutuisin esim elämään läheisyyden puutteessa raivostuisin ja suhde olisi vaakalaudalla