Miksi mies jättää riidan aikana?
Ollaan nyt miehen kanssa seurusteltu 2 vuotta. Hän on 35-vuotias, jos sillä jotain merkitystä. Mulla on kolme lasta, hänellä yksi isompi lapsi. Elämme kaukosuhteessa ja todella harvoin pääsen hänen luokse ja usein silloin tuleekin riitaa. Alkavat pienistä asioista ja ovat monesti ihan turhia, mutta miehellä "kilahtaa" joka kerta niin pahasti että lähtee menemään tai haluaa vaihtaa avaimet, käskee painua vittuun jne. Kuulostaa tosi pahalle, mutta jotenkin hän saa käännettyä sen aina niin, että minä olen niin kauhea että hän hermostuu ja jättää. Esim. kerran löin luurin korvaan niin hän jätti. Hän tekee myös joskus näin. Ei vastaa sitten puhelimeen tai viesteihin, jos vastaa niin jauhaa vaan vittua jne. itse yritän riidellä rakentavasti, mutta toki minussakin on vikaa.
Hän on muuten hyvä mies. En ole mikään lottovoitto itsekään, ylipainoinen, rupsahtanut kolmen lapsen yh mamma. Ei ole niin helppoa löytää ketään muutakaan hyvää miestä. Jotainhan se on kestettävä toisessa ihmisessä ja hän kestää paljon minussa. Ongelma on se, etten uskalla edes kaikesta hänelle sitten puhua...ei ole vara yhtään juonitella, ettei sitten tule tuntikausia kestävää riitaa. Ja puhumattakaan mykkäkoulusta. Hän voi olla montakin päivää hiljaa, kerran piruuttani testasin ja 5 päivää kestin sitten itse. Hän ois varmaan puhumatta vieläkin. Tulen hulluksi. Tosin eihän kukaan pakota tähän suhteeseen. Mutta hän on ollu tosi hyvä mulle muuten. Haluaisin vaan jotain keskustelua, kokemuksia. Kiitos.
Kommentit (48)
Mies ei ehkä itse ollenkaan tajua mitä tekee. Hän kai puhtaasti ajattelee, että hänellä on oikeus suuttua minulle niin kovasti? Ehkä samalla tavalla kuin minäkin perustelen sen, että miksi nakkasin pyykkitelineen nurin.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ehkä itse ollenkaan tajua mitä tekee. Hän kai puhtaasti ajattelee, että hänellä on oikeus suuttua minulle niin kovasti? Ehkä samalla tavalla kuin minäkin perustelen sen, että miksi nakkasin pyykkitelineen nurin.
Ehkä. Oleellista on kuitenkin se, että mies ei muutu, jos ei itse halua muuttua. Sinä et voi omalla käytökselläsi tai vaatimalla häntä muuttaa. Pyytää toki voit. Eli valittavaksi jää ainoastaan voitko elää asian kanssa.
Voi apua, yritin keskustella taas asiasta niin hän suuttu koska jankkaan ja syyllistän häntä joka asiasta. Ei edes muista että kesällä jätti kun löin luurin korvaan...ei jaksa minua kuulemma.
Vierailija kirjoitti:
Voi apua, yritin keskustella taas asiasta niin hän suuttu koska jankkaan ja syyllistän häntä joka asiasta. Ei edes muista että kesällä jätti kun löin luurin korvaan...ei jaksa minua kuulemma.
Miksi muistutat vanhoja asioita? Ihan ymmärrettävää ettei jaksa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuollainen suhde ole terve!
Olenko se sitten minä vai mies joka ei ole terve....
Kuulostaa, että ette oikein kumpikaan ja yhdessä olette aivan katastrofi.
Eroa, opettele pärjäämään itseksesi ja tuntemaan omat tarpeesi ja heikkoutesi. Kun itsetunto on kasassa, niin vasta sitten kannattaa alkaa katselemaan sitä seuraavaa parisuhdetta. Muuten vain raahaat ongelmiasi mukanasi suhteesta toiseen eikä mikään niistä tule toimimaan.
Vierailija kirjoitti:
Teidän välinen suhde ei ole terve.
Elättekö muut tällaisissa suhteissa?
Mä en katselis tuollaista käytöstä ollenkaan.
Mulle ei huudeta, ei uhata erolla tms.
Terveessä suhteessa kaikki on ihan helppoa, ei siinä kiristetä tai uhkailla.
Asiaa! Siitä aikoinaan tiesin tavanneeni elämäni miehen (nykyisin rakas aviomieheni ja lastemme isä), että yhdessäolo oli asuta lähtein helppoa ja luontevaa. Mistään ei tarvitse riidellä, vaan asiat ratkaistaan normaalisti keskustelemalla jos jotain ratkaistavaa ylipäätään on.
Kuulostaa siltä, että ap on ollut vain ja ainoastaan todella huonoissa parisuhteissa, ja nyt kun on kumppanissa on sattumalta ehkä jotain hyviä puolia (lasten hoitaminen yms), niin ap on sokea kaikelle muulle täysin epäterveelle käytökselle. Surullista.
Erolla uhkailu ei ole normaalia. Se on paha tapa kuten mökötys ja muu henkinen väkivalta, saada oma tahto läpi alistamalla toinen täysin. Erolla uhkailu on juuri sellaista. Toki sinussakin voi olla vikana se, että sanot huomaamattasi, tajuamattasi asiat liian kärkevästi, mutta erolla uhkailu ei ole se juttu mikä toimii pitkään. Siitä tulee ero ennen pitkää. Itsekään et voi sanoa toiselle, että minua ei enää jätetä, koska et voi päättää siitä mitä toinen haluaa. Sanotaan näin, että sinulla on kortit hukassa ja et osaa sanoa asioita nätisti, kun turhaudut jostain ja hän taas on kyllästynyt siihen, ja lätkäisee pelin poikki viheltämiseksi sen pinon alimmaisen kortin pöytään eli eron tai katoaa maan alle. Joka tapauksessa noin tuo ei tule kestämään ja loppuu ennen pitkää. Teidän täytyy löytää yhteinen sävel ja käytössäännöt. Ei saa uhkailla ( kumpikaan kumpaakaan ), ei saa lyödä luuria korvaan, se on sopimatonta, ei saa mäkättää toiselle ja pitää osata joustaa joskus silloinkin, kun se tuntuu epäreilulta, että suhde saisi jatkoaikaa kommunikaatioongelmien selvittämiseksi. Koska jos kyse ei ole kommunikaatio-ongelmasta niin kyse on vakavammasta eli siitä, että toinen leikittelee suhteella eikä ole tosissaan, joko tietäen tai tietämättään ei ole varma valinnastaan. Koeta muuttaa omaa suhtautumistasi mieheen vähemmän kärkeväksi ja toisaalta sano miehelle ehdot miten saa puhua ja käyttäytyä, sano se todella ystävällisellä äänensävyllä, ei mäkättäen, ei valittaen eikä leikkien uhria. Vaan ihan suoraan jutella aiheesta silloin, kun kaikki on hyvin. Kun ilmapiiri sen sallii. Ja mieti mitä odotat parisuhteelta, mitä taas hän odottaa? Teillä saattaa olla hyvinkin erilainen tarve.
Kiukuttelua, tiuskimista. Jos mulla on huono päivä niin saatan äristä liian helposti. Olen kyllä toisaalta taitavampi tämmösissä tunneasioissa. Miten sen selittää. Mies sanoo että osaan kääntää riidat hänen viaksi, mun mielestä taas hän tekee samaa. Ihan puhtaasti kyllä uskallan miettiä ne omatkin viat. Ymmärrän esim sen, että suuttui kun heitin pyykkitelineen nurin, minäkin olisin suuttunut. Mutta mikä senkin teon aiheutti, se on tää kauhee riitely. Tosin ei saisi milloinkaan riehua, tiedän sen.