Hei sinä ahdistunut. Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että ahdistuksesi takana on pelko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on äitihullu tullut käsittelemään äitisuhdettaan. Miten jaksat tuota samaa, en ymmärrä.

Ai miten jaksan? Vapaus on sen arvoista. Mun äitini ei tuu mua rajoittamaan yhtään kauempaa kuin mahdollista.

ap

Aika pitkään on rajoittanut. Koita jo ymmärtää että et ole enää riippuvainen äidistäsi ja hänen mielipiteistään. Voisi helpottaa oloasi. Joko olet palannut kotiisi?

Miten ne äitini luomat rajoitteet itsestään minnekään poistuisivat? Olen koko aikusielämäni koittanut saada ne pois, mutta ei ole lähteneet. Miksi siitä pitää mua paheksua? Täällä ei moni tee peloilleen mitään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Se on äitihullu tullut käsittelemään äitisuhdettaan. Miten jaksat tuota samaa, en ymmärrä.

Miten joku jaksaa elätä antaen pelon hallita itseään, vaikka tietää, että on alistunut sille? Ei ole vaihtoehtoa.

ap

Hyvä ap, kun havaitsit taustalla vaikuttavan pelon. Huomasin saman itsessäni jo lapsena ja aloin siedättämään pelkojani pois yksi kerrallaan. Kuten pimeyden pelon, jonka laitoin järkeviin mittasuhteisiin. Mietin, mikä voi oikeasti olla vaarallista pimeällä ja mikä taas ei ja en pelännyt enää pelkästään pimeää, sillä pimeähän voi tuoda myös suojaa, mahdollisuuden kätkeytyä. Harjoittelin pimeässä oloa.

Pelon tehtävänä on mielestäni saada ihminen varuilleen, jotta hän pystyisi toimimaan mahdollisimman turvallisella tavalla. Järjettömistä ja liikaa rajoittavista peloista kannattaa päästää irti, riittää kun on valppaana joissakin tilanteissa eli tilanteen tasalla. 

Esim. minä en ymmärrä miksi jotkut juovat itsensä humalaan. Humalatilassa voi sattua vaikka mitä ja sitä olisi aiheellista pelätä. Samat ihmiset voivat olla kovin pelokkaita muuten, mutta miksi he eivät koskaan näe ongelmaksi humalajuomisensa mahdollisia ikäviä seurauksia?

Mä olin myös lapsena tuollainen pelon kanssa järkeilijä, että eihän pimeää voi pelätä, kun se on vain valoisuutta ilman lamppua jne, mutta aikuisena pelko on ollut vaikeampia asioita. Sellaisia, mitä häpeää, kuten epäonnistuminen ja vastuu jos jokin ei onnistu ja jotenkin ne kietoutuivat mun persoonaan määrittäen sitten sitä. Enkä tajunnut tätä!

ap

"Pelon tehtävänä on mielestäni saada ihminen varuilleen, jotta hän pystyisi toimimaan mahdollisimman turvallisella tavalla."

Tämä on hienosti kiteytetty. Mulla ei ollut yhdessä vaiheessa sitä turvaa, mitä ihminen tarvitsee uskaltaakseen, joten meni koko rohkeus pesuveden mukana, kun musta tuli varovainen, kun en ollut enää lapsuuden suojassa. Mutta juuri noinkin mä ajattelen, eikä tarkoitus ole koskaan tehdä päättömyyksiä. Muttei olla siksi tekemättäkään, että pelko hallitisis mua. Nyt se on hallinnut. Ihan kuin äitini hallitsi mua pienenä, by the way.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on äitihullu tullut käsittelemään äitisuhdettaan. Miten jaksat tuota samaa, en ymmärrä.

Ai miten jaksan? Vapaus on sen arvoista. Mun äitini ei tuu mua rajoittamaan yhtään kauempaa kuin mahdollista.

ap

Aika pitkään on rajoittanut. Koita jo ymmärtää että et ole enää riippuvainen äidistäsi ja hänen mielipiteistään. Voisi helpottaa oloasi. Joko olet palannut kotiisi?

Ennemminkin voidaan siis tosiaan sanoa, että äitini hallitsi minua. Mikä vitun riippuvainen? En mä ole mun äidistäni riippuvainen, haluan eroon hänestä, eli pelosta hallitsemasta mua.

ap

Minusta vanhempien hallinta lapsiinsa on pelottavaa.

ap

Ootko sä jossain hoidossa vai missä asut?

Joissakin tilanteissa tulee väkisinkin epäonnistumisen pelko, mutta sitten toisaalta taas tosipaikan tullen voi löytää itsestään yllättäviäkin voimavaroja.  Valmistautuminen auttaa. Jotkut ovat parhaimmillaan kriisitilanteissa, minäkin tosipaikan tullen. Silloin ei voi muuta kuin yrittää onnistua, ei epäonnistua. Miten toimit vaaratilanteessa?

Entä kun päällä on flow? Kunpa vain useammin pääsisi flow-tilaan. Tässä auttanee, kun tekee enemmän sitä, mistä oikeasti itse on kiinnostunut. Aivoni kertovat, että hyvällä flowlla saan jonkin jutun juuri ja juuri ajoissa valmiiksi. Olen viimehetken suoriutuja, mutta olen opetellut myös varautumista etukäteen.  Välillä on aloittamisen vaikeutta, vaikka vauhtiin päästyäni pitäisinkin siitä mitä teen. Välillä taas kun täytyy suoriutua ei niin mieluisista tehtävistä, joiden aloittamista tahtoisin lykätä ikuisuuden verran.

Nyt pitäisi siivota. Ikävää....

43.

Varmaan sitäkin sai nuorena aikuisena hävetä, että äiti hallitsee minua. Siksi sitä häpeää ei voinut käsitellä. Eikä ekan vitun terapeutti kyennyt auttamaan. Äitini hallitsi minua koska hän on ylivoimakas persoona ja käytti narsistisia tekniikoita murtaakseen minut ja vastarintani ja hallitsi pelolla. Muuten mukava ihminen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ootko sä jossain hoidossa vai missä asut?

Mitähän hoitoa jossain hoitopaikassa siihen tarttis, että äitini halitsi minua? 😀

ap

Jos ihmisille kertoo asioita joilla sairas äiti hallitsee, niin vittupäät sanoo, että sä olet heikko. Ja syy nähdään vain hallittavassa. Vittu haistakaa paska, jotka olette nähneet mut heikkona siksi. En ole.

ap

Ei taida ap auttaa muu, kuin ottaa etäisyyttä äitiisi sen verran, että pystyt rakentamaan minuuttasi. Voisit opetella olemaan kantamatta vihan, katkeruuden tai muita negatiivisia tunteita tekemällä sellaisia asioita, joista itse oikeasti pidät. Oletko jo löytänyt vihasi? Minä huomasin, että lapsena minulla ei ollut oikeutta vihata. Opin vihaamaan hallitusti sitten aikuisena, käsittelemään siis vihani myös pois.

Vierailija kirjoitti:

Ei taida ap auttaa muu, kuin ottaa etäisyyttä äitiisi sen verran, että pystyt rakentamaan minuuttasi. Voisit opetella olemaan kantamatta vihan, katkeruuden tai muita negatiivisia tunteita tekemällä sellaisia asioita, joista itse oikeasti pidät. Oletko jo löytänyt vihasi? Minä huomasin, että lapsena minulla ei ollut oikeutta vihata. Opin vihaamaan hallitusti sitten aikuisena, käsittelemään siis vihani myös pois.

I se etäisyys mitään auttanut. Tarttin oikeanlaista terapiaa ja tukea. Viha on näpeissä kyllä, mutta se ei ole auttanut pelon löytymiseen. Ehkä ei tosiaan.

ap

Minä löysin ensiksi pelon ja käsittelin sen ja vasta myöhemmin, kun nautin vastuullisesti nuoruudestani, vapaana vanhempieni asettamista kahleista, itse itsestäni huolta pitäen, löysin vihantunteeni. Löysin ne, kun huomasin, että yksi ihminen yritti käyttää minua hyväksi. Tajusin, että joudun puolustamaan itseäni ja rajojasi, joita oli hämärretty, kun olin ollut lapsi. Ruokin vihaani sen verran, että löysin voimani.

Kuinka vanha ap olet noin suurinpiirtein? Mitä ajattelit tehdä seuraavan vuoden tai viiden vuoden aikana?

53.

Vierailija kirjoitti:

Ei, minun ahdistukseni oli ahdistusta, olen kokenut myös pelkoa ja se on aivan eri tunne. Masennus oli eniten tunteettomuutta ja paniikki paniikkia.

Sori kun päsmäröin tässä, mutta mielestäni kuvaat juuri tilannetta jossa todellinen tunne-elämä on vielä ainakin osittain piilossa. Kirjoitat että masennus on tunteettomuutta, eli tuossa itsekin annat vihjeen että masennus on ottanut haltuun tilan niiltä oikeilta tunteiltasi. Oman kokemukseni perusteella antaisin vinkin että asettuisit joskus masentuneena kuulostelemaan itseäsi, että onko jokin epäoikeudenmukaisuuden tai vihan tunne, jota et syystä tai toisesta voi itsellesi tunnustaa. Tunne ei ole koskaan väärä tai väärässä, teko voi olla väärä. Ja mitä tulee siihen että ahdistus ja pelko ovat eri tunteita, niin tavallaan kyllä, mutta voit elämässäsi kokea sekä oikeaa ja todellisuuteen perustuvaa pelkoa että ahdistukseksi muuntunutta traumaperäistä pelkoa, jota systeemisi ei salli sinun tunnistaa ja tunnustaa. Kaikki pelko ei siis muunnu ahdistukseksi, tai mikään muukaan tunne kokonaan, muutenhan emme voisi edes tietää mitä tunteet ovat. Itsekin erosin miehestäni ja se oli minulle siihen aikaan sillä lailla "positiivinen" kokemus, että pääsin kerrankin tuntemaan ahdistuspuuron sijaan "normaaleja" tunteita. Siis sellaisia joihin oli järkevä ja nykyhetkessä oleva syy, ja jotka toimivat niinkuin pitää. Se tuntui omalla tavallaan todella hyvältä, vaikka tunteet olivatkin raskaita. Suru, pettymys, tms. Ahdistukseksi muuntuvat tunteet ovat toista perua, lapsuuden kaikuja ja traumareaktioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on äitihullu tullut käsittelemään äitisuhdettaan. Miten jaksat tuota samaa, en ymmärrä.

Ai miten jaksan? Vapaus on sen arvoista. Mun äitini ei tuu mua rajoittamaan yhtään kauempaa kuin mahdollista.

ap

Aika pitkään on rajoittanut. Koita jo ymmärtää että et ole enää riippuvainen äidistäsi ja hänen mielipiteistään. Voisi helpottaa oloasi. Joko olet palannut kotiisi?

Ennemminkin voidaan siis tosiaan sanoa, että äitini hallitsi minua. Mikä vitun riippuvainen? En mä ole mun äidistäni riippuvainen, haluan eroon hänestä, eli pelosta hallitsemasta mua.

ap

Sivusta, olet äidistäsi isosti riippuvainen. Henkisesti hänessä ihan kiinni. Vointiisi tulee iso hyppäys parempaan sitten kun ymmärrät että sun täyty irroittautua äidistäsi ja ettei paranemisella ole mitään tekemistä nykyhetken äitisi kanssa, voit parantua vaikka äitisi kuolisi etkä koskaan enää keskustelisi hänen kanssaan jne. 

Sanotaan, että kaikki negatiiviset tunteet juontuvat pelosta. Kaikkien negatiivisten tunteiden takana on pelko.

Minä kärsin sekamuotoisesta masennus ahdistus, paniikkioireista ainakin 8 vuoden ajan. Äitisuhteeni oli sairas ja lapsuuteni täysin turvaton. Ajattelin että minulla ei ole toivoa. Kävin psykoterapiassa ja muissa terapioissa puhumassa noin 4 vuotta. Silti oireet jatkuivat. 

Ystäväni vinkkasi minulle Psykodraamasta. En tiennyt koko metodista mitään mutta ajattelin kokeilla. Hain sitä kuntoutuksena kelan kautta. Se oli huikea matka itseen. Pelot herätettiin täysillä pintaan käsiteltäviksi.

En tiennyt että olen niin täynnä vihaa. Hakkasin draamassa puupölkkyä sanomalehtirullalla sokean raivon vallassa. Aloin parantua! Vihdoin löysin oikean avaimen.

Nyt elän hyvää elämää. Olen päässyt tuskistani. Olen tasapainoinen ja onnellinen. Välillä pitää nipistää itseään että onko tämä totta. Psykodraamasta on nyt 15 vuotta aikaa.

Tutustukaa menetelmään.

Vierailija kirjoitti:

Minä kärsin sekamuotoisesta masennus ahdistus, paniikkioireista ainakin 8 vuoden ajan. Äitisuhteeni oli sairas ja lapsuuteni täysin turvaton. Ajattelin että minulla ei ole toivoa. Kävin psykoterapiassa ja muissa terapioissa puhumassa noin 4 vuotta. Silti oireet jatkuivat. 

Ystäväni vinkkasi minulle Psykodraamasta. En tiennyt koko metodista mitään mutta ajattelin kokeilla. Hain sitä kuntoutuksena kelan kautta. Se oli huikea matka itseen. Pelot herätettiin täysillä pintaan käsiteltäviksi.

En tiennyt että olen niin täynnä vihaa. Hakkasin draamassa puupölkkyä sanomalehtirullalla sokean raivon vallassa. Aloin parantua! Vihdoin löysin oikean avaimen.

Nyt elän hyvää elämää. Olen päässyt tuskistani. Olen tasapainoinen ja onnellinen. Välillä pitää nipistää itseään että onko tämä totta. Psykodraamasta on nyt 15 vuotta aikaa.

Tutustukaa menetelmään.

Kiinnostavaa. Sama kokemus mulla ettei mulla ollut vuosikymmeniin mitään tietoa vihastani. Päin vastoin olin sitä mieltä että olen oikein erityisen lempeä ihminen joka ei vain tunne vihaa tai kiukkua mistään.  Minä löysin sen sillä lailla että tein jostain masennuksen itsehoito-oppaasta rentoutusharjoituksen, jossa ensin rentouduttiin, ja sitten piti kuulostella että onko kropassa jokin kohta joka tuntuu erilaiselta, ja totesin että kyllä, kurkku on tosiaan vähän outo, sitä niin kuin kuristaa. Sitten piti miettiä että voisiko kurkussa olla jokin tunne jumissa ja sieltä se viha sitten vain vyöryi tietoisuuteeni. Sen jälkeen pidin pari vuotta aina ennen nukkumaanmenoa vihavartin. Asetuin rennosti makaamaan ja annoin vihan tulla. En ajatellut mistä se johtuu tai keneen se kohdistuu, vihasin vain. Paradoksaalista kyllä tämä helpotti päivästä irti päästämistä ja nukahtamista. Pari vuotta tuota kesti ja sitten en kokenut sille enää tarvetta. Viha otti elämässä sen paikan joka sille kuuluu, eli suutun kun minua kohtaan tehdään väärin tai yritetään jyrätä. Niinkuin pitää ollakin, viha on ihmisen apulainen jonka avulla asetetaan rajat, eikä vihollinen.