Olen aivan loppu lapsiperhearkeen

Minulla on tällä hetkellä 7, 2 ja 7,5kk ikäiset lapset. Olen aivan loppu. Esikoisella on koulun kanssa runsaasti vaikeuksia. Kaikki unohtuu, ja opettajan puhe sorisee korvasta sisään ja toisesta ulos. Jatkuva unohtelu saattaa minut hermoromahduksen partaalle. Muutenkin on vaikeuksia, lukeminen takkuaa, (ei vieläkään osaa lukea, vain tavut onnistuu) matikassakin vaikeuksia. Tee yhdessä läksyjä. Opetelkaa kotona. Ole vieressä kun lapsi tekee tehtäviä. Lapseni koulussa on ykkösluokkia A, B, C, D ja erityisluokka E. Lapseni oppisi parhaiten pienessä max. 5 henkeä ryhmässä, mutta tukiopetusryhmässä on 13 henkeä... Opettaja lähettää usein luokan häiriköt tunnilta pois tukiopetusryhmään, joka ei ainakaan edistä oppimista. Lisäksi tytärtäni nolottaa lähteä pois kavereiden luota häirikköpoikien kanssa pois tunnilta, joten hän usein jättäytyy pois tukiopetuksesta. Erityisopettaja on lepsu ja kiltti ope, ja tukiopetuksessa on jatkuva melu ja hälinä. Lisäksi tukiopetuksessa käyvistä käytetään halventavaa nimitystä "tukarit", ja opettajakin saattaa sanoa: Ja tukarit lähtee sit Elisan kanssa alakertaan....
Koulun mielestä liioittelemme asiaa. Hoidan vauvaa ja taaperoa kotona, mutta kaksvee käy kerhossa 2 päivää viikossa. Paha uhma on iskenyt päälle. Joka asiasta täytyy olla eri mieltä. Kamala raivokohtaus iskee päälle. Lyö, potkii, puree, huutaa, itkee ja hakkaa päätään lattiaan. Kaikki kasvatusniksit on kokeiltu. Kohtauksia päivässä vähintään 1. Pahimpina päivinä jopa 5. On myös alkanut karkailla pihalla ja sisällä (toisiin huoneisiin) Olen niin loppu jatkuvaan komentamiseen ja tarrataulukoiden täyttelyyn.
Vauva on itkuinen ja rauhaton, uni katkonaista. Tällä hetkellä kiinteistä ravinnoista sopii vain päärynä ja aprikoosi soseina. Imettäjänä minulle sopii ruuaksi vain kyseiset soseet, makaroni ja avokado ja vadelmat+mustikat. Yritän yksinhuoltajana olla kiva vanhempi, mutta varsinkin arki-iltoina huomaan rääkyväni ja raivoavani lapsille. Koetan saada hyvät kasvatustavat, mutta huomaan hyviä hetkiä vain viikonloppuisin. Joskus sulkeudun vessaan olemaan minuutin yksikseni, muuta omaa aikaa minulla ei ole. Joka paikasta satelee ohjeita. Olen puolen vuoden aikana useasti harkinnut laittavan lapseni huostaan. Vertaistukea?