Miten parin lapsen äidille voi sanoa...

Miinuksesta päätellen hirviön pitää antaa vain huutaa....?

Sanot vaan suoraan! Eihän noin voi käyttäytyä!

Tuskin näkee tai tajuaa omaa käytöstään.

Minkä ikäisistä lapsista on kyse?

Oma äitini yllätti minut ollessani jo aikuinen puhumalla rankasta pikkulapsiajastaan (hänellä oli pikkuveljen syntymän jälkeen synnytyksenjälkeinen masennus, ja hän oli muutenkin lujilla, kun pyöritti käytännössä yksin arkea). Hän pahoitteli sitä, miten kamala oli meille silloin, ja miten kamalia asioita huusi suuttuessaan. Olin aivan huuli pyöreänä, koska en muista mitään tuollaista. Hän oli miltei kyynelsilmin, kun vakuuttelin, ettei meillä lapsilla ole mitään tuollaisia traumoja. Muistan aivan normaalin lapsuuden, äiti oli aivan mahtava ja normaali äiti - toki joskus suuttuessaan huusi, mutta myös halasi paljon ja sanoi kauniita asioita.

En tietenkään väitä, että ylläolevan perusteella tarpeeksi pienille lapsille saisi olla kuinka kamala tahansa, enkä voi tietenkään varmuudella sanoa, etteivätkö nuo varhaislapsuuden kokemukset olisi jo voineet vaikuttaa kehitykseeni. Täyspäinen ihminen minusta tuli, pärjään oikein hyvin elämässä. Kuitenkin huomauttaisin, että tilanne voi parantua huomattavasti paineen hellittäessä ja lasten kasvaessa. Jos kyse on kovin pienistä lapsista, sekaantuisin asiaan ilmaisemalla huoleni tuon äidin jaksamisesta. Ehkä hän ymmärtäisi myös vihjeet, jos mainitsisi huomanneensa, että hänellä on pinna kireällä. Tuskin hän on ylpeä huutamisistaan.

Ja ap tietysti lapseton..? Mites se vanha sanonta menee "nehän ne on parhaita lapsen kasvattajia kellä ei itellänsä ole"...

Varmasti kaikilla menee joskus hermo lasten kanssa ja tulee taannuttua ja karjuttua, eriasia tietysti jos menee homma fyysiseksi. Itse muistan myös lapsettomana kauhistelleeni naapuri kämpästä kuuluvaa rähinää lapsille, nyt olen itse kolmen lapsen äiti ja kyllä välillä saa kiljua kurkku karheana, sitten kuitenkin pitää muistaa aina halia ja sopia ja olen itsekkin useamman kerran pyytänyt lapsilta anteeksi karjumisia.

Voihan se olla että kaverisi on koko aamun kieltänyt kymmeniä kertoja lapsia samasta asiasta ja juuri kun tulet kylään niin hän on jo niin loppuunsa ärsytetty että sinusta tuntuu että hän rähjää pikkujutusta suhteettomasti.

Itse en ainakaan menisi sanomaan mitään jos lapsista kuitenkin huolehditaan hyvin ja heillä muuten "normaalin oloinen" suhde etteivät esim. pelkää äitiään. Ehkä jollekkin tosi läheiselle voisi vähä tyyliin vitsaillen heittää tälläisen raivoomisen jälkeen jotain että "minäkin säikähdin sua, ootko kenties vähä väsynyt?..

Huudat kerran äidille samalla tavalla. Sen jälkeen keskustelette asiasta.

Velvollisuutesi on sanoa että tuollainen systemaattinen kiljuminen ja huutaminen on väärin lapsia kohtaan. Se on henkistä väkivaltaa ja ko. äiti käyttää törkeästi asemaansa hyväksi tuolla tavalla käyttäytyessään. Aivan törkeää.

Hyi mitä kommentteja täällä on, puolustelette tuon naisen käytöstä väsymyksellä ja plääplää....lapsi on lapsi ja aikuinen on aikuinen, aikuisella on AINA vastuu.

Nauhotat tunnin tuota rääkymistä ja soitat sen tuolle räyhääjälle.

Vierailija kirjoitti:

Hyi mitä kommentteja täällä on, puolustelette tuon naisen käytöstä väsymyksellä ja plääplää....lapsi on lapsi ja aikuinen on aikuinen, aikuisella on AINA vastuu.

Tarkoitus ei ole puolustella tai antaa hyväksyntää ja siunausta. Fakta nyt vaan on se, että useimmat vanhemmat pääsevät sekopäisestä kiljumisesta eroon lasten ohitettua uhmaiän. 3-vuotiaalle karjuvia vanhempia on paljon enemmän kuin 10-vuotiaille karjuvia, ja usein jokaisen vanhemman henkilökohtaiset pohjanoteeraukset tapahtuvat ensimmäisten ikävuosien aikana. Se ei ole oikea tapa toimia, se ei ole oikein lasta kohtaan, mutta ongelma on harvoin vakava, ja usein korjaantuu lapsen iän ja vanhemman kokemuksen myötä itsestään. Joukossa on toki aina niitä 10-vuotiaallekin karjuvia, mutta ehdoton vähemmistö.

Vierailija kirjoitti:

Velvollisuutesi on sanoa että tuollainen systemaattinen kiljuminen ja huutaminen on väärin lapsia kohtaan. Se on henkistä väkivaltaa ja ko. äiti käyttää törkeästi asemaansa hyväksi tuolla tavalla käyttäytyessään. Aivan törkeää.

Systemaattinen kiljuminen? eikös ap tuntunut vierailevan tämän mamman luona vain noin kerran kuussa.. ainainen huutaminen on kyllä pahaksi lapselle siitä olen samaa mieltä, joskus hermostuminen (huutaminen) inhimillistä. Tosin vaikka itse olen tämmöinen perse läpi äiti että aina silloin tällöin ärähdän lapsilleni, en kyllä yleensä tätä vieraiden edessä tee. Ja mielestäni ei lapsia vauriota vaikka aikuisella joskus hermo palaisi ja ääni kohoaisi, mutta tilanne hyvä käydä jälkeenpäin läpi ja kertoa miksi huusi ja pyytää anteeksi.

Alapeukuttakoot te supervanhemmat jotka eivät ikinä lapsillensa huuda!

Vierailija kirjoitti:

Systemaattinen kiljuminen? eikös ap tuntunut vierailevan tämän mamman luona vain noin kerran kuussa.. ainainen huutaminen on kyllä pahaksi lapselle siitä olen samaa mieltä, joskus hermostuminen (huutaminen) inhimillistä. Tosin vaikka itse olen tämmöinen perse läpi äiti että aina silloin tällöin ärähdän lapsilleni, en kyllä yleensä tätä vieraiden edessä tee. Ja mielestäni ei lapsia vauriota vaikka aikuisella joskus hermo palaisi ja ääni kohoaisi, mutta tilanne hyvä käydä jälkeenpäin läpi ja kertoa miksi huusi ja pyytää anteeksi.

Alapeukuttakoot te supervanhemmat jotka eivät ikinä lapsillensa huuda!

Vooi mikä uhri siellä, kääntelemällä ja vääntelemällä OIKEUTAT itsellesi tuollaisen kuvailemasi persläpikäytöksen. Ei tarvitse olla mikään "supervanhempi" jotta osaa hillitä itsensä.

Onhan se väärin, mutta mutta mutta mutta...selkärangattomalla löytyy selitys jokaikinen kerta. Surullista.

Entäs jos kysyisit, että onko kaikki hyvin ja kertoisit, että olet huomannut hänen huutavan herkästi ja olevan stressaantunut. Välittäen siis. Ei ole ihan ok, että lapselle huudetaan kuinka kamala hän on.

Miten tilanne eteni huutamisen jälkeen? Pyysikö äiti lapsilta anteeksi?

kirjoitti:

Ja ap tietysti lapseton..? Mites se vanha sanonta menee "nehän ne on parhaita lapsen kasvattajia kellä ei itellänsä ole"...

Varmasti kaikilla menee joskus hermo lasten kanssa ja tulee taannuttua ja karjuttua, eriasia tietysti jos menee homma fyysiseksi. Itse muistan myös lapsettomana kauhistelleeni naapuri kämpästä kuuluvaa rähinää lapsille, nyt olen itse kolmen lapsen äiti ja kyllä välillä saa kiljua kurkku karheana, sitten kuitenkin pitää muistaa aina halia ja sopia ja olen itsekkin useamman kerran pyytänyt lapsilta anteeksi karjumisia.

Voihan se olla että kaverisi on koko aamun kieltänyt kymmeniä kertoja lapsia samasta asiasta ja juuri kun tulet kylään niin hän on jo niin loppuunsa ärsytetty että sinusta tuntuu että hän rähjää pikkujutusta suhteettomasti.

Itse en ainakaan menisi sanomaan mitään jos lapsista kuitenkin huolehditaan hyvin ja heillä muuten "normaalin oloinen" suhde etteivät esim. pelkää äitiään. Ehkä jollekkin tosi läheiselle voisi vähä tyyliin vitsaillen heittää tälläisen raivoomisen jälkeen jotain että "minäkin säikähdin sua, ootko kenties vähä väsynyt?..

Mä olen itse viime aikoina ollut kireä ja kiukkuinen lapsille, enkä ajatuksena hyväksy millään tavalla sitä että se purettaisiin lapsiin. Se jättää negatiivisen kokemuksen omasta itsestä.

Mun mielestä omaa huutamista ei vain saisi hyväksyä. Mä hain apua kotipalvelusta ja sain sitä, samalla tutustuin kirjallisuuteen ja sain paljon vinkkejä ja ennen kaikkea tietoja lapsen kehityksestä. Aika moni täällä pitää huutamista normaalina.

Huono äiti ja kasvattaja joka ei huutamatta pärjää. Terveisin äiti itsekin. Olen perheestä jossa oli 4 poikaa ja 6 tyttöä, meille ei huudettu koskaan eikä lyöty. Äiti oli kotiäiti ja ihmeellisesti jaksoi hillitä itsensä ja kauniisti puhumalla selvittää vaikeammin tilanteet.

Panet sitä kerran kunnolla ja sanot, että nyt se vitun pää kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Huono äiti ja kasvattaja joka ei huutamatta pärjää. Terveisin äiti itsekin. Olen perheestä jossa oli 4 poikaa ja 6 tyttöä, meille ei huudettu koskaan eikä lyöty. Äiti oli kotiäiti ja ihmeellisesti jaksoi hillitä itsensä ja kauniisti puhumalla selvittää vaikeammin tilanteet.

Surkealta kasvattajalta kuulostat kyllä jos et huutamatta pysty olla. Hankkisit lasten sijaan jonkun harrastuksen johon purat paskamaisuutesi.

Kivitetäänkö laulaja anna puu? Hän vähä aikaa sitten jossain haastattelussa kertoi tulleensa the voice of finlandin kuvauksiin ääni käheänä kun oli huutanut tyttärelleen.

Jos vieraiden läsnä ollessa karjuu, äiti varmaan karjuu aika systemaattisesti. Se on niin tavallista käytöstä, ettei sitä tarvitse edes peitellä.

Juttele, mutta kannattaa lähteä sitä äidin jaksamislähtökohdasta kuten joku edellä mainitsi. Voi olla hedelmällisempää niin.

Jos äiti suorittaa äitiyttä niin lapset tapaavat rikkoa sen illuusion ja se jurppii. Lapsia olisi hyvä moiselta suojella.