Tuliko sinusta ateisti pitkän älyllisen pohdiskelun päätteeksi

Synnyin ateistina ja sellaisena jatkoin elämääni.

Olen aina ollut ateisti. Jo lapsena jolloin en edes ajatellut asiaa sen tarkemmin ja kävin esim. seurakunnan kerhoissa ja leireillä muista etten uskonut Jumalaan. 

Laumasielut tapakristityt kastavat lapsensa koska haluavat lapsillensa kauniin rituaalin ja koska tulivat itsekin kastetuiksi. Edistystä että tämä tapa on koko ajan vähenemässä.

En ole käynyt uskonnon ja henkiolentoihin uskomisen tiimoilta minkäänlaisia älyllisiä pohdintoja. En myöskään koe olevani ateisti, mutta minä en yksinkertaisesti usko sellaiseen mihin en usko. Minun on täysin mahdotonta alkaa uskovaksi, koska en usko mihinkään maailman monista jumalista tai jumaltaruista. Jumala on minulle samanlainen mielikuvituksen tuote kuin vaikka hammaskeiju.

Eka olin tulla kunnolla uskoon, mutta sitten se kääntyikin ateismin puolelle 14-vuotiaana rippikoulua suorittaessa vuonna 1997.

Ateistit luulevat itsestään ihan liikoja. Vaikuttavat typeriltä. Ei ateistiksi tulemiseen vaadita mitään ajattelua, vaan muodin mukana menemistä.

Terveisin agnostikko

Uskotko vain yhteen jumalaan? Kuinka monta jumalaa kiellät? Mitä tiedät muista jumalista, ota vähän selvää niistäkin, auttaa toivottavasti ymmärtämään miksi joku uskoo ja toinen ei.

Minä en usko niistä ainoaankaan, aikuisena luultavasti ymmärrät miksi.

Yliopistossa ei tule ateistiksi. Siellä opiskellaan. En tullut uskonnollisesti miksikään, vaan se on eri polku.

Luulisin, että nykypäivänä Suomessa uskoontuleminen tapahtuu keskimäärin suuremman älyllisen pohdiskelun päätteeksi kuin ateistiksi ryhtyminen. Tämä johtuu siitä, että elämme jo valmiiksi hyvin humanistisessa, sekulaarissa ja uskonnottomassa ympäristössä, joten uskonnottomuus tulee vähän jokaiselle ikäänkuin äidinmaidossa.

Kasvoin ateistiperheessä missä uskovia ja uskontoja halveksittiin avoimesti. Tieni eteni ensin ateismista uskoon,nykyään olen agnostikko. Ja kyllä,olen varmasti pohtinut asiaa enemmän kuin moni.

Vierailija kirjoitti:

Ateistit luulevat itsestään ihan liikoja. Vaikuttavat typeriltä. Ei ateistiksi tulemiseen vaadita mitään ajattelua, vaan muodin mukana menemistä.

Terveisin agnostikko

Kaikki ovat agnostikkoja, halusivat tai eivät. Eihän kukaan ei voi oikeasti tietää, onko jumalia olemassa vai ei - mielipide perustuu tuntemukseen, joka taas kullakin perustuu erinäisiin asioihin. En minä ateistina ainakaan ole mikään kieltämään sitä faktaa, että emme voi tietää, onko jumalia, vaikka minusta tuntuu siltä, että niitä ei ole.

Olin joku 11 v tai 12 v kun en mitenkään voinut käsittää että joku poloinen joka on sattunut syntymään johonkin muuhun maahan kuin Suomeen - Intiaan Kiinaan tms joutuisi helvettiin vääräuskoisuuden takia vaikka ei olisi koskaan kuullut juuri meidän jumalasta.

Sitä ei kukaan koskaan pystynyt mulle selittämään niin että olisin tajunnut sen - joten olen siitä asti ollut ateisti. Kirkosta erosin vasta aikuisena.

Vierailija kirjoitti:

Olin joku 11 v tai 12 v kun en mitenkään voinut käsittää että joku poloinen joka on sattunut syntymään johonkin muuhun maahan kuin Suomeen - Intiaan Kiinaan tms joutuisi helvettiin vääräuskoisuuden takia vaikka ei olisi koskaan kuullut juuri meidän jumalasta.

Sitä ei kukaan koskaan pystynyt mulle selittämään niin että olisin tajunnut sen - joten olen siitä asti ollut ateisti. Kirkosta erosin vasta aikuisena.

Se on jotenkin jännä, että nykypäivän Suomessa joku vielä kokee uskostaluopumisen jonain suurempana henkisenä kokemuksena. Itse olen ollut aina uskonnoton, ja olen luullut, että lähes kaikki sotien jälkeen syntyneet kantasuomalaiset ihmiset olisivat sellaisia. 

Kyllähän vanhempani ja minä kuulemme kirkkoon , mutta koskaan kodissamme ei ole käsitelty mitään uskonasioita ja Jumalaa. Itseasiassa olen luullut, että hyvin harva "kristitty" lapsi edes tietää käytännössä yhtikäs mitään omasta uskonnostaan. Ainoastaan isovanhempani (joista 3/4 on kuollut tähän päivään mennessä) olivat/ovat uskovaisia.

Tästä syystä en oikein ymmärrä joidenkin (uus-)ateistien jatkuvaa kiihkoilua siitä, miten "uskonnot on peestä", "Jumala on mielikuvitusolento" jne. Okei, onhan nykypäivänäkin vielä maailmassa paljon kiihkouskovaisia, jotka saattavat uhata "edistystä", mutta onko heitä esim. suomalaisissa juurikaan? En pidä sitten esim. Päivi Räsästä tai Timo Soinia minään kiihkouskovaisena.

Olen ollut ateisti pikkulapsesta saakka. En voi varmuudella muistaa olenko joskus kolmevuotiaana uskonut Jumalaan, kun sitä minulle päiväkerhossa tuputettiin, mutta viimeistään esikouluikäisestä asti en ole siihen uskonut. Itse asiassa pienenä luulin että koko kristinusko ja Jumala on samanlainen satu, jota lapsille leikillään kerrotaan, kuin joulupukkikin, ja jonka jokainen lapsi lopulta tajuaa huuhaaksi isoksi kasvettuaan. Muistan kuinka suuri shokki se minulle oli, kun kouluun mentyäni tajusin että jopa jotkut aikuiset ihan oikeasti uskovat siihen.

Ihminen, jonka älykkyys toimii sillä tasolla että ymmärtää abstraktioita ja kykenee erottamaan loogisesti validin ja ei-validin argumentin toisistaan, on automaattisesti ateisti.

Uskonnollisuus, kuten myös agnostismi, vaatii sen että ihminen uskoo loogisesti mahdottoman olevan edes jossain mahdollisessa maailmassa tosi, ja rationaalisen ihmisen on taas mahdotonta siihen uskoa. Rationaalisuus sulkee siis pois mahdollisuuden pitää jumalan olemassaoloa mitenkään mahdollisena.

Ympäristöllä oli varmasti iso merkitys. En onnekseni ole uskonnollisesta perheestä, vaikka vanhempani ja sisarukseni ovat tapakristittyjä. Aikansa kun kuuntelee näitä tuntemiensa ihmisten "se oli Jumalan tahto" perusteluita tai jonkun toisen uskonnon edustajan vakaata uskoa siihen, että asumalla luolassa yksin saavuttaa, siis ilman kontaktia muihin, jotenkin korkeamman valaistumisen tason. Tähän päälle sitten nämä normaalit luomiskertomukset, vetten päällä kävelyt, sielujen vaelluksen, reinkarnaatiot tai muut henkien teleporttaamiset, joita aikuiset ihmiset vakavissaan kuvittelevat tunnistavansa...

... jäi ateismi oikeastaan ainoaksi järjettömäksi vaihtoehdoksi. Eli ei se sen kummempia perusteluita kaipaa. Iän myötä olen oppinut, että varsinkaan ei kannata uskonnollisen ihmisen kanssa juuttua keskustelemaan siitä, että nyt pitäisi todistaa hänen mielikuvituksensa harhaksi. Siis todistaa, että jotakin ei ole olemassa, kun yleensä on tapana todistaa se mitä on olemassa. Interwebissä voi vähän vielä ilmaista mielipiteitään siinä toivossa, että joku ottaa niistä onkeensa, mutta odotukset ovat matalalla sen suhteen.

Mulle usko on nimen omaan henkilökohtaisen uskon asia. Tutkiskelin mieltäni ja totesin, että en löydä sieltä minkäänlaista uskoa mihinkään jumalaan, korkeampaan voimaan tai johdatukseen, henkiin, enkeleihin, demoneihin... En koe tarvetta järkeillä jumalan olemassaoloa tai -olemattomuutta, kun usko puutuu niin se puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Käännyin satanismiin kaikkien ilkeiden uskovaisten takia.

Ovatko satanistit erityisen lämpimiä ihmisiä, koska antavat luvan tehdä mitä vain ilman omantunnontuskia? Uskossahan ei ole ensisijaisesti kyse uskojista vaan uskon kohteesta.