Lue keskustelun säännöt.
Onko psyykkisesti mahdollista olla samaan aikaan sinnikäs ja yritteliäs mutta olla kärsimättä stressistä ja ahdistuksesta?
24.11.2017 |
Koen omalla kohdallani että jos suhtaudun asioihin liikaa "tahdon voimalla", niin jotenkin automaattisesti samalla stressaannun voimakkaasti. Onko mitenkään mahdollista oppia suhtautumaan asioihin intohimolla ja sinnikkyydellä mutta kuitenkin olla sitten stressaantumatta? Toisaalta välillä koen että jos en stressaa yhtään, en saa mitään aikaiseksi, joten on ikäänkuin pakko stressata välillä.
Kommentit (26)
varmaan joo jos saa vetää lääkkeitä samalla??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti. Stressin tunne on negatiivinen tunne ja syö energiaasi. Saat paljon enemmän aikaan kun et koe stressiä.
Rikastumisessa tärkein tunteellinen puute on empatiassa.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai on. Stressi ja ahdistus kertoo pelosta tai riittämättömyyden tunteista, tms. Miksi sellaista pitäisi kokea?
Psyykkeeni toimii niin melko automaattisesti. Olen ilmeisesti stressiherkkä. Joudun usein rauhoittamaan itseäni senkin kustannuksella että en ehkä sitten ole niin aikaansaava. Terv. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai on. Stressi ja ahdistus kertoo pelosta tai riittämättömyyden tunteista, tms. Miksi sellaista pitäisi kokea?
Psyykkeeni toimii niin melko automaattisesti. Olen ilmeisesti stressiherkkä. Joudun usein rauhoittamaan itseäni senkin kustannuksella että en ehkä sitten ole niin aikaansaava. Terv. ap
Siis onko niin, että sinun pitää ahdistua => ahdistus on aina pelkoa => pelko saa sinut toimimaan?
On myös mahdollista toimia sen takia, että HALUAA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla stressin määrä työssä on vähentynyt kokemuksen ja varmuuden lisääntymisen myötä. Olen opettaja. Urani alussa saatoin yöt miettiä jotain yksittäistä arvosanaa tai kasvatuskeskustelua. Nykyään pystyn paremmin erottamaan työn ja vapaa-ajan, eivätkä työasiat pyöri mielessä koko ajan, vaikka vastuu onkin suuri ja päivät pitkiä.
Hyvä kysymys.
Varmaan se lisää ahdistusta.
Millaisia rentoutumiskeinoja käytät?
Syvään hengittäminen on yksinkertaisin mut hyvä keino.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tietenkin. Tsekkaa vaikka Richard Branson.
Minä luulen että kaikille ihmisille ei ole. Mutta sitä stressiä voi oppia sietämään.
Itse olen myös tuollainen, että en saa ilman stressiä aikaiseksi yhtään mitään. Hommat töissäkin saan aloitettua vasta pitkän vitkuttelun jälkeen (jonka aikana käytän päivät esim. täällä kirjoitteluun), sitten kun deadline-paine luo tarpeeksi painetta päälle. Ahdistus, potkujen pelko, kiire ja hätä, siinä eliksiirit joilla meikäläisestä irtoaa työtehoa. Sen sijaan rento mahdollisuus tehdä rauhassa ja huolella: en saa aikaiseksi mitään, olen älyllisesti patalaiska ja välinpitämätön, ajatukset harhailee.
Mutta en minä mitään loppuunpalamista ole kokenut vaikka olen ollut jo 16 vuotta vaativassa asiantuntija-ammatissa missä kaltaiselleni stressiä riittää. Nykyään tavallaan kieroutuneesti jopa nautin siitä ahdistuksesta, paniikista ja epäonnistumisen pelosta jonka voimin saan aikaan ihan uskomattomalla teholla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai on. Stressi ja ahdistus kertoo pelosta tai riittämättömyyden tunteista, tms. Miksi sellaista pitäisi kokea?
Psyykkeeni toimii niin melko automaattisesti. Olen ilmeisesti stressiherkkä. Joudun usein rauhoittamaan itseäni senkin kustannuksella että en ehkä sitten ole niin aikaansaava. Terv. ap
Siis onko niin, että sinun pitää ahdistua => ahdistus on aina pelkoa => pelko saa sinut toimimaan?
On myös mahdollista toimia sen takia, että HALUAA.
Joo, järjen tasolla asian varmaan voi nähdä noin, mutta jotenkin psyyke tuntuu noudattavan omaa logiikkaansa. Ilmeisesti evoluutio on tarkoituksellakin rakentanut ihmiselle kyvyn ahdistua, jotta konkreettisessa vaaratilanteessa ihminen olisi mahdollisimman valpas jne. Toimistoympäristössä sama ominaisuus ei vain ole kovin hyvä. Terv. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai on. Stressi ja ahdistus kertoo pelosta tai riittämättömyyden tunteista, tms. Miksi sellaista pitäisi kokea?
Psyykkeeni toimii niin melko automaattisesti. Olen ilmeisesti stressiherkkä. Joudun usein rauhoittamaan itseäni senkin kustannuksella että en ehkä sitten ole niin aikaansaava. Terv. ap
Siis onko niin, että sinun pitää ahdistua => ahdistus on aina pelkoa => pelko saa sinut toimimaan?
On myös mahdollista toimia sen takia, että HALUAA.
Hmm, tästä pari mietettä. Ensinnäkin kaikilla ei ole sellaista halua vaan on pakotettava itsensä tekemään.
Toinen juttu on että ainakin itselläni joskus vaikka sinänsä haluaisinkin, niin en silti vaan saa tehokkaasti tartuttua toimeen ilman henkistä painetta. Tämä välttely (procrastination) liittyy itselläni vahvasti huijarisyndroomaan josta kärsin hyvin voimakkaana. Siitä kärsiville on tyypillistä että epäonnistumsien ja osaamattomuuden tunne tekee niin syvän ahdistuksen, että ei pysty aloittamaan ennen kuin sitten, kun paniikki vielä pahemmista seurauksista kuten potkut pakottaa tarttumaan toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai on. Stressi ja ahdistus kertoo pelosta tai riittämättömyyden tunteista, tms. Miksi sellaista pitäisi kokea?
Psyykkeeni toimii niin melko automaattisesti. Olen ilmeisesti stressiherkkä. Joudun usein rauhoittamaan itseäni senkin kustannuksella että en ehkä sitten ole niin aikaansaava. Terv. ap
Siis onko niin, että sinun pitää ahdistua => ahdistus on aina pelkoa => pelko saa sinut toimimaan?
On myös mahdollista toimia sen takia, että HALUAA.
Joo, järjen tasolla asian varmaan voi nähdä noin, mutta jotenkin psyyke tuntuu noudattavan omaa logiikkaansa. Ilmeisesti evoluutio on tarkoituksellakin rakentanut ihmiselle kyvyn ahdistua, jotta konkreettisessa vaaratilanteessa ihminen olisi mahdollisimman valpas jne. Toimistoympäristössä sama ominaisuus ei vain ole kovin hyvä. Terv. ap
Kysymys kuuluukin, miksi sinä olet tuollainen, ja minä en? Miksi olemme erilaisia? En jaksa uskoa, että se on vain geneettistä... vai onko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai on. Stressi ja ahdistus kertoo pelosta tai riittämättömyyden tunteista, tms. Miksi sellaista pitäisi kokea?
Psyykkeeni toimii niin melko automaattisesti. Olen ilmeisesti stressiherkkä. Joudun usein rauhoittamaan itseäni senkin kustannuksella että en ehkä sitten ole niin aikaansaava. Terv. ap
Siis onko niin, että sinun pitää ahdistua => ahdistus on aina pelkoa => pelko saa sinut toimimaan?
On myös mahdollista toimia sen takia, että HALUAA.
Hmm, tästä pari mietettä. Ensinnäkin kaikilla ei ole sellaista halua vaan on pakotettava itsensä tekemään.
Toinen juttu on että ainakin itselläni joskus vaikka sinänsä haluaisinkin, niin en silti vaan saa tehokkaasti tartuttua toimeen ilman henkistä painetta. Tämä välttely (procrastination) liittyy itselläni vahvasti huijarisyndroomaan josta kärsin hyvin voimakkaana. Siitä kärsiville on tyypillistä että epäonnistumsien ja osaamattomuuden tunne tekee niin syvän ahdistuksen, että ei pysty aloittamaan ennen kuin sitten, kun paniikki vielä pahemmista seurauksista kuten potkut pakottaa tarttumaan toimeen.
Niin, perfektionismi. Luoja on onneksi suojellut minua siltä kiroukselta.
T. Edellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen että kaikille ihmisille ei ole. Mutta sitä stressiä voi oppia sietämään.
Itse olen myös tuollainen, että en saa ilman stressiä aikaiseksi yhtään mitään. Hommat töissäkin saan aloitettua vasta pitkän vitkuttelun jälkeen (jonka aikana käytän päivät esim. täällä kirjoitteluun), sitten kun deadline-paine luo tarpeeksi painetta päälle. Ahdistus, potkujen pelko, kiire ja hätä, siinä eliksiirit joilla meikäläisestä irtoaa työtehoa. Sen sijaan rento mahdollisuus tehdä rauhassa ja huolella: en saa aikaiseksi mitään, olen älyllisesti patalaiska ja välinpitämätön, ajatukset harhailee.
Mutta en minä mitään loppuunpalamista ole kokenut vaikka olen ollut jo 16 vuotta vaativassa asiantuntija-ammatissa missä kaltaiselleni stressiä riittää. Nykyään tavallaan kieroutuneesti jopa nautin siitä ahdistuksesta, paniikista ja epäonnistumisen pelosta jonka voimin saan aikaan ihan uskomattomalla teholla.
Huh, toi ois mun täys painajainen. Mun äiti varmaan luuli, että olen tuollainen ja tuhosi sen, millainen mä olen säksättämällä mut tuollaiseen josta seuraa vain täysi lama. Mitkään potkutkaan uhkana eivät saa mua toimimaan, irtisanoudun itse ja haukun paikan mielessäni mädinmäksi paskalääväkai, jossa työntekijöiden resursseista huolenpitoa ei kunnioiteta lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen että kaikille ihmisille ei ole. Mutta sitä stressiä voi oppia sietämään.
Itse olen myös tuollainen, että en saa ilman stressiä aikaiseksi yhtään mitään. Hommat töissäkin saan aloitettua vasta pitkän vitkuttelun jälkeen (jonka aikana käytän päivät esim. täällä kirjoitteluun), sitten kun deadline-paine luo tarpeeksi painetta päälle. Ahdistus, potkujen pelko, kiire ja hätä, siinä eliksiirit joilla meikäläisestä irtoaa työtehoa. Sen sijaan rento mahdollisuus tehdä rauhassa ja huolella: en saa aikaiseksi mitään, olen älyllisesti patalaiska ja välinpitämätön, ajatukset harhailee.
Mutta en minä mitään loppuunpalamista ole kokenut vaikka olen ollut jo 16 vuotta vaativassa asiantuntija-ammatissa missä kaltaiselleni stressiä riittää. Nykyään tavallaan kieroutuneesti jopa nautin siitä ahdistuksesta, paniikista ja epäonnistumisen pelosta jonka voimin saan aikaan ihan uskomattomalla teholla.
Ei ihme, kun kerran kuvittelet, että mokinesikin sinut hyväksytään.
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen että kaikille ihmisille ei ole. Mutta sitä stressiä voi oppia sietämään.
Itse olen myös tuollainen, että en saa ilman stressiä aikaiseksi yhtään mitään. Hommat töissäkin saan aloitettua vasta pitkän vitkuttelun jälkeen (jonka aikana käytän päivät esim. täällä kirjoitteluun), sitten kun deadline-paine luo tarpeeksi painetta päälle. Ahdistus, potkujen pelko, kiire ja hätä, siinä eliksiirit joilla meikäläisestä irtoaa työtehoa. Sen sijaan rento mahdollisuus tehdä rauhassa ja huolella: en saa aikaiseksi mitään, olen älyllisesti patalaiska ja välinpitämätön, ajatukset harhailee.
Mutta en minä mitään loppuunpalamista ole kokenut vaikka olen ollut jo 16 vuotta vaativassa asiantuntija-ammatissa missä kaltaiselleni stressiä riittää. Nykyään tavallaan kieroutuneesti jopa nautin siitä ahdistuksesta, paniikista ja epäonnistumisen pelosta jonka voimin saan aikaan ihan uskomattomalla teholla.
Sun kuuluis irtisanoutua jos olet noin surkea ryhtymään toimeen. Luulisi, että olet ollut todella vastenmielinen vastuusi väistelijä pomoillesi, kun et kerran perfektionisti ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen että kaikille ihmisille ei ole. Mutta sitä stressiä voi oppia sietämään.
Itse olen myös tuollainen, että en saa ilman stressiä aikaiseksi yhtään mitään. Hommat töissäkin saan aloitettua vasta pitkän vitkuttelun jälkeen (jonka aikana käytän päivät esim. täällä kirjoitteluun), sitten kun deadline-paine luo tarpeeksi painetta päälle. Ahdistus, potkujen pelko, kiire ja hätä, siinä eliksiirit joilla meikäläisestä irtoaa työtehoa. Sen sijaan rento mahdollisuus tehdä rauhassa ja huolella: en saa aikaiseksi mitään, olen älyllisesti patalaiska ja välinpitämätön, ajatukset harhailee.
Mutta en minä mitään loppuunpalamista ole kokenut vaikka olen ollut jo 16 vuotta vaativassa asiantuntija-ammatissa missä kaltaiselleni stressiä riittää. Nykyään tavallaan kieroutuneesti jopa nautin siitä ahdistuksesta, paniikista ja epäonnistumisen pelosta jonka voimin saan aikaan ihan uskomattomalla teholla.
Sun kuuluis irtisanoutua jos olet noin surkea ryhtymään toimeen. Luulisi, että olet ollut todella vastenmielinen vastuusi väistelijä pomoillesi, kun et kerran perfektionisti ole.
Olen muuten tätä toisinaan tosissani miettinyt. Ja kyllä, tunsin nuorempana lähes jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että saatoin 3 viikon projektista käyttää 2 viikkoa nettisurffailuun ja haaveiluun, ja tehdä työt viikossa. Eli otin 2 viikon palkan tekemättä sen eteen mitään, huijasin ja kusetin.
Mutta en enää tuota mieti. Alallani aikataulut on muiden mielestä hyvin tiukkoja. Ajattelen nykyisin, että ilmeisesti olen oikeasti todella lahjakas, koska lopulta aina pystyn siinä loppurutistuksessa tekemään työni. En ole koskaan muistaakseni myöhästynyt projektin aikataulusta ellei siihen ole ollut minusta johtumatonta ulkopuolista tekijää joka on estänyt etenemisen. En tee myöskään virheitä epätavallisen suurta määrää. Pomo ja kollegat tuntuvat pitävän minua erittäin hyvänä työntekijänä, asiakkaatkin on joskus ihan pyytäneet tekijäksi minua koska tietävät että homma tulee varmasti aikataulussa tehtyä. Joten luotan heidän arvostelukykyynsä ja katson nykyisin olevani riittävän hyvä.
Perfektionisti en ole, mutta sisäisesti haasteiden pelkoinen kyllä. Olen aina ollut sellainen että aina kun saan uuden tehtävän tuntuu kuin vastassa olisi pystysuora vuori, jonne en ikinä, mitenkään pysty kiipeämään. Jos yritän, uskomus osaamattomuudesta saa luovuttamaan heti. Ja mahdottoman yrittäminen ahdistaa koko ajan joten tulee lipsuttua esim. nettisurffailuun. Mutta sitten kun todella on silmäkkäin esim. potkujen ja köyhyyden uhan kanssa, niin se uhka on vielä inhottavampi pelko kuin tehtävään itsensä pakottamisen pelko, ja alkaa tulosta tulla.
Eiköhän siinä ole minulle ihan tarpeeksi rangaistusta itsessään että joudun elämään oman ongelmaisen pääni kanssa, en enää aio tietoisesti irtisanoutumaan mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen että kaikille ihmisille ei ole. Mutta sitä stressiä voi oppia sietämään.
Itse olen myös tuollainen, että en saa ilman stressiä aikaiseksi yhtään mitään. Hommat töissäkin saan aloitettua vasta pitkän vitkuttelun jälkeen (jonka aikana käytän päivät esim. täällä kirjoitteluun), sitten kun deadline-paine luo tarpeeksi painetta päälle. Ahdistus, potkujen pelko, kiire ja hätä, siinä eliksiirit joilla meikäläisestä irtoaa työtehoa. Sen sijaan rento mahdollisuus tehdä rauhassa ja huolella: en saa aikaiseksi mitään, olen älyllisesti patalaiska ja välinpitämätön, ajatukset harhailee.
Mutta en minä mitään loppuunpalamista ole kokenut vaikka olen ollut jo 16 vuotta vaativassa asiantuntija-ammatissa missä kaltaiselleni stressiä riittää. Nykyään tavallaan kieroutuneesti jopa nautin siitä ahdistuksesta, paniikista ja epäonnistumisen pelosta jonka voimin saan aikaan ihan uskomattomalla teholla.
Huh, toi ois mun täys painajainen. Mun äiti varmaan luuli, että olen tuollainen ja tuhosi sen, millainen mä olen säksättämällä mut tuollaiseen josta seuraa vain täysi lama. Mitkään potkutkaan uhkana eivät saa mua toimimaan, irtisanoudun itse ja haukun paikan mielessäni mädinmäksi paskalääväkai, jossa työntekijöiden resursseista huolenpitoa ei kunnioiteta lainkaan.
Kiitos muuten tästä kommentista, sai ajattelemaan asiaa siltä kannalta kun minulla on kaksi lastakin. Täytyy aina muistaa, että vaikka minä toimin mainiosti paineella ja itsekurilla, niin joillekin aivan eriluonteisille ihmisille se olisi kauhistus, jopa mielenterveyden meno. Myönnän että olen jo kouluikäiselle tyttärelle tainnut vähän omaa kovaa tapaani opettaa, kuitannut valitukset sillä että "joo ei ole hauskaa mutta pitää vaan pakottaa itsensä tekemään, kitisemällä ei pääse eteenpäin missään".
Vierailija kirjoitti:
Rikastumisessa tärkein tunteellinen puute on empatiassa.
Avaisitko hieman. Kiintoisa ajatus.
Totta kai on. Stressi ja ahdistus kertoo pelosta tai riittämättömyyden tunteista, tms. Miksi sellaista pitäisi kokea?