Lapsi jolla paljon "elämyksiä" elämässä

Vierailija kirjoitti:

Meillä esikoinen on kouluikäinen ja nuorempi on pieni, mutta hän nyt vähän niin kuin roikkuu mukana. Väkisinkin tulee vähän verrattua omaa lapsuutta omien lasten lapsuuteen, kun ollaan taas talven matkaa suunnittelemassa ja kesälle on jo yksi buukattuna.

Me ei varsinaisesti olla koskaan onneksi oltu kiireisiä, ehkä siitä tämä tarve tehdä asioita tuleekin kun on vapaa-aikaa sen verran paljon. Kun ei jaksa pelkästään kotonaan kykkiä... Meillä ollut siis harvoin tilanne (yksi 9kk pätkä esikoinen elämän aikana) että molemmat vanhemmat olisi täyspäiväisesti töissä, joten sitä kiirettä on ollut vähemmän.

Tämä siis AP.

Tavaran suhteen me ollaan tosi tarkkoja, mutta kyllähän rahaa saa palamaan näinkin.... Ja tosiaan mitään elämyksiä varsinaisesti lapsille ei ole ostettu, vaan meitä vanhempia on kiinnostanut lähteä paikkaan X ja lapset nyt sitten tulee mukaan kun ei kotiinkaan voi jättää.

Ei tietenkään voi olla liikaa elämyksiä, mutta pitää muistaa että lapselle eri asiat ovat elämyksiä kuin aikuiselle. Aikuisen mielestä arkisetkin asiat voivat olla elämys lapselle.

Esimerkiksi monelle lapselle eilinen oli varmasti elämys, kun pääsi Lapsi mukaan töihin -päivänä tutustumaan äidin tai isän työpaikkaan. Sanoisin, että vanhempien työhön tutustuminen oli myös tärkeä ja hyödyllinen elämys niille lapsille, joilla tällainen mahdollisuus olisi. Se auttaa hahmottamaan, mitä vanhemmat tekevät päivisin ja toisaalta hahmottamaan, että eri ihmiset tekevät hyvin erilaisia asioita. Lapsen maailmankuva laajenee.

Lapsen kehityksen kannalta varmasti tärkeintä on, että lapsi saa uusia elämyksiä ja omaksuun uteliaan asenteen ympäröivään maailmaan, mutta toisaalta kokee myös tylsyyden hetkiä ja ns. normaalia arkea, jolloin joutuu käyttämään omaa mielikuvitustaan ja kekseliäisyyttään itsensä viihdyttämiseen.

Hmm, me ollaan keskituloinen perhe ja panostetaan nimenomaan elämyksiin, ei tavaraan. Synttärilahjaksi saa yhden toivomansa asian tai tavaran ja jouluna kohtuullisen määrän paketeita, ja siis oikeasti kohtuuhintaan. Kerran vuodessa matkustellaan ulkoimailla mutta kerran viikkoon tai vähintään pari kertaa kuukaudessa tehdään jotain speciaalia perheen kesken - esim. mennään leffaan, ravintolaan syömään tai juurikin sinne hoploppiin.

Vierailija kirjoitti:

Minusta meidän lapsilla on liikaa ollut niitä. Nyt kaikki ovat teinejä, eikä kukaan halua edes matkustaa. Tai ei ainakaan maksaa edes sataa euroa omista rahoista, jotta pääsevät matkustamaan. Ovat mieluummin koko kesän kotona. Minusta se on sitä, että ovat nähneet liikaa.

Tai sitten he vain arvostavat eri asioita. Teinille voi olla tärkeämpää viettää kesällä aikaa kaverien kanssa kuin homehtua vanhempiensa kanssa jossain Rivieralla. Tai kenties he ovat omaksuneet korkean työmoraalin ja haluavat mieluummin kesätöihin kuin matkustaa. Tai sitten he ovat omaksuneet koulun ympäristökasvatuksen eivätkä halua paisuttaa hiilijalanjälkeään lentämällä. Ei sekään huono asia olisi.

Elämys on omassa päässä. 

Moni mielikuvitusrikas lapsi saa elämyksen jo takapihalla kastematoa katsellessa jo varttuneemmassakin iässä. Samainen lapsi vain saattaisi stressantua jollain Barcelonan kulttuurimatkalla. 

Lapselle tulee lukea paljon, jutella, kertoa myös mieluusti tarinoita ihan omin sanoin. 

Ei elämyksiä mitata ulkomaanmatkojen ja hoplop-käyntien määrällä. 

Vierailija kirjoitti:

Luulisin, että silloin ollaan liiallisuuksissa, kun lapsi alkaa kysyä " Mitä erityistä tänään tehdään". Meillä on naapurina tällainen lapsi. Olen kulkenut samoilla kyydeillä työmatkoja ja päiväkodin pihasta alkaa se tenttaus vanhemmaltaan " Mitä erityistä tänä iltana on, mihin mennään". Ja on harmistunut, jos ei menoja ole.

Tämä voisi olla minun poika. Tai siis isänsä poika. Meillä tuli erokin osittain tästä syystä, isä elää lapsensa kautta ja suostuu joka oikkuun ennen kuin se on ehditty esittääkään. Minä taas uskon rauhalliseen, paneutuvaan elämään, ja kuvittelin eläväni toisen samanlaisen kanssa, joka on vielä enemmän lukutoukka kuin minä. Mutta pojan syntymä herätti miehessä jonkun hillittömän tarpeen tarjota vain parasta, ja ilmeisesti hän elää nyt uudelleen toivelapsuuttaan. Hillittömän, koska mikään puhe ei asiaan vaikuta. Selkisipä sitten lopulta sekin, minkälaisia traumoja hänellä on piilossa.

Kun lapsi tulee sunnuntaina kotiin, vielä tiistaina tuo tutisee kiihtymystilassa. En ehdi ankkuroimaan häntä arkeen ja rauhallisuuteen, ennen kuin taas villitsijä vie. Ja viikolla toki monta kertaa illassa skypetetään. Mietin, pitääkö tässä laitaa kova kovaa vastaan, ja vaatia miestä astumaan pari askelta taaksepäin ihan itse, tai sitten niitä askelia tulee pakolla hiukan enemmänkin. Olen nimittäin kertonut ongelmasta, mutta se on vettä hanhen selkään. Poika on luontaisesti yllättävänkin rauhallinen ja keskittyvä, muuten hän olisi varmaan jo ihan sekaisin tässä kieputuksessa. Toki omaa taakkaani helpottaa se, että isä hoitaa harrastuspuolen ja viihdytysasiat, mutta huoli lapsesta painaa, ja kyllä se rauhoittumisvaihe aiheuttaa tarpeetonta kitkaa.