Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa, tein hätäsen päätöksen ja nyt kaduttaa!!!
12.07.2008 |
Tilanne on tämä, annoin ystävälleni perinnöksi saamani antiikkiesineen hetken mielijohteesta. Oletin, ettei se ole kovin arvokas. Nyt huomasin huutonetin kautta, että esineen arvo on useita satoja euroja.
Miten nielen tämän asian? En saa unta, kaduttaa ja missään nimessä en voi pyytää tai periä sitä takaisin, koska oma-aloitteisesti sen hänelle annoin.
Ystäväni tietää esineen arvon ja ensin tarjosikin rahaa, jota minä tietämätön hienotunteisesti kieltäydyin...Grrr, voi minua ääliötä.
Auttakaa..
Kommentit (72)
se ei ole 500 euroa, vaan tavoiteltava esine, jota juuri vastaanottaja osaa arvostaa ja joka annettiin juuri hänelle, koska tiedettiin teon ilahduttavan.
Se on se pointti ja konsti, jolla AP pääsee kismityksensä ohi. Ja niin asioiden mun mielestä ystävyyssuhteissa onkin.
Mua esimerkiksi ilahduttaa enemmän parin euron vanha kirja, jonka ystävä antaa mulle, kertoo ostaneensa, kun divarista löysi ja tuli ajatelleeksi mua ja että tuo kirja mun pitäisi lukea, kuin se, että saan vaikka Aalto-vaasin, joka on hintava, muttei kolahda mun makuuni . Henkilökohtaisuus on se juttu. Ja AP:n tapauksessa tästä just on kyse.
Esine ei tavallaan *kuulu* ap:lle, vaan on sukukalleus. Jos hän olisi löytänyt sen kahdella eurolla kirpparilta ja olisi antanut ystävälle, sitten kyse olisi juuri tuosta. Perintöjä tai suvun lahjoja ei saisi ikinä antaa pois, niiden arvon yleensä ymmärtää vasta myöhemmin.
Itse sain kalliin ja ruman korun erittäin varakkaalta tädiltäni, hän jakeli koko suvun nuorisolle vanhoja helyjään. Keneltäkään muulta oman perheen ulkopuoliselta en voisi kuvitellakaan ottavani vastaan noin arvokkaita lahjoja, mutta täti vaatimalla vaati. Ajattelen korun perinnöksi enkä myy, vaikka siitä 300 euroa varmasti saisin, enkä myös anna ystävälle, vaikka se hänen makuunsa ehkä olisikin. Minulla on omakin perhe, jolle voin suvun perintöä jakaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö ap antanut sen pois siksi, että se oli hänelle tarpeeton ja arvoton - kunnes kuuli sen rahallisen arvon, jonka siis keräilijä on siitä valmis maksamaan, ap tuskin ei.
Se tietenkin on oma moraalinen kysymyksensä, olisiko varoissaan olevan ystävän pitänyt kuitenkin ponnekkaammin olla esineestä rahaa tarjoamassa tai jättää edes se vaihtoehto, että lahjanantaja voisi harkita asiaa uudelleen, kun kuuli esineen arvon.
Mutta minunkaan mielestäni ei kyllä ole fiksua mennä esinettä takaisin pyytämään tai rahallista korvausta. Lahjan saanut ystävä korvaa tämän jossain vaiheessa oma-aloitteisesti, jos on hyvin käy.
jos olisin tuo vastaanottava ystävä, olisin sanonut arvon ja kysynyt haluanko todellakin antaa pois. Hyvin voit pyytää takaisin. Ellette sitten ole aivan parhaat ystävykset ja saat vastaavanlaisia lahjoja myös takaisin.
Jos ystävä ei suostu antamaan esinettä takaisin, hän ei mikään ystävä olekaan.
Minusta ainakin olisi ikävää, jos joku lahjoittaisi minulle 500 euron arvoisen esineen tietämättä sen arvoa ja itse tietäisin.
Mutta minäkin pistäisin miehen piikkiin. Vaikka onkin sinun sukukalleus. ja sitten vaan reippaasti voivottelemaan ystävlle, että vitsit kun tuo mies mököttää, että kapistus on saatava takaisin, ja nyt kyllä hävettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ethän sinä voi rahallista korvausta vaatia, niinkuin joku ehdotti. Itse annoit vapaaehtoisesti.Toisekseen, mitäpä jos nielisit rahallisen tappiosi, ja olisit seuraavalla kerralla viisaampi.
Mutta jokatapauksessa, sinun häviö tämä on. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis...
Sydämen sivistystä löytyy, toisin kuin näiltä muilta "vaadi esine takaisin". Ja pöh yksi kippo tai kuppi sinne tänne, pääasia että mielenrauha säilyy, mitään et arkkuusi mukaan saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua olla kyyninen. Voit ajatella nyt positiivisesti, mutta silti sinua voi vielä vuosienkin päästä harmittaa ja saattaa tulla aikoja ja unettomia öitä, jolloin ruoskit itseäsi typeryydestäsi.
Sinun kannattaisi keskustella tunteistasi ystäväsi kanssa. Sano, että vaikka yrität kaikin tavoin torjua tunteesi, sinua siitä huolimatta harmittaa, koska et tiennyt esineen arvoa. Noista kommenteista, joissa sanoit ystävääsi ahneeksi selviää, että et ole asian kanssa sujut ja tämä asia voi tulla myrkyttämään välejänne. Yhtäkkiä, jonakin heikkona hetkenä tästä voi tulla iso peikko, joka ei jätä sinua rauhaan. Toivon, että niin ei käy, mutta harva asiaa selviää sillä, että torjuu omat tunteensa.
On ihana asia antaa toisille lahjoja, mutta se ei ole kivaa, jos ei tiennyt antamansa lahjan arvoa.
Missään tapauksessa ystäväsi ei olisi pitänyt ottaa tuota lahjaa vastaan ilmaiseksi, varsinkin kun tiesi sen arvon.
Sinun kannattaisi nostaa kissa pöydälle, koska et selviä tunteistasi vain unohtamalla ne. Kaikkein parhainta on olla rehellinen ja suora, jos olette oikeasti ystäviä, voit sen aina tehdä.
korjata enää, että ystäväni on PERSO taiteelle, nyt täällä on takerruttu tuohon, kun kirjoitin, että ystäväni on ahne antiikin suhteen. Pahoittelin asiaa jo aiemmin ja kadun syvästi, että kirjoitin tahdittomasti. Hän on perso antiikille, koska hänellä on sitä paljon, voisinko sanoa minun antamani esine on neula hänelle heinäsuovassa. :)
Taisin tuossa johonkin kohtaan kirjoittaa, että hän puhui maksavansa esineestä, mutta luopui samantien kun en osannut hinnoitella sitä. Hän sanoi heti esineen saatuaan, että tämä on arvokas.
Tästä ei tule välillemme peikkoa, tunnen siinä suhteessa itseni. Vaikka kadun äkkinäisiä päätöksiäni, KOSKAAN niistä en syytä toisia osapuolia. Tunteitani en torju, käyn läpi kirjavan repertuaarin kaikenlaisia tunteita. Tunteiden käsittelyhän on koko elämän kestävä tehtävä.
Lue muutama kommentti taaksepäin, siinä asiat miten selviän tästä.
Kiitos kommenteista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki nämä kirjoitukset ovat helpottaneet oloani suuresti.
-Päätin, etten enää ajattele esineen arvoa, niinkuin joku tuossa jo neuvoi.
-Yritän jatkaa tästä eteenpäin ja nauttia elämästä, ehkä tällä kaikella oli joku tarkoitus, niinkuin salama kirkkaalta taivaalta sen hänelle annoin.
-Ajattelen että esine olisi voinut tuoda huonoa onnea minulle ja perheelleni.
-Mietin sitä, ettei sitä ollut tarkoitettu minulle.
-Ystäväni nauttii siitä ja pitää varmasti hyvää huolta ja luotan ja uskon siihen, ettei hän myy sitä, kuten lupasi.
-Esine olisi ollutkin liian kallis "köyhään" kotiini, rikkaassa kodissa se on arvoisessa paikassaan.
Lapseni saattaisivat tulevaisuudessa riidellä mokomasta kapistuksesta jne.
Kaiken näiden ajattelujen turvin olen askel askeleelta antamassa itselleni anteeksi.
Kiitos vielä kaikille!!!
Ja muille olkoon tämä opiksi esimerkkinä..:)
Ap
kaikille niille, jotka antavat saamiaan lahjoja/perintöjä eteenpäin
se ei ole 500 euroa, vaan tavoiteltava esine, jota juuri vastaanottaja osaa arvostaa ja joka annettiin juuri hänelle, koska tiedettiin teon ilahduttavan.
Se on se pointti ja konsti, jolla AP pääsee kismityksensä ohi. Ja niin asioiden mun mielestä ystävyyssuhteissa onkin.
Mua esimerkiksi ilahduttaa enemmän parin euron vanha kirja, jonka ystävä antaa mulle, kertoo ostaneensa, kun divarista löysi ja tuli ajatelleeksi mua ja että tuo kirja mun pitäisi lukea, kuin se, että saan vaikka Aalto-vaasin, joka on hintava, muttei kolahda mun makuuni . Henkilökohtaisuus on se juttu. Ja AP:n tapauksessa tästä just on kyse.