Auttakaa, tein hätäsen päätöksen ja nyt kaduttaa!!!

Uni ei tullut silmään, pyörin ja tuskailin, odotan, että unohtaisin jutun..



Ehkä minua harmittaa se, että ystäväni sanoi esineen arvon heti kun olin sen hänelle "kättä päälle" luvannut. Nyt kidutan itseäni tästä ääliömäisestä teosta. einoÄitini nimenomaan oli säästänyt esinettä jälkipolvilleen.



Ystäväni on ahne antiikin suhteen ja käyttään tuhansia euroja vuodessa antiikkiesineisiin. Ilmeisesti ajatteli, että kävipä tuuri tällä kertaa.



En puolustele omaa käytöstäni yhtään. Ainut lohtu mitä kaipaan on ehdotuksia keinoista, joilla nollaan tilanteen.



Sekin harmittaa, että vellon jatkuvassa rahapulassa ja ystävälläni taas rahaa riittää. Mutta eikös se ole sanonta tyhmyydestä sakotetaan. :)



Olen suht vähän tekemisissä tämän ystäväni kanssa, joten voi vierähtää aikaa, ennenkuin tapaan hänet, joten ei ole mahdollista puhua katumuksesta ym.



Ap

ja kerro, että sua kaduttaa.. Et pyydä mitään mutta kerrot tunteesi.

Jos odottivat saavansa 500€ omaksi hyväkseen :O.

Jos ap kehtaat, niin voithan sanoa tyyliin: "tää on TODELLA noloa, mutta äitini/mieheni/tätini/tmv. sai hepulin kuultuaan, että annoin sen pois, koska esineen taustalla on tunnearvoinen tarina..." Ja sitten sokellat jonkun tunnetarinan tyyliin "se oli isoäitini ainoa muisto äidistään, kun äiti kuoli ja isoäiti joutui orpokotiin" Valehteluahan tuo on, mutta voithan sen tehdä, jos asia sinua oikeasti vaivaa ja haluat esineen takaisin. Itse en kehtaisi kysyä, mutta tyylillä voit saada sen takaisin loukkaamatta tai vaikuttamatta idiootilta.



Karseinta, mitä tiedän, on yrittää rahastaa perään tavarasta. Mua vieläkin vaivaa yksi kaveri, joka antoi kerran mulle uudehkot farkkunsa (eivät istuneet hänelle) ja kuukausia myöhemmin kirjoitti kirjeen, kuinka haluaakin niistä rahaa ja ovat jo kuluneet tietysti, eikä voi siten ottaa takaisin. Alunperin kieltäytyi ottamasta rahaa, vaikka tarjosin, mutta rahapulassaan kai alkoi laskeskella, mistä saisi rahaa. Paras oli, kun veti kuvioon, että farkut maksoivat 500 markkaa ja sopiva hinto olisi varmaan 450 markkaa, kun olivat vain pari kertaa pestyt silloin. Mä tiedän 100%, ettei ne koskaan maksaneet sitä 500 markkaa ja ei ne nyt niin hyvät olleet, että eläessäni olisin 450 markkaa niistä maksanut. Laitin viileän kirjeen takaisin ja mukana 300 markkaa ja korostin, että sekin on uusia vastaavia enemmän. Kaveruus viileni siihen.

että hyvä yleensä kiertää. : ) Ystäväsi varmaan muistaa tämän, ja jossain toisessa tilanteessa joskus tulevaisuudessa varmasti saat "palkkion".

Ap: älä ainakaan pyydä rahaa jälkikäteen, pyydä ennemmin esine kokonaan takaisin. Sanot vain suoraan, että harmittaa kun annoit sen hetken mielijohteesta ja käytät vaikka tosiaan tuota tekosyynä, että sukulaisia suututtaa..



Minulle teininä kaveri tarjosi joskus uusia meikkejä, kysyi haluatko ja tottakai olin mielellään ottamassa. Olivat kaverin äidin, joka oli ne heräteostoksina ostanut eikä niistä tykännytkään. Siinä vaiheessa kun olin näitä ehtinyt vähän käyttämään, kaveri sanoikin että ne sitten maksavat sen ja sen verran.. Oli todella ärsyttävää, en niitä olisi siis ottanut jos niistä jotain olisi pitänyt maksaa enkä nyt sitten voinut enää palauttaakaan. Ja rahat tietysti menivät suoraan kaverille, ei edes hänen äidilleen.



Pikkujuttu sinänsä, mutta edelleenkin olen hyvin varovainen tämän kaverin suhteen. Ainakaan mitään rahaan liittyvää en enää koskaan hoida hänen kanssaan, osaa olla aika manipuloiva ihminen ja oikeastaan pakon edestä joudutaan toisiamme näkemään edelleen. Lainasin josku rahaa hänelle, oletin saavani summan kokonaisuudessaan ihan lähikuukausina, mutta kaveri käänsikin asian niin, ettei ollut koskaan sanonut maksavansa summaa kerralla vaan osissa (ja nekin osat meni niin, että saattoi ilmoittaa laittaneensa kaverille kortin väliin rahaa meiltä molemmilta ja vähensi tämän siitä lainasta.. en muista kuinka paljon hävisin tässä rahaa).

kuulla kunniani sen lisäksi, että olen ruoskinut itseäni monta päivää. Koen tehneeni suurta syntiä asiasta ja edes siitä, että tänne tästä kirjoitin.



Kuten olen teille jo monta kertaa kertonut EN AIO pyytää esinettä takaisin, enkä pyytää siitä rahaa!!!



Esine ei ole verrattavissa millään tapaa 1,5€ kahvirahaan tai n. sadan euron farkkuihin. Ymmärrän, että tuollaisten takaisin perintä on tahditonta.



Itse opin nyt tästä, etten varmasti ota arvokkaita lahjoituksia koskaan vastaan esim. ystäviltä. En myöskään aio sättiä, jos joku pyytää jotain joskus takaisin jollain perusteella.



Perisyntihän tässä on kyseessä..olen menettänyt taivaspaikkani jo kauan sitten, vaikka nyt kadun tekemääni päätöstä tulee minun yksin kantaa tästä vastuu.



Enää en kirjoita aiheesta ja anteeksi jos kirjoitin, että ystäväni on ahne antiikin suhteen, se oli tosi väärin tehty.



Kiitos kaikille vastanneille ja hyvää kesää teille.



Terveisin ap, omasta mielestään hyvätahtoinen, mutta ajattelematon.

tuon viimeisen kirjoituksesi perusteella.



Oikeasti kadut tuon esineen antoa, mutta et sitten voi pyytää sitä takaisin?? Tuohan on tosi typerää! Et voi tietää miten ystäväsi olisi reagoinut, olisi ihan hyvin voinut ymmärtää asian ja asia olisi ollut sillä selvä! Näin varmasti reagoisit itsekin, jos joku pyytäisi antamaansa esinettä takaisin.



Mutta, jos todella olet noin typerä, ettet aio ottaa tätä puheeksi ystäväsi kanssa, niin eihän se 500e ole edes kovin paljon.. Uskomatonta, että jopa lapset suuttuu jostain viiden sadan menetyksestä =D Sekö olisi ollut niiden ainoa perintö??

vastaan sinulle edellinen. Olen typerä, jos en pyydä esinettä takaisin ja olen typerä jos sen pyydän saamieni vastausten perusteella. Olen alunperinkin ollut typerä, kun annoin esineen.



Olemme köyhä perhe ja esine meni rikkaaseen perheeseen, joten ei se oikein ollut lapsiani kohtaan. Jos he nyt alaikäisenä noin kokivat, eihän se heiltä mikään rikos ollut kuitenkaan.



Lapseni eivät ole ahneita, vaan ovat aina jakaneet karkit ym. muiden kanssa. He eivät ole olleet omapitäväisiä leluistaan jne.



Tämä oli viimeinen kirjoitus!



T. Typerä

t. se utelias:)

Sano, ettet tiennyt sen rahallista arvoa, etkä halua lahjoittaa ilmaiseksi mitään noin arvokasta, ei kukaan muukaan lätkäise ystävilleen 500 euroa kouraan tuosta vain.



Tuo esine tulee kaihertamaan välejänne lopun ikäänne, jos et nyt selvitä tätä asiaa.



Sitäpaitsi on petos huijata arvokkaita esineitä joltakulta, jos tämä ei tiedä niiden rahallista arvoa.

esim. 50 ja 55, mieti siinä sitten kumpi tapa olisi toimia oikein?



Mikä tässä tilanteessa olisi paras ja oikeudenmukainen ratkaisu??



Se olisi se ihme, että tämän lahjan saanut itse ymmärtäisi antaa siitä korvauksen.

jos tiesi heti esineen oikean arvon ja mahdollisesti myös sen, että antaja ei sitä tiedä. Itse en voisi tehdä samanlaista. Tai ainakin varmistelisin moneen kertaan, että onko antaja nyt ihan varma asiasta ja voit pyytää takaisin, jos tulet katumapäälle. (näin olen tehnytkin kun serkku antoi minulle ilmaiseksi suvussa kulkeneen perintöpiirongin).

Aivan, pyydä se takaisin. hyviä ehdotuksia tavasta onkin jo tullut. Kyllä minua ystävänkin harmittaisi, jos olisin saanut toiselle noin pahan olon ja katumuksen, vaikkakin tietämättäni.



On aivan reilua ja rehtiä katua tekemäänsä virhetta ja korjata vääryys.

Onkohan ystäväsi lukenut tämän ketjun?

Minusta vaan ei ole missään tapauksessa poissuljettu vaihtoehto se takaisin pyytäminen. Ei vaan todellakaan ole. Mitään moukkamaista tai epäkohteliasta siinä ei ole, jos sitä pelkäät. Toimi vaan pian, ettei kaveri ehdi myydä sitä!



Jostain juuri luin, että ystävyyteen kuuluu sankaruus, mutta ei uhrautuminen. Eli jos koet sankaruutta, että annoit mielelläsi ystävällesi lahjan, asia ok. Jos koet uhrautuneesi, niin asia ei tod. ole ok.



Nyt sun pitää miettiä pari juttua hartaasti vielä. Pystytkö olemaan aivan samalla tunteella ystävä vai viilenevätkö välit, menikö luottamus? Onko tämä juuri se ystävistäsi, kelle haluat antaa 500 euron lahjan? Menetätkö mieluummin ystävän vai esineen, vai käykö tässä pian niin, että menetät molemmat...



Oikeasti, enemmän sua harmittaa jos jätät sen esineen ystävällesi kuin että jos pyydät sen takas, selityksenä vaikka sukulaiset ja suvussa pysyminen.



Ja tämän sanon kokemuksella, ikävä kyllä...

Täällä on ollut kehotuksia alkaa keksiä vaikka millaisia tekosyitä (mies suuttui, perinnön antaja ei tykännyt). Tosi kummaa, jos ei ystävälle voisi muka sanoa asiaa niin kuin se todellisuudessa on, jos sanomaan lähtee (mikä ei munkaan, kuten ei AP:nkään mielestä ole mikään vaihtoehto). Kyllä nyt sen vertaa pitää kaveria kunnioittaa ja tälle krediittiä antaa, että voi olla rehellinen eikä muutella totuutta.

sitä 500 egeä, vaan ajattele sitä esinettä. Se oli sulle vaan ruma vaasi tms. josta sä et tykännyt. SUn kaverille se oli harvinainen, tavoiteltava tavara, jonka saaminen ilahdutti kaveria suuresti. Te olette ystäviä ja sä olet tehnyt ystäväsi iloiseksi. Sehän on teille molemmille pelkkää plussaa!



Ja kuten joku sanoikin jo, hyvä kiertää. KAunis eleesi tulee vielä takaisin sulle jossain muodossa. Ja ainakin sun kaverisi ajattelee susta nyt hyvää.

niin kyllä hän sen ansaitseekin :). Olet ihana ystävä, sitä ei voi mitata rahassa.

Tavallaan joo, mutta moniko teistä ihan hyvällä mielellä ottaisi vastaan 500 euron lahjan ystävältä??? Varsinkin, jos ystävä ei ensin edes tiennyt arvoa. Minusta vain ahne ja ikävä ihminen tekisi niin. itse en hyvällä omalla tunnolla voisi nauttia esineestä.