Lue keskustelun säännöt.
Rumuuteni tuhoaa kaiken muunkin elämäni
24.11.2017 |
Minulla ei ole ollut koskaan onnellista parisuhdetta (kaksi väkivaltaista ja yksi pettämiseen perustunut säätö vain). Lukuisat kerrat olen ollut yksipuolisesti ihastunut niin miehiin kuin naisiinkin. Olen asunut useammassa eri massa ja ainakin kaikissa niissä tilanne oli suunnilleen sama:: en löytänyt kumppania itselleni, vaikka olin tuolloin 18-23-vuotias ja siis nainen.
Koulussa olin lähes aina kympin oppilas. Mensan testissä sain sen verran hyvät pisteet, että pääsisin ko. järjestön jäseneksi. Pääsin opiskelemaan helposti useampaankin hyvään yliopistoon vaikeapääsyistä alaa, mutta opiskelut takkusivat siksi, kun olin jatkuvasti itsetuhoinen ja elämäni tuntui merkityksettömältä.
Olen päässyt ihan hyviin työpaikkoihinkin, tosin en uskalla hakea mitään sosiaalisuutta korostavaa ja sosiaalisessa mielessä vaativaa työtä. Töissäkin junnaan vuosikaudet samassa työssä turhautuneena, kun en uskalla hakea mitään haastavaa, kun pelkään, että fyysinen olemukseni ei vain riitä sen sosiaalisen puolen lisäksi.
Olisin parisuhteessa uskollinen, rakastava, hellä, ymmärtäväinen ja tekisin parhaani. Haluaisin muuttua sen puolison toiveiden mukaisesti. Työssä samalla idealla toimisin siten, että olisin firmalle ja tiimille lojaali, ahkera, luova, ideoiva työntekijä. Mulla olisi ideoita erittäinkin paljon, mutta olen tyyppinä vääränlainen. En mä pysty, kun näytän niin rumalta ja jännitän sosiaalisia tilanteita. Olen nolo ja häpeän sekä vihaan itseäni. Mitä teen?
Kommentit (38)
Mistä saisin apua siihenkin, millaiseksi minun pitäisi muuttua? Olen pähkäillyt tätä ongelmaani teini-ikäisestä lähtien ja kukaan ei vastaa mulle ihan rehellisesti.
Pikkulapsesta lähtien äitini ja sukulaistätini ovat nälvineet minua ulkonäöstäni, kun olin liian ruma tytöksi, mutta kukaan ei ihan rehellisesti sano, mitä voisin muuttaa itsessäni. Hävettää edes kaverimielessäkään tutustua esim. naisiin, kun ajattelen, että he salaa halveksivat minua.
Siispä pidän etäisyyttä ihmisiin. Pelkään heidän tuomitsevia asenteitaan ja peiteltyä ylemmyydentunnettaan sen vuoksi, kun olen niin ruma. Pukeudun neutraalisti, klassisesti ja peittävästi, joten ei ole suoranaisesta tyylistäkään kyse. Painoltani olen normaalipainoinen ja yleisilmeeltäni näytän melko hoikalta käytännössä (174cm/63kg). Tarvitsisin jotain vinkkejä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokin itsetunto- tms. kurssi voisi olla sulle parempi idea kuin muuttuminen toisten toiveiden mukaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Nää on taas näitä "yhyy olen ruma" ja seuraavassa lauseessa kerrotaan USEAMMASTA seurustelusuhteesta. Sori, ei mene läpi. T. Oikeasti ruma 29 v nainen joka ei ole kelvannut IKINÄ kenellekkään
Noh, se eka "seurustelusuhde" päälle parikymppisenä oli oikeastaan monivuotinen säätö, jossa olin tietämättäni kakkosnainen huomattavasti vanhemmalle (50+) miehelle.
Ja siinä viimeisimmässä suhteessa olin täysin roskakorina ja nyrkkeilysäkkinä sille ex-miehelleni. Hän oli kateellinen ja pohjattoman ilkeä neljän seinän sisällä. Hän kohteli mua epäinhimillisen huonosti. Siis se kohtelu oli lähes kidutustasoa välillä ja sellaisesta voisi repiä parit iltalehtilööpit, jos niistä avoimesti kertoisi jollekin.
Se toinenkin exäni oli väkivaltainen ja sai ihan kamalia skitsoilukohtauksia. Joten sellaista täällä. Olen itse asiassa traumatisoitunut vain entisestäänkin noista kaikista suhteentapaisistani.
Anders kirjoitti:
Jokin itsetunto- tms. kurssi voisi olla sulle parempi idea kuin muuttuminen toisten toiveiden mukaiseksi.
En ole koskaan nähnyt sellaisia missään ja tuntuu siltä, että "ei kannettu vesi kaivossa pysy", ts. pitäisi muuttaa sitä fyysistä olemusta muutenkin. Töissä (nyt oon lomalla) parit työkaveritkin katselevat nenänvarttaan hieman halveksien minua, kun en ole sellainen perusnätti, kuten he itse ovat. Eivät he tajua, että en ole itse valinnut syntyä tällaiseksi ja elämäni on jatkuvaa kärsimystä muutenkin. Ihmiset vain ovat todella julmia.
*siis nenänvarttaan pitkin halveksien
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rumatkin naiset löytää kyllä miehen jos uskaltavat tehdä aloitteen. Muuten voi toki olla vähän hiljaisempaa.
Sen sijaan ruma mies tuskin löytää ketään vaikka tekisi aloitteenkin....
Näin valitettavasti.
Mulla oli joskus aikoinaan aivan valtavasti kaikenlaisia kehitysideoita, tuoteideoita ja liikeideoitakin, mutta kateellinen exäni torppasi ne aina ja "rankaisi" mua aina siitä, jos olin liian nokkelalla tai kekseliäällä tuulella jne. Jossain vaiheessa ajattelin, että antaa olla...ja vähitellen niitä ideoita on tullut enää paljon vähemmän. Kun opin ulkoa sen exäni mantran: "joku on aivan varmasti jo jossain miettinyt tuollaista, joten turhaan sä yrität" ja nauroi halveksivasti mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohdat miehet. Mä olen myös ruma enkä ole edes pärjännyt koulussa mutta miehiä mulla on aina ollut. Voin kertoa että pitemmän päälle niistä on aina jotain harmia. Seuraan monesti kaiholla sinkku kouluverin arkea. Saa tehdä kaikkea vapaasti. Perhe-elämä on rajoittavaa.
Sinulla tuntuu olevan vain äärimmäisen heikko itsetunto. Et varmasti ole ollenkaan niin ruma, kuin minä itseäsi pidät. Hyviä neuvoja en valitettavasti osaa antaa. Olen itsekin ruma, mutta olen oppinut olemaan piittaamatta muiden ihmisten mielipiteistä ja arvostamaan itsessäni niitä hyviä puolia mitä minussa (ja sinussakin) on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet kerran lapseton, mitä valitat? Kuka tahansa perheellinen vaihtaisi paikkoja kanssasi.
se vasta on epäreilua kirjoitti:
Rumatkin naiset löytää kyllä miehen jos uskaltavat tehdä aloitteen. Muuten voi toki olla vähän hiljaisempaa.
Sen sijaan ruma mies tuskin löytää ketään vaikka tekisi aloitteenkin....
Näin valitettavasti.
Itselläni on sellainen käsitys, että mies ei oikeastaan edes voi olla liian ruma, kunhan hänellä on asennetta, työpaikka ja varallisuus tasapainossa sekä kroppa kevyesti treenattu. Sen sijaan ruma nainen ei oikein muuta voi saada kuin korkeintaan seksisuhteita. Haluaisin kuitenkin normaalin/onnellisen seurustelusuhteen sellaisen henkilön kanssa, joka ei ole väkivaltainen tai petä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miten olisi meno kauniin, lämminsydämisen 50+ naisterapeutin vastaanotolle... :)
Jos tosissaan puhutaan siitä, miten ulkonäköä voisi kohentaa, niin ilmeinen vastaushan on kampaajan ja meikkiopastuksen avulla. Oletko jo kokeillut nämä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No miten olisi meno kauniin, lämminsydämisen 50+ naisterapeutin vastaanotolle... :)
No sellainen olisi kieltämättä mukava ajatus. :) Mutta aikataulullisesti se olisi hieman haastavaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos tosissaan puhutaan siitä, miten ulkonäköä voisi kohentaa, niin ilmeinen vastaushan on kampaajan ja meikkiopastuksen avulla. Oletko jo kokeillut nämä?
Olen kokeillut. Mun hiukseni ovat hyväkuntoiset, aika luonnolliset ja olen käynyt todella hyvällä kampaajalla säännöllisesti viime vuodet. Pari kertaa olen käynyt jossain meikkausopastuksessa/lyhyehköllä tyylikurssilla ja meikkaan melko huomaamattomasti, mutta siististi. Pitäisi varmaan korostaa joitain hyviä puolia, mutta ei mahdollisilla "hyvillä puolilla" ole väliä, kun kokonaisuus on kuin Picasson kubistinen maalaus. :P
Ensin terapiaan käsittelemään itsetunto-ongelmia ja väkivallan jättämiä traumoja. Sitten jos koet vielä tarvetta muuttaa ulkonäköä, niin pukeutumis- ja meikkiopastus voisi auttaa. Mutta mielestäni siis tuossa järjestestyksessä, koska suurin ongelmasi vaikuttaa olevan täysin olematon itsearvostus.
Ei aloittajan ongelma tosiaan ole ulkonäkö. Sen kertoo jo se että yleensä jotkut miehet on hänet huolineet. Huonoja kumppaneita voi sattua kaikille kohdalle, ja huono itsetunto tuntuu vetävän niitä oikein puoleensa.
Itse olen muuten 43 enkä ole koskaan kelvannut selvin päin olevalle miehelle edes seksiin, suhteessa en ole ollut koskaan. Neitsyeksi en ole sentään jäänyt koska näyttää olevan niin että "ei ole olemassa rumia naisia vaan vain liian vähän viinaa" - kyllä valomerkin aikaan on mullekin joskus kumppani löytynyt jos ei ole korkeaa rimaa itsellä. Viimeiseen 13 vuoteen en ole tosin seksiäkään edes halunnut kun ei se irtoseksi niin hienoa ole. Ja elämäni en koe olevan mitenkään pilalla, vaan oikein hyvää vaikka mies ja lapset on jäänytkin hankkimatta.
Ruman naisen tulee pärjätä omillaan, niin se on.
Mun tutuista suuri osa on sellaisia, jotka kokonaan tai osittain on eläneet ainakin jossain vaiheessa miestensä rahoilla ja vinguttaneet miesten Visaa kun kaipaavat jotain uutta kivaa. Kauniita ja haluttuja. Naisellisia hempsankeikkoja. Nalkuttajia ja sellaisia, jotka päättävät kaiken kotiin ja sisustukseen liittyen. Pihtaavat jos eivät saa tahtoaan läpi.
Minä olen aina ollut hyvin tienaava, hyvässä ammatissa ja työkaveritkin sitä kautta miehiä - koska miesvaltainen ammatti = hyvä palkka. Teini-iässä sain kuulla muilta tytöiltä olevani kuin petolinnun perse ja pojille en tietenkään kelvannut. En koskaan käynyt treffeillä. Kolmeakymppiä lähestyessäni olin hyvässä kunnossa ja hoikka, urheilullinenkin. Miehiä löytyi hyvin seksiseuraksi ja yhden kanssa menin naimisiinkin.
Kun halusin avioeron, paljastui, miksi mies oli minut huolinut: raha. Oli kovin katkera kun vein tilipussini pois ja hän joutui yksin maksamaan kulunsa. Seuraavakin suhde oli kovin rahapainotteinen ja makselin miehenkin menoja kun hänellä aina unohtui lompakko tai missään ei ollut Otto-automaattia.
Asun yksin, enkä kaipaakaan miestä samaan taloon. Suosittelen sinua hankkimaan hyvän ammatin, hyvät tienestit ja sitä kautta pärjäämään omillasi. Miehiä löytyy kyllä, kun opit pitämään itsessäsi vaikka vain yhdestä asiasta - minulla se oli sääret ja pidinkin lyhyttä hametta kun kaipasin miesseuraa. Toimi. Nykyään ei enää, kun on ikää ja painoa.
Tsemppiä elämääsi!
Huoh. Nää on taas näitä "yhyy olen ruma" ja seuraavassa lauseessa kerrotaan USEAMMASTA seurustelusuhteesta. Sori, ei mene läpi. T. Oikeasti ruma 29 v nainen joka ei ole kelvannut IKINÄ kenellekkään