Rikkaan miehen kotirouvana olisi ihanaa

Olin neljä vuotta kotirouvana miehen työkomennuksen ajan. Oli ihanaa. Miksikään kodinhengettäreksi en kyllä ryhtynyt. Siivooja kävi kolme kertaa viikossa, mä hoidin pyykit ja mies ruuanlaiton. Harrastin vaan ja puuhailin omia kivoja, mutta ihan turhia, projekteja. Lapsia meillä ei ole.

On ollut vaikeaa paluu työelämään, mutta ei voi mitään. Uutta työkomennusta odottaen...

Miten mulla taas on sellainen mielikuva, ettei todellakaan olisi helppoa. Tavallisen sydämellisen miehen kotirouvana voisi ollakin, jos yhteistuumin olisi ratkaisuun päädytty ja minä hoitaisin sulassa sovussa kodin ja lapset ja käytännön yhteiset juoksevat asiat. Saksassa tähän oli ihan kunniallisesti mahdollisuus.

Rikas taas on seurapiiriensä orja, eikä ruodusta poiketa. Pitää olla hoikka kuin piiskansiima, rääkätä ja treenata, näyttää ikuisesti yhtä nuorelta naamastaan, pitää kaikki tiptop-kunnossa viimeisessä huudossa asuja, kotia, lapsia myöten, sekä juosta kissanristiäisissä halusi tai ei. Edustaa, siis, kaikin puolin, ei siunaamaa rauhaa.

Kodissa pitää usein olla apulaisia, joista hyvien löytäminen helvettiä nykyaikana kaikkien kadehtiessa. Ne pitää pitää kunnolla töihinsä paneutuneena, etteivät varastele, osaavat oikeasti mitä pitää, keskittyvät töihinsä, eivät kirjoittele paljastuskirjoja tai yritä piirittää miestä aina kuin voi.

Hyi, ei kiitos. Ja joo, olen kurkannut siihenkin maailmaan riittävän läheltä. 😀

Todella ihanaa. Koko ajan pitäisi miellyttää miestä ja silti se yksi kaunis päivä voi dumpata sut vainkoska aloit kyllästyttää tai ikääntyä. Olisit koko ajan korvattavissa jollain toisella. Milläs sitten eläisit?

Niin. Hämmästyttävää että kukaan ei ole tainnut vielä kutsua Ap.ta Lompakkoloiseksi. Toisaalta mitä tähänsanomaan muuta kuin, että jos Ap on nainen, niin hänelle on moraalisesti ja kulttuurisesti ihan hyväksyttyä haaveilla ja unelmoda pääsystä rikkaisiin naimisiin ja toiveetsa, että hän voisi huolehtia yhteisestä kodista ja mahdollisista lapsista ja miehen hankkiman ja luoman varallisuuden kautta.

- Toki häntä saatetaan muistuttaa, että jos haluaa myös suomalaisen kumppanin, niin valikoimaa potenttiaalisista kumppaneista on aika vähän, kun kulttuurimme on rakentunut niin vahvasti kahden tulonsaajan mallin mukaiseksi, josta myös kalliit hinnat ja verottaja säännöllisesti muistuttaa. - Toki myös se, että vaatii uskallusta heittäytyä vain toisen tulojen varaan kun Suomessa avioero on verraten helppoa saada ja rikkaan suojata omaisuutensa eron varalta (mm.) avioehdolla. (-Jonka ehdottamisen tietysti osa jostain syystä kokee henkilökohtaisena loukkauksena. - Vaikka näkemisen arvoine on myös ollut nähdä loukkaantuneen naama kun kysyy, että mistä hän loukkaantuu, koska eihän tuota avioehtoa tarvitse laittaa täytäntöön, jos tai kun avioliitto pysyy voimassa, eikä eroa tule.)

Mutta annas olla, jos Ap olisi mies, joka avoimesti haaveilis, että voi kumpa kohatsin naisen, joka olisi rikas ja jonka omaisuuden turvin saattaisiin olla kotiherrana ja omistautua vallan kodin ylläpidolle ja lapsien hoidolle, niin veikkaampa, että yhden jos toisen kulmat saattavat hieman kohota ja ilmaan kohota kysymys siitä, mitä helvettiä tuo mies horisee.

Minä olen ollut kotirouvana yhden lapsen kanssa. Meillä oli ihanaa. Aikaa oli harrastaa ja olla. Nukuttiin pitkään aamut. Mieheni on amerikkalainen. Hänellä on varallisuutta ennestään, emme elä pelkillä palkkatuloilla.  Vapaalla mies osallistui kodin ja lapsen hoitoon tasa-vertaisesti. Olisin saanut olla kotona miten pitkään tahansa, mutta jossain välissä halusin palata töihin. Olen välillä katunut päätöstäni.

Up

Rikkauksista en tiedä, mutta itse olen kotirouva, ja ihan hyvin meillä menee. Tässä liitossa saan olla ihan oma itseni, ja niin saa olla puolisonikin ja yhteisymmärryksessä asiat hoidetaan. Kummankaan ei tarvitse olla toisen vallan alla tai elää omien tarpeiden ja halujen vastaisesti. Toki päivittäiset kotiasiat minä hoidan, mutta eihän niitäkään loputtomiin riitä, joten "omaa aikaa" minulla on paljon, ja nautin siitä todella. Puoliso on tyytyväinen, kun kotiasiat ovat kunnossa, niin hän pystyy keskittymään töihinsä kunnolla. Rahasta ei ole koskaan riidelty, ja sitä on riittänyt yhteisten asioiden hoitoon sekä molempien omiin menoihin.

Minä olin reilut viisi vuotta kotirouvana lasten ollessa pieniä, se oli ihanaa aikaa mutta kun lapset aloittivat koulun niin voi hitto kun oli tylsää, siinäkin on rajansa paljonko jaksaa joogata, lounastaa, päteä koulun vanhempaintoimikunnassa ja tehdä hyväntekeväisyysprojekteja. Niinpä kuopuksen aloitettua koulun perustin yrityksen ja se oli meidän perheelle paras ratkaisu. Nyt olen ollut yrittäjänä jo melkein 10 vuotta, edelleen rikkaan miehen vaimo ja kotona iltapäivisin kun nyt jo teini-ikäiset tulevat koulusta, mutta mulla on jotain omaakin ja saan siitä hurjasti tyydytystä ja iloa.