Mitä asioita olette huomanneet kun tiet alkavat erota puolison kanssa

Keksii vaikka mitä tekemistä lykätäkseen kotiinmenoa.

Kun toinen menee olkkariin, toinen jää keittiöön.

Alkaa lukita oven kun menee suihkuun.

Mennään eri aikaa sänkyyn. Teeskennellään nukkuvaa.

Ei viitsi enää hillitä vihan ja ärtymyksen näkymistä, kun toinen tonttuilee sadatta tuhannetta kertaa tavalla, johon on kyllästynyt.

Huomaa halveksivansa toista.

Erostani on jo toistakymmentä vuotta, joten ne pienet ennusmerkit ovat jo unohtuneet. Sen tunteen muistan kuitenkin, kun ymmärsin, että rakkaus on loppu. Herättiin aamulla, mies nukkui selkä minuun päin. Katselin sitä selkää neutraalisti ja tajusin, että minulle on aivan sama, onko hän siinä vai jossakin muualla.

Vierailija kirjoitti:

Erostani on jo toistakymmentä vuotta, joten ne pienet ennusmerkit ovat jo unohtuneet. Sen tunteen muistan kuitenkin, kun ymmärsin, että rakkaus on loppu. Herättiin aamulla, mies nukkui selkä minuun päin. Katselin sitä selkää neutraalisti ja tajusin, että minulle on aivan sama, onko hän siinä vai jossakin muualla.

Ei sitten tainnut olla kovin kiihkeä suhde, jos ei tuon kummemmin sattunut sen loppuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erostani on jo toistakymmentä vuotta, joten ne pienet ennusmerkit ovat jo unohtuneet. Sen tunteen muistan kuitenkin, kun ymmärsin, että rakkaus on loppu. Herättiin aamulla, mies nukkui selkä minuun päin. Katselin sitä selkää neutraalisti ja tajusin, että minulle on aivan sama, onko hän siinä vai jossakin muualla.

Ei sitten tainnut olla kovin kiihkeä suhde, jos ei tuon kummemmin sattunut sen loppuminen.

Eron jälkeistä tuskaa esiintyy ehkä enemmänkin silloin, jos ero tulee yllätyksenä (esim. pettäminen) tai lapset kärsivät näkyvästi erosta. Yleensä, jos suhde kuolee pikkuhiljaa, sattuminen ja eron käsittely tapahtuu jo suhteen viimeisten vuosien aikana ja varsinainen ero tuntuu ehkä jopa helpotukselta.

Harvassa ovat ne suhteet, jotka eivät ole olleet kiihkeitä missään vaiheessa, ja vielä harvemmassa ne, joissa kiihkeys säilyy päivästä toiseen, vuodesta toiseen, läpi elämän. 

Jossain vaiheessa juttelusta tuli valtapeliä, miehen piti aina jotenkin lytätä mun sanomiset ja mielipiteet kuin olisin väärässä, vaikka hän olisi tiennyt kyseisestä asiasta minua vähemmän. Ja väitti että minä olen se jonka pitää saada sanoa viimeinen sana. No tottakai olen, jos kiistelylinjalle lähdetään.

Terveessä parisuhteessa ollaan hyväntahtoisia toista kohtaan, ja voidaan keskustella asioista vaikka ei oltaisikaan aina samaa mieltä. Samoihin aikoihin tuli kireä ilmapiiri. Jutteleminen jäi, olin mieluummin hiljaa kuin avasin keskustelun joka aina johti lyttäämiseen ja riitelyyn.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erostani on jo toistakymmentä vuotta, joten ne pienet ennusmerkit ovat jo unohtuneet. Sen tunteen muistan kuitenkin, kun ymmärsin, että rakkaus on loppu. Herättiin aamulla, mies nukkui selkä minuun päin. Katselin sitä selkää neutraalisti ja tajusin, että minulle on aivan sama, onko hän siinä vai jossakin muualla.

Ei sitten tainnut olla kovin kiihkeä suhde, jos ei tuon kummemmin sattunut sen loppuminen.

Eron jälkeistä tuskaa esiintyy ehkä enemmänkin silloin, jos ero tulee yllätyksenä (esim. pettäminen) tai lapset kärsivät näkyvästi erosta. Yleensä, jos suhde kuolee pikkuhiljaa, sattuminen ja eron käsittely tapahtuu jo suhteen viimeisten vuosien aikana ja varsinainen ero tuntuu ehkä jopa helpotukselta.

Harvassa ovat ne suhteet, jotka eivät ole olleet kiihkeitä missään vaiheessa, ja vielä harvemmassa ne, joissa kiihkeys säilyy päivästä toiseen, vuodesta toiseen, läpi elämän. 

Kyllä, näin ainakin omalla kohdallani. Taistelin aikani liiton pelastamiseksi, mutta jos toisella ei ole haluja eikä mielenkiintoa ratkoa asioita niin eipä sitä pelkästään yksin pysty. Ahdistuksen, katkeruuden, surun ja kaikki muut tunteet kävin läpi vuosien varrella ja lopulta kauhukseni huomasin ettei mulla enää riittänyt tahtoa jatkaa liittoa. Eikä löytynyt tahtoa tahtoakkaan. Kova paikka mutta vielä kävin juttelemassa ja selvittämässä ajatuksiani. Huomasin ettei mitään ollut tehtävissä, tunteet kuolleet ja ero oli helppo.

Siis varsinainen eron täytäntöönpano oli helppo, kun sen työstämisen oli jo käynyt vuosien varrella läpi.

Sama kuin edellä, eli viivyttelee kotiin menemistä. Tai toivoo, että kumppani lähtee omiin menoihinsa ja pysyy niillä mahdollisimman kauan. Kotona yksin oleminen on juhlaa. Sitten, kun toinen tulee kotiin, alkaa välittömästi vituttamaan.

Molemmat hautautuvat eri puolille asuntoa, toinen olkkarissa, toinen makkarissa. Ei juuri koskaan samoissa tiloissa eikä tehdä mitään yhdessä (esim. katsota leffaa yhdessä).

Me lopetettiin exän kanssa kommunikointi jokin aika ennen eroa. Keskustelua päivän tapahtumista tai mistään muustakaan ei juuri ollut, molemmat omissa oloissaan.

Edelliseen liittyen, myöskään riitelyä ei ollut. Molemmat viimeiseen saakka koittivat vältellä yhteenottoja ja asioiden selvittelyä, minkä ansiosta stressitaso nousi melkoiseksi! Yritettiin vaan hampaat irvessä sinnitellä ja sietää toisiamme.

Mitään kosketusta, halaamista tms. ei ollut. Seksistä nyt ei kannata edes puhua.

Nukuimme samassa sängyssä loppuun saakka, mutta eipä sillä enää ollut merkitystä, onko se toinen siinä vain jossain muualla. Vaihdoin vaatteet aina poissa exän silmän alta ja esiinnyin hänen edessään aina täysissä pukeissa.

Itse olin ihan loppuun palanut ja mietin oikeastaan päivittäin pois lähtemistä tai että toinen katoaisi elämästäni lopullisesti.

Hurjin asia oli se, että olimme molemmat ehtineet jo ihastua uusiin ihmisiin. Jos itse olen oikeasti rakastunut, en silloin edes huomaa muita ihmisiä. Eli rakkaus exää kohtaan oli ehtinyt jo kuolla.

Jahkailimme sen lopullisen päätöksen tekemisessä, mikä olisi pitänyt vain tehdä nopeammin. Kun lopulta yhteisestä päätöksestä erosimme, pystyin pitkästä aikaa hengittämään vapaasti. Nyt sitten ollut 11 vuotta yhdessä tämän "ihastuksen" kanssa. Exäni samaten jatkoi oman ihastuksensa kanssa eron jälkeen. Aika nopeasti siirryimme eron jälkeen uusiin suhteisiin. Rakkaus oli siis tyystin kuollut meidän suhteestamme.

Erosta jo 12 vuotta, mutta kirkkaana mielessä.

Uudet vaatteet (miehellä) selvästi jonkun muun valitsemat.

Poikien illat päättyivät kaverin sohvalle. (Uskoin)

Teki riidan mitättömistä asioista, että pääsi lähtemään ulos.

Jäi kiinni. Ts.itse kertoi, että rakastunut toiseen ja lapsikin sieltä sitten kohta tulossa.

En ole vieläkään tästä kunnolla selvinnyt, vaikka terapeutit koluttu yms.

Elämäni pahin asia ikinä!

Apn kirjoitus kuulostaa enemmän, että parisuhteeseen on astunut itsestäänselvyys.

Luulen, että pienillä eleillä tuon saisi taas piristymään. Jos siis haluaa saada uutta värinää parisuhteeseensa.

Se vaatii tietty toiselta osapuolelta tässä tapauksessa ap:lta pientä "ponnistelua", eikä saa miettiä: "miksi mä aina näitä aloituksia teen, eikä toi koskaan!".

Hali, suukota, ohimennen kosketa. Lähetä sydän viesti kesken työpäivän. Kysy kävelylle, pyydä leffaan, mikä se teidän juttu on ennen ollut tai kehitä uutta.

Ns. pakota teidät olemaan edes päivän verran viikossa yhdessä. Anna aikaa kuukausi tai pari, jos tilanne ei muutu, ni soronoo.