Jos hankit uran, älä hanki lapsia. Vanhemmuus ei ole vasemmalla kädellä hutaistava tehtävä, vaan arvokas asia

Joo, ei pelkoa.

Nyky-yhteiskunnassa saa taistella miltei verissäpäin järkevistä työpaikoista ja leivän syrjässä kiinni pysymisestä. Hyvät työntekijät palkitaan vielä lisätyöllä ja päivät venyy, ja joustaa pitää, jos haluaa pitää työnsä. Ainakin monissa asiantuntijatöissä. Helvetin kuluttavaa. En minä ihan tätä osannut odottaa, kun lähdin opiskelemaan.

Ehkä muutaman vuoden päästä saan oikein kunnon burn outin (näitä pieniä ahdistuksia ja masenteluja ei lasketa) ja siinä sivussa monenlaista liitännäistä mt-ongelmaa. Siitä sitten hoitoon ja sairaslomaputkeen ja työkyvyttömäksi kuntoutustuelle. Ehkä jossain kohtaa osa-aikaiseksi siivoojaksi tms. Ei kuormita liikaa.

Sitten ois tosiaan aikaa ja jaksamista tehdä niitä lapsia. Nyt ei toivoakaan. Työsuhde on määräaikainen, jälkeen. Vakinaistetaan ensi vuonna ja heti alkaa uusi projekti. Ei kehtaa mitenkään alkaa lapsia suunnittelemaan siihen kohtaan. Ja miten tässä muutenkaan ehtisi ja jaksaisi, kun kotiin tullessa jaksaa miltei vain kaatua sohvalle.

Yksi lapsi olisi haaveissa, mutta kyllä tämä työelämä on niin hullua pyöritystä, että haaveeksi taitaa myös jäädä. Ikävä kyllä.

N33

Onko työssäkäyminen jokin "ura"?

Ura tarkoittaa minusta etenemistä ja jatkuvaa pyrkyä siihen. Tässä lapset voivat olla naiselle esteenä. 

Uramiehet kyllä saavat lapsia enemmänkin kuin muut. Asia on tutkittu. 

Työt eivät ole este äitiydelle eikä isyydelle.

24/7 kotona jumittaminen ei tee hyvää vanhempaa.

Vanhempien työssäkäynti on lapsen kehitystä tukeva asia. 

Tietysti jos aika lapselle on minimaalinen jatkuvien ponnistelujen takia uralla etenemisessä, voi asia kääntyä päinvastoin. 

Jos toisella vanhemmalla on vaativa työ jatkuvinen ylitöineen, uudet oppimisen kanssa ja ehkä pitkine matkoineen, on toisella hyvä olla tavanomainen, ehkä osa-aikainenkin työ. 

Ja tämä jälkimmäinen tietysti lankeaa useimmiten naisen osaksi... edelleen. 

Sääliksi käy pieniä lapsia, jotka näkevät vanhempiaan arki-iltaisin klo 17-21. Siitäkin ajasta puolet katsotaan pikku kakkosta ja lastenohjelmia samalla kun vanhemmat somettaa.

Sepä onkin hienoa, kun ammattitaidoton yhteiskunnan pohjasakka keskittyy lisääntymiseen.

Oman elämän sisältö rajoittuu telkkarin katsomiseen ja lastenhoitoon.

Äitiys ja isyys ovat arvokkaita asioita. Olen sitä mieltä, että lapsiin pitäisi panostaa erityisesti heidän ollessa pieniä, alle 3-vuotiaita. Vielä alle kouluikäisenä kehitys on ainutlaatuista, tutkimusten mukaan noina vuosina lapselle kehittyy joko huono tai hyvä itsetunto (ja paljon muutakin loppuelämän määrittävää). Koululaiselle alkaa hiljalleen riittää että on läsnä, käytettävissä ja empaattinen, jos ei ole mitään poikkeuksellista kriisiä. Lapseen sitoutuminen pienenä ei ole mielestäni este uralle, tai toisinpäin. On yritysjohtajiakin, jotka ovat olleet 15v kotiäitinä ennen urakiitoa, sellainen on hieno saavutus - joskaan ei kaikille mahdollinen.

Olisi hienoa jos yhteiskunta panostaisi siihen, että lapsia uskallettaisiin tehdä esimerkiksi opiskeluaikoina. Minäkin aikoinaan opiskelin äitiys- ja hoitovapaat, miehellä oli joustava työ ja opinnotkin joustivat, ei tarvinnut viedä lasta hoitoon. Monesti olen miettinyt, kuinka ihanteellista vanhemmuus olisikaan opiskelijapariskunnalle, jos tulevaisuus ei huolettaisi ja "juoksut olisi jo juostu". Sillä olettamuksella toki, että lapsia haluttaisiin. Mutta kyllähän nykyään trendi on se, että harva uskaltaa tehdä lapseb ennen kuin on varma työpaikka ja säästöjä.. harmi sinänsä, sillä silloin vietetään joko kotona parhaat työvuodet, tai sitten laitetaan lapsi päivähoitoon aikaisin ja lisäksi vielä käytetään muutakin lastenhoitoapua.

Minulla on vaativa ura ja miehellä on ollut enemmän aikaa hoitaa perheasioita. Hyvin pyyhkii.

Vierailija kirjoitti:

Äitiys ja isyys ovat arvokkaita asioita. Olen sitä mieltä, että lapsiin pitäisi panostaa erityisesti heidän ollessa pieniä, alle 3-vuotiaita. Vielä alle kouluikäisenä kehitys on ainutlaatuista, tutkimusten mukaan noina vuosina lapselle kehittyy joko huono tai hyvä itsetunto (ja paljon muutakin loppuelämän määrittävää). Koululaiselle alkaa hiljalleen riittää että on läsnä, käytettävissä ja empaattinen, jos ei ole mitään poikkeuksellista kriisiä. Lapseen sitoutuminen pienenä ei ole mielestäni este uralle, tai toisinpäin. On yritysjohtajiakin, jotka ovat olleet 15v kotiäitinä ennen urakiitoa, sellainen on hieno saavutus - joskaan ei kaikille mahdollinen.

Olisi hienoa jos yhteiskunta panostaisi siihen, että lapsia uskallettaisiin tehdä esimerkiksi opiskeluaikoina. Minäkin aikoinaan opiskelin äitiys- ja hoitovapaat, miehellä oli joustava työ ja opinnotkin joustivat, ei tarvinnut viedä lasta hoitoon. Monesti olen miettinyt, kuinka ihanteellista vanhemmuus olisikaan opiskelijapariskunnalle, jos tulevaisuus ei huolettaisi ja "juoksut olisi jo juostu". Sillä olettamuksella toki, että lapsia haluttaisiin. Mutta kyllähän nykyään trendi on se, että harva uskaltaa tehdä lapseb ennen kuin on varma työpaikka ja säästöjä.. harmi sinänsä, sillä silloin vietetään joko kotona parhaat työvuodet, tai sitten laitetaan lapsi päivähoitoon aikaisin ja lisäksi vielä käytetään muutakin lastenhoitoapua.

Ei se ole mitään lapsiin panostamista, että opiskelee äitiys-ja hoitovapaat.

Höpö höpö. Molempi parempi. Mikään äärilaita ei ole kenellekään hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Äitiys ja isyys ovat arvokkaita asioita. Olen sitä mieltä, että lapsiin pitäisi panostaa erityisesti heidän ollessa pieniä, alle 3-vuotiaita. Vielä alle kouluikäisenä kehitys on ainutlaatuista, tutkimusten mukaan noina vuosina lapselle kehittyy joko huono tai hyvä itsetunto (ja paljon muutakin loppuelämän määrittävää). Koululaiselle alkaa hiljalleen riittää että on läsnä, käytettävissä ja empaattinen, jos ei ole mitään poikkeuksellista kriisiä. Lapseen sitoutuminen pienenä ei ole mielestäni este uralle, tai toisinpäin. On yritysjohtajiakin, jotka ovat olleet 15v kotiäitinä ennen urakiitoa, sellainen on hieno saavutus - joskaan ei kaikille mahdollinen.

Olisi hienoa jos yhteiskunta panostaisi siihen, että lapsia uskallettaisiin tehdä esimerkiksi opiskeluaikoina. Minäkin aikoinaan opiskelin äitiys- ja hoitovapaat, miehellä oli joustava työ ja opinnotkin joustivat, ei tarvinnut viedä lasta hoitoon. Monesti olen miettinyt, kuinka ihanteellista vanhemmuus olisikaan opiskelijapariskunnalle, jos tulevaisuus ei huolettaisi ja "juoksut olisi jo juostu". Sillä olettamuksella toki, että lapsia haluttaisiin. Mutta kyllähän nykyään trendi on se, että harva uskaltaa tehdä lapseb ennen kuin on varma työpaikka ja säästöjä.. harmi sinänsä, sillä silloin vietetään joko kotona parhaat työvuodet, tai sitten laitetaan lapsi päivähoitoon aikaisin ja lisäksi vielä käytetään muutakin lastenhoitoapua.

Lasten tekeminen opintojen aikana aiheuttaa ongelmia, jos haluaa lähteä vaihtoon tai ei saa harjoittelupaikkaa omalta paikkakunnaltaan. Vanhempien täytyisi myös yrittää sovittaa omia suunnitelmiaan jollain tavalla yhteen. Jopa raskaana oleminen voi vaikuttaa jonkin kurssin suorittamiseen, jos ei voi olla kemian laboratoriossa tmv. Sen lisäksi vanhemmuus syö aikaa opiskelusta. Se voi toimia hyvin, mutta ei ole helppoa sekään.

Vierailija kirjoitti:

Onko työssäkäyminen jokin "ura"?

Ura tarkoittaa minusta etenemistä ja jatkuvaa pyrkyä siihen. Tässä lapset voivat olla naiselle esteenä. 

Uramiehet kyllä saavat lapsia enemmänkin kuin muut. Asia on tutkittu. 

No kyllä suurimmalla osalla naisjohtajista (ja naisprofessoreista) on lapsia.

Kehno provo

Tästä pitäisi puhua esim. lukioissa. Että pitää valita joko ura tai lapset. Se olisi perusteltua oppia nuorille.

Vierailija kirjoitti:

Tästä pitäisi puhua esim. lukioissa. Että pitää valita joko ura tai lapset. Se olisi perusteltua oppia nuorille.

No onpa kyllä väsynyt provo, mietin vain minkä vuoksi?