Lue keskustelun säännöt.
Kertokaahan rehellisesti mikä yllätti eniten vauva-arjessa?
21.11.2017 |
Olen lukenut useita eri kirjoja ja vauvan hoito-oppaita, maistellut vauvan ruokia. Menee hetki, kunnes esikoinen putkahtaa maailmaan ja luonnollisesti olen innoissani. Vaimoa olen auttanut ja hän joutuu välillä muistuttamaan, etten innostu liikaa. Haluaisin jo sisustaa vauvalle oman huoneen ja googlailen iltaisin kaikkea vauva tavaraa. Uskomatonta, että minusta tulee isä. =) Mihin kannattaa varautua?
Kommentit (23)
Enite yllätti se, miten kiinni siinä vauvassa on. Tuntui, että ei voinut yhtään jäädä ajatuksiin, kun koko ajan piti toisella korvalla kuunnella, mitä vauvalle kuuluu. Esikoisen kohdalla muutos oli hurja, mutta onhan lapsen syntymä suurin muutos, mihin joutuu. Toisen lapsen kanssa meni helposti, kun olimmehan jo lapsiperhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No juuri se mitä täälläkin yhtenään ihmetellään: että mikä siinä voi olla niin raskasta? Miksi se on niin sitovaa? Miksi äiti ei ehdi syömään tai käymään suihkussa? Miksi sitä vauvaa ei voi jättää lattialle itkemään ja syödä rauhassa?
Ei vaan voi.
Eli se miten se vauva pyörittää koko huushollia, sen itkua ei voi kuunnella rauhallisin mielin vaan yrittää kaikkensa että saisi sen loppumaan. Ja pysymään poissa.
Opit hiipimään kuin ninja, tekemään kaiken vasemmalla kädellä ja nukkumaan istuallasi. Et kursaile enää vieraspaikassa vaan käyt heti pöytään koska se voi olla ainoa mahdollisuutesi. Juuri kun luulet että teillä on joku rytmi ja systeemi kaikki kääntyykin päälaelleen.
Onnea ja menestystä. Voi teille tulla helppokin vauva;-)
Vierailija kirjoitti:
No juuri se mitä täälläkin yhtenään ihmetellään: että mikä siinä voi olla niin raskasta? Miksi se on niin sitovaa? Miksi äiti ei ehdi syömään tai käymään suihkussa? Miksi sitä vauvaa ei voi jättää lattialle itkemään ja syödä rauhassa?
Ei vaan voi.
Eli se miten se vauva pyörittää koko huushollia, sen itkua ei voi kuunnella rauhallisin mielin vaan yrittää kaikkensa että saisi sen loppumaan. Ja pysymään poissa.
Opit hiipimään kuin ninja, tekemään kaiken vasemmalla kädellä ja nukkumaan istuallasi. Et kursaile enää vieraspaikassa vaan käyt heti pöytään koska se voi olla ainoa mahdollisuutesi. Juuri kun luulet että teillä on joku rytmi ja systeemi kaikki kääntyykin päälaelleen.
Onnea ja menestystä. Voi teille tulla helppokin vauva;-)
Nimenomaan näin. Minulla oli kaikki suunniteltu miten tulemme viettämään leppoisaa vauva-arkea. Ehtisin silittää aina vauvan vaatteet yms. Totuus tuli vasten kasvoja. Kun ei itse ehdi edes kunnolla hampaita pestä eikä käydä vessassa, niin ei siinä tee enää mitään ylimääräistä.
Ruuanlaittokin on mahdottomuus. Ennen ihmettelin kuka niitä valmisruokia ostaa, nyt sen tiedän. Hyvänä päivänä saan tiskit siivottua keittiöstä ja pyykit pestyä. Huonona päivänä en sitäkään. Mistään Hesarin lukemisesta tai muusta omasta ajasta saa vain haaveilla. Univelka viimeistään vie viimeisetkin mehut elämästä.
Vauva-ajassa ei mikään ehdi hämmästyttää, koska on niin kiire ja kiinni siinä lapsessa. Viisivuotiaaksi asti on todella vaikeaa, sitten alkaa VÄHÄN helpottaa. Mutta kymmenvuotiaankin kanssa on vaikeaa, kun ei voi jättää hetkeksikään yksin ja pitää olla mukana leikkipaikalla. Isompien lasten kanssa se ehkä hämmästyttää enemmän, koska itse oli niin itseohjautuva eikä ollut vaivaksi vanhemmilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No juuri se mitä täälläkin yhtenään ihmetellään: että mikä siinä voi olla niin raskasta? Miksi se on niin sitovaa? Miksi äiti ei ehdi syömään tai käymään suihkussa? Miksi sitä vauvaa ei voi jättää lattialle itkemään ja syödä rauhassa?
Ei vaan voi.
Eli se miten se vauva pyörittää koko huushollia, sen itkua ei voi kuunnella rauhallisin mielin vaan yrittää kaikkensa että saisi sen loppumaan. Ja pysymään poissa.
Opit hiipimään kuin ninja, tekemään kaiken vasemmalla kädellä ja nukkumaan istuallasi. Et kursaile enää vieraspaikassa vaan käyt heti pöytään koska se voi olla ainoa mahdollisuutesi. Juuri kun luulet että teillä on joku rytmi ja systeemi kaikki kääntyykin päälaelleen.
Onnea ja menestystä. Voi teille tulla helppokin vauva;-)
Nimenomaan näin. Minulla oli kaikki suunniteltu miten tulemme viettämään leppoisaa vauva-arkea. Ehtisin silittää aina vauvan vaatteet yms. Totuus tuli vasten kasvoja. Kun ei itse ehdi edes kunnolla hampaita pestä eikä käydä vessassa, niin ei siinä tee enää mitään ylimääräistä.
Ruuanlaittokin on mahdottomuus. Ennen ihmettelin kuka niitä valmisruokia ostaa, nyt sen tiedän. Hyvänä päivänä saan tiskit siivottua keittiöstä ja pyykit pestyä. Huonona päivänä en sitäkään. Mistään Hesarin lukemisesta tai muusta omasta ajasta saa vain haaveilla. Univelka viimeistään vie viimeisetkin mehut elämästä.
Meilläkin oli tuollaista. Sama kivireenveto jatkuikin sitten eri muodoissa vielä seuraavat 16 vuotta, jonka jälkeen nuori sai nepsydiagnoosin selittämään hankalaa kasvutaivaltaan. Luulin, että kaikilla on raskasta, enkä tiennyt, että ihan niin raskasta ei tarvitse olla. No, eivätpä huomanneet muuallakaan. Lapsia on syystä yksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No juuri se mitä täälläkin yhtenään ihmetellään: että mikä siinä voi olla niin raskasta? Miksi se on niin sitovaa? Miksi äiti ei ehdi syömään tai käymään suihkussa? Miksi sitä vauvaa ei voi jättää lattialle itkemään ja syödä rauhassa?
Ei vaan voi.
Eli se miten se vauva pyörittää koko huushollia, sen itkua ei voi kuunnella rauhallisin mielin vaan yrittää kaikkensa että saisi sen loppumaan. Ja pysymään poissa.
Opit hiipimään kuin ninja, tekemään kaiken vasemmalla kädellä ja nukkumaan istuallasi. Et kursaile enää vieraspaikassa vaan käyt heti pöytään koska se voi olla ainoa mahdollisuutesi. Juuri kun luulet että teillä on joku rytmi ja systeemi kaikki kääntyykin päälaelleen.
Onnea ja menestystä. Voi teille tulla helppokin vauva;-)
Tää oli hyvä!
Mut yllätti se, kuinka vaikeaa on jättää vauva hoitoon ja ottaa omaa aikaa. Pikkuvauva-aikana juoksin kaupat läpi ja kävin nopeasti salilla, sitten äkkiä takaisin lapsen luo, joka siis oli turvallisesti isänsä hoivissa... oli vain vaikea olla poissa lapsen luota. Vieläkin pitää käydä silittämässä nukkuvaa lasta, kun on ollut illan pois ja mies on pannut lapsen nukkumaan.
Toinen ylläri oli, ettei maitokakka kestovaipoissa haise oikeastaan ollenkaan. Siinä piti usein kurkistella, onko vaipassa kakkaa vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, miten mies, joka vaatimalla vaati lapsen vaiheessa, jossa itse vielä epäröin luistikin lapsen synnyttyä vastuusta. Eli se yllätti, miten helposti mies lipesi vastuustaan, eli kuten ennen perheestä välittämättä ja mikään ei olisi saanut muuttua, nipotti jokaisesta pölyhiukkasestakin jota en ehtinyt vauvanhoitokiireiltä siivota.
Minä hämmästyin sitä, miten paljon vauva nukkuu. Luulin, että se huutaa paljon enemmän, mutta unessahan se oli suurimman osan ajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan rehellisesti, mulle oli ja on edelleen neljän lapsen äitinä yllätys se, että mä en koskaan kärsinyt univelasta. Ja minä vieläpä todella tykkään nukkua! Kaikki lapset, uskomatonta kyllä, ilmeisesti perivät meidän vanhempien hyvät unenlahjat sekä ovat olleet yllättävän terveitä.
Ja ihan turhaan pelotellaan vaippavuorista, pyykkirumbasta jne. En ole koskaan kokenut minkäänlaiseksi ongelmaksi.
Suurin "ongelma" on ollut se huolen määrä. Ja se huoli EI vähene sitä mukaa kun lapset kasvavat.
Et voi arvakaan sitä fiilistä kuinka tekisit ihan mitä tahansa, että ne lapsen pipit ja murheet siirtyisivät sulle.
Vierailija kirjoitti:
Se, miten mies, joka vaatimalla vaati lapsen vaiheessa, jossa itse vielä epäröin luistikin lapsen synnyttyä vastuusta. Eli se yllätti, miten helposti mies lipesi vastuustaan, eli kuten ennen perheestä välittämättä ja mikään ei olisi saanut muuttua, nipotti jokaisesta pölyhiukkasestakin jota en ehtinyt vauvanhoitokiireiltä siivota.
Surullista.
Pistää miettimään, onko tuollaisesta miehestä mitään tukea jos noin pienestä löytää nipotuksen aiheen. Täytyy olla kiitollinen omasta miehestä, jonka kanssa on selvitty vakavasta sairaudesta, lapsen kuolemasta jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No juuri se mitä täälläkin yhtenään ihmetellään: että mikä siinä voi olla niin raskasta? Miksi se on niin sitovaa? Miksi äiti ei ehdi syömään tai käymään suihkussa? Miksi sitä vauvaa ei voi jättää lattialle itkemään ja syödä rauhassa?
Ei vaan voi.
Eli se miten se vauva pyörittää koko huushollia, sen itkua ei voi kuunnella rauhallisin mielin vaan yrittää kaikkensa että saisi sen loppumaan. Ja pysymään poissa.
Opit hiipimään kuin ninja, tekemään kaiken vasemmalla kädellä ja nukkumaan istuallasi. Et kursaile enää vieraspaikassa vaan käyt heti pöytään koska se voi olla ainoa mahdollisuutesi. Juuri kun luulet että teillä on joku rytmi ja systeemi kaikki kääntyykin päälaelleen.
Onnea ja menestystä. Voi teille tulla helppokin vauva;-)
Nimenomaan näin. Minulla oli kaikki suunniteltu miten tulemme viettämään leppoisaa vauva-arkea. Ehtisin silittää aina vauvan vaatteet yms. Totuus tuli vasten kasvoja. Kun ei itse ehdi edes kunnolla hampaita pestä eikä käydä vessassa, niin ei siinä tee enää mitään ylimääräistä.
Ruuanlaittokin on mahdottomuus. Ennen ihmettelin kuka niitä valmisruokia ostaa, nyt sen tiedän. Hyvänä päivänä saan tiskit siivottua keittiöstä ja pyykit pestyä. Huonona päivänä en sitäkään. Mistään Hesarin lukemisesta tai muusta omasta ajasta saa vain haaveilla. Univelka viimeistään vie viimeisetkin mehut elämästä.
Anteeksi nyt, mutta liioittelet. Miten niin ei ehdi syömään eikä kunnollista ruokaa laittamaan? Poikkeuksena syrjäseudulla asuva suurperheen yh-äiti tai isi, jolla ei ole minkäänlaista turvaverkkoa. -Eri
Eniten yllätti huolen määrä. Että on niin usein huolestunut ja huolissaan lapsesta.
Ja se ei lopu vauvavuoteen, vaan jatkuu aina vaan, vaikka lapsi olisi jo aikuinen.
Toiseksi eniten yllätti aivan infernaaliset univelat ja oma unettomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain esikoisen 35-vuotiaana ja vaikka asia oli teoriassa tiedossa, silti yllättyi, miten elämä muuttui vuosikymmenten vapaasta haihattelusta joksikin muuksi. Vauvan kanssa pitää olla koko ajan. Lisäksi ei voi vaikka vaihtaa alaa tai muuttaa maisemaa, vaan pysyä kehnossa työpaikassa, koska pitää olla turvattu talous ja koti.
Yllätyin myös siitä, että imetys ei ollutkaan helppo juttu.
Yllätyin siitä, että vauvamme ei ole täysin terve. Se ei olekaan niin, että vaikeat asiat tapahtuvat aina jollekin muulle.
Eniten yllätyin siitä, miten ihana vauvani voikaan olla, miten häneen ei koskaan kyllästy vaikka päivät ovatkin aika samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, miten mies, joka vaatimalla vaati lapsen vaiheessa, jossa itse vielä epäröin luistikin lapsen synnyttyä vastuusta. Eli se yllätti, miten helposti mies lipesi vastuustaan, eli kuten ennen perheestä välittämättä ja mikään ei olisi saanut muuttua, nipotti jokaisesta pölyhiukkasestakin jota en ehtinyt vauvanhoitokiireiltä siivota.
Surullista.
Pistää miettimään, onko tuollaisesta miehestä mitään tukea jos noin pienestä löytää nipotuksen aiheen. Täytyy olla kiitollinen omasta miehestä, jonka kanssa on selvitty vakavasta sairaudesta, lapsen kuolemasta jne.
Eipä paljoa tukea ole ollut. Kun olen pyytänyt ihan konkreettista apua( oman osansa hoitamista) ei apua tule, mutta neuvoja sitäkin enemmän. Neuvot vaan eivät mitenkään kohtaa käytännönarjen tasolla.
Minua yllätti miten rentoa ja helppoa se oli. Lapsi nukkui hyvin ja kokonaisia unia jo parin kuukauden iässä. Pikkasen kasvettuaan viihtyi innoissaan hyvät tovit jumppamatoilla ja lelujensa kanssa. Ei ollut kiirettä minnekään ja terve, nauravainen lapsi toi iloa elämään.
Eniten yllätti se,miten paljon omaa aikaa oli äitiys- ja vanhempainvapaalla. Meillä on kaksoset, joten elämän piti olla kamalaa ja hektistä. No ei ollut, lapset ovat terveitä, syövät ja nukkuvat hyvin, heitä on helppo "lukea", joten äitiysloma oli todellista lomaa. Ehdin lukemaan, kirjoittamaan, harrastamaan ja huolehtimaan itsestäni. Sama on jatkunut jo yli 5 vuotta, myös palattuani töihin, vaikka koko ajan odotan, että kohta se kamaluus alkaa, mistä kaikki muut valittavat.
Vierailija kirjoitti:
Mut yllätti se, kuinka vaikeaa on jättää vauva hoitoon ja ottaa omaa aikaa. Pikkuvauva-aikana juoksin kaupat läpi ja kävin nopeasti salilla, sitten äkkiä takaisin lapsen luo, joka siis oli turvallisesti isänsä hoivissa... oli vain vaikea olla poissa lapsen luota. Vieläkin pitää käydä silittämässä nukkuvaa lasta, kun on ollut illan pois ja mies on pannut lapsen nukkumaan.
Toinen ylläri oli, ettei maitokakka kestovaipoissa haise oikeastaan ollenkaan. Siinä piti usein kurkistella, onko vaipassa kakkaa vai ei.
Kaupassa yksin ja salilla? Millaista vauva-arkea olet oikein elänyt? Miten tuo on mahdollista? Äidin pitää olla lapsen kanssa koko ajan. Muistan, kun sain itse kerran leikata kynnet ja itkin ilosta, ja kerran sain kävellä talon ympäri. Joku käy salilla ja kaupassa yksin? Seuraavaksi varmaan joku kertoo käyneensä kampaajalla.
-koliikki voi kestää puoli vuotta
-elämä on melkein pelkkää imetystä aluksi
-jotkut vauvat eivät viihdy vaunuissa hyvin, ainakaan ennenkuin oppivat istumaan
Tylsien aloitusten määrä ja jatkuva alapeukutus!