Lue keskustelun säännöt.
Kun tuttu kertoo lapsensa fiksuja sutkauksia eivätkä ne ole fiksuja
21.11.2017 |
Onko tuttua? Yksi tuntemani äiti joka päivä kertoo mitä älykästä hänen nelivuotiaansa on sanonut juuri. Esimerkiksi hotellireissun jälkeen oli osoittanut sänkyä ja sanonut, että tuossa varmaan matkustetaan.
En tietenkään sano hänelle mitään, mutta tuli mieleen:
Onko niin että kaikilla on vähän liioittelevat uskomukset oman lapsensa kyvykkyydestä?
Kommentit (26)
Meillä oli pöydälle kaatunut vettä ja 2-vuotias sanoi: joku on kusinut tuohon :D
Kyvykäs?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tähän suhtautuminen on samaa sarjaa sen kanssa, että teeskentelee nauravansa jonkun vanhemman ukon kaskuille. Mun appeni ja työkaverini kertoilevat pitkäpiimäisiä tarinoita, jotka eivät edes ole hauskoja: niitä sitten ystävällisesti kuuntelen ja pakotan naurahduksen suustani lopuksi.
Ihan peruskohteliaisuutta ihmissuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli pöydälle kaatunut vettä ja 2-vuotias sanoi: joku on kusinut tuohon :D
Kyvykäs?
Hän on selvästi kyvykäs, sukupuolineutraali ja erityisherkkä! Onneksi olkoon!
Tuskinpa se tuota erityisen fiksuna pitää vaan lähinnä hauskana. Lasten mielleyhtymät kun on virkistävän erilaisia kuin aikuisten.
Tuohan oli vain tuollainen hassu lasten suusta -juttu. Miksi ajattelit että tuttavasi pitää tuota osoituksena lapsen fiksuudesta?
t. 4-vuotiaan äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ap, mutta en myöskään ollenkaan tajua noita juttuja. Siis mikä tuossa edes oli hassua, tai tuossa yhdessä pöydällekusemiskommentissa? Aikuisten mukahauskoista jutuista sentään yleensä tietää milloin on se "nyt kuuluu naurahtaa" -kohta, mutta ei noista lastensuustatyperyyksistä. On vaikea edes esittää huvittuvansa, kun odottaa sitä jutun pointtia, sitä ei tule, ja sitten hoksaa että ai, se juttu loppuikin jo, ja se muka sisälsi jotain hauskaa. Silloin on jo tuijottanut kertojaa liian monta sekuntia tonninseteli-ilmeellä, että tekonauru menisi enää läpi. Niinpä ainakin itse tyydyn vain pitämään sen ilmeen, ja toteamaan tyyliin "ok, niin?". Positiivisena se, että eivätpä ainakaan useimmiten kovin montaa kertaa noita juttujaan minulle kerro.. :D.
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa se tuota erityisen fiksuna pitää vaan lähinnä hauskana. Lasten mielleyhtymät kun on virkistävän erilaisia kuin aikuisten.
Totta kai peruskohteliaisuudesta hymyilen mukana, ja kiva on kuulla miten tyttö kehittyy ja pärjäilee.
Hän nimenomaan korostaa älykkyys- ja kekseliäisyyspointtia vähän väliä. "Miten se taas tuollaistakin osasi sanoa?" "Aika hyvin, että tajusi tuollaisen yhteyden asioiden välillä..." yms.
Suloinen tyttö tämä on, olen tavannut, mutta vaikuttaisi kuitenkin olevan ihan normaali nelivuotias.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hämmästyttäviä lapsineroja humorismin saralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan tavalliselta tuo vaikuttaa.
Ystävälläni on oikeasti älykäs nelivuotias, joka osaa lukea ja lueskelee jo jotain ekaluokan juttuja. Ei äiti silti mitään melua pidä.
Iltasanomissa on noita myös. Aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Lapsestaan liian innoissaan olevat vanhemmat tai mummut ovat ärsyttäviä. Olen nähnyt jopa näissä iltasanomien jutuissa toistuvasti samoja juttuja, mikä tarkoittaa, että joku on kirjoittanut niitä sinne useampaan otteeseen samoja. Voiko nolompaa olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavalliselta tuo vaikuttaa.
Ystävälläni on oikeasti älykäs nelivuotias, joka osaa lukea ja lueskelee jo jotain ekaluokan juttuja. Ei äiti silti mitään melua pidä.
Näinhän se on. Jos lapsi on oikeasti älykäs, sitä ei tarvitse korostaa. Sellaisen hyväksyn, että jos jollain on erityisvaikeutta jollain osa-alueella, saa olla onnellinen siitä, että jollain toisella osa-alueella loistaa. Siinä on realistinen käsitys tilanteista.
Äh teitä lapsettomia...
Kuule, tuskin se äiti lastaan nerona pitää, kunhan naureskelee lapsen vapaalle assosioinnille ja hoopoille mielleyhtymille.
Ja vaikka pitäisikin, niin se on vain liikuttavaa ja positiivista, että äiti ihailee lastaan. Kyllä suomalaisilla on lapsena ollut ihan riittävästi latistavia ja kriittisiä ankeuttajia vanhempina, sinullakin mitä ilmeisimmin.
Siis semmoisia, joiden mielestä lapsestaan ei saa olla iloinen, ja "liika kehuminen vaan ylpistää".
Mitä jos vaikka opettelisit sanomaan rehellisesti ja AIDOSTI hymyillen, että "heh, teillä oli selvästi kiva lomareissu ja on ihana kuunnella, miten arvostavasti puhut lapsestasi"
Huomaatko, ei tarvitse lässyttää tai teeskennellä yhtään, ja silti olla kannustava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän se on. Minun piti blokata fb:ssä yksi tuttu joka joka päivä selostaa pitkäpiimäisesti mitä hänen lapsensa ovat sanoneet, ja sitten vielä ihmettelee päälle että miten ovatkin niin ihania ja fiksuja ja kilttejä jne.
Kyllähän jokainen lapsi sanoo ihan päivittäin jotain hauskaa tai söpöä tai fiksua. Suurin osa vanhemmista ymmärtää kuitenkin että se ei ketään muuta tässä maailmassa kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavalliselta tuo vaikuttaa.
Ystävälläni on oikeasti älykäs nelivuotias, joka osaa lukea ja lueskelee jo jotain ekaluokan juttuja. Ei äiti silti mitään melua pidä.
Näinhän se on. Jos lapsi on oikeasti älykäs, sitä ei tarvitse korostaa. Sellaisen hyväksyn, että jos jollain on erityisvaikeutta jollain osa-alueella, saa olla onnellinen siitä, että jollain toisella osa-alueella loistaa. Siinä on realistinen käsitys tilanteista.
Miksi HELVETISSÄ pitäisi omaa rakasta lastaan "realistisesti" arvioida? Että tässä on meidän Mirjamin plussat ja miinukset, annan sille 7- luovuudessa, 5 1/2 äänenkäytössä...
Se on sen ihmisen rakkain ihminen, oma lapsi. Saa sitä kehua, neljävuotiasta.
Moi Ap, ei minusta tunnu kirjoittamasi perusteella, että tuttavasti kehuu lapsensa älykkyyttä tuollaisilla esimerkeillä. Ei, vaikka sanoo "mistä se tuonkin osasi sanoa?". Hän vain ikäänkuin ihmettelee tuollaista hassua mielleyhtymää, mitä nyt lapset usein sanovat. Ihan kuten muutama muukin sinulle on tässä ketjussa vastannut.
Jos tuttavasi haluaisi kehua lapsensa älykkyttä, hän varmaan kertoisi, että lapsi osaa lukea, kirjoittaa jonkin verran yms.
Juu, ehdottomasti ei saa sanoa lapsestaan mitään, ainakaan mitään myönteistä. Huokaus.
antakaa nyt hitto vie äitien olla pienistä lapsistaan innoissaan.
Tuollainen on ihan tyypillistä myös lemmikkien omistajille ja uuden asunnon/ostaneille, että kohkataan uudesta jutusta ja kehutaan rakasta asiaa. Yleisinhimillistä!
Eikä niitä fb-päivityksiä ole pakko lukea tai tykätä, jos aihe ei itseä kiinnosta.
Meillä on neljä lasta ja kaikenlaisia sutkautuksia on riittänyt. Kirjoitan hauskimmat heidän omiin vauva-ajan kirjoihin. En jaa juttuja FB:ssa ettei kenenkään tarvitsisi myötätunnosta/-häpeästä käydä niitä solidaarisesti peukuttelemassa. Ulkopuolisen mielestä voi jutut kuulostaa tylsiltä, mutta kun alle 2-vuotias lapsi ei ole nähnyt maata valkeana moneen kuukauteen ja unohtanut reilun puolen vuoden aikana koko edellisen talven todeten ensilumen nähdessään sitten että "maito maassa", niin onhan se kamalan hauskaa vanhemmista kun oma piltti luulee ihan tosissaan lunta maahan kaatuneeksi maidoksi :D Minusta tämä oli tosi hauska juttu, ehkä monesta teistä ei. Annetaan ihmisten nauttia omista lapsista ja kiva kun ihmiset tykkäävät lapsistaan, se auttaa jaksamaan rankkojen ruuhkavuosien yli! :) Aika usein on hirveän raskas päivä ja kaikki ipanat kiukuttelevat ja sitten päivän voi pelastaa tuollainen sutkautus, mitä te inhoatte.
Oletko vähän tyhmä?