Muita, jotka jäivät tahattomasti lapsettomiksi kumppanin puutten vuoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On olemassa myös vastaavassa tilanteessa olevia miehiä. Sinuna laittaisin faktat kertovia nettitreffi-ilmoituksia pystyyn.

Mun on hirveän vaikeaa kuvitella (ehkä aikaisemmista pettymyksistä johtuen) että alkaisin kovin nopeasti uuden rakkauden kanssa lastentekoon. Valitettavasti tuo ei taida siis tässä mielessä olla mulle ratkaisu. Muutenkin tuntuu, että deitistä on hemmetin vaikeaa löytää ketään, mutta noillako spekseillä siellä oikeasti kolahtaisi :D ? "Hei, olen nelikymppinen nainen, biologinen kello tikittää, nyt on hoppu!" Anteeksi skeptisyyteni...

Ap

Samassa tilanteessa olevia miehiäkin on olemassa. Niitäkin jotka aiemmassa parisuhteessa ovat jääneet tahtomattaan lapsettomiksi. Tuossa iässä lapsentekoonkin voi ryhtyä ripeälläkin aikataululla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä. Ikä jo 44 eli tää oli sit tässä.

Ihanaa, en ole yksin <3. Haluaisitko kertoa omasta tilanteestasi jotain? Kaikki selviytymisvinkit otetaan myös kiitollisena vastaan, jos olet jo ehtinyt kehittää sellaisia. Ap

Onhan se kipeä asia, mutta kun nyt ikä on jo tämä niin enää ei voi ajatella, että sitten joskus. Minulla on takana niin raskas suhde, että se on helpottanut yksinoloa, uusi suhde olisi aika pelottava. Neljänkympin paikkeilla jouduin vanhempani (saatto)hoitajaksi muutamaksi vuodeksi plus surujakso päälle. Ei siinä olisi ehtinyt sivussa perhettä perustaa. Toivottavasti ei sinulle tuollaista selviytymistä.

Helpottiko sinulla jossain vaiheessa se, että oli jo aivan selvää, ettei mahdollisuutta enää ole? Minulla olisi kai iän puolesta teknisesti ottaen vielä mahdollisuus, ja tavallaan odotan sitä hetkeä kun ei enää ole. Että saisi jättää tämän vatvomisen. Tavallaan tietenkin myös pelkään sitä kuollakseni. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut 16v aviossa ja mies ei pysty. Olen kutakuinkin hyväksynyt tilanteen, että meille ei tule lapsia. Mies ei ole halunnut tehdä asialle mitään. Tämä ei ole meille syy erota.

Ei ole ehkäisyhuoliakaan. Viimeistään vaihdevuodet tuo maaliin.

Elämässä on niin paljon muutakin. Toisaalta olen helpottunut ettei meillä ole lapsia. Tämä aika on haastavaa. Toisaalta lapset tuovat parhaillaan paljon iloa.

Tsemppiä :)

Olisi ihanaa kuulla enemmän niistä helpottavista ajatuksista joita lapsettomuuteen sinulla liittyy. Tarvitsisin sellaisia juuri nyt. Ap

Kumppanin puute. Jos siis kumppanisi elää puutteessa, silloinhan sinä pihtaat. Onko silloin yllätys että jää lapsettomaksi? En sanoisi että silloin lapsettomuus olisi tahatonta.

Täällä. Sekä olen tajunnut että olen tyytynyt aivan liian vähään. Moni ois lähtenyt lätkimään ja minä sinnittelin kilttinä suhteissa, joista en saanut oikein mitään. Tyyliin hiton pihin miljonäärin kans matkalla ja minä parin tonnin palkastani maksan puokkiin kaiken.

Perheelliset voivat kertoa teille, että olette onnekkaita ihmisiä. Nauttikaa elämästänne. Sitä ei perheellisillä ole.

Jos haluaa olla lasten kanssa tekemisissä, siihen löytyy paljon muitakin väyliä kuin biologisen lapsen hankkiminen – ja nämä muut tavat eivät ole lähellekään yhtä sitovia ja vaikeita kuin vanhemmuus.

Jos taas ajattelee, että lapset olisivat olleet se juttu, joka viimeinkin tekee elämästä merkityksellistä ja onnellista, se on kyllä harhaa. Tutkimusten mukaan lasten hankinta ei tee ihmistä onnellisemaksi, vaan kyse on fokusointiharhasta: kun vanhemmuus on niin pirun vaativaa, pakkohan sen on olla tärkeää ja antoisaa.

Lapsettomana sinulla on paljon paremmat mahdollisuudet tehdä elämästäsi itsesi näköistä. Se on iso haaste, mutta oman polun raivaaminen elämässä palkitsee aidolla onnellisuudella.

Vierailija kirjoitti:

Perheelliset voivat kertoa teille, että olette onnekkaita ihmisiä. Nauttikaa elämästänne. Sitä ei perheellisillä ole.

Aivan varmasti jokaisessa elämässä on jotain hyvää ja hienoa ja nautittavaa, mutta lapsettomuussurua läpikäyvälle tuo kommentti ei auta.

Nykyään voi etsiä myös vanhemmuuskumppania, jos parisuhteessa ei natsaa. 

Minä en halunnut jäädä perheettömäksi, joten hankin lapset hedelmöityshoidoilla. Hieno päätös, johon olen edelleen täysin tyytyväinen. Sitten kun lapset aikuisia, voin taas deittailla. 

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa olla lasten kanssa tekemisissä, siihen löytyy paljon muitakin väyliä kuin biologisen lapsen hankkiminen – ja nämä muut tavat eivät ole lähellekään yhtä sitovia ja vaikeita kuin vanhemmuus.

Jos taas ajattelee, että lapset olisivat olleet se juttu, joka viimeinkin tekee elämästä merkityksellistä ja onnellista, se on kyllä harhaa. Tutkimusten mukaan lasten hankinta ei tee ihmistä onnellisemaksi, vaan kyse on fokusointiharhasta: kun vanhemmuus on niin pirun vaativaa, pakkohan sen on olla tärkeää ja antoisaa.

Lapsettomana sinulla on paljon paremmat mahdollisuudet tehdä elämästäsi itsesi näköistä. Se on iso haaste, mutta oman polun raivaaminen elämässä palkitsee aidolla onnellisuudella.

Juu, olen tekemisissä lasten kanssa ihan päivittäin. Ei auta ollenkaan. Sen kyllä uskon, että elämästä saa oikein hyvää ilman lapsiakin. Surut on kuitenkin surtava. Ap

Vierailija kirjoitti:

Nykyään voi etsiä myös vanhemmuuskumppania, jos parisuhteessa ei natsaa. 

Minä en halunnut jäädä perheettömäksi, joten hankin lapset hedelmöityshoidoilla. Hieno päätös, johon olen edelleen täysin tyytyväinen. Sitten kun lapset aikuisia, voin taas deittailla. 

Mielenkiintoista! Onko sulla siis vanhemmuuskumppani vai oletko yh? Miten homma toimii? Yksinhän ei oo saanut hoitoja vielä ihan kauhean kauaa, oliko ihmisillä ennen tapana esittää pariskuntaa, jotta pääsisivät hedelmöityshoitoihin? Minkälainen tukiverkosto sulla on? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus ei ole olemassa hyviä vaihtoehtoja, vaan pitää valita se pienin paha. Kannattaa miettiä, mikä sinun tilanteessasi on se pienin paha.

Tosi tärkeä pointti. Mä koen, että mun kohdallani suurin paha olisi tehdä lapsi hätiköiden sellaisen miehen kanssa, josta ei olisi kumppaniksi/isäksi. Toiseksi suurin paha olisi tehdä se lapsi yksin, koska en halua olla yh. Sen jälkeen onkin sitten kaikki vähän kysymysmerkkiä, mutta nämä pahat jo sulkevat tietenkin pois sen, että minusta tulisi äiti. Ap

Entä jos saisit miehen ja lapsen, mutta sitten tulisi jotain, ette voisi jatkaa yhdessä eikä mies ottaisi lasta. Olisiko silloin ok olla yh vai se ehdotonta että et halua olla yh, koskaan missään tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä sellainen tilanne, että neljäkymppiä lähestyy, olen parisuhteessa ja harkitsen eroa. Mies on kunnollinen, mutta meillä on paljon ongelmia. Mietin silti, yrittäisikö lasta koska jos eroan, en ehdi enää. Voi tietty olla ettei enää onnistu muutenkaan.

Aikamoinen pohdinta sullakin menossa. Ajatteletko, että jos tulisit raskaaksi, ero olisi silti yhtä todennäköinen vaihtoehto vai lähtisitkö siitä, että yhdessä ollaan vaikka onnettomina? Vai ajatteletko, että ongelmanne olisivat vielä korjattavissa? Mitä ajattelet siitä, että tekisit lapsen miehen kanssa, joka olisi (jos tulkitsen oikein) kuitenkin hyvä isä, vaikka te ette yhdessä pysyisikään? Ap

Ehkä ongelmat olisivat korjattavissa ainakin osittain, en tiedä. Ollaan varmaan liian erilaisia kuitenkin, epäsopiva pari. Jos tulisin raskaaksi, ehkä tyytyisin suhteeseen, jossa en ole täysin onnellinen. Mieluiten tarjoaisin lapselle ehjän kodin. Eihän sitä "oikeaa" välttämättä löydy kuitenkaan ainakaan enää tässä iässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On olemassa myös vastaavassa tilanteessa olevia miehiä. Sinuna laittaisin faktat kertovia nettitreffi-ilmoituksia pystyyn.

Mun on hirveän vaikeaa kuvitella (ehkä aikaisemmista pettymyksistä johtuen) että alkaisin kovin nopeasti uuden rakkauden kanssa lastentekoon. Valitettavasti tuo ei taida siis tässä mielessä olla mulle ratkaisu. Muutenkin tuntuu, että deitistä on hemmetin vaikeaa löytää ketään, mutta noillako spekseillä siellä oikeasti kolahtaisi :D ? "Hei, olen nelikymppinen nainen, biologinen kello tikittää, nyt on hoppu!" Anteeksi skeptisyyteni...

Ap

Joskus hyvät asiat vaan löytyvät ja tapahtuvat kun niitä ei tietoisesti etsi, kyllä sinä vielä ehdit löytyy hyvän miehen jonka kanssa saatat saada lapsen tai pari.

Tärkeintä on säilyttää positiivinen ja elämänmyönteinen asenne kaikista pettymyksistä ja takaiskuista huolimatta.

Uskalla ihastua, rakastua ja tulla rakastetuksi.

Ps. Onnea matkaan

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa olla lasten kanssa tekemisissä, siihen löytyy paljon muitakin väyliä kuin biologisen lapsen hankkiminen – ja nämä muut tavat eivät ole lähellekään yhtä sitovia ja vaikeita kuin vanhemmuus.

Jos taas ajattelee, että lapset olisivat olleet se juttu, joka viimeinkin tekee elämästä merkityksellistä ja onnellista, se on kyllä harhaa. Tutkimusten mukaan lasten hankinta ei tee ihmistä onnellisemaksi, vaan kyse on fokusointiharhasta: kun vanhemmuus on niin pirun vaativaa, pakkohan sen on olla tärkeää ja antoisaa.

Lapsettomana sinulla on paljon paremmat mahdollisuudet tehdä elämästäsi itsesi näköistä. Se on iso haaste, mutta oman polun raivaaminen elämässä palkitsee aidolla onnellisuudella.

Minulla taas elämästä nimenomaan katosi merkityksellisyys, kun en saanutkaan lapsia. Nykyään lähinnä haahuilen. Ja kuinka muut lapset voisivat auttaa, enhän minä sellaisia ole halunnut vaan omia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään voi etsiä myös vanhemmuuskumppania, jos parisuhteessa ei natsaa. 

Minä en halunnut jäädä perheettömäksi, joten hankin lapset hedelmöityshoidoilla. Hieno päätös, johon olen edelleen täysin tyytyväinen. Sitten kun lapset aikuisia, voin taas deittailla. 

Mielenkiintoista! Onko sulla siis vanhemmuuskumppani vai oletko yh? Miten homma toimii? Yksinhän ei oo saanut hoitoja vielä ihan kauhean kauaa, oliko ihmisillä ennen tapana esittää pariskuntaa, jotta pääsisivät hedelmöityshoitoihin? Minkälainen tukiverkosto sulla on? Ap

Vanhemmuuskumppani: veikkaan että ihan ns. perinteisesti tai ruiskun kanssa on laitettu lapsi alulle kotosalla. Mutta ilman seurustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus ei ole olemassa hyviä vaihtoehtoja, vaan pitää valita se pienin paha. Kannattaa miettiä, mikä sinun tilanteessasi on se pienin paha.

Tosi tärkeä pointti. Mä koen, että mun kohdallani suurin paha olisi tehdä lapsi hätiköiden sellaisen miehen kanssa, josta ei olisi kumppaniksi/isäksi. Toiseksi suurin paha olisi tehdä se lapsi yksin, koska en halua olla yh. Sen jälkeen onkin sitten kaikki vähän kysymysmerkkiä, mutta nämä pahat jo sulkevat tietenkin pois sen, että minusta tulisi äiti. Ap

Entä jos saisit miehen ja lapsen, mutta sitten tulisi jotain, ette voisi jatkaa yhdessä eikä mies ottaisi lasta. Olisiko silloin ok olla yh vai se ehdotonta että et halua olla yh, koskaan missään tilanteessa?

Hyviä kysymyksiä, jotka pakottavat mut selvittämään puuroisia ajatuksiani :) Tarkoitan sitä, että haluaisin tehdä lapsen sellaiseen suhteeseen, jossa näyttäisi todennäköiseltä, että suhde tulee kestämään. En tietenkään koskaan jättäisi lastani, eikä moni varmaan yh:ksi ihan tieten tahtoen rupeakaan, vaan elämässä vain tapahtuu yllättäviä käänteitä. En kuitenkaan haluaisi tehdä lasta suhteeseen, jonka tulevaisuudesta olisin jo lähtökohtaisesti epävarma. Lapseni ansaitsisi myös ehdottomasti hyvän suhteen toiseen vanhempaansa, ja olisi hemmetin hyvä että oltiin sitten erottu tai ei, minulla ja miehellä voisi olla asialliset välit. Sen kokisin olevani lapselleni velkaa, etten olisi valinnut hänelle isäksi miestä, jonka kanssa en kokisi voivani tulla toimeen. Ap

(Disclaimer: Toinen vanhempi on tärkeä sukupuolesta riippumatta + yh:tkin voivat kasvattaa aivan mainiosti täysin tervepäisiä lapsia + ymmärrän, ettei mikään suhde ole koskaan 100% varma)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa olla lasten kanssa tekemisissä, siihen löytyy paljon muitakin väyliä kuin biologisen lapsen hankkiminen – ja nämä muut tavat eivät ole lähellekään yhtä sitovia ja vaikeita kuin vanhemmuus.

Jos taas ajattelee, että lapset olisivat olleet se juttu, joka viimeinkin tekee elämästä merkityksellistä ja onnellista, se on kyllä harhaa. Tutkimusten mukaan lasten hankinta ei tee ihmistä onnellisemaksi, vaan kyse on fokusointiharhasta: kun vanhemmuus on niin pirun vaativaa, pakkohan sen on olla tärkeää ja antoisaa.

Lapsettomana sinulla on paljon paremmat mahdollisuudet tehdä elämästäsi itsesi näköistä. Se on iso haaste, mutta oman polun raivaaminen elämässä palkitsee aidolla onnellisuudella.

Minulla taas elämästä nimenomaan katosi merkityksellisyys, kun en saanutkaan lapsia. Nykyään lähinnä haahuilen. Ja kuinka muut lapset voisivat auttaa, enhän minä sellaisia ole halunnut vaan omia.

Mikä teki elämästäsi merkityksellistä ennen, ja mihin se katosi?

Tekisin yksin. Kuitenkaan ikinä oo takuuta siitä miehen pysyvyydestä! Se voi pettää, jättää tai heittää vaikka veivinsä.

Yhna saa tosi hyvin tukea ja apua yhteiskunnalta ja musta on itsekkäästi aateltuna tärkeempää se että saisin lapsen eikä tarvis katua mitään! Miehen kun voi tavata myös lapsen jälkeen ja helpommin tapaakin vaikka sellasen jolla on itelläänki lapsia!

Täällä yksi. Ikää 43 v. En ole koskaan, vähän ennen neljääkymppiä tullutta tilapäistä vauvakuumehurahdusta, lukuun ottamatta kovin vahvasti lasta halunnutkaan. Lähinnä ajattelin, että varmaan luonnollisena osana elämää lapsi tai pari tulee, ja saa tulla, jos naimisiin menen jne. Mutta en koskaan löytänyt sellaista miestä jonka kanssa vakiintua, enkä minä sitten lastakaan yksin sen enempää halunnut.

Se oli kyllä hurja se 39 v:nä iskenyt vauvakuume. Olin elänyt selibaatissa ja sinkkuna jo 8 vuotta, tyytyväisenä. En edes etsinyt kumppania. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta iski ihan kauhea vimma saada lapsi. Aloin juosta baareissa, laitoin match.com tms ilmoituksia, tapailin miehiä. Mutta nuoruudesta tuttu kusipäämagneetti-ominaisuus oli minussa edelleen vahvana ja minusta kiinnostui lähinnä ei-perheenisämateriaalia olevat pelimiehet ja toisena ryhmänä alko/mt-ongelmaiset. Lopulta väsyin deittailuun ja lopetin. Ja aika pian koko vauvakuume meni ohi. Onneksi en sitouttanut itseän lapseen sen noin puolen vuoden hurahduksen takia. Nyt taas tyytyväien lapseton vanhapiika.