Lue keskustelun säännöt.
Miltä mahtaa erityislapsen tai vammaisen lapsen äidistä tuntua?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavalliselta. Oma erityiseni on jo 17v., niin tässä on kyllä jo ehtiny käsittelemään tunteensa hyvin. Aluksi tietenkin täytyi miettiä, että "mitähän tästä tulee", mutta sen jälkeen "elämä on elämää"
No kerro nyt vähän lisää. Mitä oli ja miten selvisit ja miten hän selviää nyt?
Muakin kiinnostaa. Olen 14 vuotiaan add-pojan äiti. Tulevaisuus mietityttää ja pelottaa. Koulunkäynti erityisluokalla nytkin niin ja näin. Koulu ei kiinnosta pätkääkään. Asioista huolehtiminen ja vastuunottaminen ihan nollaluokkaa.
Kuntoutus (2v) käyty mutta mutta....
Täällä myös yks addi. Ilman diagnoosia olin 16v asti. Sitä ennen koulut käyty päin peetä. Lääkityksen sain ja nykyään opiskelen yliopistossa. Ei oo toivo menetetty! Itsellä myös 10v add lapsi, vinkkinä vaan, add/adhdt tarvii säännöllisen elämänrytmin ja kovat rajat. Ne oikeesti helpottaa oirelua. Huomaa jo parissa kuukaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavalliselta. Oma erityiseni on jo 17v., niin tässä on kyllä jo ehtiny käsittelemään tunteensa hyvin. Aluksi tietenkin täytyi miettiä, että "mitähän tästä tulee", mutta sen jälkeen "elämä on elämää"
No kerro nyt vähän lisää. Mitä oli ja miten selvisit ja miten hän selviää nyt?
Muakin kiinnostaa. Olen 14 vuotiaan add-pojan äiti. Tulevaisuus mietityttää ja pelottaa. Koulunkäynti erityisluokalla nytkin niin ja näin. Koulu ei kiinnosta pätkääkään. Asioista huolehtiminen ja vastuunottaminen ihan nollaluokkaa.
Kuntoutus (2v) käyty mutta mutta....Mikä kuntoutus? Miltä taholta?
Neuropsykologinen kuntoutus. Psykiatrisella polillakin käyty.
T.nro 9Minkälaista tuo kuntoutus on? Mitä siellä tehdään, miten auttaa, vai auttaako? Haluaisin jotain tuollaista kuntoutusta lapselleni (ei selvää diagnoosia), mutta hoitavan lääkärin mielestä ei ole tarvetta. Omasta mielestä lapsen voisi kuntouttamalla saada "kuntoon" hänen haasteiden osalta, mutta en tiedä voiko tuollaista saada ostettua vaikka yksityiseltä sitten.
Kuntoutus räätälöidään yksilöllisesti ja muokataan matkan varrella.
Meillä harjoiteltiin esim. hahmottamista erilaisten pelien avulla. Opeteltiin läksyjen lukua eli opiskelutekniikoita ja olennaisten asioiden poimimista tekstistä. Koulukirjat usein mukana.
Yksityiseltä saa ostamalla toki. Siellä mekin käytiin mutta husin maksusitoumuksella.
Vaadi tutkimusta ja hoitoa. Luota itseesi. Itse taistelin kaikesta kolme vuotta. Tsemppiä.
-nro9
Raskasta on, valitettavasti. Jos olisin tiennyt, en olisi koskaan hankkinut lasta. T. Autistin äiti
Olisin antanut mitä tahansa, että olisin saanut poikani ongelmat itselleni. Diagnoosina yhdistelmä ADHD ja autismi. Lapsena hänellä ei ollut koskaan yhtään ystävää. Ei yhtä ainutta. Hän oli isokokoinen joten hän oli luokallaan "se iso tyhmä". Nuorena joutui porukkaan mihin ei olisi tarvinnut joutua; hyväuskoisena "kaverit" laittoivat ostamaan velaksi puhelinliittymiä, puhelimia ja tietokoneita....
Tutustuttivat alkoholiin ja sitä kautta saivat "ystäväksi". Lopulta päätyi yrittämään itsemurhaa (kenties se oli kuitenkin enemmän hätähuuto kuin todellinen yritys). Voin sanoa, että en ole koskaan lukenut kenenkään jättämää itsemurhaviestiä aiemmin enkä olisi halunnut lukea oman lapsenikaan. Enkä pahimmalle vihamiehellekään toivo samaa kokemusta.
Puoli vuotta kävin joka päivä suljetulla osastolla tapaamassa poikaa - hän sanoi, ettei tarvitse joka päivä tulla, mutta kun sanoin, että sitten en tule kun kieltää niin ei koskaan kieltänyt. Kun odotat viiden oven takana, että joku avaa sen niin voin vakuuttaa, että se syö sielua. Ja paljonko se söi pojan....
Tänä päivänä hän asuu yksin, ei ole koskaan seurustellut, ei ole työssä. Pärjää joten kuten. Jokaikinen päivä pelkään, että koska tapahtuu jotain pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavalliselta. Oma erityiseni on jo 17v., niin tässä on kyllä jo ehtiny käsittelemään tunteensa hyvin. Aluksi tietenkin täytyi miettiä, että "mitähän tästä tulee", mutta sen jälkeen "elämä on elämää"
No kerro nyt vähän lisää. Mitä oli ja miten selvisit ja miten hän selviää nyt?
Muakin kiinnostaa. Olen 14 vuotiaan add-pojan äiti. Tulevaisuus mietityttää ja pelottaa. Koulunkäynti erityisluokalla nytkin niin ja näin. Koulu ei kiinnosta pätkääkään. Asioista huolehtiminen ja vastuunottaminen ihan nollaluokkaa.
Kuntoutus (2v) käyty mutta mutta....Mikä kuntoutus? Miltä taholta?
Neuropsykologinen kuntoutus. Psykiatrisella polillakin käyty.
T.nro 9Minkälaista tuo kuntoutus on? Mitä siellä tehdään, miten auttaa, vai auttaako? Haluaisin jotain tuollaista kuntoutusta lapselleni (ei selvää diagnoosia), mutta hoitavan lääkärin mielestä ei ole tarvetta. Omasta mielestä lapsen voisi kuntouttamalla saada "kuntoon" hänen haasteiden osalta, mutta en tiedä voiko tuollaista saada ostettua vaikka yksityiseltä sitten.
Kuntoutus räätälöidään yksilöllisesti ja muokataan matkan varrella.
Meillä harjoiteltiin esim. hahmottamista erilaisten pelien avulla. Opeteltiin läksyjen lukua eli opiskelutekniikoita ja olennaisten asioiden poimimista tekstistä. Koulukirjat usein mukana.
Yksityiseltä saa ostamalla toki. Siellä mekin käytiin mutta husin maksusitoumuksella.Vaadi tutkimusta ja hoitoa. Luota itseesi. Itse taistelin kaikesta kolme vuotta. Tsemppiä.
-nro9
Kiitos vastauksesta. Pitää jotain reittiä alkaa selvittämään mistä kuntoutusta saisi (ostaa). Tai ehkä hakeudumme kokonaan eri lääkärin hoitoon, olen niin väsynyt etten ole aiemmin edes ajatelllut että niinkin voisi tehdä. Huoh, nyt alkoi hävettää, mutta lapsi on selkeästi ns väliinputoaja. Ei ole selkeää diagnoosia mutta ei silti ole kuten ns taviksetkaan. Paljon hän on viime vuosina ihan meidän vanhempien tuella ja kasvatuksella edistynyt, mutta hyvin raskastahan sekin on ollut. Kaukana normaalista perhe-elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin antanut mitä tahansa, että olisin saanut poikani ongelmat itselleni. Diagnoosina yhdistelmä ADHD ja autismi. Lapsena hänellä ei ollut koskaan yhtään ystävää. Ei yhtä ainutta. Hän oli isokokoinen joten hän oli luokallaan "se iso tyhmä". Nuorena joutui porukkaan mihin ei olisi tarvinnut joutua; hyväuskoisena "kaverit" laittoivat ostamaan velaksi puhelinliittymiä, puhelimia ja tietokoneita....
Tutustuttivat alkoholiin ja sitä kautta saivat "ystäväksi". Lopulta päätyi yrittämään itsemurhaa (kenties se oli kuitenkin enemmän hätähuuto kuin todellinen yritys). Voin sanoa, että en ole koskaan lukenut kenenkään jättämää itsemurhaviestiä aiemmin enkä olisi halunnut lukea oman lapsenikaan. Enkä pahimmalle vihamiehellekään toivo samaa kokemusta.
Puoli vuotta kävin joka päivä suljetulla osastolla tapaamassa poikaa - hän sanoi, ettei tarvitse joka päivä tulla, mutta kun sanoin, että sitten en tule kun kieltää niin ei koskaan kieltänyt. Kun odotat viiden oven takana, että joku avaa sen niin voin vakuuttaa, että se syö sielua. Ja paljonko se söi pojan....
Tänä päivänä hän asuu yksin, ei ole koskaan seurustellut, ei ole työssä. Pärjää joten kuten. Jokaikinen päivä pelkään, että koska tapahtuu jotain pahaa.
💔
Minkälaista tuo kuntoutus on? Mitä siellä tehdään, miten auttaa, vai auttaako? Haluaisin jotain tuollaista kuntoutusta lapselleni (ei selvää diagnoosia), mutta hoitavan lääkärin mielestä ei ole tarvetta. Omasta mielestä lapsen voisi kuntouttamalla saada "kuntoon" hänen haasteiden osalta, mutta en tiedä voiko tuollaista saada ostettua vaikka yksityiseltä sitten.