Lue keskustelun säännöt.
En kestä, kun elämä menee ohi kun en saa päätäni järjestykseen
18.11.2017 |
Pähkinänkuoressa vaikea tausta, todella pahaa vuosia kestänyttä henkistä väkivaltaa. Kovalla työllä olen konkreettisella tasolla saanut tuhot korjattua ja myös henkisellä tasolla itseni lähes täysin toimintakykyiseksi. Vammoja on kuitenkin edelleen ja lisäksi en vieläkään pysty ajattelemaan itseäni elämän arvoiseksi. Esimerkiksi vapaa-ajalla en pysty esim soittamaan pianoa tai kirjoittamaan päiväkirjaa, koska en pidä itseäni ja elämääni sen arvoisina. Jos en jaksa suorittaa jotain selkeästi hyödyllistä pakenen nettiin enkä suoraan sanottuna enää edes viihdy täällä mutta todellisuus pelottaa yhä liikaa. Ne hetket jolloin minun pitäisi olla itseni kanssa. Olen ihan hirveän hieno ihminen, tiedostan sen. Mutten pysty kokemaan sitä. Pelkään ja ahdistun. En osaa tunnetasolla nähdä, että minulla on oikeus paikkaan tässä maailmassa ihan vain itsenäni. Suoritan hyvin ja hienosti kun suoritan muille. Mutta kun suoritan itselleni, en vain kykene näkemään syytä ja luovutan. Tämänkin mieluummin kirjoittaisin päiväkirjaan, mutta siellä ainoan hyväksynnän tekstille antaisin minä itse eikä minun mielipiteeni ole minkään arvoinen.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Olisiko sinun mahdollista saada Kelan tukemaa psykoterapiaa?
Olen pahoillani puolestasi. Paraneminen on hidasta, mutta kyllä sinä voit parantua.
Kiitos, ehkä opin vanhuksena pitämään itsestäni. Surettaa vain, etten pysty nauttimaan näistä vuosista, jolloin tapahtuu vihdoin hyviäkin asioita. Kelaterapian käytin ajankohtaisten toisen ihmisen aiheuttamien kriisien käsittelyyn, mikä silloin oli kyllä hyvä juttu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikille perheen vammauttamille on myös vertaistukea. Googlatkaa AAL niin saatte tietoa. Siellä pääsee puhumaan kokemukstaan ja tapaamaan muita vastaavan kokeneita, alkoholisti- tai muuten toimiattomien perheiden jälkeläisiä. Aikuisena on vastuussa omasta elämästään, mutta vanhat painolastit kannattaa käsitellä ja vapauttaa.
Kyllä minäkin menen ahdistuneeksi itkuiseksi kasaksi, jos alan miettimään omia tarpeitani. Mutta en pelkää jääväni siihen tilaan, vaan minulle se on puhdistava tilanne. Tiedän sen loppuvan, kun alan taas miettiä muita asioita, ja onnistun ehkä tuota kautta jakamaan itselleni taas pari lusikallista myötätuntoa. Eli pystyn aina paremmin elämään kahdessa maailmassa, ja pystyn myös vähitellen ohjailemaan tunnelmiani.
Ja sitten tietysti voi etäännyttää asiaa. Teeskennellä olevansa eri ihminen kuin se minä, johon käännän hoivaavan katseeni.
Onnistuisiko joku tämmöinen kommervenkki saamaan sinut alkuun, ap? Täytyy heittäytyä ovelaksi jos suorat konstit eivät toimi. Yksi konsti voisi olla se, että samoin kuin käsketään viettää huolihetkeä ja itsesäälihetkeä, jota nuo tunteet eivät syö koko päivää, niin vietät minähetken. Käsittelet sitten nousseet tunteet lempeästi jälkikäteen.
Itseäni on auttanut muistuttaa itseäni siitä, että kuka tahansa samanlaiset persoonallisuspiirteet omaava samoin kokemuksin olisi samassa jamassa. Emme ole niin ainutlaatuisia sitten kuitenkaan. Etenkään ongelminemme. Hyvässä olemmekin sitten korvaamattomia, koska joskus satumme olemaan ainoina paikalla tekemään jonkin hyvän asian. Ja ihminen on aina itselleen paikalla sitten kuitenkin. Vaikka välillä on liian pimeää sen huomaamiseen.
Olet päässyt jo pitkälle. Nyt pitää vain uskaltaa rentoutua ja kestää vellovia tunteita ja opetella kääntämään katse muualle silloin kun ne ovat liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin menen ahdistuneeksi itkuiseksi kasaksi, jos alan miettimään omia tarpeitani. Mutta en pelkää jääväni siihen tilaan, vaan minulle se on puhdistava tilanne. Tiedän sen loppuvan, kun alan taas miettiä muita asioita, ja onnistun ehkä tuota kautta jakamaan itselleni taas pari lusikallista myötätuntoa. Eli pystyn aina paremmin elämään kahdessa maailmassa, ja pystyn myös vähitellen ohjailemaan tunnelmiani.
Ja sitten tietysti voi etäännyttää asiaa. Teeskennellä olevansa eri ihminen kuin se minä, johon käännän hoivaavan katseeni.
Onnistuisiko joku tämmöinen kommervenkki saamaan sinut alkuun, ap? Täytyy heittäytyä ovelaksi jos suorat konstit eivät toimi. Yksi konsti voisi olla se, että samoin kuin käsketään viettää huolihetkeä ja itsesäälihetkeä, jota nuo tunteet eivät syö koko päivää, niin vietät minähetken. Käsittelet sitten nousseet tunteet lempeästi jälkikäteen.
Itseäni on auttanut muistuttaa itseäni siitä, että kuka tahansa samanlaiset persoonallisuspiirteet omaava samoin kokemuksin olisi samassa jamassa. Emme ole niin ainutlaatuisia sitten kuitenkaan. Etenkään ongelminemme. Hyvässä olemmekin sitten korvaamattomia, koska joskus satumme olemaan ainoina paikalla tekemään jonkin hyvän asian. Ja ihminen on aina itselleen paikalla sitten kuitenkin. Vaikka välillä on liian pimeää sen huomaamiseen.
Olet päässyt jo pitkälle. Nyt pitää vain uskaltaa rentoutua ja kestää vellovia tunteita ja opetella kääntämään katse muualle silloin kun ne ovat liikaa.
Viestissäsi oli monta hyvää konstia. Ainakin tuota aion kokeilla, että etäännytän itseni ja sitten katson itseäni sekä menneisyydessä ja nykyhetkessä ja koitan suhtautua lämmöllä. Tämä voisi toimiakin. Te ihmiset olette ihania kun jaksatte neuvoa tuntematonta
Toipuminen on pitkä tie. Baby steps. Meitä on monta, kuten joku sanoi, perheen vammauttamaa. Mutta silti, uskon että voi vähitellen elämä muuttua paremmaksi. Ja esim ap:lla on selvästi kapasiteettia käsitellä asioita ja muuttaa elämänsä suuntaa. Tsemppiä!
Itse olin nuoruusvuosina koulukiusattu sekä perheväkivallan uhri.. hyvät eväät aikuisikään kun omatunto on murskana.. tuosta sitten seuras myös sen mukaiset päätökset ja teot.
Noin vuosi sitten (vasta) aloin haistamaan mikä on elämässä vikana ja miksei tästä oravanpyörästä tunnu vaan pääsevän mihinkään vaikka parhaansa yrittää..
Kaikki lähti kysymyksistä ja ajatuksista "mitä minä elämältä haluan? mitä minä haluan tehdä? miten minä voin saavuttaa haluamani? mitkä on esteet etten tee näitä asioita?" jne.
Sitten tuli katsottua 'suurennuslasin' läpi mitä oikeastaan ympärillä tapahtuu ja kanssa miksi sen antaa tapahtua? (täytyy myöntää että totuus löi päähän kuin parillapannu).. lopputulos (joka on myös yllättävän iso kynnys) oli paiskata KAIKKI negatiivinen pois elämästä sekä pakottaa itsensä ulos totutusta kaavasta ja keskittyä pelkästään itseä kiinnostaviin asioihin.
Samalla karsiutu myös iso osa ihmisistä pois (en muuten tätä kirjoittelis lauantai-iltana) kun ei enää sopinu muottiin tai vastannutkaan odotuksia.. kieltämättä nyt on yksinäistä.. mutta samalla ei ole tullu koettua yhtä vapautunuttu tunnetta kun vihdoinkin antoi itselleensä luvan olla omaitsensä.
Myöskin tietää että tulevaisuudessa ympärillä oleva porukka on se oikea kun antaa todellisen minänsä tulla esille.