En kestä, kun elämä menee ohi kun en saa päätäni järjestykseen
Pähkinänkuoressa vaikea tausta, todella pahaa vuosia kestänyttä henkistä väkivaltaa. Kovalla työllä olen konkreettisella tasolla saanut tuhot korjattua ja myös henkisellä tasolla itseni lähes täysin toimintakykyiseksi. Vammoja on kuitenkin edelleen ja lisäksi en vieläkään pysty ajattelemaan itseäni elämän arvoiseksi. Esimerkiksi vapaa-ajalla en pysty esim soittamaan pianoa tai kirjoittamaan päiväkirjaa, koska en pidä itseäni ja elämääni sen arvoisina. Jos en jaksa suorittaa jotain selkeästi hyödyllistä pakenen nettiin enkä suoraan sanottuna enää edes viihdy täällä mutta todellisuus pelottaa yhä liikaa. Ne hetket jolloin minun pitäisi olla itseni kanssa. Olen ihan hirveän hieno ihminen, tiedostan sen. Mutten pysty kokemaan sitä. Pelkään ja ahdistun. En osaa tunnetasolla nähdä, että minulla on oikeus paikkaan tässä maailmassa ihan vain itsenäni. Suoritan hyvin ja hienosti kun suoritan muille. Mutta kun suoritan itselleni, en vain kykene näkemään syytä ja luovutan. Tämänkin mieluummin kirjoittaisin päiväkirjaan, mutta siellä ainoan hyväksynnän tekstille antaisin minä itse eikä minun mielipiteeni ole minkään arvoinen.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua jollain tasolla oman historiani kautta. Onko joku joskus välittänyt sinusta?
On, omalla tavallaan varmaan monikin. Samalla usea hylännyt ja useampi hyväksikäyttänyt. Olen viisas ihminen, mutta olen esim raiskauksesta syyttänyt itseäni ja pahoitellut tekijälle. Sitten tosiaan yli vuosikymmenen henkistä alistamista ja pahoinpitelyä. Olen joutunut opettelemaan normaalia.
Voisitko palauttaa itsesi jollain musiikilla/vaatteella/vahvoilla mielikuvilla/ valokuvilla/esineillä niihin hetkiin, kun olet kokenut jonkun välittävän sinusta ja olet ollut onnellinen ja turvassa ja vaikka hän ei nyt olekaan vierelläsi, saisit kokea sitä samaa tunnetta.
Näin olen itse tehnyt ja sain itseni potkittua liikkeelle välinpitämättömyyden ja toivottomuuden suosta.
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on. Tiedän tunteen.
Oletko ollut samanlaisessa tilassa? Miten aloit arvostamaan itseäsi? Ap
Vierailija kirjoitti:
Voisitko palauttaa itsesi jollain musiikilla/vaatteella/vahvoilla mielikuvilla/ valokuvilla/esineillä niihin hetkiin, kun olet kokenut jonkun välittävän sinusta ja olet ollut onnellinen ja turvassa ja vaikka hän ei nyt olekaan vierelläsi, saisit kokea sitä samaa tunnetta.
Näin olen itse tehnyt ja sain itseni potkittua liikkeelle välinpitämättömyyden ja toivottomuuden suosta.
Kiitos konkreettisesta neuvosta, mutta turvaa en ole kokenut sitten varhaislapsuuden, ehkä ennen kouluikää. Nyt elän ensimmäistä kertaa elämässä tilanteessa, jossa omalla kovalla työllä olen saavuttanut jonkinlaista sosiaalista ja taloudellista turvaa. Joten ratkaisun olisi omalla kohdallani luultavasti löydyttävä nykyhetkestä, tai orientoitumisesta tulevaan. Kuitenkin jostain muualta kuin menneisyydestä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko palauttaa itsesi jollain musiikilla/vaatteella/vahvoilla mielikuvilla/ valokuvilla/esineillä niihin hetkiin, kun olet kokenut jonkun välittävän sinusta ja olet ollut onnellinen ja turvassa ja vaikka hän ei nyt olekaan vierelläsi, saisit kokea sitä samaa tunnetta.
Näin olen itse tehnyt ja sain itseni potkittua liikkeelle välinpitämättömyyden ja toivottomuuden suosta.
Kiitos konkreettisesta neuvosta, mutta turvaa en ole kokenut sitten varhaislapsuuden, ehkä ennen kouluikää. Nyt elän ensimmäistä kertaa elämässä tilanteessa, jossa omalla kovalla työllä olen saavuttanut jonkinlaista sosiaalista ja taloudellista turvaa. Joten ratkaisun olisi omalla kohdallani luultavasti löydyttävä nykyhetkestä, tai orientoitumisesta tulevaan. Kuitenkin jostain muualta kuin menneisyydestä. Ap
Ok eli sinulla ei ole mitään myöhempää erittäin positiivista hetkeä elämässäsi. Ei minullakaan oikeastaan ole turvaa, mutta olin lapsena laiminlyöty ja koin teini-iässä sellaisen salamarakkauden, missä en saanut turvaa, mutta positiivista energiaa ja kosketusta ja huomiota ja se pelasti minut useammaksi vuodeksi eteen päin niin niistä olen ammentanut vielä joskus aikuisenakin, vaikka järjellä tiedostan että kyseessä on puhdas mielikuvitusleikki ja mielikuvaharjoitus eikä todellisuus. Mutta siis kun negatiiviset ja surulliset asiat painavat alas, pusken väkisin jotain vastavoimaa ylös, jotta jaksan hengittää.
Onko sinulla ollut sinua ymmärtävät, tukevat, myötäelävät, lohtua antavat, kannustavat ja rohkaisevat vanhemmat, sisarukset, ystävät, opettajat?
Oletko joutunut tilanteisiin joissa sinua on syyllistetty, vaikka et ole ollutkaan syyllinen?
Oletko tuntenut että sinut hyväksytään juuri sellaisena kuin sinä olet?
Ei elämä mene ohi. Älä syytä itseäsi, tämä maailma sairastuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla ollut sinua ymmärtävät, tukevat, myötäelävät, lohtua antavat, kannustavat ja rohkaisevat vanhemmat, sisarukset, ystävät, opettajat?
Oletko joutunut tilanteisiin joissa sinua on syyllistetty, vaikka et ole ollutkaan syyllinen?
Oletko tuntenut että sinut hyväksytään juuri sellaisena kuin sinä olet?
Ei ole tuntunut että minut hyväksytään, päinvastoin. Lama-aika - varmasti monen muun tavoin - oli vaikea. Toisaalta minut eristettiin kaikista, toisaalta minulle kaadettiin kaikki rahaongelmien paha olo kuitenkaan selittämättä mitään. Muutettuani pois elämä oli yritystä sinne tänne mutta ilman minkäänlaista tukea ja samalla kuitenkin kontrollin alla (vanhempani halusivat tehdä isot päätökset puolestani) elämä oli edelleen turvatonta. Sitten olinkin sopiva uhri parisuhdeväkivallalle ja sitä elämä sitten oli viime vuosiin saakka. Eli on syyllistetty sekä lapsuuden perheessä että myöhemminkin. Ap
Olet selviytynyt paljosta! Nyt kun mikään ei konkreettisesti uhkaa, vaikeat tunteet nousevat pintaan. Olet jo voiton puolella! Oletko kokeillut sellaista itsemyötätunnon harjoittamista, että ajattelet itseäsi laiminlyötynä lapsena tai pahoinpideltynä aikuisena, ja menet mielikuvissasi hänen luokseen, otat syliin, rohkaiset ja lohdutat. Suhtaudut hellästi ja olet turva. Kuulostaa hassulta, mutta kokeile, useamman kerran. Kun sisimmässäsi tiedät olevasi hieno ihminen, sinulla ei ole hätää. Vähitellen opetat itsesi oikeasti rakastamaan itseäsi.
Suosittelen hakeutumaan psykoterapiaan.
14 jatkaa...
Itse aikoinaan olin samantyyppisessä jamassa. Tajusin että huolehdin kaikesta paitsi itsestäni. Tajusin esim että ihoni on korppukuiva koska en rasvaa sitä - koska en näe itseäni sen arvoisena, en esim siksi että ei olisi aikaa. Ostin miellyttävää rasvaa, ja opettelin nauttimaan pehmeästä ihosta. Opettelin tunnistamaan tunteitani ja tarpeitani pienissä käytännön asioissa. "Nyt väsyttää, menen nukkumaan". Pyysin jopa ystävältä halauksen. Jne. Vähitellen tunne-elämä parantui ja opin empaattisemmaksi, myös siis itseäni kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen hakeutumaan psykoterapiaan.
Kiitos, mutta minulla ei tällä hetkellä ole voimia eikä rahaa. Olen nimittäin juuri maksanut muutaman vuoden terapian, joka toimi akuuttina kriisiterapiana. Tietenkin tähän huonoon suhteeseen syntyi myös lapsi, jolle mies on myös tehnyt kiusaa. Siinäkin ollaan nyt voiton puolella tosin. Ap
Vierailija kirjoitti:
14 jatkaa...
Itse aikoinaan olin samantyyppisessä jamassa. Tajusin että huolehdin kaikesta paitsi itsestäni. Tajusin esim että ihoni on korppukuiva koska en rasvaa sitä - koska en näe itseäni sen arvoisena, en esim siksi että ei olisi aikaa. Ostin miellyttävää rasvaa, ja opettelin nauttimaan pehmeästä ihosta. Opettelin tunnistamaan tunteitani ja tarpeitani pienissä käytännön asioissa. "Nyt väsyttää, menen nukkumaan". Pyysin jopa ystävältä halauksen. Jne. Vähitellen tunne-elämä parantui ja opin empaattisemmaksi, myös siis itseäni kohtaan.
Luin viestisi. Ja yritin keskittyä ja ajatella noin. Ja sitten taas muistin miksi pakenen itseni kanssa olemista. Jo hetken tuollainen ajattelu sai minut päästä varpaisiin ahdistuneeksi, itkeväksi, pelokkaaksi. Oli pakko pysäyttää ja paeta äkkiä. Mulle on vain tapahtunut liikaa. Pysyn koossa kun en ajattele itseäni. Tai jos ajattelen vaikka ihoani, niin hoidan sitä jotta muut pitäisivät minusta ja urani etenisi. Ei siksi että yksin ollessani pitäisin poskeni pehmeydestä. Hitto. Ehkä olen vain liian rikki. Mutta kiitos tästäkin vinkistä. Pidän mielessä. Ap
Olisiko sinun mahdollista saada Kelan tukemaa psykoterapiaa?
Olen pahoillani puolestasi. Paraneminen on hidasta, mutta kyllä sinä voit parantua.
Ymmärrän sinua jollain tasolla oman historiani kautta. Onko joku joskus välittänyt sinusta?