Psykoterapia pahensi (hetkellisesti?!?!) oloani

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

.inkä suuntauksen terapia? Mikä on sun tavoite siellä....mietin vaan, ettei pienen

vauvan äitiä ehkä kannattais viedä kovin syviin vesiin vielä koska hormonit ja vauvanhoito..Kerro tuntemuksistasi terapeutilla.

Onnittelut vauvasta ja hyvää jatkoa

Mullekin sanottiin kun lävin raskausaikana psyk.sh:lla, että vauva-aikana ei suositella aloittamaan psykoterapiaa 🤔 onko terapeuttisi kommentoinut tätä mitenkään ap?

Aloitin prosessin (tietänet että se on pitkähkö?) ennen kuin tiesin raskaudestani ja terapian aloittaessani olin raskaana. Kommentoinkin äsken että raskausaikana terapia oli kevyttä mutta nyt tuntuu että juuri ja juuri pysyn hengissä tältä ahdistukseltani joka ei ole vuosikausiin ollut näin voimakasta.

Ap

Eikö ahdistus ole perimmiltään pelkoa?

Minusta kuulostaa siltä, että olette vain puhuneet kipeistä asioista. Ja se nostaa pintaan alitajuisen pelon. Mitä siis pelkäät?

Vierailija kirjoitti:

Eikö ahdistus ole perimmiltään pelkoa?

Minusta kuulostaa siltä, että olette vain puhuneet kipeistä asioista. Ja se nostaa pintaan alitajuisen pelon. Mitä siis pelkäät?

Se kuulostaisi ainakin omassa tapauksessani loogiselta. Tunnen iltaisin ihan pelkoakin, vaikka mitään "oikeaa" syytä sille ei kai pitäisi olla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ahdistus ole perimmiltään pelkoa?

Minusta kuulostaa siltä, että olette vain puhuneet kipeistä asioista. Ja se nostaa pintaan alitajuisen pelon. Mitä siis pelkäät?

Se kuulostaisi ainakin omassa tapauksessani loogiselta. Tunnen iltaisin ihan pelkoakin, vaikka mitään "oikeaa" syytä sille ei kai pitäisi olla.

Ap

Sanotaan, että ahdistus on pelkoa, jota ei pysty nimeämään. Ahdistus helpottaa, kun pelon löytää.

Sanotaan myös, että kaikki pelko on viime kädessä kuoleman pelkoa.

Merkki paranemisesta. Pääset käsiksi tunteisiisi. Masennuksessa, ahdistuksessa ja lääkittynä kontakti tunteisiin on yleensä kadoksissa.

16, 17 & 18:

En usko, että tarvitsen terapeutin vaihtoa. En nimittäin ainakaan keksi, mitä hän voisi tehdä paremmin. Ehkä lievittää hankalien asioiden käsittelystä seuraavaa ahdistusta, mutta miten? Kotihoitaja olisi hienoa asia, mutta tilanteeni on sen osalta hieman hankala. En ole jättänyt töitäni kokonaan (osittain taloudellisista syistä, osittain siksi, että se tuntuu pitävän päätäni paremmin kasassa - tosin jälkimmäistä syytä säännöllisesti epäilen), joten tuon ajan olen jo järjestellyt niin, että isä on kotona tai isovanhemmat ovat meillä.

Hyvä tuo liikuntaesimerkki!

Olen käynyt terapiassa alle vuoden ja käyn kerran viikossa 45 minuutin ajan. Käyn siis ihan psykoterapeutilla (Kelan kuntoutuspsykoterapia), joka on psykologi pohjakoulutukseltaan. Lääkitystä ei ole vaikka sitäkin säännöllisesti harkitsen. Pelkään vain haittavaikutuksia perustuen vuosien takaisiin masennuslääkekokeiluihin, joista oli enemmän haittaa kuin hyötyä (yksi itsemurhayritys tuona kokeiluaikana).

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ahdistus ole perimmiltään pelkoa?

Minusta kuulostaa siltä, että olette vain puhuneet kipeistä asioista. Ja se nostaa pintaan alitajuisen pelon. Mitä siis pelkäät?

Se kuulostaisi ainakin omassa tapauksessani loogiselta. Tunnen iltaisin ihan pelkoakin, vaikka mitään "oikeaa" syytä sille ei kai pitäisi olla.

Ap

Sanotaan, että ahdistus on pelkoa, jota ei pysty nimeämään. Ahdistus helpottaa, kun pelon löytää.

Sanotaan myös, että kaikki pelko on viime kädessä kuoleman pelkoa.

Niin tavallaan varmaan pelkään myös löytää sen pelon aiheuttajan, koska ehkä mieli on suojellut siltä siten, etten sitä esimerkiksi muista? Pelkään, että alan pelätä lisää. Tosin ei tästä kyllä paljoa ahdistuneempi enää voisi olla.

Suoraan kuolemaakin pelkään sillä tavalla, että en näkisi enää ikinä lastana.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ahdistus ole perimmiltään pelkoa?

Minusta kuulostaa siltä, että olette vain puhuneet kipeistä asioista. Ja se nostaa pintaan alitajuisen pelon. Mitä siis pelkäät?

Se kuulostaisi ainakin omassa tapauksessani loogiselta. Tunnen iltaisin ihan pelkoakin, vaikka mitään "oikeaa" syytä sille ei kai pitäisi olla.

Ap

Sanotaan, että ahdistus on pelkoa, jota ei pysty nimeämään. Ahdistus helpottaa, kun pelon löytää.

Sanotaan myös, että kaikki pelko on viime kädessä kuoleman pelkoa.

Niin tavallaan varmaan pelkään myös löytää sen pelon aiheuttajan, koska ehkä mieli on suojellut siltä siten, etten sitä esimerkiksi muista? Pelkään, että alan pelätä lisää. Tosin ei tästä kyllä paljoa ahdistuneempi enää voisi olla.

Suoraan kuolemaakin pelkään sillä tavalla, että en näkisi enää ikinä lastana.

Ap

Juuri niin. Ensin pitää kohdata se pelko.

Ehkä sinulla on omassa lapsuudessasi vaikeita kokemuksia, jotka lapsen saaminen on nyt nostanut pintaan? Suosittelen mindfulness-harjoituksia, ainakin minä sain niistä lievitystä ahdistukseen. Netistä löytyy.

Kuulostaa tosi tutulta. Kävin vuosia traumaterapiassa, jossa mentiin todella syvälle tasolle.. Terapeuttini sanoi välillä käyntien lopuksi, että nyt saatat tuntea olosi erityisen herkäksi seuraavien päivien/viikkojenkin ajan. Ajattelen niin, että jos terapiassa on lähestytty ja tutkittu jotain sellaista asiaa, joka on ollut ehkä vuosikaudetkin haudattuna tiedostomattomaan ja sen ympärille on rakentuneet vahvat suojamuurit, tottakai on shokki systeemille, kun siitä alkaakin tulla tietoiseksi. Jotkin asiat, joita olin haudannut, pelottivat mua alkuun ihan hirveästi!

Keskittyisin sinuna ehkä nyt olemaan erityisen armollinen itsellesi, ihan tietoisesti rentoutumaan niin paljon kuin mahdollista (syvähengitys, rauhoittuminen teekupposen äärellä, mikä sulla toimiikaan :) ) ja ehkä toistamaan itsellesi monia kertoja päivässä, että oot ihan turvassa, vaikka sisälläsi juuri nyt myrskyääkin.. Se on ihan OK, kuuluu prosessiin.. Kaikki kuitenkin hyvin, sulla on se terapeuttisi tuki olemassa ja odottamassa.. Hän kestää kyllä kaiken, mitä sun sisältä nousee, et jää yksin pimeään kulkemaan/tipu ei-mihinkään..

Tottakai, jos olo menee ihan mahdottomaksi, ei varmasti tekisi pahaa käydä ensiavussakaan kertomassa tuntemuksista. Joskus väliaikainen lääkitys saattaa tulla tarpeelliseksi tueksi terapiaprosessissa.

Lämmin halaus Sinulle! <3

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinulla on omassa lapsuudessasi vaikeita kokemuksia, jotka lapsen saaminen on nyt nostanut pintaan? Suosittelen mindfulness-harjoituksia, ainakin minä sain niistä lievitystä ahdistukseen. Netistä löytyy.

Mietin tätä itsekin ja tiedän ettei lapsuuteni ole ollut ainakaan helppo, mutta sitten taas mietin, että kuinka monella on lopulta ollut ja miksi minulla olisi "oikeus" kokea näin voimakkaasti. 😔

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinulla on omassa lapsuudessasi vaikeita kokemuksia, jotka lapsen saaminen on nyt nostanut pintaan? Suosittelen mindfulness-harjoituksia, ainakin minä sain niistä lievitystä ahdistukseen. Netistä löytyy.

Mietin tätä itsekin ja tiedän ettei lapsuuteni ole ollut ainakaan helppo, mutta sitten taas mietin, että kuinka monella on lopulta ollut ja miksi minulla olisi "oikeus" kokea näin voimakkaasti. 😔

Ap

Tässä ei ole kyse kenenkään muun kuin sinun tuntemuksistasi. Vaikeiden elämänvaiheiden seurauksena on aivan luonnollista kokea voimakkaita tuntemuksia ja sinulla on todellakin oikeus siihen.

Kävin itsekin terapiassa ja aina terapiakäyntien jälkeinen ilta oli täynnä kauheaa ahdistusta. Vähitellen kuitenkin alkoi helpottaa, ja nyt minulla menee hyvin. Tsemppiä ja lämpimiä halauksia sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tosi tutulta. Kävin vuosia traumaterapiassa, jossa mentiin todella syvälle tasolle.. Terapeuttini sanoi välillä käyntien lopuksi, että nyt saatat tuntea olosi erityisen herkäksi seuraavien päivien/viikkojenkin ajan. Ajattelen niin, että jos terapiassa on lähestytty ja tutkittu jotain sellaista asiaa, joka on ollut ehkä vuosikaudetkin haudattuna tiedostomattomaan ja sen ympärille on rakentuneet vahvat suojamuurit, tottakai on shokki systeemille, kun siitä alkaakin tulla tietoiseksi. Jotkin asiat, joita olin haudannut, pelottivat mua alkuun ihan hirveästi!

Keskittyisin sinuna ehkä nyt olemaan erityisen armollinen itsellesi, ihan tietoisesti rentoutumaan niin paljon kuin mahdollista (syvähengitys, rauhoittuminen teekupposen äärellä, mikä sulla toimiikaan :) ) ja ehkä toistamaan itsellesi monia kertoja päivässä, että oot ihan turvassa, vaikka sisälläsi juuri nyt myrskyääkin.. Se on ihan OK, kuuluu prosessiin.. Kaikki kuitenkin hyvin, sulla on se terapeuttisi tuki olemassa ja odottamassa.. Hän kestää kyllä kaiken, mitä sun sisältä nousee, et jää yksin pimeään kulkemaan/tipu ei-mihinkään..

Tottakai, jos olo menee ihan mahdottomaksi, ei varmasti tekisi pahaa käydä ensiavussakaan kertomassa tuntemuksista. Joskus väliaikainen lääkitys saattaa tulla tarpeelliseksi tueksi terapiaprosessissa.

Lämmin halaus Sinulle! <3

Kiitos!❤️

Millaista tuo traumaterapia on? Onko se siis ihan oma terapiasuuntauksensa vai tehdäänkö sitä vain muun terapian ohella? Oma terapeuttini sanoi viimeksi, että aikoo hyödyntää traumaterapiaa käynneilläni.

Kannattiko sinun käydä prosessi läpi? Olen ajatellut, että psykoterapiasta on lähtökohtaisesti aina apua, mutta nyt nämä muutaman viime viikon ahdistukset ovat saaneet kyseenalaistamaan kaiken.

Ap

Minä väsyin myös alussa tosi paljon, ja myöhemmin vielä kun aloin käydä kunnolla läpi traumoja. Se meni kuitenkin ohi. Tietenkin se on tosi tärkeää että löytyy sopiva terapeutti.

Up

Vierailija kirjoitti:

Merkki paranemisesta. Pääset käsiksi tunteisiisi. Masennuksessa, ahdistuksessa ja lääkittynä kontakti tunteisiin on yleensä kadoksissa.

Tai sitten terapeutti ei sovi sinulle ja terapia oikeasti pahentaa oloasi, harjoittaa henkistä muussausta ja provosoi, sekä lyttää ne tunteet sinulle.

Terapia on harvoin sitä mitä kuvittelee sen olevan.

Oletko puhunut terapeuttisi kanssa tästä? Kuulostaa normaalilta sinänsä, mutta hänen on hyvä tietää asiasta ja käyntejä voi tarvittaessa vaikka tihentää hetkeksi.

Mulla oli aika pitkä ajanjakso, jolloin terapian jälkeen aina väsytti, itketti ja ahdisti. Se johtui siitä, että tuolloin alettiin käsittelemään niitä kaikista vaikeimpia asioita lapsuudesta. Sen jälkeen alkoi helpottaa ja nyt olenkin jo ihan ok terapian ansiosta.

Kovasti tsemppiä sinulle! Yritä olla itsellesi armollinen ja tehdä elämässäsi asioita sen mukaan, miten paljon juuri silloin jaksat.

Minä ainakaan en jaksanut tehdä terapiapäivinä terapian jälkeen enää mitään muuta kuin maata sohvalla. Jokainen voi miettiä miten paljon opinnot eteni kun en voinut ottaa kursseja jotka meni terapia-aikojen päälle koska pitää olla läsnä ja en kahtena päivänä viikossa jaksanut tehdä enää mitään järkevää terapian jälkeen. Ja sitten ihmiset sanoo että terapia ei vaadi minkäänlaista työtä ja että olen ollut vain laiska kun en ole terapian ohella opiskellut niin että olisin valmistunut tavoiteajassa.

Mä kävin vuosia terapiassa 2xvko. Olo vain huononi ja huononi, kun yritin noudattaa niitä typeriä neuvoja ja miettiä paskaa menneisyyttäni. Lopulta alkoholisoiduin ja lopetin terapian. Nyt useamman vuoden jälkeen olen raitistumassa omin avuin. Olo on parempi kuin vuosiin. Mun kohdalla terapia oli ihan järkyttävää ajan ja rahanhukkaa. Olisi pitänyt vaan luottaa omiin selviytymiskeinoihin alunperinkin!