Psykoterapia pahensi (hetkellisesti?!?!) oloani

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakaan en jaksanut tehdä terapiapäivinä terapian jälkeen enää mitään muuta kuin maata sohvalla. Jokainen voi miettiä miten paljon opinnot eteni kun en voinut ottaa kursseja jotka meni terapia-aikojen päälle koska pitää olla läsnä ja en kahtena päivänä viikossa jaksanut tehdä enää mitään järkevää terapian jälkeen. Ja sitten ihmiset sanoo että terapia ei vaadi minkäänlaista työtä ja että olen ollut vain laiska kun en ole terapian ohella opiskellut niin että olisin valmistunut tavoiteajassa.

Ehkä tämä pitää paikkansa niillä, jotka käyvät siellä vain kevyesti jutustelemassa jostain, mikä mieltä vaivaa.

Kun käsitellään todellisia traumoja, niiden aiheuttamia jälkiä omassa elämässä, niin se on raskasta työtä. Raskainta, mitä olen ikinä tehnyt, ja paljon olen sentään työtäkin tehnyt.

Itse olisin halunnut käydä läpi rakentavasti omaa lapsuuttani ja vanhempieni kasvatustyyliä. Sen sijaan terapeutti sanoi minulle suoraan että minua ei ole rakastettu koskaan ym. Olin aivan äimän käkenä, itse en missään nimessä ole tuota mieltä, vaikka tietysti vanhemmat ovat virheitä tehneet: lievästi autistinen + adhd ja täten vaikea tapaus kun olin/olen. Autismistani huolimatta en ole mustavalkoinen, mutta terapeutti näköjään on. Tästä tuli mulle kuukausia kestänyt paha olo, joka vaan tuntuu pahenevan. Välillä huomaan ajattelevani, että onko mua oikeasti rakastettukaan ja olenko rakkauden arvoinen. Terapeuttia en voi vaihtaa, sillä kognitiiviseen terapiaan ei noin vaan pääse. Hän oli kaupungissani ainoa, kuka pystyi ottamaan vastaan Kela-asiakkaita.

Ihmekkös kun tuntui eräs viesti kuin omasta kynästä kirjoitetulta, tämähän on vuosikerta ketjua. :D

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin halunnut käydä läpi rakentavasti omaa lapsuuttani ja vanhempieni kasvatustyyliä. Sen sijaan terapeutti sanoi minulle suoraan että minua ei ole rakastettu koskaan ym. Olin aivan äimän käkenä, itse en missään nimessä ole tuota mieltä, vaikka tietysti vanhemmat ovat virheitä tehneet: lievästi autistinen + adhd ja täten vaikea tapaus kun olin/olen. Autismistani huolimatta en ole mustavalkoinen, mutta terapeutti näköjään on. Tästä tuli mulle kuukausia kestänyt paha olo, joka vaan tuntuu pahenevan. Välillä huomaan ajattelevani, että onko mua oikeasti rakastettukaan ja olenko rakkauden arvoinen. Terapeuttia en voi vaihtaa, sillä kognitiiviseen terapiaan ei noin vaan pääse. Hän oli kaupungissani ainoa, kuka pystyi ottamaan vastaan Kela-asiakkaita.

Tietääkseni kognitiivisessa terapiassa provosointi nimenomaan kuuluu asiaan. 

Oma terapeuttini varoitti mua, että tapaamisten jälkeen voi toisinaan olla erityisen herkässä tilassa. Mielestäni ihan normaalia, kun vaikeita, ehkä pitkäänkin alitajuntaan haudattuja asioita aletaan käsitellä ja tuoda päivänvaloon. Kerro terapeutillesi olostasi ja pyydä ohjeita, kuinka voit helpottaa ahdistusta. Mun terapeutille sai aina tarvittaessa laittaa viestin ja pyytää soittoaikaakin tapaamisten välillä. Jo tieto tästä, ettei vaikeiden tuntemusten kanssa tarvinnut jäädä yksin, toi turvaa, sai rauhoittumaan ja jaksamaan seuraavaan tapaamiseen asti.