Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia dissosaatiohäiriöstä?
17.11.2017 |
Onko jollain todettu? Itsellä tai tutulla? Miten se ilmenee ja mistä aiheutunut?
Olen miettinyt jos itselläni on... Mulla on koko ikäni ollut ulkopuolisuuden tunne missä tahansa porukassa missä olen ollut, samoin epätodelliset/poissaolevat olotilat on ihan arkipäivää. Iso osa ajasta menee ikäänkuin sumussa ja aikaa tuhraantuu johonkin ”ei mihinkään”. Normaalia on myös kameleonttimainen käytös, muutun sen mukaan minkälainen porukka milloinkin ympärillä on. Ja niitä porukoita on aivan laidasta laitaan. Kun suutun jostain, harvemmin, mutta mieheni saattaa joskus suututtaa, niin muutun melkein kuin eri ihmiseksi. Sanon ihan kamalia asioita, huudan ja raivona, enkä oikein hallitse itseäni. Mutta kun suuttumus ja viha on mennyt ohi, se tapahtuu nopeasti, en osaa edes olla pahoillani, kun se tuntuu jo niin kaukaiselta, ikään kuin sitä ei olisi ollutkaan. Elämässä musta tuntuu siltä, että en saa itsestäni irti tarpeeksi, jumitan, enkä käytä täyttä potentiaaliani, en uskalla, en osaa, en jaksa.
Mulla on ollut keskimääräistä haastavampi lapsuus, on ollut perheväkivaltaa, kiihkouskovaisuutta, jatkuvaa muuttoa paikasta toiseen, yksinäisyyttä ja sairautta. Muistan lapsuudestani tosi vähän. Lähinnä jotain lyhyitä yksittäisiä tilanteita.
Sattuuko aihe olemaan kellekään tuttu? Mielipiteitä?
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten olisi psykiatrilla tai/ja psykoterapeutilla käynti/käynnit? Ei lapsuustraumojen kanssa kannata koko elämää kärvistellä!
Vau, kuulostipa ap:n kertomus pelottavan tutulta. Ihan kuin omasta elämästäni. Ehkä minulla on tuo.
Dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä toipunut Päivi Rissanen:
https://www.kodinkuvalehti.fi/keskustelu/30539/paivi_rissanen_vietti_vu…
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi psykiatrilla tai/ja psykoterapeutilla käynti/käynnit? Ei lapsuustraumojen kanssa kannata koko elämää kärvistellä!
En ole lapsuuttani juurikaan edes miettinyt vuosiin. Olen vain kuullut että lapsuudessa traumatisoituneet voivat oirehtia noinkin. En tiedä olenko ihan hakoteillä jos itseäni mietin. Jotain minussa on pielessä, niin olen aina tuntenut, mutta vieläkään ei ole selvinnyt mitä. Olen useampaa psykologia, terapeuttia ja lääkäriä elämäni aikana tavannut, masennusdiagnoosin saanut muutaman kerran, lääkkeitäkin syönyt, etenkin ensimmäisen raskauden jälkeen masennuin ihan kunnolla, lähes toimintakyvyttömäksi. Onneksi se meni kuitenkin suht nopeasti ohi, lääkkeet auttoivat muun muassa. Mutta jostain luin siitäkin, että raskaudenjälkeisen masennuksen syy, etenkin esikoisen jälkeen, voisi olla käsittelemättömät lapsuuden traumat. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on todettu muu mt-ongelma mutta tämä ds on kummitellut mielessä aina välillä. Nyt luin vasta jostain tästä taasen niin olen alkanut kallistua itse että mulla olisi tämä rankan lapsuuden vuoksi, josta en juuri muista ja en ikinä ole kokenut kuuluvani mihinkään porukkaan. Ihan kuin olisin joku 'alien'.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi psykiatrilla tai/ja psykoterapeutilla käynti/käynnit? Ei lapsuustraumojen kanssa kannata koko elämää kärvistellä!
En ole lapsuuttani juurikaan edes miettinyt vuosiin. Olen vain kuullut että lapsuudessa traumatisoituneet voivat oirehtia noinkin. En tiedä olenko ihan hakoteillä jos itseäni mietin. Jotain minussa on pielessä, niin olen aina tuntenut, mutta vieläkään ei ole selvinnyt mitä. Olen useampaa psykologia, terapeuttia ja lääkäriä elämäni aikana tavannut, masennusdiagnoosin saanut muutaman kerran, lääkkeitäkin syönyt, etenkin ensimmäisen raskauden jälkeen masennuin ihan kunnolla, lähes toimintakyvyttömäksi. Onneksi se meni kuitenkin suht nopeasti ohi, lääkkeet auttoivat muun muassa. Mutta jostain luin siitäkin, että raskaudenjälkeisen masennuksen syy, etenkin esikoisen jälkeen, voisi olla käsittelemättömät lapsuuden traumat. T. Ap
Jos kehomieltäsi hiertää vielä toistaiseksi tiedostamattomat vakavammanpuoleiset lapsuustraumat, niin eivät ne netissä parannu, vaan ne paranevat psykoterapian, vertaistuen, kehohoitojen ynnä muiden hoitojen ja tukien tervehtymistarpeitasi vastaavalla kombinaatiolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole todettu, mutta käyn nyt toista vuotta psykoterapiassa, ja aina välillä tuo putkahtaa keskustelussamme esiin. Olen myös itse tutustunut dissosiaatioon paljon, joten uskon, että siitä voi olla kyse.
Itse löysin dissosiaation, kun googlailin epätodellisia olojani, joita olin kokenut jo niin pitkään kuin muistan. Ammattilaisen suusta tämä on tullut esiin mm. keskustellessamme raivokohtauksistani, joissa saatan muuttua todella hulluksi, hikoilen ja tärisen enkä jälkikäteen muista puoliakaan, mitä olen sanonut. Näitä on tullut siis parisuhteessa sattuneissa riidoissa, ei muuten. Lisäksi dissosiaatio-sana on tullut esiin myös, kun terapeuttini on puhunut "kahdesta (tai useammasta) minussa elävästä puolesta".
Lisäksi minulla ei ole minkäänlaista yhteyttä muistoihini ja esimerkiksi lapsuudesta en juuri muista mitään järkevää. Mitään sellaista, mitä muut, esim siskoni muistaa. Monet muistot tuntuvat valheellisilta tai unelta, epäilen omia muistikuviani. Lisäksi pystyn unohtamaan minulle sattuvat pahat asiat todella nopeasti, pyyhkiä pahan olon pois. Esim exäni vakavat mt-ongelmat, psykoosit, väkivalta jne. Pystyin myöa lyöntien jälkeen ns. kadottamaan fyysisen kivun.
Enivei, jotain dissosiaatioon viittaavaa löytyy ja ammattilaisetkin siitä puhuneet, mutta diagnoosia ei ainakaan vielä ole. Kyllä tuo aloittajan kuulostaa mahdolliselta dissolta, suosittelen terapiaa.
N22
Ap lisää myös sen, että muistin kanssa myös välillä ongelmia. Muistan kyllä yleensä kaikki menot, sovittu asiat, rutiinit jne, mutta usein unohtelen melko yksinkertaisiakin sanoja ja esim nimiä, ja jos vaikka juttelen jonkun kanssa, tuntuu siltä että ajatukset menevät ihan sekaisin pään sisällä, enkä osaa ilmaista itseäni niin kuin haluaisin. Ihan kuin pään sisällä olisi vaan tyhjää yhtäkkiä, hetkellisesti. Mua on kyllä myös lyöty kovaa päähän lapsena, vähän vanhempanakin, ja oon miettinyt et tiedä vaikka johtuisi siitäkin..
Muuten elämä menee ihan ok eteenpäin, olen aina pystynyt käymään töissä, vaikka en voi sanoa että se helppoa olisi ollut. Enkä myöskään useinkaan koe itseäni kovin onnelliseksi. Olen jotenkin väsynyt elämään. Jokainen päivä on suorittamista, enkä näe tulevaisuudessa mitään odottamiseen arvoista.
Terapiaan en ole hakeutunut aiemmin, koska ne terveydenhuollon ammattilaiset, keitä olen kohdannut, ovat olleet sitä mieltä että mullahan on kaikki hyvin kun on ammatti, töitä ja perhekin... Mutta viime aikoina näitä raivareita ollut hieman enemmän, ja olen niin terapiaa kui eroakin, koska en haluaisi että lapset joutuvat kärsimään vanhempien riitelystä.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkäaikainenkaan terapia ei dissosiaatiohäiriöissä tuo sanottavaa apua. Asia korjaantuu itsestään ajan mukaan. Asian ollessa akuutti ja tuore eli esim. trauman yhteydessä kannattaa käydä terapeutilla että toipuminen alkaa mutta pitkäaikainen hoito on hukkaan heitettyä rahaa. Jos ei tiedä tai muista mikä sen häiriön on aiheuttanut niin kannattaa käydä hypnoosilääkärillä, joka saa selville syyn. Sen jälkeen sitä voi omin päin mahdollisesti työstää niiden ihmisten kanssa joiden kanssa sen on kokenut tai muun läheisen, turvallisen ihmisen kanssa. Terapeutin pitkäaikaista tukea tarvitsee lähinnä sellainen henkilö, joka on esim tapaturmaisesti traumatisoitunut ja menettänyt siinä yhteydessä ne henkilöt, joiden kanssa pitäisi työstää tai muuten tosi huonoissa oloissa elänyt henkilö.
Miksiköhän tästä ei puhuta enempää? Moni varmaan virheellisesti diagnosoitu esim skitsofreenikoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitkäaikainenkaan terapia ei dissosiaatiohäiriöissä tuo sanottavaa apua. Asia korjaantuu itsestään ajan mukaan. Asian ollessa akuutti ja tuore eli esim. trauman yhteydessä kannattaa käydä terapeutilla että toipuminen alkaa mutta pitkäaikainen hoito on hukkaan heitettyä rahaa. Jos ei tiedä tai muista mikä sen häiriön on aiheuttanut niin kannattaa käydä hypnoosilääkärillä, joka saa selville syyn. Sen jälkeen sitä voi omin päin mahdollisesti työstää niiden ihmisten kanssa joiden kanssa sen on kokenut tai muun läheisen, turvallisen ihmisen kanssa. Terapeutin pitkäaikaista tukea tarvitsee lähinnä sellainen henkilö, joka on esim tapaturmaisesti traumatisoitunut ja menettänyt siinä yhteydessä ne henkilöt, joiden kanssa pitäisi työstää tai muuten tosi huonoissa oloissa elänyt henkilö.
Kiitos tietämättömyytesi loistavasta esiintuonnista!
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän tästä ei puhuta enempää? Moni varmaan virheellisesti diagnosoitu esim skitsofreenikoksi.
Tässä Satu Martikainen, joka diagnosoitiin vieheellisesti bipoksi, joka osoittautui myöhemmine dissosiaatiohäiriöksi:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän tästä ei puhuta enempää? Moni varmaan virheellisesti diagnosoitu esim skitsofreenikoksi.
Tai epävakaaksi persoonallisuudeksi.
Dissosiaation käsite on huonosti tunnettu, itsellenikin melko uusi. Aikaisemmin tiesin vain sen äärimuodon, dissosiatiivisen identiteettihäiriön, siis sen jossa henkilön eri "persoonat" puuhailevat eri asioita toisistaan tietämättä. Kuitenkin tuo äärimuoto taitaa olla hyvin harvinainen, ja todellisuudessa dissosiaatio ilmenee useimmiten ns. lievempänä ja sen aste vaihtelee henkilöstä toiseen.
Aihe on itselleni uusi, enkä todellakaan ole mikään asiantuntija. Itse olen kuitenkin siinä käsityksessä, että esimerkiksi äkilliset käytöksen muutokset, muistiongelmat, kivun turruttaminen ja tilanteista irtaantuminen viittaavat dissosiaatioon.
Dissosiaatiohäiriöitä voidaan hoitaa menestyksekkäästi psykoterapialla:
http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2006/16/duo95941
Kellään kokemusta dissosaatiohäiriöön liittyvistä muistiongelmista?
Vierailija kirjoitti:
Kellään kokemusta dissosaatiohäiriöön liittyvistä muistiongelmista?
Onko sulla ja minkälaisia?
Mulla on muistihäiriöitä ja muutakin.
Trauma- ja dissosiaatio -nettisivuston keskustelufoorumi:
http://foorumi.traumajadissosiaatio.fi