Miksi useimmat miehet laittavat onnellisuutensa naisten varaan?
Tai ainakin olettavat näin. Hirveän usein täälläkin ollaan itsemurhan partaalla, jos ei parisuhdetta ole syntynyt ja tällaista tekstiä tulee kirjoittajien mukaan päälle parikymppisiltä henkilöiltä. Miten ihmeessä uskalletaan laittaa onni toisen ihmisen nojaan? Entä jos tulee ero? Tehdäänkö sitten loppu omasta olemassalosta? Kertokaa hei!
Ja joo, tiiän tällasia naisiakin. Tosin heitä on hyvin harvassa.
Olen parisuhteessa enkä kiellä, etteikö elämäni olisi aivan ihanaa. Mutta sitä se oli myös ennen parisuhdettakin kavereiden, harrastusten, hyvän ruuan, musiikin, ulkoilun, kissojen ja opiskelun jne ansiota. En mä kokenu mitää alemmuuskompleksia, saati itsetuhoisia ajatuksia, koska en sattunut olemaan yhdessä kenenkään kanssa. Ja mitä olen huomannut, niin ihmisillä usein on näin.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3025043/syrjaytyvat-nuoret-miehet?chang…
Kommentit (263)
Vierailija kirjoitti:
Muutama syy
- Sosiaalinen paine on aivan valtava. Esimerkiksi isoäitini kysyi vakavalla naamalla olenko homo kun en ollut 20-vuotiaana löytänyt parisuhdetta. Olisi pitänyt valehdella. Jos ei osaa eikä löydä ketään niin se on niin vihjataan että minun pitäisi tuntea häpeää itseäni kohtaan. Lisäksi neitsyt, ressukka, kiltti yms. haukkumasanat on kohdistettu vain miehille. Jos olet ujo ja saamaton, olet vapaata riistaa ja sympatiaa on usein turha hakea.
- Ensimmäisillä sivuilla mainittiin jo kasvatus. Pienestä iästä ainakin osalle miehistä opetetaan että itkeminen on rangaistavaa ja avun hakeminen (erityisesti toisilta miehiltä) heikkoutta jota ei saa näyttää. Miehen pitää vain miehistyä ja samalla nauretaan vässykälle selän takana. Miehen kuuluu vain katsoa peiliin eikä hakea apua.
- Miehen kuuluu olla vahva. Eihän se olisi muuten mies. Jos mies ei ota tilannetta haltuun, ole pitkä, käynyt asepalvelusta tai löytänyt naista, miehen miehisyys on kyseenalainen.
Voi kuule, ne sosiaaliset paineet on naisillakin. Kaikki mummolareissut ikävuosina 15-25 oli yhtä taivastelua että eikö se vieläkään ole löytänyt miestä ja ei vieläkään ketään ole tuotu näytille, jääkö se käsiin?? Älä huoli, ne menettää toivonsa jossain vaiheessa ja jättää lopulta rauhaan. Prosessia voi nopeuttaa härskeillä kommenteilla tyyliin: "onhan noita, mutta jos kaikki toisin näytille niin loppuis sulta perunat kellarista ennen helmikuuta" tai "jos löydän kivan tytön, niin tuon sen kyllä kylään". Ja kyllä "vanhapiika" on huomattavasti negatiivisempi kuin "poikamies". Tuosta miesten välisestä olemisesta on vaikea sanoa kun perheeseen ei kuulunut yhtään koirasta, mutta se on ongelma jonka voi ratkaista miehet. Joissakin tilanteissa sen huomaa, esim. kun miespuolisen kaverin kanssa jutellaan kaikenlaista, niin puhuukin jotenkin erilailla mulle. Kun huoneeseen tulee äijäkavereita, niin slangi vahvistuu ja ääni madaltuu. Käsittääkseni hänelläkin kuitenkin on se ns. läheisin miespuolinen ystävä jonka kanssa voi keskustella avoimemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Tuo herättää monenlaisia ajatuksia.
Ensinnäkin tulee mieleen se, että miehen menestyneisyyttä mitataan enemmän suosiolla naisten parissa ja ohjeet masentuneille naisille ja miehille ovat tavallaan päinvastaisia.
Naistenlehdissä, artikkeleissa, musiikkivideoissa ja tv-ohjelmissa korostetaan naisten kehopositiivisuutta ja miten kaunis ja arvokas jokainen on. Miesten medioissa taas pohditaan miten voisi kehittyä miehekkäämmäksi ja paremmaksi versioksi itsestään fyysisesti, sosiaalisesti ja henkisesti.
Miesten huomionhaussa korostuu uusien ansioiden ja vaikeasti saatavien ominaisuuksien tavoittelu, kun taas naisten huomionhaussa ruohonjuuritason koristelu; esim.hiusten värjääminen siniseksi, vihreäksi, keltaiseksi, oranssiksi jne.
Yksinäisyys molempien osapuolten kohdalla varmaan johtuu kohtaamisongelmasta ja haluttomuudesta tunnistaa omia kehittämistä vaativia alueita, mutta seksuaalimarkkinoiden vääristymisen takia naiset voivat elää pilvimaailmassa helpommin.
Sen lisäksi miehet kaipaavat elämäänsä erilaisia projekteja ja syvempää tarkoitusta, joka ulottuu heidän itsensä ulkopuolelle ja yksi niistä kategorioista on nainen tai naiset. Positiivinen ja tyydyttävä suhde yksittäiseen naiseen tai suurempaan määrään auttaa pääsemään rauhaan tuon asian kanssa ja tuo tunteen siitä, että se vuori on valloitettu. Naiset taas näkevät elämän enemmän perheyksikön kautta, joka sitten tulee olemaan tai ei tule ja naisilla on sisäsyntyinen kyky tulkita lähestymättömien miesten lähestymättömyys miesten viaksi eikä omaksi viaksi eli naisen ei tarvitse koskaan täysin katsoa peiliin, koska varavaihtoehto on aina olemassa. Mies taas ei voi ajatella, että vuori laskisi huippuaan miehen vuoksi; tätähän kukaan ei pidä mahdollisena, mutta tämä analogia kuvaa ongelmaa miehen perspektiivistä.
Voi muru. Sä olet naisista niin pihalla, että hankkisit suosiolla sen poikaystävän.
Aika moni mies olisi onnellisempi, mutta todella vahva alkukantainen vietti estää sen. Toisin kun heteronaiset, joista suurin osa tutkitusti* pystyy kiihottumaan nähdessään oman sukupuolensa välistä seksiä, suurin osa miehistä ei pysty. Ei ollut siis kysely, vaan lämpö, kosteus, yms mittareilla.
Sen sijaan se tuottaa useimmille heteromiehille voimakkaan negatiivisen reaktion. Vaikka eletään vuotta 2017 jolloin sellaiset reaktiot leimataan sopimattoimiksi, ja ne pitää piilottaa.
Hyi hitto!
Heteronaisille ei juuri mikään ole ilskottavampaa, kuin joutua näkemään oman sukupuolensa välistä seksiä. Se saa aikaan todella voimakkaan inhoreaktion, suorastaan oksennusrefleksin.
Mistä tuollaisen väitteen mahdoit keksiä?
Itse en edes unelmoi, että kahden kauniin nuoren miehen välinen kiihkeä suudelma ja hyväily kiihottaisi tavallista heteromiestä,
se olisi itselleenvalehtelemista.
Minä katselisin homorakkautta( kunhan miehet ovat nuorehkoja ja kauniita) mielelläni vaikka kuinka paljon.
-heteronainen
Ja monet naiset laskevat onnellisuutensa lasten varaan.. sitten masennutaan kun lapset kasvavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin ketjusta paljastuu karu totuus esiin; naisilla on sukupuolielimensä suoma valta ja siihen se jää. Tämän katkeran realiteetin omaksumisesta feminismi ammentaa.
Logiikka, äly, osaaminen - vaatii peniksen.
Miten ihmeessä se loogisempi sukupuoli ei nujerra sitä naisten seksuaalista valtaa käyttämällä sitä järkeään? Miehet ovat täysin peniksen vietävissä. Mutta kun kutsumme penistä järjeksi, niin kyllähän tämä tietysti on ihan loogista.
Naisen seksuaalinen valta on erittäin laaja biologinen kysymys, eikä sitä todellakaan millään päätöksellä noin vain kumota. Yksi keino on ollut väkivalta ja naiset on otettu väkisin, jolloin tuo naisen valta ei ole ollut yhtä suurta, vaan ennemminkin on joutunut taistella toisia miehiä vastaan, että saako naisen vai ei. Nykyään kuitenkin väkivalta ja väkisin ottaminen on väärin ja aika harva haluaa varmaan tuolle asialle tehdä mitään. Siten naisen seksuaalinen valta on päässyt korostumaan ja biologian kannalta vääristymään yhteiskunnassamme ja se on saattanut naiset erittäin hyvään asemaan ja etenkin epäviehättävät miehet huonoon asemaan. Toisaalta tämä on hyvä asia komeille miehille, koska naiset ovat rumien miesten koskemattomissa, joten heille löytyy seuraa käytännössä loputtomasti.
Mielestäni paras keino puuttua asiaan olisi tarjota seksipalveluita turvallisesti ja järkevään hintaan, sekä muuttaa asennetta seksipalveluita ostavia ihmisiä kohtaan. Vaikka palveluita ostamalla ei saakaan henkistä läheisyyttä, niin ainakin sillä saa fyysistä läheisyyttä ja seksuaalista tyydytystä. Mielestäni siis bordellit tulisi laillistaa ja siirtää seksinmyynti valvonnan alle tehden siitä aivan tavallinen ammatti.
Mietis nyt hetki, millä sanoilla sinäkin olet nimittänyt naisia, joilla on ollut useita seurustelusuhteita tai jopa irtosuhteita? En kuvittele hetkeäkään, että pitäisit bordellissa työskentelyä normaalina ammattina. Tai ehkäpä löytäisit sieltä itsellesi vaimon?
Ihan hyvä pointti, mutta itse ottaisin mielummin ihan oikean entisen ammattilaisen, kuin ihan muuten vaan suurilukuisen naisen. Onko niitä kumppaneita 30 tai 300... tai 3000, sillä ei ole mitään väliä, samaan kategoriaan menee.
Pienilukuinen tietty kumpaakin parempi, mutta kaikkea ei voi saada. Tai vain harva voi.
-M
Siis mitä? Ei ole mitään väliä, onko kumppaneita 30 tai 3000, kunhan on mahdollisimman pieni luku?
Vierailija kirjoitti:
Ja monet naiset laskevat onnellisuutensa lasten varaan.. sitten masennutaan kun lapset kasvavat.
Aika harvoin kuitenkaan kuulee naisten uhkaavan itsarilla ja syrjäytymisellä, mikäli ei saa lapsia tai jos he kasvavat aikuisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin ketjusta paljastuu karu totuus esiin; naisilla on sukupuolielimensä suoma valta ja siihen se jää. Tämän katkeran realiteetin omaksumisesta feminismi ammentaa.
Logiikka, äly, osaaminen - vaatii peniksen.
Miten ihmeessä se loogisempi sukupuoli ei nujerra sitä naisten seksuaalista valtaa käyttämällä sitä järkeään? Miehet ovat täysin peniksen vietävissä. Mutta kun kutsumme penistä järjeksi, niin kyllähän tämä tietysti on ihan loogista.
Naisen seksuaalinen valta on erittäin laaja biologinen kysymys, eikä sitä todellakaan millään päätöksellä noin vain kumota. Yksi keino on ollut väkivalta ja naiset on otettu väkisin, jolloin tuo naisen valta ei ole ollut yhtä suurta, vaan ennemminkin on joutunut taistella toisia miehiä vastaan, että saako naisen vai ei. Nykyään kuitenkin väkivalta ja väkisin ottaminen on väärin ja aika harva haluaa varmaan tuolle asialle tehdä mitään. Siten naisen seksuaalinen valta on päässyt korostumaan ja biologian kannalta vääristymään yhteiskunnassamme ja se on saattanut naiset erittäin hyvään asemaan ja etenkin epäviehättävät miehet huonoon asemaan. Toisaalta tämä on hyvä asia komeille miehille, koska naiset ovat rumien miesten koskemattomissa, joten heille löytyy seuraa käytännössä loputtomasti.
Mielestäni paras keino puuttua asiaan olisi tarjota seksipalveluita turvallisesti ja järkevään hintaan, sekä muuttaa asennetta seksipalveluita ostavia ihmisiä kohtaan. Vaikka palveluita ostamalla ei saakaan henkistä läheisyyttä, niin ainakin sillä saa fyysistä läheisyyttä ja seksuaalista tyydytystä. Mielestäni siis bordellit tulisi laillistaa ja siirtää seksinmyynti valvonnan alle tehden siitä aivan tavallinen ammatti.
Mietis nyt hetki, millä sanoilla sinäkin olet nimittänyt naisia, joilla on ollut useita seurustelusuhteita tai jopa irtosuhteita? En kuvittele hetkeäkään, että pitäisit bordellissa työskentelyä normaalina ammattina. Tai ehkäpä löytäisit sieltä itsellesi vaimon?
On aika monta muutakin ammattiryhmää, josta en haluaisi vaimoa. Tuo on aika onneton perustelu bordelleja vastaan.
Jaa. Mitähän nämä mahtavat olla? Jos siis puhutaan pelkästään ammattiryhmästä eikä älykkyydestä, tulotasosta tai ajankäytöstä.
Liian älykäs seuraanne kirjoitti:
Miksi naisilta ei löydy empatiaa heikossa asemassa olevaa miestä kohtaan? Miestä, joka valitta kipuaan? Tai ylipäätään yhteiskunnalta?
Tämä on The Iso ja keskeisin kysymys.
Miksi miehiltä ei löydy empatiaa heikossa asemassa olevaa naista kohtaan? Naista joka valittaa kipuaan? Tai ylipäätään yhteiskunnalta?
Vrt. yh-äitien vaino tälläkin palstalla, naisten rumuus-/läski-solvaaminen, naisköyhyyden kieltäminen, teinityttöjen jatkuva arvostelu, feministien vainoaminen, synnytyskipujen vähättely, abortin vastustaminen(koska miehellä on oikeuksia), elatusavusta valittaminen(koska mies haluaa säästää), vanhojen naisten köyhyys(naisilla on pienempi eläke kuin miehillä) jne. jne..
Siinä The Iso ja Keskeisin kysymys.
Itsellä taas on enemmän naisia tullut vastaan kuvaamallasi elämän asenteella kuin miehiä. Miehiäkin tottakai on tullut myös vastaan, mutta onhan se aika säälittävää jos ei osaa olla yksin onnellinen jolloin voi olla vaikeata olla myöskään suhteessa onnellinen. Täytyy oppia ensin rakastamaan itseään ennenkuin oppii oikeasti rakastamaan toista. Olen itse sitä mieltä, että tällaiset ihmiset jotka luulevat, että nainen/mies tekee sitten onnelliseksi ovat melko masentuneita ja pettyneitä elämäänsä ja luulevat parisuhteen tuovan pelastuksen omaan kurjaan elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Tuo herättää monenlaisia ajatuksia.
Ensinnäkin tulee mieleen se, että miehen menestyneisyyttä mitataan enemmän suosiolla naisten parissa ja ohjeet masentuneille naisille ja miehille ovat tavallaan päinvastaisia.
Naistenlehdissä, artikkeleissa, musiikkivideoissa ja tv-ohjelmissa korostetaan naisten kehopositiivisuutta ja miten kaunis ja arvokas jokainen on. Miesten medioissa taas pohditaan miten voisi kehittyä miehekkäämmäksi ja paremmaksi versioksi itsestään fyysisesti, sosiaalisesti ja henkisesti.
Miesten huomionhaussa korostuu uusien ansioiden ja vaikeasti saatavien ominaisuuksien tavoittelu, kun taas naisten huomionhaussa ruohonjuuritason koristelu; esim.hiusten värjääminen siniseksi, vihreäksi, keltaiseksi, oranssiksi jne.
Yksinäisyys molempien osapuolten kohdalla varmaan johtuu kohtaamisongelmasta ja haluttomuudesta tunnistaa omia kehittämistä vaativia alueita, mutta seksuaalimarkkinoiden vääristymisen takia naiset voivat elää pilvimaailmassa helpommin.
Sen lisäksi miehet kaipaavat elämäänsä erilaisia projekteja ja syvempää tarkoitusta, joka ulottuu heidän itsensä ulkopuolelle ja yksi niistä kategorioista on nainen tai naiset. Positiivinen ja tyydyttävä suhde yksittäiseen naiseen tai suurempaan määrään auttaa pääsemään rauhaan tuon asian kanssa ja tuo tunteen siitä, että se vuori on valloitettu. Naiset taas näkevät elämän enemmän perheyksikön kautta, joka sitten tulee olemaan tai ei tule ja naisilla on sisäsyntyinen kyky tulkita lähestymättömien miesten lähestymättömyys miesten viaksi eikä omaksi viaksi eli naisen ei tarvitse koskaan täysin katsoa peiliin, koska varavaihtoehto on aina olemassa. Mies taas ei voi ajatella, että vuori laskisi huippuaan miehen vuoksi; tätähän kukaan ei pidä mahdollisena, mutta tämä analogia kuvaa ongelmaa miehen perspektiivistä.
Voi muru. Sä olet naisista niin pihalla, että hankkisit suosiolla sen poikaystävän.
Aika moni mies olisi onnellisempi, mutta todella vahva alkukantainen vietti estää sen. Toisin kun heteronaiset, joista suurin osa tutkitusti* pystyy kiihottumaan nähdessään oman sukupuolensa välistä seksiä, suurin osa miehistä ei pysty. Ei ollut siis kysely, vaan lämpö, kosteus, yms mittareilla.
Sen sijaan se tuottaa useimmille heteromiehille voimakkaan negatiivisen reaktion. Vaikka eletään vuotta 2017 jolloin sellaiset reaktiot leimataan sopimattoimiksi, ja ne pitää piilottaa.
Hyi hitto!
Heteronaisille ei juuri mikään ole ilskottavampaa, kuin joutua näkemään oman sukupuolensa välistä seksiä. Se saa aikaan todella voimakkaan inhoreaktion, suorastaan oksennusrefleksin.
Mistä tuollaisen väitteen mahdoit keksiä?Itse en edes unelmoi, että kahden kauniin nuoren miehen välinen kiihkeä suudelma ja hyväily kiihottaisi tavallista heteromiestä, se olisi itselleenvalehtelemista.
Minä katselisin homorakkautta( kunhan miehet ovat nuorehkoja ja kauniita) mielelläni vaikka kuinka paljon. -heteronainen
No, mitäs taas oksitosiinimyrkytetty Lyyli täällä vinkuu. Sinulla on nyt onnesi elämässä, revi siitä. Muut kyllä taatusti alkavat etsiä keinoja päästä sun hemmettiin tästä maasta ja näistä "lyyleistä". Suomi ei ole enää työnantajamaa eikä kiinnostava paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin ketjusta paljastuu karu totuus esiin; naisilla on sukupuolielimensä suoma valta ja siihen se jää. Tämän katkeran realiteetin omaksumisesta feminismi ammentaa.
Logiikka, äly, osaaminen - vaatii peniksen.
Miten ihmeessä se loogisempi sukupuoli ei nujerra sitä naisten seksuaalista valtaa käyttämällä sitä järkeään? Miehet ovat täysin peniksen vietävissä. Mutta kun kutsumme penistä järjeksi, niin kyllähän tämä tietysti on ihan loogista.
Naisen seksuaalinen valta on erittäin laaja biologinen kysymys, eikä sitä todellakaan millään päätöksellä noin vain kumota. Yksi keino on ollut väkivalta ja naiset on otettu väkisin, jolloin tuo naisen valta ei ole ollut yhtä suurta, vaan ennemminkin on joutunut taistella toisia miehiä vastaan, että saako naisen vai ei. Nykyään kuitenkin väkivalta ja väkisin ottaminen on väärin ja aika harva haluaa varmaan tuolle asialle tehdä mitään. Siten naisen seksuaalinen valta on päässyt korostumaan ja biologian kannalta vääristymään yhteiskunnassamme ja se on saattanut naiset erittäin hyvään asemaan ja etenkin epäviehättävät miehet huonoon asemaan. Toisaalta tämä on hyvä asia komeille miehille, koska naiset ovat rumien miesten koskemattomissa, joten heille löytyy seuraa käytännössä loputtomasti.
Mielestäni paras keino puuttua asiaan olisi tarjota seksipalveluita turvallisesti ja järkevään hintaan, sekä muuttaa asennetta seksipalveluita ostavia ihmisiä kohtaan. Vaikka palveluita ostamalla ei saakaan henkistä läheisyyttä, niin ainakin sillä saa fyysistä läheisyyttä ja seksuaalista tyydytystä. Mielestäni siis bordellit tulisi laillistaa ja siirtää seksinmyynti valvonnan alle tehden siitä aivan tavallinen ammatti.
No älä sitten tule meuhkaamaan, että miehet ovat järkevämpi ja loogisempi sukupuoli, kun toimintaa ohjaakin biologia ja penis.
Olenkin, niin älykäs, että lopetin hengittämisen, koska minuahan ei biologia määräile!
Tekeekö hengittäminen elämästäsi jotenkin kurjaa ja jauhatko jatkuvasti vauva-palstalla, miten happi on perseestä?
Jos monella ihmisellä olisi happea, eikä kukaan suostuisi sitä minulle antamaan, niin olisihan tuo aika keskeinen ongelma mielessäni.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä taas on enemmän naisia tullut vastaan kuvaamallasi elämän asenteella kuin miehiä. Miehiäkin tottakai on tullut myös vastaan, mutta onhan se aika säälittävää jos ei osaa olla yksin onnellinen jolloin voi olla vaikeata olla myöskään suhteessa onnellinen. Täytyy oppia ensin rakastamaan itseään ennenkuin oppii oikeasti rakastamaan toista. Olen itse sitä mieltä, että tällaiset ihmiset jotka luulevat, että nainen/mies tekee sitten onnelliseksi ovat melko masentuneita ja pettyneitä elämäänsä ja luulevat parisuhteen tuovan pelastuksen omaan kurjaan elämään.
Minä olen toteuttanut tuota sääntöä masennusdiagnoosistani asti, eli tähän asti noin 15 vuotta. En ole vieläkään oppinut rakastamaan itseäni. Olen siis tuomittu yksinäisyyteen ja voisin yhtä hyvin tappaa itseni. Tosin jotkut tämän päivän terapeutit tuntuvat olevan sitä mieltä, että ei tarvitse olla aivan ehjä kyetäkseen suhteeseen ja suhteessa voi jopa kasvaa ehjemmäksi ja vahvemmaksi. En siis ihan vielä kävele junan alle, vaikka kuluneen vuorokauden aikana ehti jo käydä vähän turhan lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin ketjusta paljastuu karu totuus esiin; naisilla on sukupuolielimensä suoma valta ja siihen se jää. Tämän katkeran realiteetin omaksumisesta feminismi ammentaa.
Logiikka, äly, osaaminen - vaatii peniksen.
Miten ihmeessä se loogisempi sukupuoli ei nujerra sitä naisten seksuaalista valtaa käyttämällä sitä järkeään? Miehet ovat täysin peniksen vietävissä. Mutta kun kutsumme penistä järjeksi, niin kyllähän tämä tietysti on ihan loogista.
Naisen seksuaalinen valta on erittäin laaja biologinen kysymys, eikä sitä todellakaan millään päätöksellä noin vain kumota. Yksi keino on ollut väkivalta ja naiset on otettu väkisin, jolloin tuo naisen valta ei ole ollut yhtä suurta, vaan ennemminkin on joutunut taistella toisia miehiä vastaan, että saako naisen vai ei. Nykyään kuitenkin väkivalta ja väkisin ottaminen on väärin ja aika harva haluaa varmaan tuolle asialle tehdä mitään. Siten naisen seksuaalinen valta on päässyt korostumaan ja biologian kannalta vääristymään yhteiskunnassamme ja se on saattanut naiset erittäin hyvään asemaan ja etenkin epäviehättävät miehet huonoon asemaan. Toisaalta tämä on hyvä asia komeille miehille, koska naiset ovat rumien miesten koskemattomissa, joten heille löytyy seuraa käytännössä loputtomasti.
Mielestäni paras keino puuttua asiaan olisi tarjota seksipalveluita turvallisesti ja järkevään hintaan, sekä muuttaa asennetta seksipalveluita ostavia ihmisiä kohtaan. Vaikka palveluita ostamalla ei saakaan henkistä läheisyyttä, niin ainakin sillä saa fyysistä läheisyyttä ja seksuaalista tyydytystä. Mielestäni siis bordellit tulisi laillistaa ja siirtää seksinmyynti valvonnan alle tehden siitä aivan tavallinen ammatti.
Teepäs kuule prostituoidun kanssa lapsia. Sopikaa niin, että pojat laitetaan adoptioon, mutta tytöt otat sinä. Kasvata niistä sitten kuuliaisia pikku-prostituoituja, jotka oppivat jo lapsesta saakka että se pissaamisväline heidän jalkojensa välissä on sitten tarkoitettu miesten nautinoksi, ja on sikamaista pihdata sen jakelua, sattui sitten naista itseään haluttamaan tai ei. Vallanväline mai ääs. Miesten jortikat täällä maailmassa sitä valtaansa on käytelleet vuostuhansia. Ja hiano maailmasta tulikin!
Ei ketään tarvitse erikseen kasvattaa prostituoiduksi, vaan näitä maailman vanhimman ammatin harjoittajia tulee kyllä ihan luonnostaan.
Kukaan ei ole pakottamassa yksittäistä naista antamaan seksiä yhtään kenellekään. On kuitenkin aika naurettava väite, että nainen ei muka käyttäisi seksiä vallan välineenä. Naiset ovat vuosikaudet saaneet miehet tekemään asioita heidän puolestaan antamalla miehen olettaa, että seksiä on tarjolla, kunhan tekee palveluksen hänelle. Toisaalta tässä keskustelussa ei ole kyse vallankäytöstä, vaan siitä, että seksi on olennainen osa ihmisen elämää ja jos sitä ei saa ns. tavallista kautta, niin sitä tulisi tarjota sellaista kautta, jota ei tarvitse hävetä tai ainakaan ei tarvitse asettaa itseään vaaraan sukupuolitautien tai vielä pahemman osalta.
Joo myönnettäköön, että naiset ovat aikojen saatossa käyttäneet seksiä vallan välineenä, eli palvelus mulle ja seksiä sulle. Miehet taas ovat aikojen saatossa käyttäneet fyysistä voimaa vallan välineenä, eli palvelus mulle tai nyrkistä naamaan sulle. Kaikki miehet tai kaikki naiset eivät varmaan ole, mutta soitellaan nyt sitten näitä patoja ja kattiloita kun kerta aloitit.
Seksiin jos ryhdyt, niin yksikään taho ei voi varmasti sua sp-taudeilta suojella. Vaikka harrastaisit seksiä neitsytvaimosi kanssa, voi silti suuseksissä saada häneltä herpeksen, jos hänellä sellainen sattuu huulessa olemaan. Vaikka käytät kumia, niin se voi mennä rikki, niin ammattilaisen kuin ilmaisjakelijan seurassa. Toisaalta raskaus on aina mahdollisuus myös, pillerit pettää, kumit menee rikki ym. eli kukaan ei voi luvata sulle, että et joudu vaaraan. Me seksiä harrastavat ihmiset otetaan aina riski, vaikka sitä voidaan tietyin toimenpitein pienentää. Juttujesi perusteella sä et ole tähän valmis, niin parempi että pidät onnen omissa käsissäsi. Ps. Älä läytä omaa sylkeä liukasteena, joku oli siten onnistunut siirtämään oman huuliherpeksensä genitaaleille.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä taas on enemmän naisia tullut vastaan kuvaamallasi elämän asenteella kuin miehiä. Miehiäkin tottakai on tullut myös vastaan, mutta onhan se aika säälittävää jos ei osaa olla yksin onnellinen jolloin voi olla vaikeata olla myöskään suhteessa onnellinen. Täytyy oppia ensin rakastamaan itseään ennenkuin oppii oikeasti rakastamaan toista. Olen itse sitä mieltä, että tällaiset ihmiset jotka luulevat, että nainen/mies tekee sitten onnelliseksi ovat melko masentuneita ja pettyneitä elämäänsä ja luulevat parisuhteen tuovan pelastuksen omaan kurjaan elämään.
Omalla kohdallani tämä meni jotenkin ihan nurinkurisesti. Ennen eroa ja eron jälkeen olin sitä mieltä, että pärjään ihan hyvin ilman miestä enkä halua elämääni ketään. Sitten kului aikaa ja sinkkukaveri suostutteli minut tinderiin. Vastustelin viimeiseen asti eikä minua ihan oikeasti kiinnostanut minkäänlaiset suhteet miesten kanssa. Mutta nyt olen käynyt tinder-treffeillä ja huomaan olevani ihan hukassa, epävarma itsestäni ja todella tyytymätön elämääni. Eli olin onnellinen itsekseni, kun en miettinyt miesjuttuja, mutta suhteeseen en näköjään kykene silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin ketjusta paljastuu karu totuus esiin; naisilla on sukupuolielimensä suoma valta ja siihen se jää. Tämän katkeran realiteetin omaksumisesta feminismi ammentaa.
Logiikka, äly, osaaminen - vaatii peniksen.
Miten ihmeessä se loogisempi sukupuoli ei nujerra sitä naisten seksuaalista valtaa käyttämällä sitä järkeään? Miehet ovat täysin peniksen vietävissä. Mutta kun kutsumme penistä järjeksi, niin kyllähän tämä tietysti on ihan loogista.
Naisen seksuaalinen valta on erittäin laaja biologinen kysymys, eikä sitä todellakaan millään päätöksellä noin vain kumota. Yksi keino on ollut väkivalta ja naiset on otettu väkisin, jolloin tuo naisen valta ei ole ollut yhtä suurta, vaan ennemminkin on joutunut taistella toisia miehiä vastaan, että saako naisen vai ei. Nykyään kuitenkin väkivalta ja väkisin ottaminen on väärin ja aika harva haluaa varmaan tuolle asialle tehdä mitään. Siten naisen seksuaalinen valta on päässyt korostumaan ja biologian kannalta vääristymään yhteiskunnassamme ja se on saattanut naiset erittäin hyvään asemaan ja etenkin epäviehättävät miehet huonoon asemaan. Toisaalta tämä on hyvä asia komeille miehille, koska naiset ovat rumien miesten koskemattomissa, joten heille löytyy seuraa käytännössä loputtomasti.
Mielestäni paras keino puuttua asiaan olisi tarjota seksipalveluita turvallisesti ja järkevään hintaan, sekä muuttaa asennetta seksipalveluita ostavia ihmisiä kohtaan. Vaikka palveluita ostamalla ei saakaan henkistä läheisyyttä, niin ainakin sillä saa fyysistä läheisyyttä ja seksuaalista tyydytystä. Mielestäni siis bordellit tulisi laillistaa ja siirtää seksinmyynti valvonnan alle tehden siitä aivan tavallinen ammatti.
No älä sitten tule meuhkaamaan, että miehet ovat järkevämpi ja loogisempi sukupuoli, kun toimintaa ohjaakin biologia ja penis.
Olenkin, niin älykäs, että lopetin hengittämisen, koska minuahan ei biologia määräile!
Tekeekö hengittäminen elämästäsi jotenkin kurjaa ja jauhatko jatkuvasti vauva-palstalla, miten happi on perseestä?
Jos monella ihmisellä olisi happea, eikä kukaan suostuisi sitä minulle antamaan, niin olisihan tuo aika keskeinen ongelma mielessäni.
Ja sinun hapettomuutesi ratkeaisi, jos ne muutkaan eivät saisi happea? Tuossa ei ole enää kyse mistään biologiasta, vaan ongelma on pääsi sisällä. Kateus nimittäin.
Ja tuohon happiasiaan vielä: jos ongelmasi on hapettomuus, miksi pullosta annettu happi ei käy sinulle, jos sinä et jostain syystä happea saa samalla tavalla kuin muut. Jos oikeasti on kyse pelkästä biologiasta, sen keinotekoisesti annetun hapen pitäisi ajaa sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin ketjusta paljastuu karu totuus esiin; naisilla on sukupuolielimensä suoma valta ja siihen se jää. Tämän katkeran realiteetin omaksumisesta feminismi ammentaa.
Logiikka, äly, osaaminen - vaatii peniksen.
Miten ihmeessä se loogisempi sukupuoli ei nujerra sitä naisten seksuaalista valtaa käyttämällä sitä järkeään? Miehet ovat täysin peniksen vietävissä. Mutta kun kutsumme penistä järjeksi, niin kyllähän tämä tietysti on ihan loogista.
Naisen seksuaalinen valta on erittäin laaja biologinen kysymys, eikä sitä todellakaan millään päätöksellä noin vain kumota. Yksi keino on ollut väkivalta ja naiset on otettu väkisin, jolloin tuo naisen valta ei ole ollut yhtä suurta, vaan ennemminkin on joutunut taistella toisia miehiä vastaan, että saako naisen vai ei. Nykyään kuitenkin väkivalta ja väkisin ottaminen on väärin ja aika harva haluaa varmaan tuolle asialle tehdä mitään. Siten naisen seksuaalinen valta on päässyt korostumaan ja biologian kannalta vääristymään yhteiskunnassamme ja se on saattanut naiset erittäin hyvään asemaan ja etenkin epäviehättävät miehet huonoon asemaan. Toisaalta tämä on hyvä asia komeille miehille, koska naiset ovat rumien miesten koskemattomissa, joten heille löytyy seuraa käytännössä loputtomasti.
Mielestäni paras keino puuttua asiaan olisi tarjota seksipalveluita turvallisesti ja järkevään hintaan, sekä muuttaa asennetta seksipalveluita ostavia ihmisiä kohtaan. Vaikka palveluita ostamalla ei saakaan henkistä läheisyyttä, niin ainakin sillä saa fyysistä läheisyyttä ja seksuaalista tyydytystä. Mielestäni siis bordellit tulisi laillistaa ja siirtää seksinmyynti valvonnan alle tehden siitä aivan tavallinen ammatti.
Mietis nyt hetki, millä sanoilla sinäkin olet nimittänyt naisia, joilla on ollut useita seurustelusuhteita tai jopa irtosuhteita? En kuvittele hetkeäkään, että pitäisit bordellissa työskentelyä normaalina ammattina. Tai ehkäpä löytäisit sieltä itsellesi vaimon?
On aika monta muutakin ammattiryhmää, josta en haluaisi vaimoa. Tuo on aika onneton perustelu bordelleja vastaan.
Jaa. Mitähän nämä mahtavat olla? Jos siis puhutaan pelkästään ammattiryhmästä eikä älykkyydestä, tulotasosta tai ajankäytöstä.
Mitä tekemistä älykkyydellä on ammattiryhmien kanssa? Tottakai kaikki ammatin puolet pitää ottaa huomioon. En haluaisi, että hän olisi poliisi, koska työ on vaarallista ja poliisilta odotetaan tiettyä käytöstä. En haluaisi hänen olevan raksamies, putkimies, rekkakuski, toimittaja, näyttelijä....

Ai miehille kelpaa kaikki naiset, mutta eipä kelpaakaan, jos naisella on väärä ammatti? Jos tapaat muuten täydellisen naisen, niin jätätkö hänet heti vai aloitatko nillittämisen, että naisen pitää vaihtaa ammattia? Entä jos joku nainen hylkää sinut siksi, että sinulla on väärä ammatti? Sitten sinä tietenkin uikutat palstalla, miten naiset ovat nirsoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Tuo herättää monenlaisia ajatuksia.
Ensinnäkin tulee mieleen se, että miehen menestyneisyyttä mitataan enemmän suosiolla naisten parissa ja ohjeet masentuneille naisille ja miehille ovat tavallaan päinvastaisia.
Naistenlehdissä, artikkeleissa, musiikkivideoissa ja tv-ohjelmissa korostetaan naisten kehopositiivisuutta ja miten kaunis ja arvokas jokainen on. Miesten medioissa taas pohditaan miten voisi kehittyä miehekkäämmäksi ja paremmaksi versioksi itsestään fyysisesti, sosiaalisesti ja henkisesti.
Miesten huomionhaussa korostuu uusien ansioiden ja vaikeasti saatavien ominaisuuksien tavoittelu, kun taas naisten huomionhaussa ruohonjuuritason koristelu; esim.hiusten värjääminen siniseksi, vihreäksi, keltaiseksi, oranssiksi jne.
Yksinäisyys molempien osapuolten kohdalla varmaan johtuu kohtaamisongelmasta ja haluttomuudesta tunnistaa omia kehittämistä vaativia alueita, mutta seksuaalimarkkinoiden vääristymisen takia naiset voivat elää pilvimaailmassa helpommin.
Sen lisäksi miehet kaipaavat elämäänsä erilaisia projekteja ja syvempää tarkoitusta, joka ulottuu heidän itsensä ulkopuolelle ja yksi niistä kategorioista on nainen tai naiset. Positiivinen ja tyydyttävä suhde yksittäiseen naiseen tai suurempaan määrään auttaa pääsemään rauhaan tuon asian kanssa ja tuo tunteen siitä, että se vuori on valloitettu. Naiset taas näkevät elämän enemmän perheyksikön kautta, joka sitten tulee olemaan tai ei tule ja naisilla on sisäsyntyinen kyky tulkita lähestymättömien miesten lähestymättömyys miesten viaksi eikä omaksi viaksi eli naisen ei tarvitse koskaan täysin katsoa peiliin, koska varavaihtoehto on aina olemassa. Mies taas ei voi ajatella, että vuori laskisi huippuaan miehen vuoksi; tätähän kukaan ei pidä mahdollisena, mutta tämä analogia kuvaa ongelmaa miehen perspektiivistä.
Voi muru. Sä olet naisista niin pihalla, että hankkisit suosiolla sen poikaystävän. Mä aidosti uskon, että sun kaltainen mies viihtyisi paremmin toisen miehen kanssa.
Aika moni mies olisi onnellisempi, mutta todella vahva alkukantainen vietti estää sen. Toisin kun heteronaiset, joista suurin osa tutkitusti* pystyy kiihottumaan nähdessään oman sukupuolensa välistä seksiä, suurin osa miehistä ei pysty. Ei ollut siis kysely, vaan lämpö, kosteus, yms mittareilla. Todellisuuta, eikä valheita.
Sen sijaan se tuottaa useimmille heteromiehille voimakkaan negatiivisen reaktion. Vaikka eletään vuotta 2017 jolloin sellaiset reaktiot leimataan sopimattoimiksi, ja ne pitää piilottaa.
Sitä odotellessa, että tämäkin saadaan jotenkin vieritettyä naisten syyksi... Kuitenkin monilla eläimillä homoseksuaalinen käyttäytyminen on ok aina välillä. Ehkä se on vain joku leimautumisen pelosta johtuva tunnelukko joka pitää avata. Siihen ehkä auttaisi asennoituminen siten, että ensisijaisesti rakastuisi yksilöön jonka luonteenpiirteet ja arvomaailma kolahtaa, eikä sukupuoleen.
Ei, vaan siinä on nimeonmaan kyse biologisesta ominaisuudesta, joka on erilainen miehillä ja naisilla. Kuten tuossa jo kerrottiin. Mutta se on tietenkin käsittämätöntä tiettyjen ihmisten kapeakatseisesta mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Tuo herättää monenlaisia ajatuksia.
Ensinnäkin tulee mieleen se, että miehen menestyneisyyttä mitataan enemmän suosiolla naisten parissa ja ohjeet masentuneille naisille ja miehille ovat tavallaan päinvastaisia.
Naistenlehdissä, artikkeleissa, musiikkivideoissa ja tv-ohjelmissa korostetaan naisten kehopositiivisuutta ja miten kaunis ja arvokas jokainen on. Miesten medioissa taas pohditaan miten voisi kehittyä miehekkäämmäksi ja paremmaksi versioksi itsestään fyysisesti, sosiaalisesti ja henkisesti.
Miesten huomionhaussa korostuu uusien ansioiden ja vaikeasti saatavien ominaisuuksien tavoittelu, kun taas naisten huomionhaussa ruohonjuuritason koristelu; esim.hiusten värjääminen siniseksi, vihreäksi, keltaiseksi, oranssiksi jne.
Yksinäisyys molempien osapuolten kohdalla varmaan johtuu kohtaamisongelmasta ja haluttomuudesta tunnistaa omia kehittämistä vaativia alueita, mutta seksuaalimarkkinoiden vääristymisen takia naiset voivat elää pilvimaailmassa helpommin.
Sen lisäksi miehet kaipaavat elämäänsä erilaisia projekteja ja syvempää tarkoitusta, joka ulottuu heidän itsensä ulkopuolelle ja yksi niistä kategorioista on nainen tai naiset. Positiivinen ja tyydyttävä suhde yksittäiseen naiseen tai suurempaan määrään auttaa pääsemään rauhaan tuon asian kanssa ja tuo tunteen siitä, että se vuori on valloitettu. Naiset taas näkevät elämän enemmän perheyksikön kautta, joka sitten tulee olemaan tai ei tule ja naisilla on sisäsyntyinen kyky tulkita lähestymättömien miesten lähestymättömyys miesten viaksi eikä omaksi viaksi eli naisen ei tarvitse koskaan täysin katsoa peiliin, koska varavaihtoehto on aina olemassa. Mies taas ei voi ajatella, että vuori laskisi huippuaan miehen vuoksi; tätähän kukaan ei pidä mahdollisena, mutta tämä analogia kuvaa ongelmaa miehen perspektiivistä.
Voi muru. Sä olet naisista niin pihalla, että hankkisit suosiolla sen poikaystävän.
Aika moni mies olisi onnellisempi, mutta todella vahva alkukantainen vietti estää sen. Toisin kun heteronaiset, joista suurin osa tutkitusti* pystyy kiihottumaan nähdessään oman sukupuolensa välistä seksiä, suurin osa miehistä ei pysty. Ei ollut siis kysely, vaan lämpö, kosteus, yms mittareilla.
Sen sijaan se tuottaa useimmille heteromiehille voimakkaan negatiivisen reaktion. Vaikka eletään vuotta 2017 jolloin sellaiset reaktiot leimataan sopimattoimiksi, ja ne pitää piilottaa.
Hyi hitto!
Heteronaisille ei juuri mikään ole ilskottavampaa, kuin joutua näkemään oman sukupuolensa välistä seksiä. Se saa aikaan todella voimakkaan inhoreaktion, suorastaan oksennusrefleksin.
Mistä tuollaisen väitteen mahdoit keksiä?Itse en edes unelmoi, että kahden kauniin nuoren miehen välinen kiihkeä suudelma ja hyväily kiihottaisi tavallista heteromiestä,
se olisi itselleenvalehtelemista.
Minä katselisin homorakkautta( kunhan miehet ovat nuorehkoja ja kauniita) mielelläni vaikka kuinka paljon.
-heteronainen
Brittiläisestä yliopistotutkimuksesta. Suurimmasta osasta niistäkin naisista jotka *sanoivat* etteivät kiihottuneet, voitiin silti mitata selkeää kiihotusta.
Ei, en lähde etsimään linkkiä.
Siis voitteko lopettaa sen seksistä jauhamisen? Itse olen suht normaali mies, pitkä ja harteikaskin, naamasta niin ja näin. Saan kyllä aina välillä seksiä esim baarista mutta ei se tarkoita lopulta mitään sen rinnalla etten ole koskaan ollut oikeassa parisuhteessa naisen kanssa johon olen ihastunut ja joka on minuun ihastunut. En voi sanoa itseäni onnelliseksi missään nimessä! Elämä on vain ihan ok.
Miksi naisten on niin vaikea ymmärtää ettei mies voi olla onnellinen jos on kavereita ja harrastus? Ei ne kaverit korvaa sitä että olisi joku rakas. Ei kukaan mies 'rakasta' kavereitaan tai ystäviään samalla tavalla kun naista pystyy.