Lapsuutesi joululahjapettymykset?

Olin pikku likkana aikamoisen poikamainen, tykkäsin noista poikien rajummista jutuista. Inhosin nukkeja, mekkoja ja kaikkea sen sellasta härpäkettä ja söpöjäjuttuja mistä yleensä tytöt tykkää. Ja joka joulu oli pettymys, kun vanhemmat ostivat vain näitä tyttöjenjuttuja, joista en välittänyt sitten pätkääkään. Nukkeja, mekkoja, nukenvaunua yms.. Koskaan en saanut mitään mitä toivoion.. autorataa, stigaa, sneppiautoja jne. Vaan kovasti koitettiin vääntää siihen sukupuolimuottiin... Se oli todella ärsyttävää, sain niin hirveän vihan mekkoihin lapsuudesta, etten sitä häpäkettä laita päälleni vaikka henkeä uhattaisiin.

Nyt kun on omat tyttäret, niin olen todellakin kuunnellut heidän lahjatoiveitaan.. toinen on poikamainen ja toinen täysi prinsessa..  Helpottaa lahjojen ostamista, kaikkea häpätystä en sentään osta.

Perheemme oli aika köyhä, mutta joululahjoja saimme yleensä useamman kappaleen. Ne laskettiin aina ja tärkeintä oli silloin pakettien määrä. Lahjat olivat meilläkin jotkut halpisversiot niistä mitä olimme toivoneet. Vanhapiika isotäti antoi minulle lukutoukalle yleensä jonkin kirjan, mikä olikin paras lahja.

Noita muovikrääsäleluja opin silloin jo inhoamaan eikä niitä omille lapsilleni ostettu koskaan.

Lapsuuden Joulut oli kyllä ihania ja jännittäviä.

En voi sanoa juurikaan pettyneeni. Minä kun olen aina tykännyt ja ollut kiitollinen kaikista saamistani paketeista. Toki olisin halunnut joskus jotakin (esim. Barbitalo) kallista, mutta tiesin ettei vanhemmillani ollut varaa, joten en odottanut mitään ihmeellistä. Enemmänkin kerran teini-ikäisenä kummastutti eräs pehmeä paketti. Siellä oli villapaita, jossa oli kolme täysin toisiinsa sopimattoman väristä lankakerrosta. Yksi kerros oli vitivalkoinen, yksi kummallisen metsänvihreä ja yksi marjapuuron punainen. Se näytti siltä kuin langat olisivat loppuneet kesken. Lisäksi se oli liian pieni. Pitkän aikaa mietin, että miten voisin olla sitä käyttämättä loukkaamatta silti lahjantekijää. Minä kun kuitenkin arvostin sitä aikaa ja vaivaa, mikä paidan tekemiseen oli mennyt, laitoin paidan kaappiini.

Pari vuotta meni, minä hoikistuin ja lopulta jostain syystä aloinkin pitämään tuosta paidasta. Käytin sitä, kunnes se oli ihan nukkavieru ja reikäinen. Siitä tuli yksi minun suosikkivillapaidoistani. Niin sitä saattaa mielensä muuttaa.

Toinen mistä olin pettynyt, oli nelivuotiaana saamani iso nalle. Se oli punainen ja minä sanoin äidille, ettei nalle voi olla punainen, enkä halunnut punaista nallea ja hylkäsin tuon nallen pariksi vuodeksi. Muutettuamme kun olin kuuden tongin sitten tavaroita ja kysyin äidiltä, että miksi minä en ole tuota nallea ennen nähnyt. Äiti kertoi minulle mitä tapahtui ja sanoi laittaneensa nallen kaappiin. Tuosta päivästä minä tunsin kamalaa syyllisyyttä siitä, että olin nalleraukan hylännyt. Vannoin etten sitä enää koskaan hylkää. Tuolla nalle on nytkin minun sänkyni päällä makkarissa, vaikka olen nelikymppinen ja oma lapseni sillä aina välillä leikkii :D

Sain muuten minäkin vihreitä kuulia, enkä pidä marmeladista ja annoin ne aina veljelleni ja hän antoi sitten minulle suklaita, joista ei pitänyt.

Ainoat marmeladit joista pidän, ovat Pihlaja-karkit. Wienernougat taas oli minun herkkua.

Olin 18. Äitini sai pukinkontista kännykän mallia tiiliskivi. Minulle oli samankokoinen kova paketti ja ajattelin että saan myös kännykän. Oli lankapuhelin koko perheen käyttöön.

Veljen paketista löytyi 50 mk irtokarkkipussi ja minulle oli tietty samankokoinen paketti. No kääröistä paljastui pussillinen aamiaismysliä, jota myös muut söivät aamuisin.

Ja kaikilla oli hauskaa, kun nein hyvän källin tekivät.

Oltiin viikko ennen joulua muutettu vuokra-asunnosta omistusasuntoon ja äidillä oli hampaisiin asti velkaa. Muistan sen elämäni ankeimpana jouluna. Me lapset saimme lahjaksi vain avaimet uuteen kotiin ja sitten pilailupuodista äiti oli ostanut jonkun matohatun, joka oli aluksi hattu ja sitten kun sen sytytti palamaan, siitä tursusi pitkä lonkero. 

Rahat oli silloin tosi tiukassa ja meidän äiti ei oikein koskaan oppinut ymmärtämään millaisista lahjoista lapset pitää. Omille lapsenlapsilleenkin osti aina sellaisia aikuisille sopivia lahjoja, ei koskaan mitään leluja. Ja varmasti hän oli ajatellut, että avain uuteen kotiin olisi hienoin lahja ikinä. Mutta ei se ollut. Tuosta joulusta tuli vain sellainen olo, että olemme surkean köyhiä kun edes pieniin joululahjoihin ei ole varaa.

Äiti on myös kertonut, että jouduimme kuukauden ajan syömään sianpotkaa että hän sai raavittua rahat viimeiseen maksuerään. Tuosta minulla ei ole mitään muistikuvaa, mutta tuo ankea joulu on sitäkin tarkemmin muistissa.

Yksi vuosi kukaan ei muistanut ostaa minulle joululahjaa, mukaanlukien äitini.

Vierailija kirjoitti:

Samat lahjat 6 vuotta nuoremmat serkun kanssa. Eli vaikka kun serkku 2v ja minä 14v niin esim. väriliidut tai kiiltokuvia... Kiitos täti. Äidiltä liian pieniä kenkiä useita pareja tai muita vaatteita, joita en pystynyt käyttämään, esim. kutiavat villavaatteet.

14 - 6 = 2?

Hilseshamppoo 12 vuotiaana. Tuopinalusia (en käytä alkoa) pari vuotta sitten.

Tuli mieleen vielä yksi pettymys tai oikeastaan kateus veljeni joululahjasta. Veli oli saanut lahjaksi mielestäni maailman ihanimman näköisen nallen ja halusin heti sen nähtyäni itselleni. Koko joulu meni suunnilleen pilalle, kun en tuota nallea saanut, vaikka en sellaista alkuunkaan edes toivonut. En tarkkaan muista, minkä ikäinen olin mutta en ainakaan koulussa vielä tuolloin ollut. Se pettymys ja kateus meni ihan överiksi.

En tiedä, oliko lapsuuskodissa rahasta pulaa, mutta joululahjoiksi (ja synttäreillä sekä nimppareilla) tuli aina jotain arjen perustarpeita, kuten hammastahnoja ja -harjoja, yhteiskäyttöön tulevia palasaippuoita, alusvaatteita, lyijykyniä ja sen sellaista. Suoraan sanottuna ihan vi**tti avata paketteja. Sittemmin ostin äidille yhtenä jouluna tiskiharjoja ja lattiakaivon pesuun tarkoitetun rassin, kun tähän tyyliin oli "opetettu", mutta siitäkös se reppu repesi...

Mulla oli myös baby born-pettymys.

Muistan, että olin toivonut "nukkea, joka on kuin oikea vauva", tää suoraan mainoksesta, baby born-nimeä en ollut muistanut mutta sitä siis tarkoitin.

No, sain jonkun tavallisen vauva-nuken jolla oli kyllä tuttipullo, mutta ei sellanen josta maito "katoaa", vaan ihan tavallinen. Tässä vaiheessa en edes vielä ollut kovin pettynyt vaikka tajusin että en saanut ihan sellaista kuin olin toivonut.. Mutta sitten katsoin nuken vaatteiden alle ja tajusin että se oli POIKA!! En meinannut millään päästä yli siitä järkytyksestä ja pettymyksestä. Lopulta annoin sille nimeksi Tiina ja päätin etten enää kurki sen pöksyihin :D.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli myös baby born-pettymys.

Muistan, että olin toivonut "nukkea, joka on kuin oikea vauva", tää suoraan mainoksesta, baby born-nimeä en ollut muistanut mutta sitä siis tarkoitin.

No, sain jonkun tavallisen vauva-nuken jolla oli kyllä tuttipullo, mutta ei sellanen josta maito "katoaa", vaan ihan tavallinen. Tässä vaiheessa en edes vielä ollut kovin pettynyt vaikka tajusin että en saanut ihan sellaista kuin olin toivonut.. Mutta sitten katsoin nuken vaatteiden alle ja tajusin että se oli POIKA!! En meinannut millään päästä yli siitä järkytyksestä ja pettymyksestä. Lopulta annoin sille nimeksi Tiina ja päätin etten enää kurki sen pöksyihin :D.

Poikanukke nimeltä Päivi! 😂😂😂

Toivoi barbia, jolla oli nilkkoihin ulottuvat vaaleat hiukset. Sain sellaisen kamalan käkkärätukkaisen raskausnuken millä oli aneeminen äitiysmekko. Jonain toisena jouluna toivoin sellaista isoa polly pocket -taloa enkä tietenkään saanut sellaista koska ne oli kuulemma ihan turhia. Hieman isompana luin Nummelan ponitalli -kirjoja enkä toiveista huolimatta saanut niitä lahjoiksi, vaan jotain alelaarin jämäkirjoja, koska hevonen kuin hevonen, vanhempieni mielestä.

Toivoin stereoita monta vuotta. Asia oli minulle todella tärkeä. Luulin kerran jo, että nyt se tulee, koska paketti oli iso laatikko. Se oli karttamaapallo. Se on minulla vieläkin. Mukava siitä on nyt Neuvostoliittoa ja Jugoslaviaa ihmetellä. Silloin järkytys oli suuri. Ajattelin, että jos monta vuotta toivoo, niin joskus saa. Kun olin 8.luokalla, sain oman radion. Pettymyksiä tulee väistämättä, ehkä niitä oli hyvä harjoitella jo lapsena.

Ihanaa kun ihmisillä on ollut varaa pettyä jouluihin. Minä en pettynyt ikinä koska koskaan en jouluisin saanut mitään. Piti osata olla hiljaa poissa silmistä tai sai kuulla vanhempien valituksen mitä pahaa.ovat tehneet kun jumala minut heille lähetti.

Muistan, kuinka monena lapsuuteni jouluna toivoin itselleni sellaista leikkikassaa, jota olisi voinut käyttää kassana esim. kauppaleikissä. Siis suunnilleen tällaista: https://www.prisma.fi/fi/prisma/fisher-price-kassakone . Kuitenkaan en sitä saanut, koska se oli "tyttöjen lelu". Itse asiasta siitä jäi minulle sen asteinen trauma, että ostin sellaisen itselleni salaa joululahjaksi kuusi vuotta sitten kun muutin asumaan yksin. Nyt vaimoni odottaa esikoistamme ja se leikkikassakone odottaa kaapissa melkein käyttämättömänä aikaa kun tämä lapsi on tarpeeksi vanha leikkimään sillä ja hän saa kyllä leikkiä sillä jos vain häntä kiinnostaa vaikka hän olisi poika.

Pyysin joululahjaksi mäyräkoiranpentua, sain pehmolelun. Katsoin sitä ja ajattelin, että ei tämä nyt ihan ole sitä, mitä olin ajatellut...

Muuten olin yleensä tyytyväinen lahjoihini. Lahjat olivat hyviä ja niitä oli riittävästi.

Minä toivoin joka joulu, että isä olisi edes sen joulun selvänä ja että vanhemmat eivät riitelisi asian takia. Koskaan toiveeni ei toteutunut, vaan isä joi joka vuosi itsensä humalaan, ajoi meidät lapset ja äidin ulos kotoa ja joka ikinen joulu vietimme sitten milloin missäkin, naapurien tai joidenkin sukulaisten nurkissa ja äiti itki ahdistustaan ja väsymystään, kun hän oli viikkokausia leiponut, laittanut ruokaa ja siivonnut että joulusta tulisi hyvä, mutta jälleen kerran se oli epäonnistunut. Ei siinä osannut surra sitä, että mistään lahjoista ei ollut puhettakaan.

Up

Mummu joka vuodesta toiseen ostin isoveljelleni hienoja kalliita lahjoja ja minä sain aina yves rocherin ilmaisputeleita. Kuten itseruskettavan voiteen sellai pikkupusissa joskus 8v. Mutta kun jo teininä sain rocherin miesten suihkusaippuan tuli jo itku.

Tähän ei koskaan vanhemmat puuttuneet koska vanhoja ihmisiä pitää kunnioittaa ja mummun mieltä ei saanut pahoittaa