Näytän kaupan kassalta, farmaseutilta ja matkaoppaalta. Muita? Millaisilta ihmisiltä kysytte neuvoa?
Se alkoi varhaisteininä, ensin se alkoi tien kysymisenä kirkkokadulle, asemalle tai neuvoa erilaisten lippuautomaattien käytössä ja mitä vanhemmaksi tulee sitä laajemmin pääsee tuntemattomia ihmisiä "auttamaan"
kaupassa käydessä tullaan kysymään mistä löytyy kaurahiutaleet tai parsakaali ja voisinko nostaa hyllyn perältä voipaketin (olen lyhyt ).
Apteekissa kyssellään eri vitaamiinivalmisteiden eroja ja junassa valikoidun muiden joukosta auttamaan rattaiden nostossa junasta pois ja niin edelleen.
Autan tietenkin ihan mielelläni, jos vain osaan/pystyn ja muutenkin neuvojen kysyminen on yleisestikin ihan suotavaa, hyvähän se on jos osaa kysyä apua.
Viimeaikoina vain neuvojen kysyminen kaikkialla on korostunut jotenkin todella häiritsevästi ja tuottanut turhaa ahdistusta.
Onko tuo jatkuva auttaminen kaupoissa, junissa, kadulla, missä ikinä ihan normaalia arkea suurimmalle osalle ihmisistä vai näytänkö tavallista enemmän asiakaspalvelijalle?
Millaisilta ihmisiltä kysytte neuvoa tai apua?
Onko olemassa ketään keltä ei koskaan tai ainakaan pääsääntöisesti kysytä apua missään?
Kommentit (29)
On, mutta omalla kohdalla se johtuu siitä että olin myyjä vuosikausia menneessä elämässä. Siitä "vibasta" ei pääse irti! Vaatteilla ei ole merkitystä, jostain syystä se elekieli vain on muodostunut sellaiseksi että minua on helppo lähestyä ja kysyä jotain, joku "myyjäsyndrooma" mistä ei pääse eroon. Ilmeisesti kauppaympäristössä viestin tiedostamattani sitä aiempaa roolia.
Itselläni tämä on vain kaupoissa, joten aiheuttajakin on aika selvä. Ei esim. pankissa tai apteekissa kukaan kysele mitään.
Vierailija kirjoitti:
Että oikein ahdistusta tuottaa. :)
Ne jotka ei tiedä mistä puhutaan, eivät varmastikaan ymmärrä asian hankaluutta.
Vierailija kirjoitti:
On, mutta omalla kohdalla se johtuu siitä että olin myyjä vuosikausia menneessä elämässä. Siitä "vibasta" ei pääse irti! Vaatteilla ei ole merkitystä, jostain syystä se elekieli vain on muodostunut sellaiseksi että minua on helppo lähestyä ja kysyä jotain, joku "myyjäsyndrooma" mistä ei pääse eroon. Ilmeisesti kauppaympäristössä viestin tiedostamattani sitä aiempaa roolia.
Itselläni tämä on vain kaupoissa, joten aiheuttajakin on aika selvä. Ei esim. pankissa tai apteekissa kukaan kysele mitään.
Itse en ole koskaan ollut myyjänä, mutta ehkä sitten elekieli on jostakin syystä sellaista.
No yhden tuollaisen tyypin tiedän ja se johtui siitä että kulki julkisilla paikoilla työasussaan, joka erehdyttävästi muistuttaa aspojen työasuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, mutta omalla kohdalla se johtuu siitä että olin myyjä vuosikausia menneessä elämässä. Siitä "vibasta" ei pääse irti! Vaatteilla ei ole merkitystä, jostain syystä se elekieli vain on muodostunut sellaiseksi että minua on helppo lähestyä ja kysyä jotain, joku "myyjäsyndrooma" mistä ei pääse eroon. Ilmeisesti kauppaympäristössä viestin tiedostamattani sitä aiempaa roolia.
Itselläni tämä on vain kaupoissa, joten aiheuttajakin on aika selvä. Ei esim. pankissa tai apteekissa kukaan kysele mitään.
Itse en ole koskaan ollut myyjänä, mutta ehkä sitten elekieli on jostakin syystä sellaista.
Todennäköisesti olet sitten jotenkin ei-uhkaavan oloinen tai näköinen? Pieni, ystävällinen, kiltinnäköinen, harmiton? Kysy joltain tuttavalta mitä adjektiiveja hänelle tulee mieleen ulkoisesta olemuksestasi?
Suomalaiset ei yleensä helposti lähesty vieraita, se edellyttää että näytät "turvalliselta" tai on syy olettaa että roolisi vuoksi lähestyminen ok tai jopa suotavaa.
Tässä kiltin näköinen nainen:
https://myshiptotheworld.files.wordpress.com/2011/08/gwyneth-paltrow1.j…
Tää nyt ei varsinaisesti vastaa kysymykseesi, mutta asuttiin vuosia ulkomailla ja useasti minulta ja mieheltäni kysyttiin, että olemmeko saksalaisia. En tiedä mikä meistä on tehnyt saksalaisten näköisiä, millainen on stereotyyppinen saksalainen? Ollaan pitkiä (180 ja 200), mies vaalea ja minä brunetti.
Vierailija kirjoitti:
No yhden tuollaisen tyypin tiedän ja se johtui siitä että kulki julkisilla paikoilla työasussaan, joka erehdyttävästi muistuttaa aspojen työasuja.
Joo no sen kyllä ymmärtää. Pukeudun kuitenkin itse aivan normaalisti. Ei pitäisi poiketa paljoakaan massasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No yhden tuollaisen tyypin tiedän ja se johtui siitä että kulki julkisilla paikoilla työasussaan, joka erehdyttävästi muistuttaa aspojen työasuja.
Joo no sen kyllä ymmärtää. Pukeudun kuitenkin itse aivan normaalisti. Ei pitäisi poiketa paljoakaan massasta.
Huomioitko julkisilla paikoilla paljon ympäristöä ja sen tapahtumia?
Ei ole tätä kokemusta, että oisin ihmisille farmaseuttina tai myyjänä. Sen sijaan, kun yksin liikun, niin tullaan nähdäkseni poikkeuksellisen usein kysymään tietä, röökiä, tulta, vettä vesipullostani (?), toki kolikoitakin. Vähän spurgumman oloiset tyypit tulee vaikka vaan juttelemaan. Tätä ei mun nähdäkseni tapahdu, jos oon liikkeellä yhdenkin kaverin kanssa.
Olen olettanut, että tää johtuu siitä että oon nuori ja siten ehkä harmiton. Vaikka oon nainen, niin pukeudun sillain että oon usein lähijunien pummeille "jäbä", eli seksuaalista häirintää en onneks joudu käytännössä koskaan kokemaan. Vastaan kyllä lähes aina, jos joku just lähijunassa tai asemalla tulee puhumaan. Tosin ymmärrän niitäkin, jotka vaihtaa junassa paikkaa, kun se vastapäätä istuva viinanhajuinen setä avaa suunsa.
Vierailija kirjoitti:
Tää nyt ei varsinaisesti vastaa kysymykseesi, mutta asuttiin vuosia ulkomailla ja useasti minulta ja mieheltäni kysyttiin, että olemmeko saksalaisia. En tiedä mikä meistä on tehnyt saksalaisten näköisiä, millainen on stereotyyppinen saksalainen? Ollaan pitkiä (180 ja 200), mies vaalea ja minä brunetti.
Suomalaisia luullaan varmaan useimmin saksalaisiksi ulkomailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, mutta omalla kohdalla se johtuu siitä että olin myyjä vuosikausia menneessä elämässä. Siitä "vibasta" ei pääse irti! Vaatteilla ei ole merkitystä, jostain syystä se elekieli vain on muodostunut sellaiseksi että minua on helppo lähestyä ja kysyä jotain, joku "myyjäsyndrooma" mistä ei pääse eroon. Ilmeisesti kauppaympäristössä viestin tiedostamattani sitä aiempaa roolia.
Itselläni tämä on vain kaupoissa, joten aiheuttajakin on aika selvä. Ei esim. pankissa tai apteekissa kukaan kysele mitään.
Itse en ole koskaan ollut myyjänä, mutta ehkä sitten elekieli on jostakin syystä sellaista.
Todennäköisesti olet sitten jotenkin ei-uhkaavan oloinen tai näköinen? Pieni, ystävällinen, kiltinnäköinen, harmiton? Kysy joltain tuttavalta mitä adjektiiveja hänelle tulee mieleen ulkoisesta olemuksestasi?
Suomalaiset ei yleensä helposti lähesty vieraita, se edellyttää että näytät "turvalliselta" tai on syy olettaa että roolisi vuoksi lähestyminen ok tai jopa suotavaa.
En muista onko kukaan sitä varsinaisesti äänen sanonut, mutta ainakin ihan oman päättelyn mukaan olen sellainen "helposti lähestyttävä" mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Ja vaikka en aloitukseen laittanut sitä, koska ei varsinaisesti liity asiaan minulle tullaan muutenkin juttelemaan paljon julkisilla paikoilla, tarjoamaan puhelinnumeroita yms.
Kiltin- tai harmittoman näköiseksi ei ole kyllä koskaan kuvattu, mutta ei se ihan mahdotonta ole.
Liikun useimmiten yksin, joka voi vaikuttaa kyllä jonkin verran.
Minä näytän kuulemma sairaanhoitajalta. En ole hoivaajatyyppiä oikein millään tavalla.
Kaupassa usein kysytään neuvoa, myös tietä kysytään kadulla. Näytän helposti lähestyttävältä melkein kaikkien mielestä - mummot, laitapuolen kulkijat, ketkä vaan tulee jututtamaan. Oletan että ensisijaisesti siksi, että näytän aika kiireettömältä. Itse kysyn useimmiten neuvoa keski-ikäiseltä naiselta, koen heidät todennäköisimmin vaarattomiksi sekä ystävällisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No yhden tuollaisen tyypin tiedän ja se johtui siitä että kulki julkisilla paikoilla työasussaan, joka erehdyttävästi muistuttaa aspojen työasuja.
Joo no sen kyllä ymmärtää. Pukeudun kuitenkin itse aivan normaalisti. Ei pitäisi poiketa paljoakaan massasta.
Huomioitko julkisilla paikoilla paljon ympäristöä ja sen tapahtumia?
Pikemmin päin vastoin. Olen sellainen omissa ajatuksissa kulkeva haahuilija.
Hep! Minä onnistun ilmeisesti näyttämään jotenkin joka-alan-asiantuntijalta, koska minulta kysellään asioita niin kaupoissa kuin erikoisliikkeissäkin. Lisäksi onnistun ilmeisesti näyttämään siltä, että osaan neuvoa ihmiset ihan mihin tahansa paikkaan, tiedän pankkiautomaattien ja parkkimaksuautomaattien sijainnin sekä bussien lähtölaiturit, juna-aikatauluista puhumattakaan. Ja onnistun lisäksi näyttämään liian monessa maassa paikalliselta päätyen lukemaan toisten turistien karttoja ja neuvomaan heitä oikeaan paikkaan ja hyviin ravintoloihin sekä aiheuttamaan hämmennystä keskustelua hakeville paikallisille, jos en portugalia, hollantia tai ranskaa ymmärrä, vaan näytän vain pöllämystyneeltä keskustelunavauksesta. En osaa sanoa, mistä tämä johtuu, mutta minullakin tämä ominaisuus on ollut teinistä lähtien, eikä ole mihinkään kadonnut :D.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tätä kokemusta, että oisin ihmisille farmaseuttina tai myyjänä. Sen sijaan, kun yksin liikun, niin tullaan nähdäkseni poikkeuksellisen usein kysymään tietä, röökiä, tulta, vettä vesipullostani (?), toki kolikoitakin. Vähän spurgumman oloiset tyypit tulee vaikka vaan juttelemaan. Tätä ei mun nähdäkseni tapahdu, jos oon liikkeellä yhdenkin kaverin kanssa.
Olen olettanut, että tää johtuu siitä että oon nuori ja siten ehkä harmiton. Vaikka oon nainen, niin pukeudun sillain että oon usein lähijunien pummeille "jäbä", eli seksuaalista häirintää en onneks joudu käytännössä koskaan kokemaan. Vastaan kyllä lähes aina, jos joku just lähijunassa tai asemalla tulee puhumaan. Tosin ymmärrän niitäkin, jotka vaihtaa junassa paikkaa, kun se vastapäätä istuva viinanhajuinen setä avaa suunsa.
Multa harvemmin tullaan pummimaan mitään, mutta itselläni on (mies) tuttu, jolta tullaan aika usein pummimaan kolikoita tai röökiä (ei edes polta) tai sitten yritetään ostaa jotakin outoa.
Enemmänkin minulle tullaan tarjoamaan huikkaa pullosta tms.
Tunnistan itseasäni kyllä tuon piirteen että jään juttelemaan tuntemattomille, vaikka joku toinen luultavasti vaihtaisi paikkaa tai kieltäytyisi kommunikoimasta.
Vierailija kirjoitti:
Hep! Minä onnistun ilmeisesti näyttämään jotenkin joka-alan-asiantuntijalta, koska minulta kysellään asioita niin kaupoissa kuin erikoisliikkeissäkin. Lisäksi onnistun ilmeisesti näyttämään siltä, että osaan neuvoa ihmiset ihan mihin tahansa paikkaan, tiedän pankkiautomaattien ja parkkimaksuautomaattien sijainnin sekä bussien lähtölaiturit, juna-aikatauluista puhumattakaan. Ja onnistun lisäksi näyttämään liian monessa maassa paikalliselta päätyen lukemaan toisten turistien karttoja ja neuvomaan heitä oikeaan paikkaan ja hyviin ravintoloihin sekä aiheuttamaan hämmennystä keskustelua hakeville paikallisille, jos en portugalia, hollantia tai ranskaa ymmärrä, vaan näytän vain pöllämystyneeltä keskustelunavauksesta. En osaa sanoa, mistä tämä johtuu, mutta minullakin tämä ominaisuus on ollut teinistä lähtien, eikä ole mihinkään kadonnut :D.
Juuri tämä ilmiö! Itselläkin ulkomaillakin sama kokemus. Se on todella hämmentävää siksikin, että tutut tietävät että olen viimeinen ihminen keneltä kannattaa kysyä yhtään minkään paikan sijaintia tai laitteiden toiminta periaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hep! Minä onnistun ilmeisesti näyttämään jotenkin joka-alan-asiantuntijalta, koska minulta kysellään asioita niin kaupoissa kuin erikoisliikkeissäkin. Lisäksi onnistun ilmeisesti näyttämään siltä, että osaan neuvoa ihmiset ihan mihin tahansa paikkaan, tiedän pankkiautomaattien ja parkkimaksuautomaattien sijainnin sekä bussien lähtölaiturit, juna-aikatauluista puhumattakaan. Ja onnistun lisäksi näyttämään liian monessa maassa paikalliselta päätyen lukemaan toisten turistien karttoja ja neuvomaan heitä oikeaan paikkaan ja hyviin ravintoloihin sekä aiheuttamaan hämmennystä keskustelua hakeville paikallisille, jos en portugalia, hollantia tai ranskaa ymmärrä, vaan näytän vain pöllämystyneeltä keskustelunavauksesta. En osaa sanoa, mistä tämä johtuu, mutta minullakin tämä ominaisuus on ollut teinistä lähtien, eikä ole mihinkään kadonnut :D.
Juuri tämä ilmiö! Itselläkin ulkomaillakin sama kokemus. Se on todella hämmentävää siksikin, että tutut tietävät että olen viimeinen ihminen keneltä kannattaa kysyä yhtään minkään paikan sijaintia tai laitteiden toiminta periaatteita.
Meillä on siis mitä ilmeisimmin joku yhdistävä piirre. Nyt vain pitää keksiä, mikä se on :). Tuo jonkun ehdottama ei-uhkaavan-oloisuus voisi kyllä olla, sillä olen kuitenkin vähän keskimittaista lyhyempi ja varmaan monen mielestä aika kiltin näköinen. Sekä kuulemma ajatuksissani ollessani näytän aina vähän hymyilevältä.
En ehkä näytä minkään ammatin edustajalta mutta minulle tulevat usein juttelemaan ulkomaalaiset (Suomessa). Milloin mistäkin asiasta. Eli joko näytän itse ulkomaalaiselta mahdollisesti tai mistä lie johtuu.
Että oikein ahdistusta tuottaa. :)