Kolme lego-joulukalenteria vie kuukauden ruokarahat!
Ei hemmetti :( Ikävä niitä aikoja, kun parin euron suklaakalenterit vielä kelpasivat. Kauheaa rahastusta!
Kommentit (144)
No et osta, tietenkään, jos tilanne on tuo. Tehkää itse joulukalenteri ja hankit sinne jotain pientä.
Miksi pitäisi ostaa kolme? Minä ostin yhden schleich-kalenterin ja siitä lapset avaavat vuoron perään luukkuja. Sama systeemi ollut meillä aina, parhaimmillaan (pahimmillaan?) ollut neljä muksua kerralla siinä iässä, että joulukalenterit kiinnostavat ja aina on tehty niin, että on ollut jokaiselle ne euron suklaakalenterit tms. omana ja sitten yksi yhteinen kalenteri, joskus schleich, joskus lego, joskus itse täytetty kalenteri, jossa esim. palapeli jaettuna luukkuihin. Sitten muksut ovat vuoropäivin avanneet luukun ja jouluna on ollut koko asetelma valmis. Kerran tein lego-kalenterin niin, että ostin yhden isomman pakkauksen, jonka legot laitoin kalenterilokeroihin, aattona sitten tuli viimeiset legot ja samalla annoin ohjekirjan ja siinä oli lapsilla aamusta alkaen hauskaa puuhaa, kun kasasivat kalenteri härvelin siihen oikeaan kuosiin.
Parad kalenteriimme vuosien aikan on ollut (myös lasten mielestä) tekemäni kalenteri, jossa päivittäin ”luukku” etsittiin kotoa tietyltä alueelta yhdessä. Se oli värikäs kartonkinen luukku, jossa oli kuva ja toisella puolella oli runo. Nämä neliökortit koottiin yhteen ja runoja luettiin myöhemminkin. Tässä oli hauskaa se etsiminen! Kuvat ja runot myös. Eikö maksanut paljon, ei juuri ollenkaan.
Siis mitä nämä kalenterit oikein maksaa? Vai meneekö sulla itselle, kolmelle lapselle ja mahdollisesti puolisolle ihan sairaan vähän rahaa kuukaudessa ruokaan?
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi ostaa kolme? Minä ostin yhden schleich-kalenterin ja siitä lapset avaavat vuoron perään luukkuja. Sama systeemi ollut meillä aina, parhaimmillaan (pahimmillaan?) ollut neljä muksua kerralla siinä iässä, että joulukalenterit kiinnostavat ja aina on tehty niin, että on ollut jokaiselle ne euron suklaakalenterit tms. omana ja sitten yksi yhteinen kalenteri, joskus schleich, joskus lego, joskus itse täytetty kalenteri, jossa esim. palapeli jaettuna luukkuihin. Sitten muksut ovat vuoropäivin avanneet luukun ja jouluna on ollut koko asetelma valmis. Kerran tein lego-kalenterin niin, että ostin yhden isomman pakkauksen, jonka legot laitoin kalenterilokeroihin, aattona sitten tuli viimeiset legot ja samalla annoin ohjekirjan ja siinä oli lapsilla aamusta alkaen hauskaa puuhaa, kun kasasivat kalenteri härvelin siihen oikeaan kuosiin.
Koska poika ei halua tyttöjen juttuja ja 10v isosisko taas haluaa eri legofiguurit kuin 6v pikkusisko!
Ap
Mitä ihmettä te syötte, jos alle 60€ riittää kuukauden ruokiin?
Meillä lapsilla yhteinen lego-kalenteri, lisäksi oma suklaakalenteri molemmille.
jos rahat noin tiukilla, voisiko mummut, kummit tms auttaa kalenterihankinnassa?
Mikä pakko tuohon on mennä mukaan? Meidän perheessä on yksi yhteinen joulukalenteri, josta lapset saa vuorollaan avata luukun. Sisältä ei paljastu edes suklaata vaan pelkkä kuva.
Totta kai lapset tahtoisi hienommat kalenterit, mutta kun ne hukkuu muutenkin tavaraan eikä me haluta totuttaa niitä herkuttelemaan suklaalla tms. joka aamu. Siksi meillä tyydytään tuohon perinteiseen kalenteriin, vaikka rahat riittäisi hyvin kalliimpiin kalentereihin joita kaupasta saa.
Kyllä maailmassa kalliita tavaroita riittää. Ne on tarkoitettu maksukykyisille.
Järjetön idea tuo että lapset saavat vaatia ja määräillä mitä kallista viihdykettä heidän pitäisi saada. Ilmeisesti joululahjaostosten jälkeen koko perhe näkee nälkää kevätpuolella?
Mies jäi lokakuussa työttömäksi ja omalla siivojan palkalla ei hurrata, vielä kun tiliä syövät miehen lääkkeet /valohoito psoriakseen ja pojan gluteenittomat tuotteet. Elämme kädestä suuhun!
a.p
Meillä on varmaan taas 6 tai 7 joulukalenteria lapselle mutta vain yhden joudumme me vanhemmat maksamaan
Miksi ne pitää sitten ostaa? Muutenkin ihmettelen miksi vähävaraisten pitää aina ostaa lapsilleen kaikki hienoimmat hilavitkuttimet ja vaatteet ja sitten itkeä ettei ole rahaa edes ruokaan.
Me ollaan hyvin toimeentulevia ja lapsilla on ihan tavalliset joulukalenterit, puhelimet ja vaatteetkin. Koulussa näyttää olevan hienoimmat vehkeet ja vaateet niillä lähiölapsilla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on varmaan taas 6 tai 7 joulukalenteria lapselle mutta vain yhden joudumme me vanhemmat maksamaan
Miksi ihmeessä ja merkitseekö se kalenteri sitten enää mitään?
Vierailija kirjoitti:
Mies jäi lokakuussa työttömäksi ja omalla siivojan palkalla ei hurrata, vielä kun tiliä syövät miehen lääkkeet /valohoito psoriakseen ja pojan gluteenittomat tuotteet. Elämme kädestä suuhun!
a.p
Silti tärkeintä on ostaa kalliit joulukalenterit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on varmaan taas 6 tai 7 joulukalenteria lapselle mutta vain yhden joudumme me vanhemmat maksamaan
Miksi ihmeessä ja merkitseekö se kalenteri sitten enää mitään?
3 tuli synttärilahjaksi, yksi tulee lehden mukana, yksi Aku Ankan mukana ja yksi pankista. Vain joku star wars kalenteri ostetaan itse.
Vierailija kirjoitti:
Mikä pakko tuohon on mennä mukaan? Meidän perheessä on yksi yhteinen joulukalenteri, josta lapset saa vuorollaan avata luukun. Sisältä ei paljastu edes suklaata vaan pelkkä kuva.
Totta kai lapset tahtoisi hienommat kalenterit, mutta kun ne hukkuu muutenkin tavaraan eikä me haluta totuttaa niitä herkuttelemaan suklaalla tms. joka aamu. Siksi meillä tyydytään tuohon perinteiseen kalenteriin, vaikka rahat riittäisi hyvin kalliimpiin kalentereihin joita kaupasta saa.
Nyt kyllä jo naurattaa. Meillä on lapsilla suklaajoulukalenterit, eivätkä he siitä opi joka aamu syömään suklaata. Kerran vuodessa kun saa jotain luksusta. Ja itseasiassa heidän ollessaan pienempiä saivat avata vasta ruuan tai aamupalan jälkeen sen. Eivätkä vieläkään vaadi joka päivä suklaata.
Ostimme heille mieleiset kalenterit jo lokakuussa ja tuolla ne edelleen on avaamattomana kaapissa, ymmärtävät kalenterin idean.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on varmaan taas 6 tai 7 joulukalenteria lapselle mutta vain yhden joudumme me vanhemmat maksamaan
Miksi ihmeessä ja merkitseekö se kalenteri sitten enää mitään?
3 tuli synttärilahjaksi, yksi tulee lehden mukana, yksi Aku Ankan mukana ja yksi pankista. Vain joku star wars kalenteri ostetaan itse.
Miksi enää sitten ostaa kalenteria? Joo en muistanutkaan että Aku Ankassa tulee kalenteri, mutta silti.
Mä olen jättänyt nuo Lego-kalenterit ihan periaatteen vuoksi suosiolla kauppaan, kun ovat niin hintavia. Kyllä meillä aikuinen on se, joka sanelee, mitä kalenteri saa maksaa. Itse olen pitänyt rajana noin 10 euroa/nuppi, jolla lapset ovat kalenterinsa valinneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on varmaan taas 6 tai 7 joulukalenteria lapselle mutta vain yhden joudumme me vanhemmat maksamaan
Miksi ihmeessä ja merkitseekö se kalenteri sitten enää mitään?
3 tuli synttärilahjaksi, yksi tulee lehden mukana, yksi Aku Ankan mukana ja yksi pankista. Vain joku star wars kalenteri ostetaan itse.
Miksi enää sitten ostaa kalenteria? Joo en muistanutkaan että Aku Ankassa tulee kalenteri, mutta silti.
Kun lahjaksi saadut on kaksi suklaa kalenteria ja yksi salmiakkikalenteri, loput kuvakalentereita. Haluaa tuollaisen yhden tavarakalenterin.
Ei niitä ole pakko ostaa.