Sain 22-vuotiaana kohtalaisen perinnön.

Isää on kyllä välillä ikävä. Joskus mietin, että mitähän isälle "kuuluu".. No, eihän sille mitään.. Lohduttaudun ajatuksella, josko jossain on paikka, mistä hän meitä katselee. Se ei kai ole väärin..

ap

Kuinka paljon on kohtalainen perintö?

Mieluummin sitä pitäisi lähimmäisensä kuin ottaisi perintörahoja. Paljonko sait perintöä ( suunnilleen)? Miten sijoitit? Onko sulla itsellä perhettä? Oletko töissä, työtön vai opiskeletko?

Kaikkea hyvää elämääsi!

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin sitä pitäisi lähimmäisensä kuin ottaisi perintörahoja. Paljonko sait perintöä ( suunnilleen)? Miten sijoitit? Onko sulla itsellä perhettä? Oletko töissä, työtön vai opiskeletko?

Kaikkea hyvää elämääsi!

En lähde repostelemaan summaa, mutta kyllähän se tietyn turvallisuuden tunteen antoi nuorelle ihmiselle, jolla ei muuta turvaa enää ollut kun oma itse. Olen osa-aikatyössä.

En mä enää kipuile asiaa. Ymmärrystä en tosin ole koskaan saanut, joten kiitos Sinulle. Yhdelle harvoista, jotka ymmärtää, mitä on menettää läheinen.

ap

Niin ja sijoittanut olen kiinteisiin omaisuuksiin. Esim talolainaan yms.

ap

Miksi ala-peukkuja? En mä ihan oikeasti saanut ymmärrystä, kun ei mulla niin paljon noita sukulaisiakaan täällä ole.

ap

Oliko kaverit kateellisia? Yritettiinkö susta hyötyä?

Siskoni oli 20v ikäinen, kun isämme kuoli. Hän sijoitti perintönsä ja nyt 12 vuotta myöhemmin voi tehdä osa-aikatyötä lasten ollessa pieniä. Pääomatulot takaavat riittävän rahavirran.

Vierailija kirjoitti:

Oliko kaverit kateellisia? Yritettiinkö susta hyötyä?

Itseasiassa monikaan ei tiedä asiasta, koska mä en ole niitä ihmisiä, jotka asioitaan tuolla huutelee. En tiedä olisiko summa herättänyt kateutta, vaikka olihan se aikamoinen potti tuon-ikäiselle duunarille. Itse en osannut asiaa tuolta kantilta edes ajatella..

Pidin isän kuoleman jälkeen pari päivää saikkua ja palasin töihin, jossa mut haukuttiin ylimielisen näköiseksi, vaikka itkua koitin niellä.

No, kukin tavallaan ja katkeruus ei auta mitään..

Ihmiset ovat monesti pahoja silkkaa ymmärtämättömyyttään. Vaikeaahan siihen tietysti on samaistua, jos itse on vanhempi, kun minä ja silti vanhemmat on elossa..

ap

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli 20v ikäinen, kun isämme kuoli. Hän sijoitti perintönsä ja nyt 12 vuotta myöhemmin voi tehdä osa-aikatyötä lasten ollessa pieniä. Pääomatulot takaavat riittävän rahavirran.

Sijoitusvinkkejä? :)

ap

Muistakaapa ihmiset se myötäelämisen taito, kun koskaan ei voi tietää, mitä siellä ihmisen taustalla on.

ap

Alapeukut ehkä siksi, että teet avauksen mutta olet silti ympäripyöreä.

Itse perin muutama vuosi sitten 300 000. Asia on ollut jotenkin vielä sen verran vaikea, että omaisuus ei ole vaihtanut vielä muotoaan.

Kohtalaisen kokoisista perinnöistä menee myös kohtalainen perintövero. Usein omaisuutta joutuu myymään saadakseen verot maksettua. Nuorella ihmisellä harvoin on säästössä varoja perintöveron maksuun.

Siksikään en kadehdi ap:ta tai vertaisiaan.

  Tiina

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli 20v ikäinen, kun isämme kuoli. Hän sijoitti perintönsä ja nyt 12 vuotta myöhemmin voi tehdä osa-aikatyötä lasten ollessa pieniä. Pääomatulot takaavat riittävän rahavirran.

Sijoitusvinkkejä? :)

ap

Metsää, osakkeita, pari yksiötä Helsingistä.

Mun kaveri sai perinnön ja vakuutuskorvaukset. Äitinsä kuoli kaverini ollessa 13v ja siskonsa oli 3v. Aikuisena saivat sitten ko. varat itselleen.

No nyt ollaan kolmekymppisiä. Molemmilla kaksi kappaletta suurin piirtein saman ikäistä lasta. Kaverini on taloudellisesti pärjännyt saamillaan varoilla ihan mukavasti, itse olen taloudelliselta kannalta joutunut tekemään enemmän töitä, mutta hyvin pärjään minäkin.

Silti en vaihtaisi missään nimessä paikkaa kaverini kanssa. Siinä missä minä ja lapseni kävimme viime viikonloppuna kylpylässä minun ja isovanhempiensa kanssa kaverini lapset katsovat kuvaa naisesta, joka esittää heidän mummoaan. Mummoa, jota eivät koskaan nähneet.

Läsnäoloa ei korvaa raha. Toki helpottaa taloudellisesti elämää.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaapa ihmiset se myötäelämisen taito, kun koskaan ei voi tietää, mitä siellä ihmisen taustalla on.

ap

Niinpä. Kaikkea hyvää sinulle ja muistathan sinäkin, ettet koskaan hauku ja arvostele niitä, joiden talous ei ole turvattu eivätkä vaikeuksiensa keskellä onnistu sitä ehkä koskaan tekemäänkään. Toivottavasti sinäkin olet yhtä ymmärtäväinen vielä keski-ikäisenäkin, etkä ole unohtanut elämäsi alkutaivalta.

Vierailija kirjoitti:

Isää on kyllä välillä ikävä. Joskus mietin, että mitähän isälle "kuuluu".. No, eihän sille mitään.. Lohduttaudun ajatuksella, josko jossain on paikka, mistä hän meitä katselee. Se ei kai ole väärin..

ap

Isä on vastassa kun sinunkin aika tulee mennä rajan yli. Lue niistä kokemuksista. Se auttaa ikävään, kun tietää sielujen kohtaavan jälleen kun aika on.

Hassua, miten nimim. Tiina hyökkii. Kyllä mä olin ihan puhtaasti saamapuolella, kun velatonta omaisuutta lähdettiin realisoimaan.

300 000 en toki saanut, mutta senverran kuitenkin, että esim. oman auton sain ostettua. Yms.. Se on jo monille paljon, maassa jossa kadehditaan tyyliin klemmariakin. Netissä on hyvä olla vähän ympäripyöreäkin.. ;)

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaapa ihmiset se myötäelämisen taito, kun koskaan ei voi tietää, mitä siellä ihmisen taustalla on.

ap

Niinpä. Kaikkea hyvää sinulle ja muistathan sinäkin, ettet koskaan hauku ja arvostele niitä, joiden talous ei ole turvattu eivätkä vaikeuksiensa keskellä onnistu sitä ehkä koskaan tekemäänkään. Toivottavasti sinäkin olet yhtä ymmärtäväinen vielä keski-ikäisenäkin, etkä ole unohtanut elämäsi alkutaivalta.

Mä en ole yhtään tuollainen ihminen ja en takuulla unohda sitä surua, minkä kohtasin.

ap

Itse sain asunnon (kaksi makuuhuonetta ja olohuone) lahjaksi Helsingistä 21-vuotiaana. Vanhempani olivat säästäneet lapsuuteni että oli varaa maksaa lahjavero. Kyllähän se auttoi elämänalkuun aivan eri tavalla kun niillä, joiden piti asua vuokralla ja samalla yrittää säästää omistusasuntoon.